Paremmat ahminnan seulontakysymykset

Haahuillessani Duodecimin Käypä hoito sivustolla etsiessäni taas tietoja lihavuudesta löysin ahminnan seulontakysymykset, jotka Aili Rissanen oli kirjoittanut vuonna 2014.

Ahminnan seulontakysymykset

  1. Onko Sinulla päivän aikana joskus tunne, ettet voi lopettaa syömistä vaikka haluaisitkin?
  2. Syötkö joskus poikkeuksellisen suuria määriä ruokaa lyhyessä ajassa?
  3. Tunnetko joskus tällaisen syömisen jälkeen syvää syyllisyyttä tai masennusta?
  4. Päätätkö joskus tällaisen syömisen jälkeen lujasti, että aloitat laihdutuksen tai terveellisen syömisen?

Minusta nämä kysymykset ovat hassut, ja nyt esitänkin oman näkemykseni. Aivan ensimmäiseksi minusta pitää varmistaa, että ihminen on oikeasti lihava, koska ei haittaa, jos tikkulaiha ihminen ahmisi kerran vuodessa tyyliin jouluna.

0. Onko painoindeksisi yli 25?

Ensimmäisestä Rissasen kysymyksestä totean, että ei ahmimisen tarvitse olla päivittäistä, vaan haitallinen ahmimien voi esiintyä vaikka pari kertaa kuukaudessa. Lisäksi ensimmäinen ja toinen kysymys ovat väärässä järjestyksessä, sillä ensin pitää kysyä, että onko ylipäänsä syömisen hallinnassa toivottavaa, ja vasta sitten kuinka usein.

Paremmat kysymykset alkuun:

1. Tuntuuko sinusta joskus, ettet voi lopettaa syömistä vaikka haluaisit?

2. Tapahtuuko näin vähintään muutaman kerran kuukaudessa?

Kolmas kysymys on erityisen hassu, sillä ahmimisen jälkeen en todellakaan koskaan potenut syvää syyllisyyttä tai masennusta. Olin kuin ”onnellinen anakonda”, joka käpertyi tyytyväisenä täysinäisen mahansa viereen köllöttelemään.

Korkeintaan ennen ahmimista pikkaisen punastutti ostoksilla, kun ladoin kassahihnalle jäätelöä, suklaata ja keksejä. Toisaalta ladoin hihnalle myös rasvatonta maitoa ja vihanneksia, joten tilanne ei näyttänyt ihan niin pahalta.

Lisäksi tämä kolmas kysymys on ollut omalla kohdallani erityisen huono, sillä muistan aikoinani käyneeni kysymykset läpi ja kuvitelleeni, että minulla ei ole ahmimishäiriötä. Nykyään ajattelen, että suhteeni ruokaan on ollut pahasti vääristynyt.

Olen käyttänyt syömistä melkein kaikkeen muuhun kuin ravinnon tarpeeseen. Vertasin hiljattain ahmimista hopealuotiin, jolla kuvittelin kaiken ratkeavan. Oikeasti pitää löytää itselleen sopiva tapa toimia, on sitten kyseessä ilo, suru, ärtymys yms.

3. Onko syöminen sijaistoimintaa surulle, ilolle tai ärtymykselle?

Minä olen aloittanut voimakkaan laihduttamisen ja nimenomaan lihottavimmat kitudieetit ollessani stressaantunut. Jos olisin ne jättänyt väliin, niin olisin toki pyöreähkö median ihannemalliin verrattuna, mutta olisi se ollut parempi verrattuna tähän selkeään lihavuuteen.

Lisäksi väitän, että monelta jäisi ahmimatta, jos ei olisi koskaan aloittanut kitudieettejä.

4. Millaisissa tilanteissa olet aloittanut voimakkaan laihduttamisen ja ns. kitudieetit?

PS. Iltalehdessä oli juttu niistä kadehdittavista ihmisistä, jotka voivat syödä mitä tahansa lihomatta. Lisäksi olen aivan samaa mieltä painonhallintalääkäri André Heikiuksen kanssa, että suurin osa syömiseen liittyvistä päätöksistä on tiedostamattomia.

 

Säännöt ja oppiminen

Joskus tuntuu, että laihtumista toivovan maailma on täynnä sääntöjä ja kehotuksia, joita kaikkia pitäisi noudattaa yhtä aikaa. Kovin pitkään ei tarvitse lukea iltapäivä- tai naistenlehtiä, kun jo löytyy joukko ohjeita laihtumiseen, ja kaikki vähän toisistaan poikkeavia ohjeita.

Toki syytä on myös meissä laihtumista toivovissa, sillä joka kerta kun napsautamme auki jutun tyyliin ”Laihtui 30 kiloa puolessa vuodessa”, niin lisää samanlaisia ohjeita me saamme.

Myönnän jopa itse tätä blogia aloittaessani vuonna 2017 ajatelleeni, että olisi joukko sääntöjä, joita noudattamalla laihtuisi. Aikani niitä viilailin, mutta eivät ne toimineet ainakaan minun kohdallani. Nyt olen pohtinut, miksi säännöt eivät kaikilla toimi laihtumisessa.

Kielitoimiston sanakirjan mukaan sääntö tarkoittaa yleisesti velvoittavaa lausumaa tai normia, joitain mitä olisi hyvä noudattaa.  Se ei kuitenkaan tarkoita, että kun on yhden kerran nähnyt säännön, niin sitä suoraan noudattaisi.

Esimerkiksi autokoulussa esitetään sääntöjä käytännön tilainteiden kautta. Jos täältä tulee vihreä auto ja tuolta sininen, niin tiedetään kenen pitää väistää.

Lisäksi autokoulussa asiat opetetaan yksi kerrallaan, eikä kaikkia sääntöjä läväytetä opiskelijaparalle. Säännöt kaivetaan esille, vasta kun asiat ovat menneet pieleen.

Autokoulussa ja laihtuessa pitää oppia soveltamaan oppimaansa, ja tutkia, miten kannattaa toimia eri tilanteissa. Ainahan kannattaa muistaa, että olemme erilaisia. Jollekin voi nippu sääntöjä olla juuri se, mikä auttaa.

Olen yrittänyt opetella syömään tietoisesti, ja siksi yritän syödä kaikki ateriat ruokapöydän ääressä. Kuitenkin viikko sitten oli Runebergin päivä, ja yritin ostaa Runebergin tortun, mitä ei enää ainakaan minulle helpoissa paikoissa ollut saatavana. Ostin sen sijaan jäätelöpuikon, ja aivan ajatuksissani söin sen sohvalla. Joten selvästi vaaditaan lukuisia toistoja jonkin asian oppimiseen.

Varsinaisesti ei laihduttamiseen liity, mutta nyt yritän opetella olemaan koskettamatta kasvojani pesemättömin käsin. Koronavirus tuntuu leviävän turhankin ärhäkästi, ja silmän tai huulien sipaisu olisi turhan helppo reitti ihan tavallisillekin kausiflunssille.

Aamiainen 5.2.2020: piimää, vähän hapankaalia, loput päärynästä, pari salaatinlehteä, muutama kirsikkatomaatti, vähän Cantaloupe-melonia, keitetty muna ja muutama manteli sekä puuroa, jonka päällä pakastevadelmat eivät ole vielä sulaneet.

Minulla on ollut näppituntuma, että olisin vähän laihtunut, sillä annoskokoni ovat pienentyneet, ja esimerkiksi aamuisin syön edelleenkin aiempaa vähemmän puuroa ja pähkinäitä. Oli mukava huomata, että kerrankin näppituntuma piti paikkaansa, sillä vertailukelpoinen painoni tältä aamulta oli tasan 82 kg, joka on 1,7 kg vähemmän kuin reilu kuukausi sitten.

Hopealuodin murentaminen

hopealuodin murentaminen

Hopealuodilla tarkoitetaan kuvitelmaa tehokkaasta menetelmästä, jolla saataisiin suurin osa ongelmista ratkaistua. Monesti toivotaan löydettävän esimerkiksi tehokas dieetti, joka laihduttaisi hetkessä helposti ja pysyvästi.

Olen alkanut ajatella toisesta laidasta lihavuuden ongelmaa, sillä myönnän itse käyttäneeni ruokaa ”hopealuotina”, joka on ollut ratkaisevinaan tai ainakin lievittänyt kaikenlaisia ongelmia:

  • ravinnon tarve
  • nesteyttäminen
  • ilahduttaminen
  • juhliminen
  • ärtymys
  • väsymys
  • stressi
  • huolestuminen
  • lohduttautuminen
  • turhautuminen jne.

Tästä listasta ruoka aivan varmasti tyydyttää vain ravinnon tarpeen, ja lisäksi paljon nestettä sisältävä ruoka huolehtii myös nesteyttämisestä.  Kaikkiin muihin ongelmiin pitäisi löytää jokin itselle sopiva tapa toimia.

Olen nähnyt paljon laihduttamista käsitteleviä kirjoja, joissa on ollut erilaisia ohjeita, mitä pitäisi tehdä epämääräisen näläntunteen kanssa. Ongelma on ollut jo se, että asunnossa ei ole ammetta vaahtokylpyyn, shoppailu ei innosta eikä varsinkaan kauneushoitolassa käyminen.

Yksi ongelma on, että alkuun ei välttämättä edes tunnista, mitä tarvitsisi. Jos on tottunut ”ratkaisemaan” kaiken syömällä, niin välttämättä ei osaa ajatella, että tarvitsisi väsyneenä vaikka enemmän unta .

Toinen ongelma on, että vaikka tunnistaisi, mitä tarvitsisi, niin välttämättä ei edes tiedä, mistä pitää ja mikä toimii. Me olemme hyvin erilaisia, ja kannattaa myöntää itselleen, että millainen oikeasti on. Olen huomannut, että minua miellyttävät esimerkiksi kirjastossa käynti tai luonnossa kävely.

Tämä on siitä valitettava asia, että uusien toimintatapojen keksiminen ei suoraan laihduta. Vaikka nykyään juhlistankin onnistumisia pikkupullollisella alkoholitonta kuohuviini, niin kokonaisuudessa ei se juurikaan vaikuta. Väitän kuitenkin, että pysyvä laihtuminen on mahdotonta ilman että muuttaa toimintatapojaan.

Olen nyt jatkanut pyrkimystä syödä tietoisesti, ja niin, että syön kaikki ateriat ruokapöydän ääressä. Muutaman kerran olen lipsunut ja ajatuksissani syöny popcornit television ääressä, mutta nyt olen viime viikot pysynyt ruodussa. Jos olen ollut kotona etätöissä ja pitänyt kahvitaukoa, niin olen ensin syönyt omenan ruokapöydän ääressä, ja vasta sen jälkeen juonut lopun kahvin mahdollisesti televisiota silmäillen.

Punnitsen itseni 11.2.2020, ja ainakin nyt tuntuu, että olisin voinut laihtua. Mutta jos paino on pudonnut, niin onko asiaan vaikuttanut ruokapöydän ääressä syöminen, vatsataudin aiheuttama ruokahalun väheneminen vai sen innoittama mieltymys juoda teetä?

Vielä ruokahalusta

Haluaisi laihtua, mutta maha huutaa "nälkä"

Yllä oleva kuvaa, miten monasti laihtumista toivova henkilö kokee tilanteen. Tietoisella tasolla mieli tekisi laihtua, mutta maha huutaa nälkää heti, jos vähänkin muuttaa tapojaan. Kun riittävän kauan on kitunut nälässä, niin sen jälkeen syö aivan liikaa, ja kaikki ponnistus on ollut turhaa.

Itsekurista puhuvat usein ne, jotka eivät edes pysty syömään merkittäviä määriä. On olemassa ihmisiä, jotka pystyvät syömään vaikka vain kolme palaa suklaata. Jos tällainen ihminen lopettaa syömisen kolmannen suklaapalan kohdalla, niin hän lopettaa syömisen siksi, ettei alkaisi voida pahoin eikä suinkaan itsekurin takia.

Olen pystynyt syömään hämmentäviä määriä makeaa, mutta onneksi tämä ”kyky” on nyt pienentynyt. Enkä edes halua tutkia, missä nykyiset rajani menevät, sillä maailmassa on kiinnostavampiakin asioita. Tällä hetkellä ruokahaluni on ollut normaalia pienempi, ja tuntuu hassulta katsoa näitä pieniä aterioita.

miniateria keskiviikkona lounaaksi

Keskiviikon lounas: kaksi särkipuikkoa, muutama viipale uuniperunoita ja -punajuuria, vähän herneitä, paprikarengas, vähän postimerkkiä isompi pala varrasleipää ja voita, puoli lasia piimää sekä kiivi.

miniateria keskiviikkoiltana

Keskiviikon illallinen: vähän savulohta, keitetty muna, vähän salaattia, kaksi kirsikkatomaattia, pala naurista, puoli lasia piimää ja veriappelsiini.

miniateria torstaiaamuna

Torstain aamiainen: pala porkkanaa, kolme kirsikkatomaattia, piimää, kiivi, muutama saksanpähkinä, puuroa pari desilitraa ja pakastemustikoita.

Tämä kuva näyttää, että kasvisten, hedelmien ja marjojen määrä alkaa olla jo normaali maanantain 20.1.2020 aamiaiseen verrattuna. Tavallisesti puuron ja pähkinöiden määrä on isompi, mutta eipähän tässä ole kiire suurentaa määriä.

miniateria torstai lounasTorstain lounas: vähän chili con carneta, riisiä ja parsakaalia, pieni pala leipää ja vähän salaattia.

Vähän isommiksi ateriat ovat jo muuttuneet, mutta vieläkään minun ei tarvitse syödä niin paljon kuin aiemmin. Lisäksi vielä keskiviikkoiltana olo oli vieläkin vähän ikävä, mutta hämmästyttävän tehokasta oli Alkosta saatava mahakatkero. Olen pitkään pitänyt aina muutamaa pikkupulloa kotonani, ja nyt mahakatkero todella tuntui parantavan oloani.

Runsas kuuman nesteen nauttiminen mehuna ja teenä tuntui hyvälle viikko sitten kipeänä, ja olen jatkanut runsasta teen juomista. Kuinka paljon runsas teen juominen vähentää ruokahalua vai onko tavallista vähäisempi ruokahalu vain sairauden jälkitila, jää mietittäväksi.

Ruokahaluttomuus vatsataudin jälkeen

desilitra vispipuuroa

Kuvassa on desilitran verran vispipuuroa, joka oli ensimmäinen ateria sunnuntaina kolmen jälkeen iltapäivällä. Olin lauantain vastaisena yönä sairastunut, ja vielä aamulla tökki niin pahasti vastaan, että edes hampaita en pystynyt pesemään, mutta päivällä sain nieltyä kuumaa mehua.

Onneksi ei ollut minkään kanssa kiire, ja ajattelinkin, että tunnollinen työntekijä sairastaa vapaa-ajallaan. Enkä ole ollut pahoinvoiva pariinkymmeneen vuoteen, joten vähän yllätys tämä oli.

Lauantaina minulle ei tullut mieleenikään syödä mitään, ja jo pelkkä ajatus syömisestä oli vastenmielinen. Lisäksi arvelen, että tällainen terve aikuinen ihminen kyllä kestää mehupaaston. Tuntui vain hämmästyttävältä, että ei ollut mitään ruokahalua, sillä yleensä syön säännöllisesti.

Sunnuntai-iltana sain vähän syötyä, mutta ruokahalu ja sitä kautta lautaselle päätyvät ruokamäärät jäivät vähäisiksi. Eilen aamulla otin alla olevan kuvan aamiaisestani, joka on kolmasosa normaalista aamiaisestani.

miniaamiainen

Kuvassa siis on

  • desilitra piimää
  • pari desilitraa kaurapuuroa
  • ruokalusikallinen pensasmustikoita
  • minipalat naurista ja kurkkua
  • kirsikkatomaatti
  • kolme mantelia

Kuulostaa tiukan dieetin aterialta, mutta omalla kohdallani kyse on ruokahalun vähäisyydestä. Ateriani ovat nyt ainakin vähän aikaa ”lasten” aterioita.

Mieleen tulee, että jos tämä ruokahaluttomuus nyt jatkuu, niin luulisin mahalaukkuni supistuvan, mikä olisi kyllä hyvä asia. Televisiosarjassa Hengenvaarallisesti lihava esitellään aina kirurgin irtileikkaamaa mahakaistaletta ja kerrotaan, että nyt merkittävästi lihava ei enää pysty syömään liikaa, koska vatsa täyttyy pikaisesti.

Voihan olla, että jossain vaiheessa ottaa korkojen kanssa takaisin, mitä on jäänyt syömättä, mutta toivottavasti ei. Syön kuitenkin ihan kohtuullisen terveellisesti, mutta myönnän, että olen kyllä syönyt liikaa. Nyt ruokahalu on heilahtanut ainakin hetkeksi toiseen ääripäähän, ja tämänkin vaikutuksen näkee sitten helmikuun punnituksessa.

Tämä vähäinen ruokahalu saa kyllä miettimään, että mikä aiheuttaa nälän ja toisaalta, miksi nyt en juuri ole nälkäinen. Tiistain vastaisena yönä koin hetken aikaa nälkää, ja ehdin miettiä, että nousisinko juomaan pienen määrän rasvatonta maitoa, mutta sitten nukahdin.

Jos tämän kokemuksen saisi venymään ja jatkumaan, niin laihtuminen olisi lastenleikkiä. Kiintoisaa!

Tavoitteeni on lisäksi ollut syödä kaikki ateriat ruokapöydän ääressä. Melkein olen onnistunut, mutta viime viikon torstai-iltana aivan tein ihan jyvistä lähtien popcorneja, ja söin ne ajatuksissani televisiota katsellen. Vasta jälkikäteen tajusin, että pieleen meni.

Sopiva muutos?

3 palaa palapeliä

Tämän kuvan voi nähdä keltaisena ja sinisenä rukkaskätenä, mutta yritykseni on kuvata kolmen palan palapeliä. Vasemmalla on lähtötilanne, oikealla on tavoitetila, ja keskellä oleva vihreä pala on sopiva muutos.

Vuodenvaihteessa pohdin muutosta, että söisin kaikki ateriat pöydän ääressä, josta oli edellisen postaukseni lopussa. Muutos todellakaan ei ole iso, sillä arvelen syöneeni television ääressä ehkä neljä kertaa viikossa.  Lisäksi päätin, että en tee muutosta joululoman aikaan, vaan vasta loppiaisesta eteenpäin.

Nyt olen reilun viikon ruokaillut pöydän ääressä, ja vain muutaman kerran olen joutunut muuttamaan käytöstäni. Viime perjantaina olisin saattanut syödä ilta-aterian television ääressä, mutta kävimme Tuijan kanssa syömässä. Vasta lauantai-iltana oli ensimmäinen ”tulikoe”, jolloin hieman haikeana söin ruokapöydän ääressä. Muutos ei todellakaan ollut iso, mutta aavistuksen kirpaisi.

Sunnuntaina iltapäivällä teki mieli syödä makeisia, ja onneksi join kahvit ja söin ainakin omenan pohjalle. Karkkipurkistani löytyi vielä joulua ennen risteilyltä ostamaani sekä lahjaksi saamaani suklaata. Söin ensin kaksi konvehtia ja kolmen palan rivin suklaata. Sen jälkeen söin vielä neljä konvehtia, mutta silti karkkipurkkiin jäi vielä.

Voi olla, että jos olisin syönyt samat suklaat vaikkakin omenan ja kahvin jälkeen sohvalla, niin tämä määrä ei olisi riittänyt. Voi olla, että olisin vielä käynyt hakemassa loputkin suklaat. Arvelen että pöydän ääressä ruokaillessa syö tietoisesti, jolloin alati nälänhätää pelkäävä mahakin uskoo, että syötävää on saatu.

Seuraavan kerran punnitsen itseni 11.2.2020. Viime tiistain vertailukelpoinen painoni oli 83,7 kg, joten joululomalla tuli 800 g lisää. Harmillisesti paino on noussut kolme kiloa viimeisen vuoden aikana.

Voi vain miettiä, mistä johtuu, jos paino helmikuussa on pudonnut. Onko auttanut se, että syön kaikki ateriat pöydän ääressä vai siitä, että kuormitukseni on vähentynyt selkeästi. Kokeillessa olisi hienoa, jos pystyisi tutkimaan pelkästään yhtä asiaa, mutta kun ei ihmiselämässä mene niin.

Huomaan esimerkiksi, että ajatukseni suklaan suhteen ovat muuttuneet. Vielä 2013 ajattelin, että suklaan tai vastaavan syöminen on ihanaa. Nykyään ihanalta tuntuu myös opintojen eteneminen ja osasuoritusten saaminen valmiiksi.

Tänään sain palautettua Growth Hacking -tehtävän ja ryhmämme tekemän Verkkokauppa-tehtävän. Minulla on suorastaan vähän hämmentynyt olo, sillä ainakaan pariin viikkoon ei mitään palauteta, koska seuraava opintojakso alkaa vasta 24.1.2020.

Pientä palapeliä

Lomalla innostuin kasaamaan pitkästä aikaa palapeliä, joka on yllä olevassa kuvassa. Paloja on tuhat, joista muodostuu kuva talosta kukkaistutusten takana. Tietenkin taivas ja puut ovat tekemättä, sillä ne ovat kaikkein vaikeimpia, ja muutenkin peli jäi vielä kesken.

Palapelin kasaaminen on yllättävän miellyttävää näpertelyä väsyneenä, jolloin on yllättävän vaikea pysyä paikoillaan vaikka mietiskellen. Pelaamisessa on riittävästi puuhaa, että tuntee tekevänsä jotain, mutta kuitenkin ajatukset voivat levätä. Nykyaikaisemman version asiasta näytti Anu minulle, sillä hän tekee palapelejä iPadillään.

Pelaaminen on koukuttavaa, sillä vaikka välillä kesti pitkään, ettei saanut yhtään palaa paikoilleen, niin kohta kolme palaa solahti paikoilleen miltei peräkkäin. Sen jälkeen jaksoi taas yrittää.

Hilpeintä pelatessa olivat omat uskomukseni tyyliin, että tämän palan pitää kuulua vasemman puolen istutukseen, ja sitten se pala sopikin oikealle puolelle kuvan ajoväylää. Tai jostain palasta ajattelin, että ei se millään voi kuulua tähän, ja pikkaisen kiertämällä se solahtikin paikoilleen.

Aivan toisenlaisia paloja, ehkä voisi sanoa ajattelun välineitä, nousi esiin opiskelujeni Growth Hacking-kurssilla. Siellä vilahti kirjan nimi Lean Startup (2016), jonka on kirjoittanut Erich Ries, ja siinä kuvataan menetelmää lyhentää tuotekehitykseen kuluvaa aikaa.

Kirja ei mielestäni sovi oppikirjaksi, sillä kirjassa kuvaillaan tai pikemminkin kehuskellaan yrittämisen onnistumisia. Silti minua viehätti muutama ajatus, kuten alla oleva (s. 96) rakenna-mittaa-opi-palautesykli.

Idean perustella rakennetaan tuote, jonka menestystä mitataan ja kerätään dataa, joka auttaa oppimaan, mikä on tärkeää. Opitun perusteella kehitetään ja valitaan uusia ideoita, jotka käyvät saman kierroksen läpi.

Yrittämisessä ja laihtumisessa on samaa oppiminen. Jos joku asia ei toimi, niin kokeillaan sitten uudella tavalla. Toisaalta voi olla, että joskus tulkitsee asioita väärällä tavalla.

Nyt kokeilen uudestaan muutaman vuoden tauon jälkeen sitä, että syön kaikki ateriat pöydän ääressä, sillä nyt aterioin useana iltana viikossa televisiota katsellen. Mielikuvani on, että vuonna 2016 söin useimmat ateriat ruokapöydän ääressä, ja laihduin.

Muutos ei ole iso, mutta ruokailu ruokapöydän ääressä voisi hoikistaa siksi, että silloin syöminen on tietoista. Katson nyt maaliskuuhun asti, miten tämä muutos vaikuttaa. Toisaalta nyt alkaa työkuorman suhteen kevyempi jakso, mikä sekin voi auttaa.

Syksyllä ajattelin, että tänään 7.1.2020 olisi Mimirin sivustolla uudenlainen ilme, mutta olin aivan liian väsynyt ennen joulua. Pieni muutos on kyllä tulossa, mutta nyt en uskalla sanoa aikataulua.

Mahdollisen reunat

Aloin pohtia, mitkä asiat vaikuttavat omaan käyttäytymiseeni. Mielestäni elämän mahdollisuuksien reunat piirtyvät geenien, voimavarojen, uskomusten, tottumusten ja päätösten ympärille.

Pohjana ovat geenit, jotka kyllä vaikuttavat ainakin pituuteen sekä hiusten ja silmien väriin. Kuitenkin kaikkia näitä voidaan muuttaa ainakin väliaikaisesti.

Voimavarat -sanaan olen niputtanut monta asiaa:

  • terveydentila
  • ihmissuhteet
  • osaaminen
  • taloustilanne

Moni ehkä haluaisi isomman osuuden voimavaroille, koska kokevat niiden vaikuttavan voimakkaasti elämään. Myönnän kyllä, että osa ihmisistä on tilanteessa, jossa voimavarojen vähäisyys vaikuttaa merkitsevästi elämään. Silti väitän, että on paljon ihmisiä, joilla tottumukset ja uskomukset rajoittavat elämää voimavaroja paljon enemmän.

Tavoitteiden perusteella pitäisi päätökset, mutta olen tehnyt monasti sen virheen, että olen jättänyt itselleni liian monta tavoitetta. On kuitenkin myönnettävä, että todennäköisemmin onnistuu, kun päättää tavoitella korkeintaan vain 1-3 asiaa.

Toisaalta yhden tavoitteen saavutettua voi asettaa seuraavan, mutta se vaatii, että tavoitteet pitää arvottaa ja asettaa aikajärjestykseen. Kannattaa myös huomata, että tavoitteiden saavuttamisessa onnistuminen vaikuttaa omiin uskomuksiin ja tottumuksiin.

Esimerkki selkeästä tavoitteen asettelusta on aikoinaan Lissabonissa kuulemani tarina tavoitteista vuoden 1755 katastrofaalisen maanjäristyksen jälkeen. Päättäjä oli todennut, että ”haudataan kuolleet, ja ruokitaan elävät”. Siinä hirveässä tilanteessa käsky oli selkeä, se hyvästeli sen, mille ei enää mitään voinut, ja tarttui olemassa oleviin haasteisiin.

Ylen sivulla on juttu Innolla alkanut painonpudotus törmää herkästi arkeen sisältää monta pyörittelemääni ajatusta stressin vähentämisestä pieniin muutoksiin. Pidin jutun lopussa olevasta kahdesta kysymyksestä, jotka kannattaa esittää itselle ennen isojen päätösten tekemistä:

  1.  Lisääkö tämä minun kokonaisterveyttäni?
  2. Lisääkö tämä minun jaksamistani ja voimavarojani?

Ehkä uskomukset ja tottumukset ovat mielen hämärää laitaa, sillä niitä on vaikea pukea sanoiksi. Monasti ne vain häivähtävät näkyviin joissain tilanteessa pahimmillaan rajoittavasti. Toki monet tottumukset ovat hyödyllisiä, kuten hampaiden harjaaminen.

Jos käyttäytymisestä suuri osa muodostuu tottumuksista, niin arvelen niiden muuttamisen auttavan laihtumaan. Mutta miten päästään käsiksi rajoittaviin uskomuksiin ja häiritseviin tottumuksiin? Ajattelen nyt, että ainakin painoon vaikuttavat uskomukset siitä, mikä on mukavaa ja mikä tottumus auttaa (tai luulee auttavan) palautumaan.

Tällaisia pohdin uudenvuodenaattona 2019. Olin todella väsähtänyt jouluaattona töiden ja opiskelun takia, ja siksi arvelin postaavani seuraavan kerran vasta ensi vuosikymmenellä. Nyt kuitenkin seuraava opiskelun määräaika on vasta 12.1.2010 ja lisäksi kirjoittamisen vimma oli niin suuri, että tulipas tällainen kirjoitettua.

Hyvää uutta vuotta!

Kokeilua ja hapuilua

Tänä syksynä opiskelemissani kursseissa on toistunut eri muodoissa ajatus pienistä kokeiluista. Esimerkiksi nyt Verkkokauppa-kurssin ensimmäiseen tehtävään opettaja sanoi hyväksyvänsä minkä tahansa ”räpellyksen”, ja sellainen minunkin tekele kyllä oli.

Kun ensimmäisestä tekeleestä ei odota mitään, niin se on helppo aloittaa ja saada valmiiksi. Lisäksi tekeleen avulla nopeasti hahmottaa, mikä on olennaista ja miten lähteä eteenpäin.

Samankaltaisia pieniä kokeiluja olisi hyvä suosia muutenkin elämässä, mitä olen pohtinut jo postauksessa Pieniä askeleita. Mikä sitten estää tekemästä pieniä kokeiluita? Pienellä miettimisellä ainakin seuraavat asiat vaikuttavat:

  • epätäydellisyyden vierastaminen
  • virheiden pelko
  • liika suunnitelmallisuus

Epätäydellisyys ei riitä, vaan haluaa tehdä jotain merkittävää. Tunnistan itsessäni piirteen, että pienen novellin sijaan syntyisi menestyskirja tai että pienen runontekeleen sijaan haluaisi kynänsä suoltavan lähes Kalevalan.  Kuitenkin kiinalainen sanonta on, että pitkäkin matka alkaa ensimmäisellä askeleella, ja monasti ensimmäiset ne askeleet ovat horjuvia.

Virheiden pelkoa ei saisi olla tekeleitä toteuttaessa, sillä silloin ei pidä odottaa mitään kovinkaan kummoista syntyvän. Silti joka kerta kun jotain ”räpeltää”, niin aina jotain oppii, ja ainakin minä opin parhaiten rennosti näpertelemällä.

Liika suunnitelmallisuus voi olla myös estämässä kokeiluja. Aiemmin tietotekniikan projektit toteutettiin vesiputousmallin mukaan, jossa tehtiin vaihe kerrallaan määrittelystä käyttöönottoon. Nykyään suositaan monessa paikassa ketterää kehitystä, jossa tuotetaan nopeasti määrittelystä käyttöönottoon. Jotain samankaltaista ketteryyttä toivon omiin pieniinkin projekteihini.

Omaa iloisesti kukkivaa joulukaktusta katsoessa mietin, että onko tiukassa järjestyksessä kasvaminen niin tärkeää.  On paljon itsekehitysoppaita, joissa suunnitellaan tarkkaan, mitä tehdä, mutta nykyään vierastan ajatusta.

Esimerkiksi oma ajautumiseni autoilijaksi on monen pienen sattuman summa, ja toki monella muullakin tavalla asiat olisivat voineet tapahtua. Lisäksi on pakko taas varoittaa niitä, jotka ovat allergisia uskonnolle, sillä seuraavassa tekstissä on viitteitä uskontoon.

Kevään 2008 retriitissä Heponiemessä huomasin mainoslehtisen rukouslaulukurssista. Muutamana vuonna matkustin bussilla laulukurssille, sitten taksilla ja lopuksi vuokrasin auton kesällä 2014.

Kun vuonna 2015 tuli mahdollisuus saada edesmenneen isäni auto käyttöön vuosimallia 2000, niin ajattelin sen tarjoavan hyvän mahdollisuuden harjoitella. En aja missä tahansa säässä, mihin tahansa aikaan vuorokaudesta ja missä maassa tahansa, mutta monesti pääsen paikasta A paikkaan B.

Tänä syksynä on ollut todella kiinnostavaa opiskella, vaikka ajallisesti olen ollut ahtaalla. Ensi kevääksi tilanne onneksi helpottuu huomattavasti, kiitos työnantajan joustavuuden.  Toki iso pudotus vaikkakin vain vuodeksi tuntuu kukkarossa, mutta haluan nyt panostaa opiskeluun.  Saa nähdä, mitä tästä versoo.