Hidasta ja hoikistu?

Hiljattain kilpailuviettiä käsittelevässä jutussa digitaalisessa Helsingin Sanomien tilaajille suunnatussa jutussa vilahti pitkäkestoinen ja matalatehoinen liikunta. Minullahan ei mitään kilpailuviettiä ole, ja kuntoilunikin suhteen on toivomisen varaan. Silti lueskelen kaikenlaista, jos niistä vaikka löytyisi jotain apua hoikistumiseen.

Satuin seuraamaan linkkiä kesäkuun alun juttuun tehokkaasta kuntoilusta, missä kerrottiin, että matalatehoisessa treenissä energialähteenä toimivat lähinnä rasvavarastot. Olen mielestäni jossain muuallakin nähnyt tämän saman ajatuksen, että matalatehoisessa treenissä palaa rasvaa ja korkeatehoisessa hiilihydraatteja ja proteiineja. Tämän takia väärällä tavalla laihduttaessa lihakset vähenevät, vaikka laihduttaessa pitäisi päästä eroon rasvasta.

Selviytymisen kannalta proteiinien käyttö pakkotilanteessa tuntuu järkevältä. Jos aikoinaan oli pakko paeta nopeasti, niin vaikka lihakset vähän kuluivat, niin parempi se kuin päästä hengestään. Mutta tuskin kukaan joutui joka päivä juoksemaan vaikka leijonaa henkensä edestä pakoon.

Pohdin matalatehoista rasvanpolttoa jo postauksessa Mystinen rasvanpoltto, sekä sykealueiden muuttamista. Sinänsä asetuksissa numeroiden muuttaminen on helppoa, mutta kummastelen, miten ihmeessä tietäisin edes kohtuullisen lähellä totuuutta olevat arvot. Ainoa varma asia on, että kuntoni on varmasti huonompi kuin niillä, joille aktiivisuusranneke on tarkoitettu.

Asetin maksimisykkeen arvoon 130, sillä en todellakaan ole hyvässä kunnossa. Leposykkeen näin matalimmillaan olevan 64. Anaerobinen kynnys oletusasetusten mukaan on 90 % maksimisykkeestä eli ikäiselläni 144, ja senkin voin ”hihasta ravistamalla” madaltaa 130:neen. Mutta mikä on aerobinen kynnys, joka on 120 oletusarvoisesti ja jonka laitoin nyt 100:ksi.

osa oletusasetus ”hihasta ravistettu” 12.8.2019
VO2 max 36 27
Maksimisyke 160 130
Leposyke 55 64
Aerobinen kynnys 120 100
Anaerobinen kynnys 144 120

Alla olevan sykekäyrän sain työmatkalta muutosten jälkeen.

Ensimmäiseksi huomaan, että samat sykealueet ovat tässä kuvassa kuin aemminkin, eli raja-arvot ovat ikäni perusteella 160, 144, 128, 112, 96 ja 80.  Kävin vielä tarkistamassa, että uudet asetukset ovat 12.8.2019 mukaiset, mutta ei niillä ainakaan ole merkitystä sykekäyrän raja-arvoissa. Maksimisyke on kuvassa 160, vaikka asetuksissa laitoin sen 130:neen.

Nyt sitten mietin, että riittääkö rasvanpolttoon pelkästään matalatehoinen liikkuminen. Minun kannaltani olisi hyvä, että jokainen alhaisella syketasolla tehty suoritus polttaisi rasvaa, vaikka se kestäisi vain muutaman minuutin. Ikävämpi tilanne olisi se, että ensin pitäisi liikkua vaikka puoli tuntia, ja vasta sitten alkaisi rasva palaa.

Olen kyllä huomannut, että jos vähänkin rivakammin liikkuu, niin herkästi tulee nälkäiseksi. Toisaalta nyt olen kokeillut liikkua hitaasti (ja arvokkaasti), eikä nälkä ole vaivannut.

Minusta näyttää siltä, että monet laihat liikkuvat todella hitaasti, ja taas pulskat mielellään liikkuvat hengästyen. Lisäksi minuakin vielä vanhemmat ihmiset liikkuvat hitaasti ja laihtuvat.  Mutta onko tämä vain kuvitelmaa, vai onko asia oikeasti näin?

Mietin löytyisikö liikuntafysiologiasta tutkittua tietoa matalasykkeisen liikunnan vaikutuksesta rasvanpolttoon. Ei tällainen lihavan elimistö perusperiaatteissa niin mahdottomasti voi poiketa kuntoilijan elimistöstä.

Pelottava lehmätoffee

Onneksi paino oli aavistuksen laskenut heinäkuun punnituksesta, ja nyt uskallan pohtia pientä tapahtumaa heinäkuusta.

Nautin lomastani, jota rytmitti muutama retki ja muu tapahtuma. Joutilaisuus tuntui hyvälle, sillä minulla oli aikaa tehdä juuri sitä, mikä sillä hetkellä sattui huvittamaan.

Heinäkuun alkupuolella näin kaupassa ns. lehmätoffeeta, siis joiden päällyspapereissa on kuva lehmästä. Samanlaisista makeisista käytetään myös nimitystä lehmäkarkki. Ehkä toffeessa on hieman maitoa, mutta ainakin niissa on runsaasti glukoosi-fruktoosi-siirappia.

Makean ystävänä pidän tästä toffeesta, sillä tuoreena se on aavistuksen rouskahtava eikä ollenkaan sitkeä. Pahimmillaan sitkeätä toffeeta syödessä tulee tunne, että hampaiden paikat lähes irtoavat, mutta lehmätoffeen voi miltei litistää kielellä kitalakea vasten. Lehmätoffeen maku on mieto mutta varmaankin monelle liian imelä.

Olin siis nähnyt lehmätoffeepusseja, joka jäi houkuttamaan. Muutaman viikon päästä ostin yhden 500 gramman pussin.

Olin syönyt sinäkin päivänä kunnollisen aamiaisen ja lounaan. Silti kun aloin syödä toffeeta, niin söin suurimman osan eli ehkä 300 gramman verran ehkä viidessä minuutissa. Oli pelottavaa, miten hyvälle se maistui ja miten nopeasti pystyin syömään sen määrän.

Join onneksi vettä, mutta oloni oli vähän aikaa kurja. Ehdin toivoa, että oloni olisi niin kurja, että en enää ikinä ostaisi lehmätoffeeta, mutta olo kyllä korjaantui muutamassa tunnissa.

Söin normaaliin aikaan kevyehkön ilta-aterian, mutta ehkä tunnin päästä pussiin jääneet makeiset alkoivat houkuttaa. Taas jossain viidessä minuutissa söin loput, eikä nyt tullut edes yhtään heikko olo.

Lehmätoffeessa on valmistajan ilmoituksen mukaan 406 kcal/100 g.

Pussissa oli 500 grammaa makeisia, joten pystyin hotkaisemaan melko kevyesti yli parituhatta kaloria kaikkiaan ehkä kymmenessä minuutissa. Se parituhatta kaloria on enemmän kuin päivässä tarvitsen energiaa.

Minua kauhistuttaa, miten helppoa minun on syödä lehmätoffeeta. Nautin mausta ja pystyn syömään sitä järjettömän nopeasti.  Voin hyvin kuvitella, miten huonosti sujuneen päivän päätteeksi ostaisin näitä makeisia, ja miten ne hetkeksi antaisivat hyvän olon.

Taitaa olla niin, että minä en pysty tahdonvoimalla vastustaman lehmätoffeeta. Saatan pienentää houkutusta lehmätoffeeseen laittamalla arjen sujumaan ja löytämällä muuta mukavaa omaan elämään. Ehkä.

Mystinen rasvanpoltto

Tämä kuva oli jo edellisessä postauksessa siivouksen sykekäyrä . Tuo suursiivouspäivä oli poikkeuksellisen rankka, sillä varmasti harvoin kulutan häärätessä yli tuhatta kaloria. Mielenkiintoista on, että rasvan osuus kaloreista oli 60 %

Olen poiminut alla olevaan taulukkoon muutaman esimerkin ”harjoituksista”, jotka ovat lyhyt kävely sekä kaksi suoritetta suursiivouksesta.

suorite ja päivä erittäin kevyt % kevyt % yhteensä % rasvanpoltto %
kävely 4.8. 24 58 82 49
suursiivous a 6.8. 41 58 99 60
suursiivous b 8.8. 46 54 100 61

Ensimmäinen hämmästelyni rasvanpoltosta on, että se ei ole suoraan kevyen sykealueen harjoituksen osuus. Lisäksi muistutan, että tuo ”kevyt” on hyväkuntoiselle kevyt, minulle kohtuullisen raskasta.

Esimerkkitaulukon kävelystä kevyttä oli 58 %, mutta rasvaa paloi 49 % suorituksesta. Toisaalta siivouksessa a kevyen sykealueen suoritusta oli 58 %, mutta rasvanpolttoa oli 60 %.

Jotenkin rasvanpolttoprosentti liittyy eniten kevyeeseen sykealueeseen, mutta ei pelkästään. Eikä valmistajan sivulla asiaa avattu.

Toinen hämmästelyni rasvanpoltosta on, että Käypä hoito-sivuston lihavuuden hoitosuosituksissa ei asiasta ole mitään. Sivun alalaidasta pitää napsauttaa ”Jatka lukemista”, josta pääsee näkemään, että lihaville suositellaan elintapahoitoa.

Hyvää elintapahoidossa on mielestäni suositukset ravitsevan ruoan valitsemisesta sekä säännöllisestä syömisestä. Sen sijaan annoskoon säätely ja turhien houkutusten välttely on tahdonalaista, ja ainakin omalla kohdallani se saa vain ”huolestuneen mahani” huolestumaan entistä enemmän.

Kummastuttavin tässä Käypä hoito -ohjeistuksessa oli suositus kohtuullisen kuormittavasta liikunnasta jopa tunnin verran päivässä.

Jossain on virhe.

On siis suosittu urheilu- ja aktiivisuusmittarien valmistaja, joka antaa mahdollisuuden tarkkailla rasvanpolttoa. Rasvanpoltto tapahtuu alhaisella syketasolla.

On olemassa Käypä hoito -suositukset, joiden kerrotaan olevan ”riippumattomia, tutkimusnäyttöön perustuvia kansallisia hoitosuosituksia”. Jotka pitävät tarpeellisena kohtuullisen kuormittavaa liikuntaa, mikä ei mittarinvalmistajan mukaan lisää rasvanpolttoa.

Toki voidaan miettiä, että onko kohtuullisen kuormittava sama kuin kevyt. Minusta kohtuullisen kuormittava on sama kuin keskitason sykealueen harjoitus, josta mittarien valmistaja toteaa ”Suositellaan: Kilpailuihin valmistautuville urheilijoille tai suorituskyvyn parantamiseen. ”

Ei siis lihavuudesta kärsivälle painon pudottamiseen.

Lisäksi jos googlaa hakusanan ”rasvanpoltto”, löytää parhaimmillaan sekalaisen kokoelman kohtuullisen järkeviä ohjeita ja pahimmillaan mainoksia ihmepillereistä.

Aion luottaa mittarien valmistajaan.

ps. Tänä aamuna vertailukelpoinen painoni oli 82,7 kg, joka on 500 g vähemmän kuin kuukausi sitten. On hyvä, että olen päässyt takaisin painoalueeseen, jossa olen olut jo kolmisen vuotta.

Siivouksen sykekäyrä

Olen nyt saanut tehtyä asunnossani ns. suursiivouksen, jolloin vuosittain siivoan ne nurkat ja kolot, mitä tavallisesti en siivoa. Sain siivouksesta tehtyä lähes puolet kesäkuun alkupuolella, ja eilen torstaina 8.8.2019 sain viimeisenä kylpyhuoneen siivottua. Kaikkiaan aikaa kului 42 tuntia, ja josta nyt elokuussa 22 tuntia 6 päivän aikana. Jonkin verran muistin käyttää sykemittaria, ja alla oleva sykekäyrä on makuuhuoneeni siivouksesta tiistaina 6.8.2019.

Kuten ennenkin olen kertonut, niin siivoamiseen liittyy kurottelemista, kyykistelemistä ja painavien esineiden raahaamista. Nuo matalammat syketasot ovat tulleet lepotaukojen aikana, jolloin muun muassa luin Maarit Verrosen kirjaa Pimeästä maasta (suosittelen!).

Tämä oli poikkeuksellisen pitkä aika siivota eli kokonaisuudessaan lähes seitsemän tuntia (4:08+2:50), mutta toki pidin taukoja välissä. Tarkoitus oli pitää riittävästi taukoja, mutta loppuvaiheessa halusin vain saada työn valmiiksi eli pari viimeistä tuntia vain rehkin. Olo oli myös sen mukainen lopettaessani, olin todella väsynyt ja hikinen.

Osaan katsoa vasta sen verran sykekäyrää, että maksimi on 220-ikäni 60 vuotta eli 160 lyöntiä minuutissa (bpm), mikä näkyy vasemmassa ylälaidassa. Sen alapuolella on 16 bpm eli 10 % välein eri sykealueet.

Sykealueet ylhäältä alaspäin oletusasetusten mukaan

  • punainen alue: maksimi eli 160-144 bpm, mikä ei todellakaan ole minun tasoiselle
  • keltainen: raskas eli 143-128 bpm
  • vihreä: keskitaso eli 127-112 bpm
  • sininen: kevyt eli 111-96 bpm
  • harmaa: erittäin kevyt eli 95-80 bpm

En siis käynyt kertaakaan keltaisella eli raskaalla alueella, josta todetaan, että ”aiheuttaa lihasten väsymistä ja hengästymistä”. Alan hengästyä ja väsyä vihreällä eli keskitasolla tai jopa sinisellä alueella. Myönnän, että kuntoni on paljon huonompi kuin niillä, joille mittari on suunnattu.

Varmaankin sykealueet saisi madallutettua oman kunnon mukaan, mutta eipä sitä ole vielä tullut tehtyä. Lisäksi vaikka mittariin on tarjolla runsaasti urheilulajeja, niin tuskinpa sieltä löytyy ”suursiivousta”, joten käytin lajia ”muu sisäliikunta”.

Rasvaa poltin 60 % tuosta ajasta. Olen ymmärtänyt niin, että matalalla syketasolla rasva palaa, ja selvästikin se asia kannattaa selvittää. Sinänsä mielenkiintoista, että rasvanpoltosta ei meille laihduttajille kyllä missään puhuta, ja kuitenkin se olisi meille erityisen hyödyllistä.

Tällaista suoritusta en tule usein tekemään, mutta nyt oli vielä viimeisinä lomapäivinä aikaa siivota. Tuntuu hyvälle, että sain hoidettua senkin pois alta, sillä talvesta on tulossa kiireinen.

Muinainen selviytyminen

Lukaisin viikonloppuna erinomaisen kirja Suomessa selviytymisen historiaa (2018), jonka on kirjoittanut Ulla Koskinen. Kirjassa kuvataan jopa kivikaudelta alkaen selviytymistaitojen kehittymistä kuten asumuksia ja ruokaa, mutta pääpaino on 1500-1700-lukujen kuvauksessa. Kirjoittaja on historiantutkija, mutta tekstiin sujautetut sukkeluudet saivat minut naurahtelemaan.

Kirjassa kerrotaan, mitä kaikkea ei ollut entisinä aikoina ja miten silti selvittiin. Muistan vielä hiihtolomalla lukemani kirjan Suomen rahvaan historia, missä hyytävästi kerrotaan Ruotsin vallankäytöstä Suomessa, joten todella arvostan entisaikojen suomalaisia.

Nälkää kärsittiin usein, ja ruoka oli hyvin vaatimatonta. Hyvinä vuosina voitiin leipoa puhdasta leipää, mutta katovuosina jauhojen sekaan laitettiin pettua, jäkälää tai jopa olkea.

Jäin miettimään kirjan tarinaa miehestä, joka sinnitteli katovuoden yli vähäisellä ruoalla ja lähinnä makailemalla. Leikin ajatuksella, että voisiko meissä olla jopa sisäänrakennettuna järjestelmä, että katovuosina ei liikoja yritetä vaan ollaan paikoillaan.

Olen ennenkin pohtinut käyttäytymistä nälänhädän aikana esimerkiksi postauksissa Suoliston tulkinnat ja Lihavuuden noidankehät?. Ehkä huolestunut maha on aina vähän varuillaan nälänhädän takia, mihin järki ei voi vaikuttaa. Tai saattaa olla, että jos kokee olevansa nokkimisjärjestyksessä heikoilla ja itsetunto on heikko, niin mielellään syö nopeasti ja yksin, mikä  merkittävästi parantaa eloonjäämisen mahdollisuuksia heikkoina aikoina.

Edellisestä kuvasta Lihavuuden syitä jo arvelin, että se ei ole lopullinen. Nyt muokkasin kuvaa niin, että otin mukaan ”huolestuneen mahan”. Aiemmin käytin sanaa ”nälän pelko” kuten postauksessa Syömisen laukaisijoita, mutta haluan esittää suoliston ajattelevana oliona.

Haluan myös muistuttaa, että hyvällä itsetunnolla varustettu stressipaastoaja tuskin lihoo helposti, mutta kaltaisellani stressiahmijalla on hankalampaa.

Arvelen, että median toitottama ihannekuva huonontaa monen itsetuntoa, ja saa aloittamaan kitudieetin. Huolestunut maha tulkitsee kitudieetin nälänhätänä, mikä laukaisee ahmimisen ja lihomisen. Lisäksi stressi saa ihmisen tunnesäätelyn heikkouksien takia ahmimaan ja lihomaan.

Myönnän vatvovani näitä lihomisen syitä, eikä tämäkään välttämättä lopullinen kuva ole. Enkä ole ravitsemusasiantuntija, mutta jonkinasteinen kokemusasiantuntija kuitenkin.

Ainakin aikoinaan suositeltiin ruokapäiväkirjan pitämistä lihavuuden syiden selvittämiseksi. Olen aina vierastanut sitä, ja yksi taustasyy on ollut, että aikoinaan kuulin kertomuksen laihtuneesta, joka vuosia laihtumisen jälkeen edelleenkin piti ruokapäiväkirjaa.

Lisäksi minusta ei ole tärkeää, että onko syönyt lehtisalaattia vai parsakaalia, ja onko sitä syöty 50 vai 87 grammaa. Lisäksi ruokapäiväkirjoihin tulee niin paljon tietoa, että pidän haasteellisena löytää todellisia syitä. Lihavuuden ongelma on syvemmällä kuin arjen pikku häiriöt.

Lihavuuden syitä

Tällaisen kuvion olen miettinyt nyt lomalla ollessani ja omalta kohdaltani. Toki taas täytyy todeta, että ajatus on saattaa muotoutua hieman ajan myötä.

Lapsuuteni ei ollut täydellinen, mutta harvallapa sellainen on. Omalla kohdallani ongelmaksi tuli, että itsetuntoni jäi heikoksi, tunteiden säätelyssäni on puutteita ja ahmin stressitilanteessa.

Valitettavasti aikoinaan uskoin mediaa, että en kelpaa alle 60-kiloisena ja painoindeksin ollessa alle 25, vaan että minun täytyy laihduttaa vielä pienemmäksi. Muutama viikko kituutettuani dieetillä laukaisi stressiahmimisen, joka sai minut lihomaan, ja valitettavasti palaamaan jossain vaiheessa takaisin kitudieettiin.

Tunteiden säätelyn puutteet tai ehkä parempi sana olisi ”heikkoudet”, saa jollekin muulle helpot tilanteet tuntumaan minusta stressaavilta, ja taas palaan stressiahmimiseen.

Mielestäni kitudieetti, stressiahmiminen ja lihominen muodostavat syöksykierteen, joka saa ihmisen vain lihomaan. Ymmärrän kyllä, että dieeteistä on vaikea pysyä erossa, sillä niitä tyrkytetään joka paikassa.

Kannattaa huomata, että lihavuus on eri asia kuin syömishäiriö, eikä siihen usein liity syömishäiriötä. Löysin Syömishäiriöliiton sivustolta tekstin

”Ylipaino voi syntyä monen tekijän seurauksena. Tavallista on, että henkilö ei kiinnitä suurempaa huomiota syömänsä ruoan laatuun sekä määrään ja ylipaino pääsee kertymään huomaamatta vuosien saatossa.

Ylipaino voi syntyä myös jatkuvan, pidättäytymiseen perustuvan laihduttelun seurauksena. Tällöin kuurin loputtua palataan entisiin tapoihin ja paino palautuu usein aikaisempaa korkeammalle. Syynä ei yleensä ole epäonnistuminen laihdutuksessa, vaan laihdutusmenetelmän haitallisuus.

Ylipainon taustalla voi olla myös taipumus tunnesyömiseen, jolloin henkilö pyrkii helpottamaan psyykkistä pahaa oloaan syömällä. Tällöin syömiseen saattaa liittyä pakonomaisia piirteitä tai ”hälläväliä” –oloa.

Ylipaino voi olla seurausta myös runsaasta tapasyönnistä. Tällöin ruoka on henkilön elämässä keskeisessä roolissa, esimerkiksi harrastuksena, juhlistamassa jokaista mukavaa oloa, tilannetta, mökkireissua ja ulkomaanmatkaa.”

Olen aika paljolti samaa mieltä tämän tekstin kanssa, mutta hieman karsastan ensimmäistä kappaletta. Löysin jo 2017 Ylen sivuilta jutun, jonka mukaan 84 % naisista on tyytymättömiä painoonsa. Kun naisista ylipainoisia ja lihavia on kuitenkin vähemmän kuin tuo 84 %, niin osa naisista ainakin terveyden näkökulmasta katsottuna laihduttaa turhaan.

Olin aloittanut tämän postauksen jo 15.3.2018, ja silloin mukana luonnoksessani oli vasta lainaus Syömishäiriöliiton sivuilta.

Enkeli ja kastemato

Nämä vinkit ovat pikkuohjeita pikkuvaivoihin, enkä siis todellakaan kuvittele olevani liikunta-alan ammattilainen tai fysioterapeutti. Kyllähän amatöörikokillakin voi olla joku hyvä resepti, vaikka toki ammattilaisten tekemät ateriat yleensä ovat parempia. Vakavissa vaivoissa kannattaa kääntyä fysioterapeutin tai lääkärin puoleen.

Viime kesänä minua kiusasivat yläselän pienet kivut lapaluiden välissä paljolti erilaisten hääräämisten takia. Tänä kesänä arvelen hääränneeni vähintään saman verran, mutta kivut ovat olleet lähes poissa. Arvelen, että minua ovat auttaneet seuraavat liikkeet, jotka olen nimennyt ”enkeli” ja ”kastemato”,

Enkeli-liikkeen teen aamuisin mietiskellessäni, ja vedän siis vain kädet taakse ehkä minuutiksi. Tuntuu että se vahvistaa lapaluiden väliä.

lapaluiden väli vahvistuu kun vetää kädet taakse

Tätä toista liikettä ”kastemato” teen kyllä yleensä havahtuessani yöllä unesta tai istuttuani pitkään samassa asennossa. Ajatuksena on, että hetken kiemurtelen kuin kastemato. Vatsatanssia osaavat tietävät liikkeen ”kameli”, ja tämä on ”kameli” istuessa tai kyljellä maatessa.

Olen yhä vakuuttuneempi siitä, että ihminen ei kestä liikkumattomuutta. Pienetkin minuutin tai pari kestävät liikkumiset tuntuvat tekevän hyvää ja estävän kipuja, mitä samaa olen pohtinut Liikettä niveliin -postauksessa. Samoja polvien heilutteluja teen edelleenkin.

Pientä liikuntaa saan myös painavasta hulavanteesta, jonka ostin jo viitisen vuotta sitten Tuijan suosituksesta. Välillä hulavanne on ollut pitkäänkin palasina kaapissa, mutta tänä kesänä taas kasasin sen.

Täysin epäsäännöllisesti ja ilman mitään suunnitelmaa aina välillä kokeilen pyöräytellä sitä muutaman minuutin. Kyljet ovat välillä olleet vähän kipeähköt, mikä on tainnut tulla nimenomaan hulavanteen pyöräyttelystä.

Harjoittelusta huolimatta en pitkään saanut kuin korkeintaan kolme kertaa vanteen pyörähtämään ennen sen putoamista. Oletin, että vatsatanssin harrastaminen aikoinaan olisi auttanut, mutta ei nähtäväsi minun kohdallani.

Perjantaina sain pyöräytettyä hulavannetta yhtäjaksoisesti 18 kertaa, joka on minun tähänastinen ennätykseni. Tuntuu mukavalle.

Kesät lapsena ja nyt

Huomiseksi lauantaiksi 27.7.2019 on Helsinkiin ennustettu 31 °C lämpötilaa, joka on minulle aika tuskallista. Varmaankin hoikempana olisi helpompaa näillä helteillä, mutta yrityksistäni huolimatta laihtuminen on ollut hidasta.

Aloin tutkia Ilmatieteen laitoksen hienon Havaintojen lataus -palvelun kautta, miten kesän lämpötilat ovat muuttuneet sitten lapsuuteni. Olen siis syntynyt 1959 Hämeenlinnan lähellä, mutta olen asunut Helsingissä jo vuodesta 1986.

Päädyin valitsemaan vuodet 1967-71, jolloin olin 8-12 -vuotias, sekä 2014-2018, jolloin olin 55-59-vuotias. Laskin keskiarvot kuukausittaisista lämpötilojen keskiarvoista sekä Hämeenlinnassa 1967-71 (HL 1967-71) että Helsingissä 2014 (H 2014-18). Vertailun vuoksi laskin keskiarvot myös Hämeenlinnassa myös 2014 (HL 2014-18).

Helsingin Kumpulasta ei löytynyt keskilämpötilaa kesäkuulle 2018, joten käytin Helsinki-Malmin lentoaseman lämpötilaa 15,2 °C. Tämä saattaa aavistuksen muuttaa keskimääräisiä arvoja.

Lapsuudessani Hämeenlinnan lähellä kesäkuut olivat yllättäen lämpimämpiä kuin mitä ne nyt ovat olleet sekä Hämeenlinnassa että Helsingissä ainakin tällä tarkasteluvälillä. Heinäkuiden keskilämpötilat ovat 1,3-1,9 astetta korkeampia, ja vielä elokuutkin ovat 0,3-1,4 astetta lämpimämpiä, mikä myös näkyy seuraavasta kuvasta.

Tuo sininen viiva kuvaa lapsuuteni kesien keskilämpötiloja sekä violetti viiva Hämeenlinnan ja punainen viiva Helsingin viime kesiä. Keskilämpötilan nousu lähemmäs pari astetta taitaa vaikuttaa siihen, miksi nykyään koen kesät niin tukalina. Toki tukaluuteen vaikuttaa myös, että asuntoni lämpenee. Eilen ulkona oli 30 °C ja sisällä + 28 °C.

Lukija toivottavasti huomaa, että kaaviossa lämpötilat alkavat vasta +14 °C  ja päättyvät +19 °C lämpötilaan. Silti ainakin tämä aineisto näyttää, että lapsuudessani keskilämpötilat olivat tasaisemmin.

Seuraava taulukko näyttää, kuinka monena kesäpäivänä on ollut erilaisia ylimpiä lämpötiloja keskimäärin. Esimerkiksi vasemmassa yläkulmassa oleva luku 5,4 kertoo, että alle +15 °C lämpötiloja oli vuosina 1967-71 keskimäärin 5,4 päivää kesän aikana.

Miellyttävin kesälämpötila-alue on mielestäni 20-25 °C, ja ehkä vielä tarkemmin noin 21-23 °C. Kummastuttavasti tuon maksimilämpötila-alueen päivien määrä on jopa hieman laskenut lapsuuteeni verrattuna.

Yllättäen ainoa selkeä ero on se, että lapsuuteni kesinä ei ollut koskaan yli 30 asteen lämpötilaa. Toki myös keskilämpötilan nousu tekee kesistä tukalampia.

Yllättäen löysin, että Hämeenlinnassa oli mitattu 12.8.1969 niinkin korkea lämpötila kuin 29,4 °C, mutta minulla ei ole siitä kyllä mitään muistikuvaa.

Kesän aikana päiviä on 92, mutta vuosien 2014 maksimilämpötilojen päivien määrästä puuttuu 0,2 päivää. Tieto maksimilämpötilasta puuttuu Hämeenlinnasta 27.8.2018 ja Helsingin Kumpulasta 7.6.2018, mitkä aiheuttavat nämä pienet virheet.

En voi olla miettimättä, että mitä lämpötilan muutos tulee olemaan parinkymmenen vuoden päästä. Muutos näyttää kiihtyvän, ja se tekee minut surulliseksi.

Syömisen laukaisijoita

Löysin tänään mainion Ylen sivun, jossa kerrottiin, että laiskuutta ei ole, vaan että ihminen kokee epävarmuutta.  Kiintoisan lauseen kirjoitti sosiaalipsykologian professori ”Jos mielestäsi jonkun ihmisen käyttäytyminen ei ole järjellistä, se johtuu siitä, että et kykene katsomaan asiaa tämän ihmisen näkökulmasta”.

Nyt yritän selittää lihavan näkökulmasta, mikä saa kaltaiseni stressiahmijan syömään, ja arvelen, että stressipaastoajat viimeistään stressaantuessaan vähentävät syömistään.  Joskus syömisen laukaisee jokin tekijä jo yksinään, mutta joskus tarvitaan monta tekijää yhtä aikaa.

Ravinnon tarve on kaikkein selkein, sillä ihmisen on pakko syödä elääkseen. Jos en saa riittävästi ja säännöllisesti ravintoa, alkaa ainakin minulle tulla huonoja ideoita, mikä on nopeasti ja rasvaista ruokaa.

Tapa voi olla hyödyllinen, kuten säännöllinen syöminen tai tietyt keittopäivät. Tapa voi olla myös haitallinen, kuten perjantaipulla tai -pullo.

Herkuttelu voi tarkoittaa yhtä suklaapalaa viikossa, mutta voi se myös tarkoittaa lähes päivittäistä yletöntä syömistä. Itse kukin on asiantuntija, onko buffetpöydillä, hotelliaamiaisilla tai juhlimisella vaikutusta omaan painoon.

Varmaankin lihavan ihmisen nälän pelko kuulostaa ulkopuolisesta oudolta, mutta jotain sellaista olen havaitsevinani omassa sisimmässäni. Esiäitien nälkävuosista on aikaa, mutta halutessani tietoisesti vähentää ruokailuani niin jokin minussa kauhistuu. Mieluummin ylitäytän itseni kuin että olen vähänkään nälkäinen.

Voi olla, että nälän pelkoani vähentää säännöllinen syöminen. Ainakaan minä en suoraan pysty vähentämään syömistäni, mutta jo muutaman päivän säännöllisen ja terveellisen syömisen jälkeen alkaa tarvitsemani ruokamäärä vähetä. Olen myös huomannut, että minulle ei todellakaan sovi mikään ”pikastartti”, eli muutama päivä todella vähäisellä ruoalla, sillä se saa minut vain ajattelemaan jatkuvasti ruokaa.

Samaan nippuun laitan suoritteen, lohdukkeen ja stressiahmimisen. Suorite on sitä, että jos tehtävä ei tunnu luonnistuvan, niin syömällä jäätelöpurkin tyhjäksi olen saanut tunteen onnistumisesta. Lapsuudessa minua ehkä kiitettiin vain lautasen syömisestä tyhjäksi. Typerää, myönnän, ja olisihan tässä ollut vuosikymmeniä aikaa kasvaa tuosta ajattelutavasta irti.

Lohdukkeen pitäisi lohduttaa, ja kyllähän senkin juurten arvelen olevan lapsuudessa. Tosin tajusin hiljattain, että aikanaan lohduke taisi olla vain pari palaa suklaata.

Pahin on stressiahmiminen, jota pahimmassa muodossa en onneksi enää ole vuosiin harrastanut. Aikoinaan ahdingossa kyllä koin tarvitsevani puoli muovikassillista rasvaa ja sokeria pursuavia tuotteita. Ahmittuani ja ”sokerihumalasta” toivuttuani esimerkiksi silloinen ikuisuusremontti oli edelleenkin kesken, joten ahmimisesta ei ollut mitään hyötyä.

En ole laittanut kuvaan lääkkeiden vaikutusta, mutta näitäkin tapauksia on. Olen kuullut, miten diabeteslääkkeen vaihtaminen tai miten sopiva kilpirauhaslääkitys sai painon putoamaan. Toisaalta olen nähnyt, miten masennuslääke sai aikoinaan läheiseni lihomaan.

Huomasin myös, että olen jo parisen vuotta sitten pohtinut samoja asioita postauksessa Tekosyitä syömiseen, joka on ollut hieman suppeampi. Enkä myöskään pidä enää tekijöitä tekosyinä, vaan että oikeasti ja osaltaan laukaisevat syömiskäyttäytymistä.

[26.7.2019] Tästä kaaviosta jäi puuttumaan yksi entisten aikojeni syömisen laukaisija, nimittäin jano. Vaikka se kuulostaakin typerältä syödä janoonsa, niin tiedän aikoinaan tehneeni sitä. Nykyään arvelen juovani riittävästi vettä, jotta ainakaan jano ei laukaise syömistä.

Siinä vaiheessa kun teen uuden kuvion, niin jano saa olla jossain ravinnon tarpeen lähellä. Kyllähän ihminen tarvitsee juotavaa, ja saahan sitä monasti ruoasta, mutta parempi olisi juoda riittävästi vettä.

Miksi haluan laihtua

Viime tiistain postausta Pieniä niksahduksia kirjoittaessa tajusin, että haluan pelkästään laihtua, mutta en ainakaan vielä muuttaa tyyliäni. Lisäksi huomasin, että pienuus voi olla myös myönteistä.

Olen jäänyt pohtimaan omia ajatuksiani laihduttamisesta, enkä löytänyt postausta, jossa olisin käsitellyt aihetta.

Aikoinaan terveydenhoitohenkilöstä koetti saada minua laihtumaan pitämällä palopuheita tai jopa tuijottamalla mahaani, mutta -kumma juttu- eivät ne saaneet minua innostumaan.

Olen kuullut moneen kertaan, mitä kaikkia sairauksia lihavuus aiheuttaa, mutta ei sekään ole saanut minua haluamaan laihtumista. Nyt toki yksi syy laihtumiseen on nivelrikko, sillä vaikka se on ollut pitkään rauhallinen, niin jossain vaiheessa nivelrikko kuitenkin ärtyy, jolloin on tuskattomampaa olla kevyempi.

Kun muistelen ajatuksiani laihduttamisesta, niin aina on vain tuntunut ”PITÄÄ-PITÄÄ-PITÄÄ”. Laihduttaminen on ollut kuin pakollinen ikuisuusprojekti, pään hakkaaminen seinään tai Sisyfoksen loputon kiven vierittäminen.

Toki olen viitisen vuotta pitänyt seitsemisen kiloa poissa, joten onhan se jonkinlainen saavutus. Ehkä laihtumista ovat hankaloittaneet entiset kuvitelmani pienuuden inhottavuudesta sekä ”pakollisesta” tyylinmuutoksesta. Ehkä myöskään en ole miettinyt, mitä laihtuminen voisi minulle merkitä.

Eniten minua laihtumisessa on alkanut viehättää ajatus siitä, että jaksaisin tehdä runsaasti itseäni kiinnostavia asioita. Toki lihavanakin jaksan tehdä kaikenlaista, mutta kun koko ajan raahaan reilun parinkymmenen kilon ”läskireppua”, niin toki väsähdän aiemmin.

Laihempana jaksaisin hääräillä enemmän, poimia kauemmin mustikoita ja kevyemmin nousta ylös piknikhuovan päältä.  Lisäksi arvelen, että väistämättöminä stressiaikoina keskittymiskyky ja mielenrauha säilyisivät pitempään hoikkana.

Hiljattain pesin saunan takaseinää, ja sitä varten olin ottanut irti lauteen muodostavat levyt. Tarkoitus oli päästä ylimmäisen laudelevyn aukkoon, ja sitä varten keplottelin itseni 60 cm korkeudessa olevan keskilauteen ja ylälauteen telineen välistä.

Väliä oli 28 senttiä, ja hetken ehdin miettiä tuleeko iltapäivälehteen otsikko ”Nainen jäi jumiin saunaan”, mutta poimu kerrallaan punkeuduin läpi. Takaseinää pestyäni poistuin ylälauteen telineen ylitse. Jos olisin laihempi, niin tuo punkeutuminen olisi mennyt helpommin.

Lisäksi haluuni laihtua vaikuttavat myös vihreät arvot, vaikka yksityisautoiluni ei sitä kuvastakaan. Olen kirjoittanut planetaarisesta ruokavaliosta, jossa on hämmentävän paljon kokojyväviljaa. Minulla on vielä paljon muutettavaa ruokavaliossani, jos haluaisin tuohon päästä.

Silti voin kuvitella, että planetaarisen ruokavalion mukaan syömällä, mahdollisesti hoikempana ja vähemmän syövänä oma hiilijalanjälki olisi taas aavistuksen vähäisempi. Pientähän yhden ihmisen muutos on tässä tuhlaavassa maailmassa, mutta jos moni muukin muuttaisi käyttäytymistään, niin se osaltaan hidastaisi ilmastonmuutosta.