Miten kyllästyin suklaaseen

Kerroin aiemmin, että kyllästyin pähkinöihin lähes kertarysäyksellä. Ehkäpä ruoansulatuksemme on sopeutunut pähkinöiden syömiseen, ja siksi se onnistui.

Suklaa on kuitenkin täysin uudenlainen aine, johon elimistömme ei ole sopeutunut. Suklaaseen kyllästyminen menikin aivan toisenlaista reittiä. Kevät 2013 oli rankka, enkä jaksanut laihduttaa. Toisaalta halusin tehdä jotain, ja minua ärsytti, että ahmin heti kaiken suklaan, mitä kotonani oli.

Minulle sunnuntai on leppoisa päivä, joten ajoitin kyllästymisen harjoittelun juuri sunnuntaksi. Palatessani kävellen kotiin ostin matkalla kaupasta 100 g suklaalevyn, ja aina sama merkkiä. Runsaan lounaan jälkeen avasin suklaalevyn, ja söin niin paljon kuin halusin. Alkuun söin koko levyn kerralla. Pikku hiljaa suklaalevystä alkoi jäädä muutama pala, ja parin kuukauden päästä aloituksesta suklaalevyä jäi jo suurin osa säästöön.

Ylijääneestä suklaasta söin sitten viikolla sen verran kun maistui. Välillä ahmin muutakin, mutta joka sunnuntai ostin samaa merkkiä olevan suklaalevyn.

Vaihdoin toiseen ja mieluisampaan suklaaseen, jota myydään vain 200 g  tai sitä suuremmissa levyinä. Aloin syödä suklaata kolme kertaa viikossa eli yhden palan tiistaina, torstaina ja sunnuntaina. Hämmästyksekseni levy alkoi riittää entistä pitempää, ja joskus jopa pari kuukautta. Toki stressijaksot saivat suklaalevyn kulumaan nopeasti, ja vielä ajoittain hotkaisin kokonaisen levyn.

Hupaisaa oli vaihe, jolloin vaikka söin 200 g levyä hitaasti, niin laivareissulta ostettu 250 g levy aivan samaa suklaata hupenikin kerralla. Suhtauduin lempeän huvittuneesti käyttäytymiseeni, ja vain jatkoin harjoituksia. Nykyään kumpikaan määrä ei enää innosta ahmimaan.

Viime kesäloman jälkeen syötyäni vähäsuolaista ruokaa huomasin syömäni suklaan suolaisuuden ärsyttävän. Syyskuun 2016 alkupuolella lopetin suklaan säännöllisen syömisen kolme kertaa viikossa, kun ei nyt enää maistunut.

Avain on siis kyllästyminen, jossa pohjana oli lounaan antama kylläisyys. Tärkeää on myös aina syödä samaa suklaamerkkiä, jotta siihen voi kyllästyä. Minulta muutos vei aikaa kolme vuotta, ja arvelen tämän muutoksen olevan kelle tahansa hidas.

En ole täysin päässyt irti suklaasta. Jouluna söin saamani suklaarasian ystävieni avustuksella, ja hiljattain ahmin kolme riviä suklaata. Edelleenkin karkkipurkissani on loppiaispäivänä avattu suklaalevy, ja lahjaksi saamani levy on vielä ylähyllyllä avaamatta.

Elämästä ei ole kadonnut suklaan eikä ylipäänsä makean antama ilo, mutta se on huomattavasti laimentunut. Toisaalta huomaan nauttivani esimerkiksi entistä enemmän kasvisten värikkyydestä ja niiden erilaisista väriyhdistelmistä.

Suklaaseen kyllästyminen ei varsinaisesti laihduta, mutta varmasti helpottaa painon pysymistä saavutetuissa lukemissa. En tarvitse itsekuria karkkihyllyn tai jälkiruoan ohittamiseen, koska ne eivät yleensä kiinnosta. Nykyään suhtaudun suklaaseen melkein kuin esimerkiksi hernekeittoon. Suklaata on ihan kiva saada joskus, mutta pieni määrä ja harvakseltaan riittää.