Tähän asti pääsin

Stressaantuneina ahmivien ei todellakaan kannata kokeilla kitukuureja

Olen aikoinaan painanut 57 kiloa ja pituuteni on 157 senttiä, joten painoindeksini oli silloin hipsun yli 23. Pidin itseäni lihavana, ja sen jälkeen olen kokeillut erilaisia kuureja, jotka kaikki ovat osaltaan lihottaneet minua.

Jos stressaantuneena ahmii makeaa ja rasvaista kuten minä, niin todellakaan ei kannata kokeilla mitään kitukuuria. Kitukuuri laihdutti minua ehkä kolme kiloa, ja seuraavien kuukausien aikana lihoin viitisen kiloa. Kun sen toistin tämän riittävän monta kertaa, niin lihoin 90-kiloiseksi, joista olen kymmenisen kiloa pitänyt poissa nelisen vuotta.

On ikävää, että ei ole median ihanteen mukainen, mutta vielä kurjempaa on lihoa oikeasti lihavaksi. Toisaalta kuluttajalla on oikeus määrätä kukkarollaan, joten tikkulaihojen naisten koristamia elokuvia tai ohjelmia ei ole pakko katsoa eikä ostaa heidän mainostamiaan tuotteita.

Jos stressaantuneena ei pysty syömään, niin stressi saattaa pahentua siitä, mutta näppituntumani mukaan tällaiset henkilöt eivät helposti liho. Joten he voivat turvallisin mielin tehdä kaikenlaisia kitukuurien kokeiluja.  Heille sopii ohje ”syö vähemmän ja liiku enemmän”, mikä ohje saa stressiahmijan vain lisäämään syömistään.

viileakaapissa vihanneksia

Meille lihaville aina kerrotaan, miten pitäisi syödä vihanneksia. Yllä on kuva viileäkaapistani lauantailta, joten kyllä minä syön vihanneksia. Tai kerrotaan, miten rasvaton maito laihduttaa, jota olen juonut kohta kolmekymmentä vuotta. Jos rasvaton maito oikeasti laihduttaisi, painoni olisi teoriassa negatiivinen, mutta ei.

Minun kohdallani eniten ovat auttaneet

  1. nesteyttäminen erityisesti ahmiessa
  2. säännöllinen, tietoinen ja ravitseva ruokailu
  3. tiheästi taukoja ja palautumiseen oma tapa
  4. tiheästi ja kevyesti liikkumista

Suurimmat ahmimismäärät ovat pienentyneet merkittävästi juuri sen vuoksi, että nesteytän eli suomeksi juon lasillisen vettä sen karkkipussin ohella. Säännöllinen ruokailu pitää pahimman nälän poissa eikä ole niin halua rasvaiseen ruokaan. Tauot ja ylipäänsä omasta palautumisesta huolehtiminen hillitsevät halua käyttää ahmimista rentoutumiseen. Tiheästi ja kevyesti liikkuminen vaikuttaa parantavan kuntoani ja tuntuu paljon miellyttävämmältä kuin kerran viikossa tehdyt rääkit.

Tähän asti olen päässyt näiden reilun kolmen vuoden ja 332 postauksen aikana. Toisaalta olen kokolailla samassa painossa kuin aloittaessani, ja se on alkanut kiusata minua entistä enemmän. Ystäväni Tarja totesi, että jos olisin nuorempi, olisin saattanut laihtua lisää. Ehkä.

Tämä on näillä näkymin viimeinen postaus. Olen nauttinut kirjoittamisesta, ja vieläkin olisi ollut kymmenen ideaa kirjoittamatta. Viikoittain pyörittelin muutamaa ajatusta ja varsinaiseen kirjoittamiseen meni pari tuntia.

Kiitän ja kumarran lukijoitani, tämä oli mielenkiintoista!

Syömisen kirjo

Yllä olevassa kuvassa näkyy ajatukseni syömisestä tällä hetkellä ikään kuin kirjona välttämättömästä miellyttävän kautta helppoon. On pakko syödä, se on välttämätöntä, sillä muuten ei elä. Uskon että useimmat ihmiset kokevat syömisen yleensä miellyttävänä.

Ruokailu on miellyttää paitsi arkisin myös juhlina, eikä satunnainen juhla nosta painoa paljoakaan. Kuten sanotaan, ei se vaikuta, mitä syö joulusta uuteen vuoteen vaan mitä syö uudesta vuodesta jouluun.

Ongelma alkaa tulla siinä vaiheessa, jos syöminen alkaa olla elämän tärkein asia ja helpotus ikäviin tunteisiin jatkuvasti.

Helsingin Sanomissa oli hiljattain juttu ahmintahäiriöstä (maksumuurin takana), ja tunnistan Kaistisen käyttäytymisestä tuttuja piirteitä. Myös minä yritin laihtua moneen kertaan liian rajusti, joka johti ahmimiseen.

Olen ennenkin kertonut, että en ole hävennyt ahmimistani, vaan pikemmin ollut kuin onnellinen boa täysinäisen vatsan vieressä. Toisaalta olen kyllä hävennyt paljon elämässäni aivan tarpeettomiakin asioita.

Jutussa puhutaan ahmimisesta ”hallitsemattomana” syömisenä. Taas ihmettelen intoa puhua hallinnasta syömisen suhteen. Olen ennekin todennut, että en tarvitse hallintaa huumausaineiden käytön suhteen, sillä koen niiden olevan kaukana omasta maailmastani.

Myönnän käyttäneeni ahmimista keinona kohdata hankalia tunteita, mutta onneksi nykyään harvemmin ja lisäksi pienemmät annokset riittävät. Silti edelleenkin stressaantuneena makea alkaa maistua.

Jutussa viitattiin American Psychologist -lehteen, jonka artikkelissa kerrottiin rajun laihduttamisen johtavan ahmintahäiriöön. Siis sama, mistä minulla oli jo näppituntuma, että kitudieetit lihottavat.

Helsingin Sanomien jutussa kerrotaan, että päästäkseen ahminnasta eroon pitää löytää uusia tapoja kohdata hankalia tunteita, kehittää taitoja ratkaista ongelmia sekä vähentää stressiä.

Tästä myös huomaa, miten ahmimista voi käyttää niin moneen asiaan. Se täyttää mahdollista tyhjää tilaa elämässä, lievittää stressiä ja levittäytyy sumuverhoksi vaikeiden asioiden eteen.

Ehkä myös siksi moni haluaa löytää yhden ratkaisun, eli jonkinlaisen hopealuodin ahmimisen tilalle. On kitkerää ajatella, kuinka ison osan ahmiminen on sumentanut elämästä.

Ahmija elää syödäkseen, mutta pitäisi pyrkiä syömään elääkseen. Ahmiminen on helppoa, paljon helpompaa kuin hankalien töiden aloittaminen.

Olen paljon vitkastellut, mutta ehkä vähän päässyt siitä eroon.  Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, kun saan hankalan työn hoidettua, on työ sitten uuteen asiaan tutustuminen tai viherkasvin hoito.

ps. Kävin vaa’alla 9.9.2020, ja vertailukelpoinen paino oli tasain 81 kg. Harmittaa, mutta monasti syksyisin paino on noussut. Kuitenkin reilu kymmenen kiloa on pysynyt poissa.

Alipalautunut ahmii

Taas oli Ylen sivuilla hyvä artikkeli Kärsitkö sinäkin [] alipalautumisesta?..  , missä kerrotaan työuupumuksen oireista ja väsymyksen fysiologiasta. Tämän artikkelin mielestäni upein asia on, että siinä ei syytellä makean ahmimisesta, vaan nostetaan esiin stressiperäinen syöminen. Alipalautunut herkästi ahmii.

Hienoa on myös se järjestys, miten asioita ehdotetaan korjattavaksi. Ensin pitää rentoutua ja välttää tekemästä töitä iltaisin, jotta unen laatu paranee. Vasta sen jälkeen tarkastetaan, että syö säännöllisesti ja ravitsevasti.

Työ imee välillä niin mukanaan, että on muka vaikea pitää taukoja. Taukojen pitämisen opettelustani kertoo numeroihin turhankin keskittynyt postaus Pientä palautumista. Kuitenkin ymmärrän, että jaksan paremmin ja teen fiksummin töitä, kunhan pidän taukoja.

huoahtamisesta lomailuun

Nykyään pidän lyhyen tauon eli huoahdan hetkeksi katsoen ikkunasta ulos, tai teen jonkin pikku askareen, kuten käyn pesemässä lukulasit.  Tehtävien välissä kannattaa pitää selkeät tauot ja haastavan tehtävän jälkeen pidän kunnon tauon. Työpaikalla ei ollut sopivia sohvia makoiluun, mutta nyt kun olen etätöissä, niin voin muutamaksi minuutiksi heittäytyä sohvalle ja katsoa puissa pyrähteleviä lintuja.

Tietenkin työssä on välillä vaativampia aikoja, ja tänä syksynä minäkin olen yhtenä lauantaina tehnyt töitä sekä muutamana yönä nukkunut huonosti. Toisaalta koetan muistaa, että ”virkeänä vartissa, mutta väsyneenä viidessä tunnissa”. Kun vain saa pysähdyttyä, niin todennäköisemmin palautuu, jolloin saa tehtyä töitä stressaamatta ja fiksummin.

Olen pohtinut aiemminkin stressiä, jossa tekstissä kuvaan ”räpeltämistä” eli aloitetaan monta eri asiaa, mutta mitään ei saada valmiiksi. Kuitenkin väitetään, että keskeneräiset työt rasittavat eniten. Keväällä Kanbanista lukiessani löytyi monta kiintoisaa ajatusta, ja seuraavaa olen koettanut noudattaa:

Lopeta aloittaminen, ja aloita lopettaminen.

Olen myös kirjoittanut postauksen Mikä auttaa jaksamaan?, ja samat asiat ovat edelleen ajankohtaisia. Nyt vain lisäsin muutaman kohdan.

  • perusjutut
  • mukavat asiat
  • tauot ja vaihtelu
  • hidastaminen ja hiljentyminen
  • palastelu ja pilotointi
  • priorisointi
  • EI-sana
  • haastavien tehtävin hoitaminen
  • onnistuminen

Tuohon listaan lisäsin ensinnäkin haastavien tehtävien hoitaminen, mitkä yleensä kannattaa hoitaa pois pikaisesti, mutta toisaalta väsyneenä ei kannata tehdä isoja päätöksiä.  Näin aamuvirkkuna olen hyötynyt lauseesta ”syö sammakko aamulla”, eli hoidan lievästi vastenmieliset tehtävät heti aamulla pois.

Toinen tärkeä asia on priorisointi. Kaikkea ei kerta kaikkiaan ehdi tehdä, joten pitäisi keskittyä tärkeimpiin. Jotta pystyisi huomaamaan tärkeimmän, pitäisi olla vähintäänkin kohtuullisen virkeä.

Terveysalan ammattilaisten toivoisin kysyvän palautumisesta nähdessään lihavan potilaan. Makean syönti ja ahmiminen ovat oireita väsymyksestä, johon oikeasti auttaisi kunnollinen palautuminen.

Ongelmallisia ohjeita

Lukaisin jutun Lihava potilas lääkärin vastaanotolla, jonka on kirjoittanut Pertti Mustajoki vuonna 2006.  Oli todella surullista lukea tuota juttua, sillä varmasti lääkäri on tarkoittanut hyvää potilaalle ja vilpittömästi toivonut, että potilas laihtuisi.

Voi olla, että lääkärin tapa kohdata potilas on muuttunut tämän reilun kymmenen vuoden aikana. Onneksi nyttemmin minä olen saanut asiallista hoitoa työterveyslääkärillä esimerkiksi olkapään ongelmaan, eikä ensimmäiseksi ole syytelty lihavuudesta.

Väitän että suurin osa suomalaisista lihavista ja ainakin lihavista naisista tietää olevansa lihava. Media esittää lähinnä tikkulaihoja naisia, joihin emme todellakaan kuulu. Lisäksi tiedämme hyvin, että lihavuus aiheuttaa monenlaisia vaivoja. Suoraan sanottuna näitä asioita ei tarvitsisi kertoa.

Luultavasti lääkäriä vastapäätä istuva lihava on kokeillut montaa erilaista menetelmää, ja varmasti tietää, että energiapitoisia ruoka-aineita pitää välttää. Pahimmillaan lääkäri vain kertoilee omia kokemuksia, mikä ei todellakaan ole tutkittua lääketiedettä.

Haluan korostaa sitä, että lihavat ovat motivoituneita laihtumaan, eikä ongelma ei ole motiivin eikä tiedon puute.

Minusta suurin ongelma on, että yritetään laihtua mahdollisimman nopeasti eli aloitetaan kitukuuri.  Sen jälkeen on kyllä kaikenlaisia ongelmia.

Talvella silmäilin Kanbania eli Japanista lähtöisin olevaa tapaa kehittää tehokkaasti vaikka teollisuusprosessia. Yksi ajatus oli, että kannattaa kysyä viisi kertaa miksi, jolloin perimmäiset syyt alkavat nousta esiin. Samanlaista perinpohjaisuutta on myös Lentoturmatutkinta -sarjan ohjelmissa, joissa todella pureudutaan löytämään onnettomuuden syyt.

Lihava voi syödä suklaata siksi, että hänellä on nälkä. Nälkä voi johtua siitä, että ei ole riittävästi nesteyttänyt tai että ei ole syönyt ravitsevaa ruokaa. Aterian jääminen välistä voi johtua taas monesta eri syystä, takana voi olla kiire ja stressi, joiden takana taas voi olla monenlaista tarinaa.

Veikkaan, että kehon sairauksia hoitavilla lääkäreillä ei riitä ammattitaito eikä aika perimmäisten syiden selvittämiseen puhumattakaan auttamisesta. Sellainen yleinen ohjeistus lähinnä ärsyttää. Muistan reilun vuosikymmenen takaa saatuani ”informaatiota” menneeni kauppaan ostamaan suklaata.

Minusta on hassua, että lääkärit kyllä tietävät, miten vaarallista on repiä irti ihmisestä vierasesinettä, mikä saattaa olla jonkin onnettomuuden jälkitila. Minä näen, että lihavuus on tietynlainen ”vierasesine”, jota ei voi nopeasti irrottaa ihmisestä.

ps. Latasin koronavilkku-sovelluksen eilen kännykkääni. Lataa sinäkin!