Turhaa rehkimistä

Hiljattain luin uusimmasta Voima-lehdestä 9/2019 jutun Tosi taiteilija menee rajan yli, jossa pohdittiin taiteen kentällä tapahtuvia väärinkäytöksiä. Myytin ytimessä on taiteilija, joka työnnetään epämukavuusalueelleen, ja jopa omien rajojensa yli.

Syyskuussa Kiira Korpi kertoi rankasta harjoittelustaan. Jopa Docventures-ohjelmassa sivuttiin urheilumaailman väärinkäytöksiä, jossa yhtenä osana oli, että urheilija on enemmän tuote kuin ihminen.

Olen postauksessani Ei tarvitse katsoa kuvannut syksyllä 2018 esitettyä laihdutusohjelmaa, jossa koin lihavia kohdeltavan ”kuin keskitysleirivankeja”.

Sama kärsimyksen jalostavaa vaikutusta ja rehkimistä ihannoiva myytti näyttää putkahtavan eri puolilta ja eri tavoin esiin. Taiteen, urheilun ja laihduttamisen lisäksi samaa myyttiä saatetaan ihannoida opiskelussa tai työnteossa. Onhan amerikkalaisilla jopa sanonta ”no pain, no gain” eli ilman kärsimyksiä ei tule saavutuksia.

Silti tohdin epäillä, meneekö se nyt ihan näin. Lisäksi pidän suomalaisesta sanonnasta, että ”hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä”.

Yllä olevissa esimerkeissä särähtää, että valtaa käytetään väärin ja pahimmillaan oman nautinnon tavoitteluun.  Ongelma voi toki myös olla viestintätaitojen heikkous , ja saattaahan kyse olla myös huonosta organisoinnista.

Varmasti on olemassa seikkailuun ja jännitykseen myönteisesti suhtautuvia ihmisiä, jotka oikeasti nauttivat tullessaan pudotetuksi uima-altaan syvään päähän. Eikä heitä haittaa ylimääräiset nilkkapainot eikä edes uima-altaassa lilluva jää.

Väitän kuitenkin, että suuri osa meistä on sellaisia rauhallisesti asioihin tutustuvia. Hötkyilyä vältetään, ja veteen mentäisiin mieluiten lämpimän sään vallitessa ja alkuun vain varpaita vähän uittaen.

Oppiminen on alussa hidasta, ja ensimmäiset askeleet ovat pakostakin lyhyitä ja haparoivia. Lisäksi työmuistimme asettaa rajoituksensa. Vaikka pystymme muistamaan paljon asioita, niin kerralla ei kuitenkaan pystytä käsittelemään kuin muutamaan asiaa.

Enkä usko kärsimyksen jalostavaan vaikutukseen. En usko, että pahanmakuinen lääke on tehokkaampaa kuin miedon makuinen. Enkä usko, että epämiellyttävä liikuntasuoritus kohottaa kuntoa tavallisten ihmisten kohdalla. Kyllä huono kunto kohoaa kohtalaiseksi aivan arkiliikunnalla, kunhan liikuntaa ja liikkumista sopivasti annostelee.

Ajattelen laihtumista entistä enemmän oppimisena, jossa vanhat ja haitalliset ajattelumallit pikku hiljaa huuhtoutuvat pois toimivampien ajattelu- ja toimintatapojen tieltä.

Opiskelustani sen verran, että edelleenkin kiinnostaa ja pikku hiljaa saan tehtäviä valmiiksi. Nyt seuraavaan määrä-aikaan on ”ylelliset” kahdeksan päivää.

Tässä yksi todella upea  video kultaisesta leikkauksesta ja spiraalista liittyen sommitteluun, joka on osa Markkinointiviestinnän työkaluja. Esiin tuli myös Fibbionaccin sarja, jossa kahden edeltävän luvun summa on seuraava luku. Huikeinta on se, että kahden peräkkäisen luvun suhde lähenee hämmästyttävän nopeasti kultaista suhdetta.

 

 

Mietiskelykuulumisia

Tämä uusin taulukko kuvaa minuutteina mietiskelyaikojani, jotka olen kokenut luonteviksi. Punainen viiva päällä on kahden viikon liukuva keskiarvo.

Minä näen tässä kuvassa ensinnäkin mietiskelyajan kasvavan alle kymmenestä minuutista huhtikuun loppuun saakka reiluun pariinkymmeneen minuuttiin. Touko-kesäkuussa on vaihtelua työtilanteen mukaan. Keskikesällä lomalla ollessa mietiskelyajat nousivat uuteen ennätykseen, töihin paluu taas pudotti ajat, mutta nyt on havaittavissa pientä nousua.

Se on mielenkiintoista, että väsyneenä en juuri jaksa mietiskellä. Enkä todellakaan tee mitään erityistä, vähän venyttelen polvia ja hartioita, ja ajoittain ajattelen tiettyä lausetta. Silti väsyneenä paikoillaan istuminen yli parikymmentä minuuttia tuntuu vaikealta.

Olen kirjoittanut aiemmin mietiskelyajoista jo huhtikuussa. Silloin haaveilin, että pystyisin mietiskelemään jopa kaksi kertaa päivässä ja jopa tunnin kerrallaan. Se ei toteudu, sillä mietiskelyajat ovat jääneet alle puoleen tuntiin, mutta silti koen mietiskelyn hyödylliseksi:

  • auttaa keskittymään
  • auttaa rentoutumaan
  • saattaa auttaa nukahtamaan

Keskittymiskyvyn lievä paraneminen ja rentoutuminen ovat ymmärrettäviä, ja tuntuu, että saan asioita onnistumaan paremmin kuin aiemmin. Saattaa myös olla, että koska pystyy hieman paremmin keskittymään, voi valvomisen sijaan valita jonkin miellyttävän ajatuksen nukahtamista varten.

Pohdin jo syksyllä 2017 postauksessa Hyvä kupla mietiskelyn rentouttavan, mutta toivoin sen myös virkistävän, mutta sitä se ei mielestäni tee. Työn aiheuttamaa väsymystä vähentää riittävä taukojen pitäminen.

Mietiskely, taiji, saunominen tai vain kauniin maiseman katselu auttavat palautumaan. Arjen huolet saa työnnettyä hetkeksi pois, ja virkistyneenä jaksaa hoitaa asioita kuntoon. Vaikka mietiskelyllä on oma rentouttava vaikutuksensa, niin muitakin tapoja tarvitaan. On hyvä nähdä ystäviä, lukea kirjoja ja ihan rehellinen hömppäkin tekee joskus todella hyvää.

En pidä todennäköisenä, että joku sanoisi ”Aloin mietiskellä, ja laihduin”. Sen sijaan voin arvella lausuttavan ”Aloin mietiskellä, keskittymiskykyni parani ja sain enemmän onnistumisia elämääni, eikä ylensyönti enää houkuta”.

Sitten aivan eri aiheeseen. Tässä alla on joulukaktuksistani kuvia, joista kirjoitin pari vuotta sitten postauksessa Edelleenkin joulukaktushöperö. Tämä alla oleva kasvi on se, joka oli silloin kehittänyt melkein salaa vain yhden ujon kukan. Näin ensimmäiset nuput jo lokakuun lopussa, ja nyt kukkia on jo runsaasti.

Alla oleva joulukaktus on taas ruokapöydälläni. Ihan selvästi siinä on nuppuja, kunhan vain muistaisin kastella riittävästi.

Olen nähnyt hienosti muodostuneita joulukaktuksia, joita on muistettu tasaisesti kiertää vähäisen. Omat joulukaktukseni edustavat pikemminkin villiä ja vapaata kasvutapaa. Mutta kukin tyylillään.

Lihavuus ja addiktio

Silmiini sattui jo 2015 Ylen sivuilla julkaistu teksti addiktiosta , jossa haastateltiin A-klinikkasäätion ylilääkäri Kaarlo Simojokea. Toisaalta lihavuudesta kirjoittaa mainiosti kirjailija ja mediapersoona Caitlin Moran.

Simojoen mukaan addiktio syntyy esimerkiksi halutessa erityisen miellyttäviä tuntemuksia ja esimerkkinä käytettiin päihteitä, mutta kyllä jotain samaa on makean syömisessä. Muistan miten vähitellen tarvitsin entistä suurempia määriä ja imelämpää makeaa.

Tekstin mukaan on olemassa kemiallisia addiktiota kuten päihteet ja toiminnallisia kuten uhkapelit. Molemmat aktivoivat mielihyväkeskusta ja muuttavat käyttäytymistä.

Kuitenkaan sokeririippuvuus ei ole ”oikea” addiktio tämän tekstin mukaan, mutta tohdin epäillä ainakin todella lihavien kohdalla. Kun olen katsonut ”Hengenvaarallisesti lihava” sarjaa, niin kyllä annoskoot ovat kasvaneet sekä makeisten ja leivonnaisten käyttö on hallitsematonta.

Addiktiota kuten peliriippuvuutta tai yletöntä kuntoilua käytetään tunnetilojen säätelyyn. Toisaalta kyllä moni lihava tunnistaa ”lohtusyömisen” käyttäytymismallina.

Luin hihitellen Caitlin Moranin kirjan ”Naisena olemisen taito” (2012), kun siitä oli ollut maininta Helsingin Sanomissa. Jos on allerginen feminismille, niin tämä kirja voi olla hyvää siedätystä.

Caitlin Moran kirjoittaa oivaltavasti mutta roisisti, ja voisi sanoa kaikesta, sillä mikään inhimillinen ei tunnu olevan vierasta. Hän niputtaa hengästyttävästi täysin eri asioita yhteen ja saa asioista esiin uusia näkökulmia.

Lihavuudesta Moranilla on ollut omakohtainen kokemus: ”Minulla oli läskivuodet, jolloin minä en ollut ihmisen muotoinen.” ”En kävellyt enkä juossut, saati tanssinut, uinut tai kiivennyt portaita; söin ruokaa, joka ei missään mielessä kuulu ihmisen ravinnoksi. Kenenkään ei pidä syödä puolta kiloa margariinissa uivia keitettyjä perunoita”. (s. 123)

Kuvaus ahmimisesta: ”he astuvat keittiöön paniikkia hipovassa tilassa ja syövät hengästyneinä leipää ja voita viipaleen toisensa jälkeen, maistamatta tai pureskelematta, kunnes paniikki hukkuu miltei meditatiivisen lusikoinnin ja nielemisen, lusikoinnin ja nielemisen rytmiin.” (s. 129). Lisäksi ”lohtusyöminen on halpa ja nöyrä vaihtoehto, kun hakee tyydytystä ja unohdusta.”

Moranin mukaan lohtusyömällä saa saman väliaikaisen helpotuksen kuin päihteitä käyttämällä, mutta silti pystyy toimimaan edesvastuullisesti.

Muistan tuon ahmimisen halun, enkä täysin ole siitä päässyt irti. Mutta enää minulla ei kulu samanlaisia määriä makeaa kuin aiemmin.

Voisikohan olla niin, että lihavuuteen liittyy addiktiivista käyttäytymistä sitä todennäköisemmin, mitä pahempi tilanne on. Jos elämänpiiri kaventuu, ja kaikki pyörii vain syömisen ympärillä, niin aletaan olla vaarallisella alueella. Toisaalta lähempänä normaalipainoa ongelmana ovat pikemminkin huonot opitut tavat.

ps. Paino oli noussut 200 g viime punnituksesta. Olen tämän vuoden pysynyt 2,5 kilon haarukassa, joka valitettavasti on ollut korkeammalla kuin edellisinä vuosina.

Sopivan kokoisia paloja

Olin pohtinut postauksessa Lihomisen estäminen, miten stressiä vähentäisi tehtävän pilkkominen sopivan kokoisiin palasiin. Silloin ajattelin, että stressin väheneminen saisi ahmimisen vähenemään.

Tämän syksyn poikkeuksellisella stressikaudella huomasin, että riittävän pieniksi paloiksi pilkkominen tuntuu auttavan. Viime viikolla tunsin itseni väsyneeksi, enkä edes yrittänyt reilun tunnin opiskelurupeamia, vaan suurin osa opiskeluistani oli puolen tunnin mittaisia. Jos tuntui, että kerta kaikkiaan mitään ei enää tartu, niin tein valmistelevia asioita vartin verran.

Olen kirjoittanut kiireisestä muutosta 2010, jolloin pakkailin 40 minuuttia ja lepäilin 20 minuuttia, ja sain muuton onnistumaan. Se oli enimmäkseen selkeää ruumiillista työtä, vaikka toki kaappien kätköistä esiin nousseet tavarat nostivat myös esiin muistoja. Nyt töiden jälkeen sain vielä vähän opiskeltua, kun en edes yrittänyt liian pitkää tovia.

Tuntuu hyvälle, että olen saanut aikataulua kiinni, eikä minulla enää ole tunnetta hyökyaallon edessä olemisesta. Opiskelujen suhteen olen saanut nenän vedenpinnan yläpuolella, ja toivottavasti pääsen kovalle maalle lähiaikoina. Nyt ei ole ollut tarvetta ahmia turhautuneena, vaan onnistumisen tunne on kyllä palkitsevaa.

Meitä lihavia houkutellaan tekemään huonoja päätöksiä tyyliin ”ikinä en enää syö suklaata”. Loppuelämä on toivottavasti monella useita vuosikymmeniä, joka on todella pitkä aika olla ilman suklaata. Lisäksi suklaasta pidättäytyminen tekee siitä vain kiinnostavan ”kielletyn hedelmän”.

En ole itse ostanut suklaata useampaan viikkoon, enkä ole edes syönyt joka kerta suklaata, kun sitä on ollut tarjolla. Vaikka mainoksessa väitetään, että suklaa piristää, niin minä koen väsähtäväni.

Aikoinaan eräs hoikka ihminen suuttui minulle, kun kerroin väsähtäväni suklaasta. Nyt olen kysellyt joiltain pyöreämmiltä tutuiltani, niin heitäkin makea väsyttää.

Eihän kaikki ole mennyt kuin Strömsössä, ja osuudesta Asiakaspalvelu ja lisämyynti verkossa ehdin hätäisesti tehdä vain 3/5. Sille nyt ei voi mitään, mutta eipähän minulta kukaan tule arvosanoja tai suorituksia kyselemään. Aihe oli kyllä kiinnostava, mutta kun ei ollut enää vääntöä, niin ei ollut.

Viime viikon loppupuolella pohdin, lepäänkö tavanomaisesti pelkästään sunnuntain, vai lepäisinkö vielä myös lauantaina. Päädyin lepäämään molempina päivinä, sillä edelleenkin tuherran väsyneenä.  Kunnon lepo tuntui virkistävän.