Suomalaisten kuntokirja

Kesällä kirjastosta tarttui käteeni Matti Jääskeläisen kirjoittama Suomalaisten kuntokirja (2019). En todellakaan ole kuntoilija, mutta nyökkäilin paljon kirjaa lukiessani. Minua hämmästytti, miten urheilun parissa työskennellyt Jääskeläinen kirjoittaa, että kuntoilijoille annetaan ohjeita, joiden toteuttamiseen ei aina urheilijakaan pystyisi (s. 347).

Kolme erilaista mittaria toistuu tekstissä:

  • maksimaalinen hapenottokyky on kilpailukunto lyhyeen ja rajuun suoritukseen
  • anaerobinen kynnys, maratonkunto tai ”pitää pystyä puhumaan puuskuttamatta”
  • aerobinen kynnys eli peruskunto

Kuntoilijoilla annetaan ohjeita oletuksella, että kunto kasvaa anaerobista kynnystä harjoittamalla, mutta Jääskeläisen mukaan anaerobinen kynnys on jo kuormittavaa liikuntaa. Jos on jo valmiiksi väsynyt oman elämäntilanteen takia, ei lisärasitus hyödytä. Elimistön pitää palautua kaikesta rasituksesta, ja sitä varten tarvitaan aerobista harjoitusta (s. 350). Jääskeläinen suosittaa

  • 1-2 x viikossa kuormittavaa kuntoharjoittelua
  • 3-4 x viikossa palauttavaa kuntoharjoittelua

Tähän asti näyttää hyvälle, mutta liikuntakertojen pitäisi olla vähintään 30 minuuttia, mieluiten 60 minuuttia. En vain hätäisellä lukemisella saa kiinni, että miksi liikuntaa pitää harjoittaa noin pitkään.

Oli myös mukava löytää terveen järjen mukainen toteamus, että ihminen ei tee säännöllisesti epämiellyttävää harjoitusta, joten liikunnan tulee olla miellyttävää.

Järkevältä kuulostaa, että peruskunnon tulee olla niin korkea, että työpäivän jälkeen vielä riittää voimia. Lisäksi että arkiliikunta voi olla osa ihmisen kuntoliikuntaa, ja että sitä vain täydennetään kuormittavalla liikunnalla.

Itseäni kiinnostavasta rasvanpoltosta löysin tästä kirjasta, että aerobinen energiantuotto käynnistyy heti, ja että siinä voidaan käyttää rasvaa ja hiilihydraatteja mutta myös valkuaisaineita (s. 92).  Toisaalta raskaassa kuormituksessa, jossa hiilihydraatit on jo kulutettu ”elimistö ei kykene mobilisoimaan rasvoja energiantuottoon (rasitustila korkea, jolloin rasva ei pala) joutuu elimistö ottamaan lisääntyvässä määrin käyttöön elimistön valkuaisainevarantoa.” (s. 98)

Tästä tulee vaikutelma, että lihavan harrastaessa kuormittavaa liikuntaa lihaksisto saattaakin pienentyä. Silloin kuluttaa vielä vähemmän energiaa ja siksi lihoo pienemmällä määrällä ruokaa. Mielikuvani on nyt, että rasva palaa peruskuntotasolla ja siis arjen aherruksessa parhaiten.

Kirjasta puuttui hakemisto, joka teki asioiden löytämisestä jälkikäteen hankalaa. Lisäksi näin maallikkona olisin tarvinnut paremmat selitykset aerobisesta ja anaerobisesta kynnyksestä.

Talven postaukset tiistaisin

Viime perjantaina tulin kotiin neljän jälkeen, ja huokaisin. Ensimmäinen lähipäivä oli takana koulutuksessa Myynnin ja markkinoinnin digiosaajaksi, mikä oli jännittävää, kiinnostavaa ja näköaloja aukaisevaa. Tajusin, että jos tosissani haluan opiskella ja hyödyntää tämän tilaisuuden, niin aikataulu on tiukka.

Perinteisen perjantai-illan sohvalle lysähtämisen sijaan suunnittelin, että mitä teen seuraavina päivinä. Oli pakko hyväksyä, että asiat on pakko hoitaa ajallaan, muuten en tule onnistumaan. Tein kotityöt perjantai-iltana, jotta lauantaina jää aikaa opiskeluun, mutta toki illalla ehdin katsoa Hyvän karman sairaalan ja pääuutiset.

Lauantaina tein päätöksiä sitten lisää. Keväällä olin saanut paljon pitkään roikkuneita asioita hoidettua sillä, että listasin ja ajoitin työt. Olin syksyn alussa tehnyt paljon pitemmän listan, jossa oli tehtäviä muutaman kansioin järjestämisestä paremman työpöydän ostamiseen.

Syyskauden alkaessa en juuri päässyt eteenpäin listalla, ja nyt päätin, että en yritäkään arviolta 148 tunnin urakkaa ennen joulua vaan pätkäisin sen 52 tuntiin. Kolme tuntia viikossa kuulostaa vähäiseltä, mutta aina se on oma ryhtymisensä ja varsinkin kaiken muun työn ohella.

Mielenkiintoisesti minulle on vaikeaa päättää olla tekemättä jotain, ja kaikki tehtävät tuntuivat aluksi yhtä tärkeille.  Toisaalta ole ajatellut, että koska aivan pakko on vain syödä terveellisesti ja viedä roskat, niin sitä taustaa vasten arvottaminen alkoi sujua. Lisäksi kun tajusin, että mikä tahansa päätös on parempi kuin ilman päätöstä, niin sain listan lyhentymään lähes kolmannekseen.

On kummallista, miten vaikea minulle oli päättää olla tekemättä jotain. Monesti olen aloittanut jotain hyödyllistä tai terveyttä edistävää, mutta jos se ei ole kiinnostanut tai tuntunut mukavalta, niin sitten se on jäänyt. Eikä ole yhtään kaivertanut.

Haluan antaa opiskelulle mahdollisuuden, ja luen oppikirjoja, mutta muiden kirjojen lukeminen saa jäädä. Minulla on pyörinyt yöpöydällä muutaman kuukauden Jääskeläisen Suomalaisten kuntokirja, mutta en ehdi siihenkään enää enempää syventyä. Sunnuntaina kirjoitan kirjasta postauksen, joka ilmestyy 24.9.2019.

Jo perjantai-iltana aloin ajatella, että vaikka rakastan kirjoittamista, niin tästäkin pitää tinkiä. Tähän asti olen postannut eli julkaissut tekstin palstallani joka tiistai ja perjantai, mutta tämän talven postaan vain tiistaisin. Seuraavan kerran minun on järkevää yrittää perjantaiksi postausta vasta 12.6.2020.

Olen antanut tälle koulutukselle työnimen MyMaD. Ehkä tämä on hulluutta, ja toki jos tulee liian rankkaa, niin sitten pitää tehdä kipeitä päätöksiä. Silti kiehtoo ajatus, että saisin koulutuksesta jotain tarttumaan työtehtäviini tai blogiini.

Ylen juttu aktiivisuusmittarista

Hiljattain Ylen sivuilla oli juttu Toimittaja testasi fitnessmittarin… , ja tietenkin juttu kiinnosti, sillä minulla on samanlainen mittari. Kuvista näen, että toimittaja on hoikka ja hyväkuntoinen, minä taas kaukana siitä.

Passiivisuusleimojen saannin voi välttää, kun sen 55 minuutin passiivisuuden jälkeen huomaa pienen varoitustärinän, mutta nousee seuraavan viiden minuutin aikana ylös. Minusta passiivisuusleima on ihan hyvä toiminto, sillä on hyvä välillä havahtua liikkumaan.

En jaksa itse latailla laitettani enkä toisaalta ole niin kiinnostunut, joten en pidä sykeseurantaa jatkuvasti päällä. Huomasin jutusta toimittajan laittaneen harjoituksen työmatkalle, ja teen samaa itsekin. Helpommin saa aktiivisuusprosentteja kun syke tulee seuratuksi.

Olen tänä syksynä kävellyt paljon enemmän rappusia töissä kuin aiemmin, ja mielestäni aktiivisuusmittari on osaltaan ollut tähän vaikuttamassa. Voi olla, että olen vähän paremmassa kunnossa kuin viime syksynä, joten koen laitteen hyödylliseksi.

Minä en seuraa untani, sillä arvelen nukkuvani yleensä riittävästi. Lisäksi unen seuraamista varten pitäisi laitetta pitää ranteessa jatkuvasti, mutta olen jo rannekellon kanssa aikoinaan oppinut ottamaan se heti eteisessä pois ranteestani. Vain aktiivisuusprosentin nostamiseksi olen pitänyt laitetta vielä kotona ranteessani.

Nythän saan 100 % aktiivisuuden kasaan helpommin, sillä madalsin maksimisykettä, joten minun 100 % aktiivisuuteni on varmasti vähemmän kuin toimittajalla. Toisaalta jostain pitää aloittaa. Minusta olisi mukavaa, jos voisi itse asettaa aktiivisuustavoitteen, ja vielä niin, että voisi laittaa stressiaikoina tavoitteen matalammaksi.

Juttua seuranneessa keskustelussa toisaalta hämmästeltiin, miksi tarvitsee käyttää kaikenlaisia härpäkkeitä mutta osa kiitteli lisääntynyttä aktiivisuutta.

ps. Luulin laihtuneeni, mutta painoa oli tullut 100 grammaa lisää kuukaudessa. Toki parempi, että on tullut vain 100 grammaa, mutta -huokaus- olisi mukava oikeasti laihtua.

Raakel Lignelliin haastattelu

Lauantai-iltana satuin avaamaan television niin, että näin suurimman osan Raakel Lignellin haastattelusta, ja sunnuntaiaamuna näin loput. Ylen sivulla oleva juttu löytyy tästä linkistä. Raakel on ollut mukana Elämä pelissä ja voittanut Tanssii tähtien kanssa -kisan.

Jo haastattelun alku on raju, sillä siinä kuvataan Raakelin kokemusta perheväkivallasta, ja myöhemmin tulee esiin häpeää, laihtumista ja lihomista.

Monet Raakelin tunnoista heijastivat omia tuntemuksiani, ja vaikka onneksi en ole joutunut perheväkivaltaa kohtaamaan, niin toisenlaisia riesoja on ollut. Muistan sen viallisuuden ja häpeän tunteen, joka tuntui kurottuvan mielen pimeistä nurkista, mutta joka onneksi on hellittänyt.

On hyvä osata nauraa itselleen, kuten että 24-vuotiaana ei ehkä kuitenkaan ole vielä ”maailmannainen”. Mutta oli muitakin Raakelin naurahduksia, ja mietin, että ehkä kaikkea ei ole vielä käsitelty.

Toinen silmiini pistänyt asia on turha sitkeys, kuten että jatkaa parisuhdetta tai Elämä pelissä -kisaa, vaikka selvästi päätös lopettamisesta olisi ollut järkevämpää. Tunnistan myös itsessäni vaikeuden tehdä isoja päätöksiä, ja varsinkin, jos pitää lopettaa jotain, mikä kuitenkin saattaisi toimia.

Lisäksi ihmettelen Elämä pelissä -kisan asiantuntijoita. Raakelin mies oli ollut pahassa auto-onnettomuudessa ja isä vakavasti sairaana, mutta asiantuntijat eivät sano Raakelille, että nyt ei kannata aloittaa elämänmuutosta. Tuomiokirkon portailla Raakelia todella nöyryytettiin, mitä mielestäni eettisesti toimivat asiantuntijat eivät tee.

Täytyy myös sanoa, että kova treenaaminen ja äkkinäinen ruokavalion muutos eivät minusta ole suositeltava tapa saada ihminen laihtumaan. Edelleenkin ajattelen laihtumisen oppimisena, ja oppiminen on varsinkin alussa hidasta, sillä rynniminen alussa kostautuu pitemmän päälle.

Haastattelussa huomasin myös tunteiden välttelyn, jota myös itse olen harrastanut. Ahmiminen tuntui hyvälle, sillä se painoi tunteiden pause -nappulaa, ja saman turtumuksen sai myös treenaamalla ylettömästi.

Aivan ohjelman alussa vilahti Raakelin nuoruuden kuva, ja taas toivoin, että nuorille neidoille voitaisiin vakuuttaa, että riität ja kelpaat. On todella surullista, että aletaan laihduttaa, vaikka mitään terveydellistä syytä ei ole ja vain siksi, että ei mahduta median luomaan ihannekuvaan. Jos Raakel ei olisi nuorena laihduttanut, niin tuskinpa hän olisi myöhemmin lihonut.

Hävikkiviikko alkaa maanantaina 9.9.2019

”Jos globaali ruokahävikki olisi valtio, sen hiilijalanjälki olisi kolmanneksi suurin Kiinan ja Yhdysvaltojen jälkeen.”

Tämä hätkähdyttävä lause on hävikkiviikon sivustolla. Kotitalouksien ostamasta ruoasta kuusi prosenttia ruoasta päätyy roskikseen, ravintoloiden ruoasta viidesosa ja päiväkodeissa jopa neljäsosa päätyy biojätteisiin.

Ehkä ensimmäisenä ei ajattele laihduttamisella ja ilmastonmuutoksella olevan yhteistä, mutta kuitenkin planetaarinen ruokavalio on hyväksi sekä ympäristölle että ihmiselle. Toisaalta ruokahävikin vähentäminen hidastaisi ilmastonmuutosta ja samalla pienentäisi ilmasto-ahdistusta. Lisäksi vanhanaikaisena ihmisenä en vain pidä siitä, että ruokaa heitetään hukkaan, varsinkin kun isoisäni isovanhemmat olivat kuolla 1860-luvun nälkävuosina.

Olen kirjoittanut novellikokeilun Se oli silloin luettuani viime syksynä vuoden 2018 IPCC-raporttia koskevia artikkeleita. Tämän vuoden 2019 IPCC-raportti taas kehottaa esimerkiksi vähentämään ruokahävikkiä. Nämä raportit olivat englanniksi, jota ainakin minä luen hitaasti. Selkeällä suomen kielellä on tehtyä Ilmasto-opas, jossa on näyttäviä visualisointeja . Ilmastoon liittyviä kysymyksiä ja vastauksia voi käydä katsomassa sivustolta KysyIlmastosta.

Prosentuaalisesti ravintoloissa ja kouluissa syntyy kotitalouksia enemmän hävikkiä, mutta kotitalouksissa kuitenkin syödään valtaosa ruoasta. Pieni muutos kotitalouksien hävikissä alkaa merkitä koko Suomen mittakaavassa.

Enkä itsekään ole täysin päässyt hävikistä eroon. Hiljattain kolmasosa parsakaalista pääsi kellastumaan, eikä enää houkuttanut syömään. Onneksi muuten aika vähän syntyy hävikkiä, sillä pakastin on hyvä apuri hävikin torjunnassa.

Jos ostan leipää tai teen itse sämpylöitä, niin pakastan ne heti ja otan vain pienen määrän kerralla sulamaan. Lisäksi jos arvelen, että en ehdi ajoissa ennen parasta ennen päivää syödä jotain ruokaa, niin pakastan sen. Pienikin annos voi olla aterian alku, ja yhdessä toisen pienen pakasterasian kanssa saa jo aterian kasaan.

Muutama toteamus

Olen viime aikoina hämmästellyt aktiivisuusmittarini näyttöjä, lukenut jutun Aili Rissasesta ja kummastellut Duodecimin

Ensinnäkin ainakin välillä yritän saada 100 % aktiivisuuden täyteen tiistaisin, torstaisin ja sunnuntaisin. Toki vielä en ole selvittänyt, miten aktiivisuusmittarini sen mittaa.

Minusta oli hupaisaa, että kerran kotiin tultuani aktiivisuus oli 82 %, mutta se nousi yli sadan pestyäni tukkani. Toki hiustenpesussa käsi liikkuu paljon enemmän kuin vaikka kävellessä, mutta silti se tuntui vähän epäreilulta.

Samaten hämmästelin Hidasta ja hoikistu? – postauksessani 20.8.2019, että aktiivisuusmittarini sykealueet eivät olleet muuttuneet, vaikka olin muuttanut arvoja 12.8.2019.

Kohta sen jälkeen huomasin ensin aktiivisuusmittarin näytössä, että sittenkin sykealueet olivat muuttuneet, vaikka kävely 22.8.2019 ei kyllä ollut mitenkään rankkaa.

Myönnän että tämä kuva on aika surkea. Yritin yhdellä kädellä saada sykealueita esiin mittarista, ja toisella kädellä yritin kuvata. Tämä on paras räpellys, mitä sain aikaiseksi.

Samasta aiheesta vielä kuva aktiivisuusmittarin päiväkirjasta.

Sykealueet siis muuttuvat, mutta jostain syystä eivät muuttuneet silloin kun oletin.

Nyt sitten jatkokysymys on, että mitä oikeasti pitäisi raja-arvojen olla, ja onko olemassa jotain maallikolle sopivaa tapaa määrittää alueita. Ainakin maksimisyke voisi olla korkeampi kuin 130, mutta matalampi kuin 160.

Oli myös mukava lukea Helsingin Sanomista tilaajille tarkoitettu artikkeli Aili Rissasesta, joka on toiminut lihavuustutkimuksen pioneerina. Hän sanoo suoraan, että meillä on edelleenkin luolaihmisen geenit. Lihomme herkästi mutta laihtuminen on hankalaa, sillä elimistömme on sopeutunut niukkaan ravintoon.

Artikkelissa sanottiin suoraan, että asiantuntijat eivät enää kannusta tiukkoihin kuureihin. Minä ajattelen niin, että meillä on synnynnäinen valmius pelätä nälänhätää, ja kitudieetti varmasti laukaisee sen pelon.

Rissanen kannattaa lihavuuden ennaltaehkäisyä, mutta ainakaan artikkelissa ei tule esiin minun toiveeni. Toivon nuorille vakuutettavan, että terveyden kannalta riittää painoindeksi, joka on korkeintaan 25. Niin moni lihoo yritettyään laihtua 22 tai sitä pienepään painoindeksiin, ja aivan turhaan.

Kolmantena asiana kummastelin jo aiemmin rasvanpolttoa , josta ei ole Käypä hoito-sivuston lihavuuden hoitosuosituksissa . Nyt jäin kummastelemaan sitä, että vaikka hoitosuositukset on tehnyt Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Lihavuustutkijat ry:n asettama työryhmä, johon myös Aili Rissanen kuuluu.  Kummastuttavasti elitapahoidon kohdalla ei ole juurikaan tutkimustuloksia.

Kaikki muu lihavuuteen liittyvä kuten määritelmä, esiintyvyys ja vaikutukset, on kyllä tutkittu perusteellisesi. Suosituksen mukaisesta elintapahoidosta ei ole erikseen tutkittu kohtuullisen kuormittavan liikunnan tai syömisen hallinnan vaikutusta. Hassua.