Voimavarojen kohdentaminen

Selailin eilen Ylen sivuja, ja jostain syystä humpsahdin sivulle ”Syö juureksia, ne ovat halpoja”, joka oli kirjoitettu jo tammikuussa. Jutun idea oli siinä, että hyvässä elämäntilanteessa olevat ihmiset mielellään antavat ”neuvoja” huono-osaisille.

Minun silmääni pisti kohta ”On myös tutkimuksia, joissa on havaittu, että nälkäisen ihmisen ajatukset pyörivät syömisen ja ruuan ympärillä. – Jos selviytymistä voisi miettiä vähemmän, voimavaroja vapautuisi muiden asioiden tekemiseen.”

Linkin ”tutkimuksia” takaa pääsi Guardianin sivulle, jossa Tim Adams selosti Daniel Kahnemanin, tutkimuksia, miten ihminen ajattelee väärin. Esimerkiksi luottaa vaistoon kun pitäisi luottaa järkeen, ja toisinpäin. Työtä ovat jatkaneet Mullanaith ja Shafir, jotka ovat todenneet, miten niukkuus vie huomion kaikelta muulta.

Artikkelissa tuotiin esiin miten sodan jälkeen ihmiset ajattelivat vain ruokaa tai miten nälkäinen huomaa sanan ”kakku” paremmin kuin kylläiset muiden sanojen joukosta. Kaikenlainen puute saa ihmisen mielikuvituksen ja oman elämän hallinnan heikkenemään.

En voi olla miettimättä yhtymäkohtaa kitudieetteihin, joissa ihminen paisi rajoittaa energiamäärää, myös mitä ja milloin syö.  Muistan itse, miten odotin kello 16:37 että kuluisi 23 minuuttia, ja voisi syödä. Tai miten mielessään ajatteli niitä ruokia, mitä voisi syödä.

Muistan myös, miten selasin keittokirjoja ajatellen, miltä jotkut herkut maistuisivat. Hassua, että en itse tehnyt mitään niistä ruoista. Jossain vaiheessa sorruin, ja söin aivan liikaa makeaa ja rasvaista.

Kuitenkin noina kitudieetin kausina elämässäni olisi ollut ihan oikeaa tehtävää. Joskus olisi pitänyt hoitaa surutyö, joskus olisi pitänyt miettiä, että onko tällaisessa yrittämisessä tai remontissa mitään järkeä.

Nykyään syön kokolailla säännöllisesti ja ravitsevasti. Jos minulla sattuisi olemaan nälkä 16:37, niin söisin sen aterian, jonka söisin klo 17. Lisäksi yritän kysyä itseltäni syytä, jos makea ja rasvainen alkaa maistua, enkä rajoita ravitsevan ruoan määrää.

Nyt kirjoittaessani alan miettiä, että ehkä sitä tarkoituksella aloitti kitudieetin, jotta ei olisi tarvinnut ajatella paljon haastavampia ajatuksia. Ehkä kitudieetit olivat eräänlaista pakoa.

Sen verran Kahnemanin esittely kiinnosti, että taidan lainata hänen kirjoittamansa kirja Ajattelu, nopeasti ja hitaasti. Mutta saattaa olla, että yritän löytää myös Mullanaithan-Shafirin kirjan Scarcity.

Lasten ja nuorten lihavuus

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos julkaisi eilen tiedotteen, jonka mukaan lähes joka neljäs 2-16-vuotias oli ylipainoinen vuonna 2018.

Ylipainoisuuden ja lihavuuden määritelmä on sama kuin aikuisilla, eli ylipainoisen painoindeksi on yli 25 ja lihavan yli 30. Tällöin esimerkiksi 160-senttisellä ylipainon raja on 64 kiloa ja lihavuuden raja on liki 77 kiloa.

Lisäksi vielä niin, että pojista 27 % on vähintään ylipainoisia, ja tytöistä vähintään 18 %.  Veikkaanpa kuitenkin, että tytöistä paljon suurempi osa luulee olevansa lihavia, ja pahimmillaan alkavat laihduttaa vain lihoakseen oikeasti lihaviksi.

Tuloksista on myös selventävä diaesitys. Yllättäen pituus- ja painotietotoja saatiin vain kahdelta viidestä kunnasta. Lisäksi ne kunnat, joissa oli merkittävästi lihavuutta (dia 6), näyttivät olevan samoja kuntia, joissa tiedot saatiin lähes kaikilta (dia 10). Toisaalta kun katselee diaa 7 huomaa, että arviot vähintäänkin ylipainosta on tehty niiden kuntien perusteella, joista on saatu kattavat tiedot.

Tutkimuksessa oli seurattu pituus- ja painotietoja vuosina 2014-2018 , minä aikana painoindeksien mukaan ylipainoisten ja lihavien osuudessa ei ole tapahtunut merkittävää muutosta. Toisaalta mietin, että vuosikymmeniä sitten, ollessani lapsi 1960-luvulla ja nuori 1970-luvulla, ylipainoisia ja lihavia oli selkeästi vähemmän.

Toki näiden vuosien aikana henkilöautojen määrä on kasvanut räjähdysmäisesti, joten arkiliikunta on vähentynyt. Lisäksi kauppojen valikoimat ovat kasvaneet paitsi sipsien ja juomien osalta myös hedelmien ja kasvisten osalta.

Tällaiset tulokset voivat innostaa osoittamaan sormella ja syyllistämään milloin ketäkin. Väitän kuitenkin, että lihavuus on niin monisyinen ja laaja-alainen ongelma, että tarvitaan malttia ja vakaata harkintaa ennen toimeen tarttumista.

Polven venyttämisestä

Olen nyt helmikuun lopusta alkaen istunut mietiskellessä saunajakkaralla, joka on ensimmäisenä vasemmalla. Toki mietin uskonnollista lausetta, mutta samalla olen myös venyttänyt varsinkin vasenta polveani. Tavoitteeni on päästä istumaan rukousjakkaralla, joka on äärimmäisenä oikealla.

Jo aiemmin talvella sain ajatuksen, että pikku hiljaa venyttelisin polveani alla olevan kuvan mukaan. Vasemmanpuoleisin istuin on saunajakkara, keskellä steppilauta ja oikealla rukousjakkara. Tällä hetkellä tosiaan istun saunajakkaralla, jossa välillä mietiskellessä siirrän jalat lähemmäksi, ja saan venytyksen kiristettyä. Jos venytys tuntuu kipeältä, riittää jalkapöydän puolen sentin siirtäminen ulospäin siihen, että kipu lakkaa, mutta  venytys edelleen tuntuu.

Saunajakkaran korkeus on 35 cm, steppilaudan saa 10-25 cm korkeuteen ja rukousjakkaran korkeus on 24-21 cm. Olen ostanut rukousjakkaran jo 2012 Heponiemestä, mutta vasen polveni on ollut vuosikymmeniä jäykkä, enkä pysty istumaan rukousjakkaralla ainakaan vielä.

Olen haaveillut pitkään, että pystyisin polvistumaan. Olen toivonut sitä paitsi rukousjakkaralla istumisen takia myös aikoinaan vatsatanssin koreografioiden takia, mutta en ole saanut venytettyä polveani. Keväällä 2017 oikea polveni kipuili, jonka vuoksi kävin työterveyslääkärillä, fysioterapeutilla ja ortopedillä. Samalla kysyin mahdollisuudesta saada vasen polvi venymään riittävästi polvistumiseen.

Työterveyslääkäri ja fysioterapeutti pitivät mahdottomana saada polvea venymään, mutta yllättäen ortopedi piti sitä mahdollisena. Ortopedi myös näytti alla olevan liikkeen.

Tässä siis seisotaan toisen jalan varassa, ja painetaan venytettävää polvea tukea vasten. Ortopedin mukaan polvi en mene tällaisesta rikki, mutta hyvähän sellaisen sutjakan miehen oli venyttää polveaan. Minä en ole ylipainokilojeni kanssa uskaltanut, sillä olen pelännyt polven kipeytymistä.

Pientä kipeytymistä on nyt välillä tullut, mutta varovaisesti ja sitkeästi venytellen tuntuu polven liikerata kasvavan. Saa nähdä onnistunko istumaan rukousjakkaralla jonain päivänä, mutta mitään aikataulua en ole itselleni asettanut.

Mietiskelyaikoja

Aloitin mietiskelyn omalla tavallani retriitin jälkeen maanantaina 4.2.2019. En halunnut pakottaa itseäni olemaan paikallani esimerkiksi kahtakymmentä minuuttia, vaan otin aikaa siitä, kauanko tuntui luontevalta mietiskellä.

Taulukossa ei näy ensimmäinen aika 10 minuuttia, sillä seuraavana päivänä nukahdin sohvalle, ja ”aika” oli 50 minuuttia, jonka jätin tästä taulukosta pois. Vasta maaliskuun puoliväliin aikaan mietiskelyaika oli kasvanut pariinkymmeneen minuuttiin. Sen jälkeen olen paitsi mitannut aikaa myös laittanut ajastimen päälle 30 minuutin ajaksi.

Toinen katkos janassa näkyy 23.3, jolloin aikataulusähläysten takia mietiskelyyn jäi aikaa vain kaksi minuuttia.

Vihreä nuoli 4.-13.2.2019 kuvaa sitä aikaa, kun vain istuskelin sohvalla silmät auki ja saatoin katsella maisemaa. Sinisen nuolen aikana 14.-26.2. istuin sohvalla tai tuolissa, mutta silmät kiinni. Sen jälkeen siirryin istumaan saunajakkaralle, joka sopii minun kankeille polvilleni paremmin kuin rukousjakkara.

Luontevasti mietiskelyyn kuluva aika on pikku hiljaa kasvanut, ja nyt olen muutaman kerran mietiskellyt 30 minuuttia. Mietiskely tällä omalla tavallani tuntuu rauhoittavan minua ja toisaalta antavan keskittymiskykyä.

Ainoa pieni ”harmi” on, että en enää jaksa katsoa televisiota. Aikoinaan saatoin katsoa televisiota kolmisen tuntia päivässä, mutta nykyään todella herkästi televisio napsahtaa kiinni. Mietiskelyyn menee tällä hetkellä aikaa puolisen tuntia, mutta koska television katselu nykyään jää ehkä tuntiin, niin yllättäen päivissä on puolisentoista tuntia lisää pituutta kaikenlaiseen kiinnostavaan.

Olen nyt mietiskellyt aamuisin, mikä sopii aamuvirkulle luonteelleni. Olen kyllä ajatellut, että voisin lisäksi alkaa mietiskellä illalla töiden jälkeen, mutta sitä kokeilen ehkä vapun jälkeen.

Lisäksi tarkoitukseni on pidentää aikaa aamulla mietiskellessä. Ajatukseni on, että vapun aikoihin myös siirrän ensin ajastinta 40 minuuttiin, seuraavaksi 50 minuuttiin ja lopuksi tuntiin. Minua viehättää tällä hetkellä ajatus, että mietiskelisin päivittäin tunnin aamulla ja illalla, mutta katsotaan, kuinka käy.

Palkokasvit ja vaikuttaminen

Ainakin aikoinaan tavallista ruokahernettä pidettiin laihdutusohjeissa jotenkin lihottavana.

Pöh. Fineli.fi -sivuston mukaan keitetyssä herneessä on 85 kcal/100 g ja tuoreessa herneessä 75 kcal/100 g.

Silti herneistä saa kuitua ja proteiinia, jotka molemmat ovat tarpeen laihduttaessa. Pakastealtaasta käteen tarttuu helposti 200 gramman painoisia pusseja pakasteherneitä, josta minä ainakin saan useaan annokseen vihreän lisäyksen. En voi olla ajattelematta, että ehkäpä toivottiin laihduttajien syövän paljon lihaa saadakseen tarvittavat proteiinit, mutta lihassa ei ole kuitua.

Nyt vasta kirjoittaessani tajusin, miten paljon palkokasveja pitäisi syödä.  Tavoite on syödä päivittäin 75 grammaa palkokasveja, joista saa energiaa 284 kcal planetaarisessa ruokavaliossa, mistä oli Ylen sivuilla jo tammikuussa. Vertasin omaa kulutustani tähän malliin, ja totesin 75 gramman olevan vielä kaukana.

Kuivatuissa härkäpavuissa on 331 kcal/100 g, josta 75 grammaa olisi 248 kcal. Ruskeissa tai valkoisissa pavuissa on Finelin mukaan 301 kcal/100 grammaa, ja kuivatuissa herneissä on 245 kcal/100 grammaa. Onkohan The EAT-Lancet -komission – laskemissa virhe, sillä 75 grammalla palkokasveja on vaikea saada 284 kilokaloria kasaan?

Hurahdin ”huuroon” hiljattain, ja edelleen jatkan herne- tai härkäpapurouheen ripottelemista puurohiutaleiden päälle.  Rouhe on aavistuksen rouskahtavaa syödessä, joten ehkä se saattaa kulkeutua pitkälle suolistoon. Tuntuu että näin saan pitkään vaikuttavaa energiaa.

On myös mielenkiintoista, että kun WWF:n ruokasuositus
julkaistiin, joka oli hyvin samankaltainen planetaariseen ruokavalioon verrattuna, niin hyvin äkkiä MTK ihmetteli WWF:n ruokasuositusten vähäisiä kananmunia. Vingahdus jäi hyvin vaimeaksi, ja tuskinpa monikaan huomasi tätä pikku uutista.

Televisionkatseluni on vähentynyt, enkä välttämättä tiedä, millaisia mainoksia nykyään näytetään, mutta ainakin aikoinaan eräs hampurilaisjätti esitti hieman naurettavana spirulina -levän syömisen.

Merkittävä määrä kasvihuonepäästöistä tulee ruoan tuotannosta. Samaan aikaan ruoan tuotannossa, elintarviketeollisuudessa ja ravintolatoiminnassa liikkuvat isot rahat.

En voi olla miettimättä, että millainenkohan äläkkä nousisi, jos merkittävässä määrin ihmiset söisivät terveellisemmin. Saati sitten, jos alettaisiin syödä planetaarisen ruokavaliomallin mukaan.

Riittävän hyvä

Tämän viikon Kirkko ja Kaupunki -lehdessä oli Marja Hintikan haastattelu. Jutussa tuli hyvin esiin keskeneräisyyden hyväksyminen ja armollisuus itseä ja muita kohtaan:

”Minun viestini kanssaihmisille on keskeneräisyyden hyväksyminen ja jopa ylistäminen. Keskeneräisenähän jokainen meistä rämpii läpi tämän elämän. Ja silloin, kun ihminen hyväksyy keskeneräisyyden itsessään, hän hyväksyy sen myös muissa”.

Saman suuntaista ajatusta on menestyneen tuttavani toistamassa sanonnassa ”Paras on hyvän vihollinen”. Ajatuksena on, että jos jää näpräämään loputtomasti jotain yksityiskohtaa, jää tärkeitä asioita tekemättä.

Laihduttamiseen annetaan loputtomasti ohjeita, ja monasti tulee houkutus elämän ongelmien keskellä alkaa laihduttaa. On jotain selkeää, on yksinkertaisia tavoitteita ja toiminto, johon luulemme voivamme vaikuttaa.

Minusta kuitenkin näyttää, että monessa meissä taitaa olla sisäänrakennettuna järjestelmä, joka käynnistyy nälän uhatessa ja saa ihmisen ahmimaan.

Jos siis remontin kaaoksen unohtaakseen alkaa laihduttaa, niin sen pelkän keskeneräisen remontin lisäksi saa muitakin ongelmia. Edelleenkin remontti on kesken, mutta sen lisäksi vielä lihomisen aiheuttamat ongelmat kuten vaatteiden kiristyminen ja väsymys.

Väitän, että jos elämässä suurin osa asioista on riittävän hyvin, niin suurimmalla osalla ihmisiä ei ole tarvetta ahmia. Ihminen elää sanoisinko ”lajityypillistä elämää” silloin, kun syö ravitsevasti, lepää riittävästi, arki rullaa, ihmissuhteet ovat kohtuullisen kunnossa ja työ sujuu. Olen todennut jo aiemminkin, että onnellinen ei ahmi.

Pientä palautumista

Yksi mahdollinen syy ahmia on väsyminen töistä. Ahmiminen muodostaa työstä vapaan vyöhykkeen, joka on edes jonkinlaista lepoa keholle. Toki olisi hyvä löytää parempia ratkaisuja palautumiseen, ja hiljattain taisin keksiä yhden pienen elämää helpottavan ratkaisun.

Olen jo pitkään kirjoittanut töissä ns. työlokia, johon olen kirjoittanut ja kopioinut paitsi tekemättä olevat tehtävät myös kaikenlaisen sälätiedon, mitä työn tekemiseen liittyy. Työloki on ollut Word-muotoinen tiedosto, jossa päivät ja jotkin erikseen tarvittavat asiat on nostettu 2-tason otsikoiksi. Tarvittaessa jonkin tiedonmurusen löydän haulla Ctrl-F.

Päivien järjestys on sama kuin blogissa, eli uusin on ylimpänä. Aivan listan alussa on ”roikkuvat” eli työtehtävä, jotka olisi hyvä saada lähiaikoina tehtyä.

Aamuisin olen kopioinut edellisen päivän työlistan ylöspäin ja katsonut mitä on jäänyt tekemättä. Lisäksi olen yläreunan ”roikkuvista” kiskaissut tehtävän tai pari sen mukaan, mitä arvelen saavani päivän aikana tehtyä. Listassa on aina ”sähköpostin perkaus”.

Olen merkinnyt tehdyt työtehtävät hakasuluilla [], joiden väliin olen merkinnyt kellonajan. Työlistani on siis näyttänyt tältä

– tee haastava tehtävä A [9:12]
– tee hankala tehtävä B [10:26]
– tee helppo tehtävä C [11:07]

Toimin aikoinaan koulutussuunnittelijana, jolta ajalta kellonajan merkitseminen on jäänyt. Muutaman kerran kellonajasta oli hyötyä siksi, että pystyin kertomaan opettajalle ”yritin soittaa sinulle iltapäivällä, mutta en tavoittanut”. Nyttemmin kellonajan merkitseminen auttanut, kun olen tajunnut, että jokin sähköpostiviesti on tullut vasta edellisen perkauksen jälkeen.

Yleensä siis kellonajan merkitsemisestä ei ole ollut juuri mitään hyötyä, mutta minulle se on ollut hassua ja harmitonta, joten olen jatkanut ajan merkitsemistä.

Hiljattain tajusin, että saattaisin olla hieman vähemmän väsynyt työpäivän jälkeen, jos oikeasti pitäisin tauon ainakin hankalien ja haastavien töiden jälkeen. Olen nyt kokeillut, ja tuntuu olevan hyvä muutos.

Taukoon riittää viisi minuuttia, jonka aikana vaivun hetkeksi omiin ajatuksiini ehkä katsellen ikkunasta ulos. Merkitsen tauon loppumisajan kaarisuluilla {}, ja tehtävälistani näyttää nyt tältä

– tee haastava tehtävä A [9:12] {9:17}
– tee hankala tehtävä B [10:31] {10:36}
– tee helppo tehtävä C {11:17}

Näppituntuma on, että olen vähän pirteämpi. Helposti vain painan töitä,  jonka jälkeen olen aivan turhan väsynyt, vaikka pidänkin kahvi- ja ruokatauot. Kun pikkaisen pidän muitakin taukoja, vaikka näin ”mekaanisestikin”, niin olen pirteämpi päivän päätteeksi.

Tauoista on vielä se kerrottava, että aikoinaan saatoin pitää taukoa surffaamalla netissä. Yksi ongelma oli siinä, että nettisurffailu saattoi venähtää. Vielä pahempi ongelma on, että nettisurffailu ei oikeasti virkistä samalla tavalla kuin vain ajatuksiinsa vaipuminen.

ps. Tänä aamuna kävin vaa’alla, ja kyllä arveluni piti paikkansa, eli olin laihtunut. Vertailukelpoinen painoni on nyt 81,4 kg, joka on tasan kilon vähemmän kuin edellisessä punnituksessa. Hieno juttu!

Läskibisnes ja häpeä

Katselin hiljattain Ylen Areenasta Läskibisnes rahastaa lihavuuden pelolla -nauhoitteen, joka on tehty jo 2017. Nauhoite on näkyvillä toistaiseksi, ja todella suosittelen katsomaan!

Aivan nauhoitteen ensiminuutilla Saara Sarvas kertoo, että hänellä on mennyt arviolta viisitoistatuhatta (15 k€) euroa erilaisiin laihdutustuotteisiin. Saara pystyy luettelemaan hyvin monenlaisia tuotteita blendereistä heraproteiineihin, joiden hän on toivonut auttavan laihtumista.

Saara analysoi dieetit näppärästi hetkeä myöhemmin, sillä dieeteissä kiinnitetään paljon huomioita siihen, että mitä ei saa syödä tai millaisina ruokayhdistelmiä ei saa syödä. Minkä minä arvelen vain aiheuttavan himon kiellettyyn hedelmään.

Kiinnostavaa oli katsella Jenny Lehtisen keskustelua mainostoimiston kanssa Kuunvaihedieetistä. Kieltojen sijaan Saara ehdottaa ”hassunhauskaa mutta harmitonta” puuhastelua kuten kuunvalossa olleen veden juomista, ja sitä kehitettiin mainostoimistossa.

Katri Manninen tuo esiin, miten häpeän ja syyllistämisen kautta me yritämme motivoitua toimimaan. Enkä todellakaan usko, että se toimii laihtumisessa, varsinkin koska ajattelen lihomisen todellisen syyn olevan jonkinlainen turvallisuusvaje.

Silti hätkähdin, kun nauhoitteella Saara pohtii, että kuuveden juomisesta ihmiselle tulee se olo, että olen tehnyt jotain oikein. Minusta sellaisen ihmisen, joka kokee olevansa rakastettu ja turvassa, ei tarvitse suorittaa mitään.

Parikymmentä minuuttia videon alusta Saara kysyy äidiltään siitä, miksi hän kävi Painonvartijoissa 12-vuotiaana. Hänen äitinsä oli huolissaan lapsensa painosta, ja muuta hän ei keksinyt kuin Painonvartijat. En saanut nauhoitteesta selville, paljonko Saara painoi 12-vuotiaana.

Saarasta piti tulla 12-vuotiaana ”delfiini”, sillä hän viihtyi vedessä hyvin. Äiti sai kuulla, että Saaran hyppiessä veteen samanikäiset pojat olivat huudelleet ”Kato, läski hyppää!”, ja tehneet Saaran hyvin onnettomaksi.

Vaikka kuinka vanhempana haluaisi lapsen olevan onnellinen, niin ”pentujen” huutelun takia ei lasta olisi pitänyt viedä Painonvartijoihin. Ymmärrän että joskus tekee hölmöyksiä jostain menneisyyden hämärästä johtuvista syistä, sillä minäkin olen tehnyt paljon hölmöyksiä. Paljon parempi olisi ollut, jos hänen äitinsä olisi opettanut Saaraa vaikka kivahtamaan huutelijoille tai vain nostamaan nenäänsä ylöspäin.

Selkeä ongelmahan on, että haluamme laihtua HETI. Kukaan ei kuitenkaan vaadi, että oppisi ranskankielen tai purjehtimisen yhdessä yössä, mutta laihtumisen toivotaan tapahtuvan mahdollisimman nopeasti. Samankaltaista oppimista  myös hoikistuminen kuitenkin on, sillä pitää oppia ostamaan terveellisemmin, syömään vähemmän ja liikkumaan tiheämmin. Ehkä tärkeintä olisi oppia suhtautumaan itseensä armollisemmin.

Aivojen ja suoliston naksahdus

Eilen tuli Ylen sivuille kiinnostava artikkeli Aivojen naksahtaminen väärään tilaan aiheuttaa ylensyömistä. Siinä kerrotaan Turun yliopiston PET-keskuksen ja Turun yliopistollisen keskussairaalan lihavuustutkimuksesta.

Pienenä kertauksena PET tarkoittaa positroniemissiotomografiaa, jossa radioaktiivisella aineella täydennettyä glukoosia ruiskutetaan elimistöön. Aivojen aktiiviselle alueelle ajautuu glukoosia, joka sitten näkyy kuvissa.

PET-keskuksessa työskentelee apulaisprofessori Lauri Nummenmaa, jonka kirjaa Tunteiden psykologia lueskelin pitkään vuosi sitten. Kirjoitin kirjaan liittyen kaksi postausta, jotka ovat Kaksi tarinaa, kaksi maailmaa sekä Syömisen säätelystä, ja edelleen ne tuntuvat minusta ajankohtaisilta.

Ensimmäisessä postauksessa yritän selittää lihavan ja laihan tapaa hahmottaa maailma. Nummenmaan kirjaa lainasin sen verran, että tunteet aiheuttavat todella nopeaa toimintaa, jolloin ihminen toimii kuin automaattiohjauksella.

Jälkimmäisessä postauksessa pohdin tunteiden säätelyä Nummenmaan kirjassa olleen Grossin prosessimallin perusteella. Päädyin kuitenkin siihen, että nälkä on niin alkukantainen ja vahva tunne, ettei sen kanssa parane temppuille. Lisäksi Nummenmaan kirjassa myönnetään, että tunnereaktion oppii hetkessä, mutta siitä poisoppiminen on hankalaa.

Eilisessä Ylen artikkelissa Nummenmaa toteaa ”Aivot menevät kirjaimellisesti väärään tilaan, mikä johtaa ylensyömiseen.”

Minun tulkintani on, että laihduttamisilla leikkiminen saa pohjimmiltaan alkukantaiset aivot naksahtamaan nälänhätää kuvittelevaan tilaan.

Silloin haluaa syödä valtavasti.
Isoja määriä, isoja annoksia.
Rasvaista.
Nopeasti.
Mielellään yksin.
Mieluummin ilman juomaa, että mahtuisi mahdollisimman paljon.

Tuntuu kuin käynnistyisi ”Selviytyminen-nolla-versio”-ohjelma, jonka tarkoituksena on hinnalla millä hyvänsä pitää ihminen hengissä. Siis nälkäkautena, mutta nykyisessä elintarvikkeita pursuavassa maailmassa ohjelma valitettavasti saa ihmisen lihomaan merkittävästi.

Tuon ”Selviytyminen-nolla-versio”- ohjelma vaikuttaa käynnistyvän hyvin herkästi, mutta sen kytkeminen päältä pois on hyvin vaikeaa.

Aivan pikkuasiana tajusin, että aiemmin pidin 3,3 desilitran alkoholitonta olutta aivan liian pikkuisena, mutta nykyään se on minusta juuri sopivan kokoinen annos. Aikoinaan pidin myös pienenä välipalana kolmasosaa ruisreikäleipää, jossa oli runsaasti voita ja juustoa. Nyt en edes ateriana pystyisi syömään niin isoa annosta.

Tuntuu että huuro, polvinivelten liikuttaminen, töiden tauotus ja mietiskely tuntuvat vakuuttavan aivoilleni ja suolistolleni, että nyt ollaan keitaalla. Seuraavan kerran punnitsen itseni 9.4.2019. Arvelen, että olen saattanut hieman laihtua, mutta ennekin olen kuvitellut laihtuneeni, eikä mitään muutosta ollut tapahtunut.