Mikä ei auta laihtumaan

Tuntuu että laihtumista varten olen kokeillut monenlaista, mutta laihtumaan ei auta ainakaan

  • värikkään laihdutusliitteen sisältävän naistenlehden ostaminen
  • laihdutusjutun sisältävän iltalehden ostaminen
  • julkkisten kirjoittamien laihdutuskirjojen ostaminen
  • minkäänlaisten laihdutuskirjojen ostaminen
  • laihdutuskirjojen lainaaminen
  • laihdutuskirjojen lukeminen, olivat ne sitten värikkäitä tai asiallisuutta tavoittelevia
  • laihdutussääntöjen laatiminen
  • painotaulukon laatiminen
  • painotaulukon täyttäminen
  • laihtumisen onnistumiskertomusten lukeminen
  • tavoitevaatteiden sovittelu

Tällaisia hukkaan menneitä yrityksiä löytynee lisää.

 

Hurahdin ”huuroon”

Olen keksinyt sanan ”huuro”, joka tarkoittaa puuron ja herne- tai härkäpapurouheen yhdistelmää. Valkuaispitoinen rouhe maistuu yllättävän vähän puurossa, mutta antaa miellyttävää ”pähkinäistä” pureskeltavaa. Härkäpapurouheen sanotaan tarvitsevan varttitunnin kypsymisajan, mutta minusta aavistuksenomainen rouskahdus vain parantaa suutuntumaa.

hernerouhe ja puurohiutale

Kuvassa on desilitran verran kaurahiutaleita sekä ruokalusikallinen hernerouhetta, jotka silmämääräisesti annostelen lautaselle. Eilen keksin, että ripottelen hernerouheen kaikkialle kaurahiutaleiden päälle, jolloin ei tarvitse sekoittaa.

Hernerouhetta, puurohiutaleita sekä lisätty vesi

Lisään käsivaraisesti vettä niin, että seos alkaa näyttää yllä olevalta.

Puurohiutale ja hernerouhe kypsänä.

Viiden minuutin mikrotuksen jälkeen huuro näyttää yllä olevalta, mistä pikkaisen hernerouhe pilkistelee.

Elimistöni tuntuu pitävän huurosta, sillä olen syönyt sitä lähes joka aamu sen keksittyäni. Minua mietitytti, että lisääkö rouheen syöminen kaasunmuodostusta suolistossa, mutta vaikutus on jäänyt vähäiseksi hernerouheen kohdalla, eikä härkäpapurouhe tunnu omalla kohdallani vaikuttavan. Voihan olla myös, että ruokalusikallinen on niin pieni määrä, ettei se vaikuta.

Minulle aamiaisen valkuaistäydennys on ollut pieni ongelma. Toki olen keitellyt kananmunia, mutta ne ovat alkaneet kyllästyttää. Lisäksi Planetaarisessa ruokavaliossa pitäisi riittää 1,5 munaa viikossa.

Aikoinaan monissa dieeteissä aamuaterialla oli aikoinaan leikkeleitä tyyliin keittokinkkua tai kalkkunaleikettä, mutta nykyään ei suositella enää lihajalosteiden syömistä.

Olen myös tehnyt minikokoisia papusalaatteja aamuisin keitetyistä pavuista, joissa on lisäksi oliiviöljyä, sipulia, valkopippuria ja kuivattua lipstikkaa. Papusalaatti maistuu kyllä hyvälle, mutta tuntuu turhalta väkertämiseltä aamuisin. Toisaalta paahdetut pavut ovat turhan rasvaisia ja suolaisia, ja mielestäni ylihinnoiteltuja.

Jauhokaapissani on pitkään pyörinyt herne- ja härkäpapurouhetta. Rouheitahan voisi käyttää pihveissä, jotka paistetaan rasvassa, mutta ajatus ei innosta. Toki olen vielä kaukana Planetaarisessa ruokavaliossa esitetystä tavoitteesta, että päivässä pitäisi saada kulumaan 75 grammaa palkokasveja. Onneksi keksin yhdistää rouheen ja hiutaleet huuroksi.

Ruokalusikallinen hernerouhetta painaa 12 grammaa, ja Fineli.fi:n mukaan siinä on lähes viidesosa proteiinia eli ainakin 2 grammaa. Toisaalta härkäpapurouheen pakkauksessa on, että siitä on 33 % proteiinia, jolloin ruokalusikallisesta saisi 4 grammaa. Vertailun vuoksi kananmunasta saa 7 grammaa valkuaista, joten aivan siihen tasoon ei ylletä.

Ainakin aikoinaan ilmestyneessä Roineen kirjassa Ihmisen ravitsemus esitetään, että ravinnosta pitää saada valkuaisaineita, jotta elimistössä on erilaisia aminohappoja uusien valkuaisaineiden rakentamiseen. Toki parhaimpia erilaisten aminohappojen lähteitä ovat maito ja kananmunat, mutta kaksi erilaista kasvia, kuten vilja ja herne, täydentävät toisiaan kauniisti.

Keksin yhdistää rouheen ja hiutaleet sekä sanan ”huuro” viime perjantaina 22.3.2019. Tutkin löytyykö sanalle ”huuro” muita merkityksiä, mutta kielitoimiston sanakirja eikä Google tunnistanut sanaa, joten herne- tai härkäpapurouheella täydennettyä puuroa voi kutsua ”huuroksi”.

Öisiä pohdintoja

Yleensä nukun kohtuullisen hyvin, mutta viime yönä heräsin keskellä yötä.   Lisäksi minulla on yöpöydän laatikossa muistilappuja ja kynä. Ehkä ajatuksiini vaikutti edellisenä iltana hetken aikaa katsomani Hengenvaarallisesti lihava-ohjelma, jossa Holly pohti lohtusyömisen merkitystä.

Tietenkään ei pitäisi lukea Helsingin Sanomia keskellä yötä, ja todellakaan omaan lähipiiriin ei kuulu uhmaikäisiä lapsia. Silti artikkeli Kun lapsi raivoaa.. herätti uteliasuuteni jostain syystä.

Erittäin kiintoisa lause oli ”Kiukkukohtaus on hyvä tilaisuus opettaa, että kaikenlaiset tunteet ovat sallittuja ja että niiden kanssa pärjää. Jos lapsi on pettynyt, vanhemman tehtävä ei ole saada pettymystä kaikkoamaan mahdollisimman nopeasti vaan opettaa lasta selviämään tunteen kanssa.”

Saatan tulkita ja muistaa väärin, mutta lapsuudessani koin, että minun odotettiin olevan hiljainen ja näkymätön, mihin varmasti vaikutti vanhempien stressi. Minun olisi pitänyt tukahduttaa tunteeni ja tunneilmaisuni sekä muuttua äkkiä äänettömäksi.

Yllä olevassa lapussa pohdin, että ”onko ahmiminen tunteiden tukahduttamiset siksi, että ei uskalla, ei salli itsensä tuntea”.

Lohtusyömistä saatetaan ajatella jonkinlaisena oman itsensä hemmotteluna, mutta alan aistia lohtusyömisessä paljon tummempia sävyjä. Pulla suussa on hiljaa. Ahmimalla voi tukahduttaa tunteensa, mikä saa ahmimisen tuntumaan suorastaan kuvottavalta.

Tässä klo 3:52 kirjoittamassa lapussa on jo lause ”Lohtusyöminen on tunteiden tukahduttamista” sekä vielä pohdintaa ”Sallinko itselleni tuntem..? Sallinko itseni syödä vähemmän”.

Tuo jälkimmäinen lause, että sallinko itseni syödä vähemmän, voi kuulostaa oudolta. Silti koen, että yksi lihomiseni syistä on, että olen tottunut syömään paljon, ja se, että syö vähemmän, on ainakin ollut jotenkin ”väärin”. Myönnän että nämä ovat outoja ajatuksia.

Tunteiden salliminen ei tarkoita sitä, että aikuisena antaisi itkupotkuraivarin vain tulla ympäristöstä piittaamatta. Kaikkea ei tarvitse julkistaa, sillä asioita voi pohtia pienemmässä ryhmässä ystävättärien kanssa, ja aina voi kirjoittaa ajatuksiaan vaikka pöytälaatikkoon. Lisäksi tunteiden kohtaamista voi lykätä muutaman tunnin tai vaikka muutaman päivänkin, mutta lopulta ne on kohdattava.

Minulle tunteiden kohtaamiseen sopii kirjoittaminen ja keskustelu, mutta tunteita voi kohdata maalaamalla, leipomalla tai vaikka tanssimalla. Olen kirjoittaessani huomannut, että tärkeää on vain saada ajatus esiin ja tarkasteltavaksi, vaikka kuinka karheana ja vääntyneenä. Jatkotarkastelussa saatan hylätä monta ajatusta, mutta monasti ajatus vähitellen muotoutuu muidenkin ymmärtämään muotoon.

Painotavoitteet ja ikä

Tarja vinkkasi hiljattain, että iäkkäämpien laihtumistavoitteet ovat lempeämmät, minkä oli kampaajalla käydessään lehdestä huomannut. Olin epäuskoinen, mutta Terveyskirjastosta löytyi artikkeli Ikääntyneen lihavuus – milloin ja miten voi laihduttaa. Artikkeli oli julkaistu tämän vuoden tammikuussa, joten se oli todellakin uutta asiaa.

Artikkelissa käytetään sanaa ”ikääntynyt” henkilöstä, jonka biologinen ikä on ainakin 65 vuotta. Minulla on vielä hieman matkaa siihen, sillä olen hiljattain täyttänyt 60 vuotta.

Artikkelissa kerrotaan, että aikuiselle suositeltava painoindeksialue on 18,5-25, joka mutta ikääntyneellä sen on 23-28.

Alla olevassa taulukossa on laskettu 1 m 57 cm pitkälle painoindeksien (BMI) perusteella suosituspainot.

alaraja kg yläraja kg alaraja BMI yläraja BMI
ikääntynyt 1,57 m 56,7 69,0 23,0 28,0
aikuinen 1,57 m 45,6 61,6 18,5 25,0

Näin aikuisiällä minun mittaiselleni suositeltava painoalue on 46-62 kiloa, mutta vanhemmiten suositeltava painoalue onkin 57-69 kiloa. Joten jos laihdun näin hitaasti ja vuosikausia kun laihdun, niin voin olla tyytyväinen jo 7 kiloa aikaisemmin.

alaraja kg yläraja kg alaraja BMI yläraja BMI
ikääntynyt 1,68 m 64,9 79,9 23,0 28,0
aikuinen 1,68 m 52,2 70,6 18,5 25,0

Keskimittaisen aikuisen naisen suositeltava painoalue on 52-71 kiloa, mutta ikääntyneen suositeltava painoalue onkin 65-80 kg. Keskimittaisen naisen suositeltavan painon yläraja kasvaa siis 9 kiloa ikääntymisen takia.

Olen pohtinut painoindeksiä ja painotavoitteita jo syksyllä 2017. Olen entistä voimakkaammin sitä mieltä, että median vyöryttämä ihannepainoalue saa ihmiset tarpeettomasti laihduttamaan.

Arvelen, että jos olisin vähemmän miettinyt painoani kohtuullisen hyvinä vuosia, ja keskittynyt hoitamaan opiskeluni ja asiani, niin ehkä todella synkeä ajanjakso olisi jäänyt väliin. Voi olla, että pidin painoni alhaalla pinnistelemällä ja ”kikka kutosilla”. Kun sitten tuli oikeasti vastoinkäymisiä, mitä varmasti jokaiselle tulee elämän aikana, niin enää minulla ei ollut energiaa laihduttamisen harrastamiseen.

Armollisempi suhtautuminen tulevaisuudessa painoon tuntuu helpotukselta. Aikoinaan armollisempi suhtautuminen omaan painooni olisi saattanut estää minua lihomasta, ja tuskin olen ainoa.

Onkohan koskaan selvitetty, kuinka paljon nykyisistä lihavista on niitä, jotka ovat aikoinaan olleet WHO:n mukaan normaalipainoisia, mutta ovat turhaan laihduttaneet ja siksi lihoneet?

Säännöt, ohjeet ja tapa

Minulle oli pieni järkytys löytää kaksitoistavuotiaana laatimani laihdutussäännöt. Olin etsinyt Painonvartijoiden (WeightWatchers) jäsenkorttia, mutta samassa yhteydessä löytyi päiväkirja ja parikymppisenä kirjoittamaani laihdutusvihko. On surullista, että aloitin laihduttamisen jo noin nuorena, ja miten se kaikki taisi vain lihottaa minua.

Mietin laihduttamiseen erilaista näkökulmaa hiljattain, ja esimerkkinä voisi olla hampaideni hoito. Hammaslääkäri aina vuosittain tavatessamme sanoo ”Hyvässä kunnossahan nämä ovat”. Pesen hampaani kaksi kertaa päivässä, käytän puista hammastikkua aterioiden jälkeen ja pehmeää hammastikkua hampaiden pesun yhteydessä. Minulla ei ole ollut varsinaisia sääntöjä hampaiden pesun suhteen, mutta olen tehnyt tarvittaessa muutoksia.

Olen aina pessyt hampaani ainakin kerran päivässä. Ensimmäisen muutoksen taisin tehdä, kun näin karmeita kuvia, miten hampaita tuhoaa pesu heti greipin syömisen jälkeen. Aloin pestä hampaat ennen aamuateriaa. Vuosia sitten omaksuin tavan pestä hampaat kaksi kertaa päivässä,  mitä ehkä suuhygienisti suositteli tai luin lehdestä. Suuhygienistin suosituksesta aloin myös aikoinaan käyttää puisia hammastikkuja sekä pehmeitä hammastikkuja muutama vuosi sitten.

Olen siis omaksunut ohjeita ja ottanut ne käyttöön pikku hiljaa, joten niistä on tullut tapoja. Tämä tapa hoitaa hampaitani näyttää toimivan ja vie vain muutaman minuutin päivässä. Toivon löytäväni jotain vastaavaa laihtumista varten.

Tässä kirjoittaessani taas kummastelen, että miksi ihmeessä tein itselleni niin paljon sääntöjä. Mieleeni nousevat monet laihdutusohjeet, joissa on monta erillistä ohjetta yhtä aikaa noudatettavaksi. Sinänsä aivan asiallinen Terveyskirjaston ohje on Miten vähennän kaloreita ilman dieettiä, jossa

  • Syödään energiatiheydeltään kohtuullisia ruokia
  • Lisätään kasviksien, hedelmien tai marjojen käyttöä
  • Vähennetään kovaa rasvaa
  • Käytetään ”hitaita” hiilihydraatteja (täysjyvätuotteita)
  • Vältetään sokeripitoisia juomia
  • Proteiinipitoisia ruokia entiseen tapaan tai enemmän
  • Syödään riittävän säännöllisesti
  • Annoskoot pidetään kohtuullisina

Kuitenkin jos ohjeita tulee liikaa, niin oppimiseen ei paneudu. Oppimista hidastaa liian innokas selittäminen, jolloin toisella ei ole aikaa omaksua. Toisaalta näppituntumani on, että mitä hitaammin selitän, niin sitä nopeammin toinen oppii. Parasta on, että tietoa haluava alkaa itse muodostaa merkityksellisiä kysymyksiä.

Lisäksi jos yrittää montaa asiaa yhtä aikaa, niin ei tiedä, onko muutoksella oikeasti merkitystä, minkä virheen olen monasti tehnyt. Tälläkin hetkellä yritän syödä kuitua enemmän ja ateriat ruokapöydän ääressä sekä kokeilen mietiskelyä, mikä on liikaa.

Seuraan mietiskelystä jo nyt, kuinka pitkään se tuntuu luontevalta, ja viime päivinä olen päässyt 13-20 minuuttiin. Mietiskely tuntuu antavan mielenrauhaa ja parantavan keskittymiskykyä, joten nyt keskityn vain mietiskelyyn.

p.s. Kävin eilen 14.3.2019 vaa’alla, ja vertailukelpoinen painoni on 82,4 kg. Olen siis lihonut 300 grammaa edellisestä punnituksesta, ja painoni on vieläpä 100 g enemmän kuin kertaakaan viime vuonna.

Viikko sitten keskiviikkona mietin, että tarvitseeko minun syödä näin paljon, ja voi olla, että ruoka-annokset ovat sen jälkeen vähän pienentyneet. Lisäksi eilen aamuna taiji-sarjan tekemiseen meni 6 minuuttia 30 sekuntia, kun aiemmin yrityksistäni huolimatta ajat jäivät alle 6 minuutin. Tämän  toivon tarkoittavan, että pystyn keskittymään paremmin. Saatan olla yli-innokas, mutta minusta nyt tuntuu, että alan laihtua. 

Laihduttamalla lihonut

Katselen ikivanhaa Painonvartijoiden jäsenkorttia. Olen käynyt ensimmäisen kerran Painonvartijoissa 7.1.1981, jolloin painoin 58,5 kg, ja tavoitteeni oli 46-54 kg. Tällä puolella kortissa viimeinen lukema on 61,5 kg, jonka saavutin 1.4.1981.

Painoindeksiksi muutettu aloitustilanteessa BMI oli 23,7, joka on normaalin painon ylärajalla, ja tavoitteeni oli 21,9 joka on käsittääkseni aika terveellinen lukema, mitä taas alaraja 18,7 ei enää normaalikokoiselle ole.

Minulla on mielikuva, että nuoruudessani hoikka äitini olisi huomauttunut minulle painostani painoni ollessa 59 kiloa. Voi olla, että muistan väärin.

Nuoruuden ystävättäreni oli sitä mieltä, että 170-senttisen pitäisi painaa alle 56 kiloa. Muistan joskus herkutelleemme yhdessä, mutta viimeistään 16-vuotiaana hän alkoi harrastaa laihduttamista, ja onnistui.

Eihän minun nuoruudessani ollut somea, mutta nuorten- ja naistenlehdissä oli kyllä hoikkien naisten kuvia. En ymmärrä, miksi ostin niitä lehtiä, mutta medialla oli turhan paljon valtaa minuun. Voi olla, että stressitilanteessa ruokahalunsa kadottava voi laihduttaa ja jopa onnistua.

Meitä stressitilanteessa ahmijoita laihdutuskuurit lihottavat, laihduttaminen vain lisää stressiä sillä ja elimistö menee sekaisin laihduttamisesta, jonka jälkeen ahmii itsensä entistä isommaksi.

Aika moni nykyinen lihava kertoo, miten on ollut normaalikokoinen aikoinaan, mutta kokenut itsensä lihavaksi. Minusta pitäisi viestiä nuorille naisille eri tavoin, että olet ihan sopivan kokoinen.

Tässä on vielä yksi järkyttävä kuva.Painoin tuolloin alle 60 kiloa. Huokaus.

Tukka olisi voinut olla fiksummin leikattu, mutta ongelmani ei todellakaan ollut painoni. Tekisi mieli mennä vuosikymmenten yli halaamaan tuota vähän säikähtäneen näköistä itseäni.

Kertoisin, että olet ihan hyvä tyyppi, mutta olisit voinut käyttää paljon vähemmän aikaa vaan’an tuijotteluun ja enemmän ja fiksummin aikaa opiskeluun tai  vaikka liikuntasuoritusten tarkkailemiseen. Mutta näin kävi, eikä minulla ole tämänhetkisessä elämässä muuta valittamista kuin painoni noin 80 kiloa.

Tuntuu, että koko elämäni ajan laihtumisen vaatimus on ollut kuin musta varjo vieressä, vähän kuin ankeuttaja Potteri-kirjoissa.

Turvallisuuden tunne

Turvallisuuden tunne on toisena Maslowin tarvehierarkiassa heti fyysisten tarpeiden jälkeen. Olen alkanut miettiä, että voisiko turvallisuuden tunteen vajaus saada ihmisen syömään liikaa.

Turvallisuuden tunteen vajaus saattaisi näkyä heikkona itsetuntona ja huonona stressinsietona, joita pohdin joulukuisessa postauksessa Lihavuuden noidankehät?.

Mainitsin samassa postauksessani myös mahalaukun liiallisen koon, joka mahdollistaa ahmimisen myös turvattomaksi koetussa tilanteessa. Totean Keho ja mieli postauksessani ”esiäitiemme lähes kaikki ongelmat kärjistyivät nälkään, ja aikoinaan oli hyvä syödä liikaa ja jopa ahmia pienenkin uhan ilmaantuessa”.

Pohdin jälkimmäisessä postauksessa, että jos voisi vaikuttaa suoraan mieleen ja mieltymyksiin, niin laihtuisi. Nyt alan ajatella, että ehkä turvallisuuden tunteen vahvistuminen saisi mieltymyksen tarpeettomaan syömiseen vähenemään.

Turvallisuuden tunnetta vähentää ainakin melu, varsinkin jos siihen ei voi vaikuttaa. Melun väitetään jopa lihottavan. Ainakin melu huonontaa unta, ja huonosti nukkuva taas herkemmin ahmii.

Teksti tästä eteenpäin ei taida sopia uskonnolle allergisille.

Minulle tulee miellyttävä, rauhallinen ja turvallinen olo mietiskellessä, messuissa ja retriiteissä.  Hiljaisuus, tuttuus ja toisteisuus varmaankin osaltaan synnyttävät turvallisuuden tunnetta.

En koe olevani tyypilliseksi kuviteltu uskovainen, joka hyväksyisi kaiken kerrotun. Minusta uskonnossa on korjattavaa, mutta siinä on myös paljon hyvää. Koen uskonnon olevan kuin vankka hirsinen talo, josta olisi hyvä vaihtaa muutama hirsikerta  ja huitaista hämähäkinseitit nurkasta.

Minua kummastuttavat kiihkeät keskustelut uskontoon kielteisesti suhtautuvien aloittamina, mutta myönnän myös, että kaikki uskontoon myönteisesti suhtautuvat eivät aina käyttäydy hyvin. En koe tarvetta käännyttää ketään, mutta minun maailmankuvaani mahtuu Jumala, sillä en todellakaan tiedä kaikkea.

Olen vuosia sitten nähnyt dokumentin, jossa selostaja seisoi aurinkoisella nurmikolla, jossa myös tepasteli joukko kanaemolta lainattuja tipuja rauhallisesti ruokaa etsien. Selostaja nosti yhden kananpojan kerrallaan koriin, ja loput nurmikolla olevat pysyivät rauhallisina, kunnes jäljellä oli vain yksi tipu.

Tämä yksinäinen tipu hätääntyi ja säntäili, kunnes selostaja laski peilin pitkän varren varassa sen viereen seuraillen sen liikkeitä. Tipu luuli toisen kananpojan olevan vieressään, ja pysyi siksi rauhallisena.

Tuskin me pohjimmiltamme olemme paljoakaan fiksumpia kuin pienet kananpojat. Osa meistä tarvitsee enemmän turvallisuuden tunnetta kuin toiset, ja uskonto saattaa olla yksi mahdollisuus.

Lapsuuden päiväkirjasta

Löysin vanhan päiväkirjani, ja sieltä laihdutussäännöt, jotka olen kirjoittanut kaksitoistavuotiaana. Tuntuu surulliselta, että olen jo silloin pitänyt itseäni liian lihavana.

Arvelen painaneeni silloin noin 55 kiloa, ja olin jo saavuttanut 157 sentin pituuteni, joten painoindeksini oli kyllä aivan hyväksyttävä 22. Olisin tällä hetkellä hyvin tyytyväinen, jos olisin 55 kiloa ”lihava”, sillä painan nyt noin 80 kiloa.

Edellisenä päivänä ennen laihdutussääntöjen kirjoittamista olen kirjoittanut päiväkirjaani ”Kävin katsomassa farkkuja [koulupäivän] jälkeen mutta minun vatsani on liian iso niihin farkkuihin.” Luultavasti vyötärönympärykseni on ollut 70 cm, mutta lantionympärykseni on ollut 90 cm, jolloin koon 38 farkut ovat sopineet kyllä lantiolta, mutta ovat kiristäneet vyötäröltä.

Sinänsä säännöt ovat aivan hyviä. Ulkoilu, voimistelu ja uiminen ovat terveellisiä tapoja. Uitava määrä 50 metriä vaikuttaa lyhyelle, mutta silloin asuin talossa, jossa oli pikkiriikkinen ehkä 5 metriä pitkä allas, jota ei juuri lämmitetty. Sellaisessa altaassa 50 metrin uimiseen tulee aivan riittävästi haastetta.

Nukkumaanmenoaika 21.30 taitaa olla luontainen tapani. Edelleenkin yhdeksän jälkeen illalla menen lueskelemaan lehtiä, ja monasti ennen kymmentä olen jo unessa. Televisiossa on vähän katsottavaa iltayhdeksän jälkeen niille, jotka eivät pidä väkivaltaohjelmista.

Lukijaa saattaa kummastuttaa sääntö 9. ”Karhuja vain kerran kuukaudessa”. Lapsuudessani kutsuttiin ”kultaiseksi karhuksi” seosta, jossa oli kaurahiutaleita, voita ja sokeria. Meillä kaikilla on paheemme, ja nyt kirjoittaessani punastelen… Edelleenkin syön joskus kultaista karhua, ja saattaa olla, että kerran kuukaudessa. Joka tapauksessa tämä yksistään ei pidä minua lihavana.

Pidän myös järkevänä sääntöä 6. ”Leivän päälle voi niin, että muodostuu ohut kalvo”. Edelleenkin vähäisesti voita, sillä sama puolen kilon voipaketti riittää minulla useammaksi kuukaudeksi, vaikka saatan käyttää voita myös leipomiseen.

Toisaalta en pidä säännöstä 7. ”Välipaloina yogurttia tai hedelmia”. Pikkuasiana säännössä on kirjoitusvirhe (a->ä), ja nykyään kyllä kirjoitetaan ”jogurtti”. Ehkä tärkeämpää olisi ollut ylipäänsä syödä välipalaa kuin kovin rajoittaa sitä.

Aika surkeana pidän sääntöä 3. ”Klo 17.00 jälkeen vain vihanneksia ja tuoremehuja”. Ensinnäkin lapsuudessani söimme perheen kesken illallisen klo 17, joten en ole voinut noudattaa sääntöä. Lisäksi tuoremehut ovat nykyään mielestäni vain turhaa sokeria, ja toisaalta pelkät vihannekset voivat olla liian vähän.

Pidän sääntöjä melko järkevinä, mutta selvästikään ne eivät ole minua auttaneet. Tein sääntöjä liikaa, ja ehkä siksikään en ole päiväkirjassani mitenkään seurannut sääntöjen noudattamista. Pahinta oli se, että en mitenkään miettinyt, onko sopiiko sääntö minulle ja onko siitä minulle hyötyä.

Arvelen, että sääntöjen laatiminen ei auta uusien ja hyvien tapojen oppimisessa. Toisaalta kaksitoistavuotiaana saa innostua uusista asioista, mutta tässä iässä saisin olla jo järkevämpi.

Pieniä askeleita

Laihdutusohjeissa kovasti korostetaan oikeaa ravintoa ja liikuntaa, jotka varmasti vaikuttavat painoon. Mietin kuitenkin, että voisiko näiden takana olla jotain muuta, mikä vaikuttaa erilaisiin mielihaluihin.

Kuvittelisin, että ihmiskunnan historiassa turvattomuuden tunne on voinut aiheuttaa ahmimista. Ankeina aikoina ylimääräinen rasvakerros mahdollisti elossapysymisen vielä vähän pidenpään, joten kannatti ahmia.

Nykyajan ongelmat taas ovat niin erilaisia. Eilen minulta kului muutama tunti, koska saamani ohje ja tietotekniikan käyttöliittymä eivät kerta vastanneet toisiaan. Lopuksi ja yllättäen sain tehtäväni tehtyä. Sen verran selvisi, että käytännöt osastoillamme vaihtelevat, ja ohje oli tehty toisen osaston mukaan.

Tällä kertaa tilanne ei saanut minua ahmimaan, mutta verenpaine kyllä nousi. Saattaa olla, että vaikka ärtymys kasvoi, niin pystyn rauhoittumaan sen verran, että pääsin taas askeleen eteenpäin. Voi olla, että mietiskelyharjoitukseni auttoivat rauhoittumaan, mutta toki viime viikon loma myös rentoutti. Riittävän monella pienellä askeleella pääsin perille.

Jos kokee itsensä riittävän varmaksi ja olonsa turvalliseksi, uskaltaa ottaa uudenlaisia askeleita. Viime viikon olin lomalla Puumalassa, sillä sukulaiseni vuokrasi minulle asunnon. Koska en ole vieläkään kovin tottunut ajaja, oli 300 km ajaminen aika rankkaa.

Tuntuu hyvälle, että uskalsin lähteä ja kaikki meni hyvin. Mateen perkaus oli kyllä elämys, mutta onneksi asunnosta löytyi hohtimet, jolla nahasta sai hyvän otteen. Vähän jännitin, että saanko syötyä soppaa, koska perkaaminen oli näin kaupunkilaisnäkökulmasta raakaa puuhaa. Soppa oli hyvää samana päivänä, ja parin päivän päästä se oli erinomaista.

Tässä yhteydessä mainitsen lomalla lukemastani Perttu Immosen kirjasta  Suomen rahvaan historia, josta hän sai tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon 2018. Oli hyytävää lukea, miten Ruotsi ja Venäjä riistivät silloista Suomea. Katovuosista huolimatta verot kerättiin ja miehet lähetettiin sotaan.

Olen kevyesti haaveillut viettää talven kirjoittamalla Utsjoella, joten viikko Puumalassa oli helppo tapa kokeilla ajatusta. Enää en haaveile talvesta Utsjoella, mutta toki voisin käväistä Lapissa.

Pienet ja oikeaan suuntaan johtavat askeleet ovat selvästi hyvä tapa edetä. Koska jokainen matka alkaa ensimmäisellä askeleella, niin mietin, että mikä olisi minulle juuri nyt paras askel. Mikä olisi minulle laihduttamisen ”Puumala”?