Räätälöidyt ohjelmat

Torstaina 29.11.2018 tuli Teemalta kiinnostava ohjelma Kysymyksiä kulutusvalinnoista. Ohelmassa tutkittiin matkailusivustoa, ja 18 minuuttia alun jälkeen kerrottiin ruotsalaisesta Beach 2017 kuntoiluohjelmasta.

Kuntoiluohjelman mainokset olivat näyttävät, ja niissä luvattin paljon hyvää ja nopeasti. Hintaa oli liki kaksi tuhatta euroa, jolla piti oli saada räätälöidyt liikunta- ja ruokaohjelmat.

Ohjelmassa kerrottiin Annan liittyneen palveluun saadakseen tukea elämänmuutokseen. Liikuntaohjelmaa ei oikeastaan annettu, mutta yritys lupasi kommentoida sähköpostitse lähetettyjä viestejä, joihin sitten annettiin vain lyhyitä vastauksia.  Anna ei edes ollut lihava, mutta ymmärsin, että hän halusi parantaa kuntoaan.

Anna oli kertonut, että hän ei halua tai voi syödä kalaa, mutta ruokaohjelmassa oli silti kalaa kolme kertaa viikossa. Lisäksi Annan saama ruokaohjelma oli aivan sama kuin jonkin toisen henkilön saama. Ruokaohjelmaa ei olisi saanut näyttää muille, ja jopa uhattiin lakimiehillä.

Palvelu ei siis ollut sitä, mitä Anna oletti, eikä tuloksia tullut. Onneksi Ruotsin televisiolla on varaa maksaa omat lakimiehensä, joten Anna sai lopuksi takaisin puolet maksamastaan summasta.

Kaksi asiaa jäi mietityttämään tästä tapauksesta, ja ne voisi tiivistää kysymyksiin miksi ja miten.

Ensinnäkin miksi ihmiset ostavat tällaista ”palvelua”? Varmasti takana on aito halua saada muutos aikaiseksi, ja Anna halusi paremman kunnon.  Minä olen ollut niin epätoivoinen oman lihavuuteni kanssa, että  olen haksahtanut minulle sopimattomiin palveluihin.

Palvelun tarjoaja voi luvata kaikenlaista tai ainakin antaa ymmärtää, että auttaa laihtumaan. Lisäksi media luo painetta olla määrätyn näköinen ja kokoinen, ja se on kuin nykyajan versio tarujen pahis Prokrusteen vuoteesta. Kaikkien pitäisi sopia samaan muottiin, mitä tavoitellaan ajattelematta mikä sopii itselle.

Toinen mietityttävä asia on, että miten halutaan parantaa kuntoa tai laihtua. Minun korvaani kirskahtaa sana ”ohjelma”.

Ymmärrän että urheilija noudattaa ohjelmaa, jotta pääsisi kuntotasolta 10 tasolle 10+ kovan ponnistelun kautta. Mutta onko ohjelma tarpeen henkilölle, joka haluaa nostaa kuntoaan kouluarvosanasta 8 arvosanaan 9 tai omalla kohdallani kuutosesta seiskaan.

Vielä enemmän kummastelen halua määritellä tarkkaan, mitä syö. Tietenkin terveyttä ja laihtumista ajatellen on ravitsevan ruuan määrän oltava suuri, jolloin vähemmän terveellisen ruoan määrä monilla putoaa. Ruoan ravitsevuuden lisäämisen taas voi tehdä niin monella eri tavalla.

Edelleenkin kammoan niitä grammamääriä, mitä niin mielellään monessa laihdutusohjelmassa kerrotaan. Tajusin hiljattain, että silloin kun yritin oikeasti noudattaa jotain ”grammaohjelmaa”, niin muistan, miten ajattelin kuin keskitysleirivanki tulevaa ruoka-annosta. Elämässä on kuitenkin tärkeämpiäkin asioita kuin miettiä ”130 g jauhelihapihvi, 100 g raejuustoa”.

Jäin miettimään, että kuinka paljon ulkopuolinen oikeasti voi auttaa laihtumisessa. Näin alustavasti omasta kokemuksesta tiedän, että ei ainakaan pitäisi päästää ketään laihduttamaan, jos painoindeksi on jo valmiiksi alueella 20 – 25. Lisäksi jos henkilön elämässä on hankala vaihe, niin vahvasti kannattaisi suosittaa laihduttamisen lykkäämistä.

ps. Tämän näköinen on joulukaktukseni marraskuun lopussa. Myönnän olevani edelleenkin joulukaktushöperö.

Lomamatka

Kävin pitkästä aikaa ns. oikeasti ulkomailla, jota Tallinnan risteily ei mielestäni ole. Yllä olevan kuvan otin hotellin parvekkeelta Fuengirolassa. Matka oli edullinen, ja oli oikein mukavaa Kaijan kanssa.

Oletin etukäteen lähteväni löhölomalle, mutta yllättäen Kaijaa kiinnosti kävellä. Eniten askeleita tuli maanantaina, Kaijan mittarin mukaan 19 511 askelta, joka saattaa vastata jopa 14 kilometriä. Loppuviikosta arvelimme kävelleemme joka päivä noin 10 000 askelta.

Syömisemme oli hyvin rentoa, ja minulle on jäänyt parhaiten mieleen se ateria, jolloin söimme ranskalaisia perunoita ja sipulirenkaita. Ei siis aina terveysruokaa. Toisaalta söimme paljon kasviksia ja hedelmiä, joita oli mukava käydä ostamassa paikallisesta hedelmäpuodista.

Ruokakaupat ja ravintolat tarjosivat hyvää ruokaa, ja ostimme rennosti kaikkea kiinnostavaa. Nautimme halpaa olutta ja punaviiniä mutta myös erilaisia tapaksia,  juustoa, oliiveja sekä rasvaisia leivonnaisia.

Erikseen haluan vielä mainita ruokakaupasta ostamani tuotteet: suklaata, karamellipähkinöitä ja manteleita.

Yllä olevassa kuvassa on se, mitä jäi jäljelle ja toin Suomeen. Suklaata oli alun perin 420 grammaa, mistä Suomeen toin 179 grammaa. Karamellipähkinöitä oli 200 gramman pussi, ja kotiin asti tuli 121 grammaa. Lisäksi manteleita oli aluksi 200 grammaa, mutta niitä kului vain 20 grammaa.

Minusta on hienoa, että minun ei tarvinnut syödä kaikkea loppuun asti. Vuosia meni niin, että jos aloitin karkkipussin, se kaikki piti samalla istumalla syödä. Nykyään kyllästyn selkeästi nopeammin.

Suklaata kului eniten, ja alkuviikosta pussi hupeni aika vauhdilla. Voisi sanoa, että vain katselin vierestä tapaani syödä, ja loppuviikosta suklaa ei juuri enää maistunut. Manteleita syön niin paljon kotona, että ne eivät juuri maistuneet.

Ehkä olen aiemminkin kirjoittanut, että minulle on vielä jäänyt tapa ostaa ns. herkkuja, mutta kulutus on onneksi hidastunut. Joku niiden sokerimössöjen ostamisessa edelleen houkuttaa, mutta hyvä että edes kyllästyn nopeasti.

Punnitsin itseni torstaina ennen matkaa, ja silloin vertailukelpoinen painoni oli 80,1 kg.  Viikon matkan jälkeen punnitsin itseni seuraavana aamuna, ja vertailukelpoinen paino oli 80,4 kg, joten nousua oli 300 g.

Minusta tuollainen painon nousu on siedettävää, ja varmaankin runsas liikunta esti runsaamman painon nousun. Nyt toki toivon, että paino taas olisi laskenut alle 80 kilon, kun seuraavan kerran nousen vaa’alle torstaina 13.12.2018.

Lihavuuden kustannukset ja vaikutukset sairauksiin

Sattuipas silmään kiinnostava linkki lihavuuden kustannuksista THL:n sivulle.

Julkisessa keskustelua seuratessa tulee olo, että lihavat ovat lähes yhteiskunnan pahinta pohjasakkaa. Kuitenkin lihavuus aiheuttaa terveydenhuolloin kustannuksista tuon julkaisun mukaan 1,4 -7 %. Toki onhan tämäkin paljon rahaa, mutta ei kuitenkaan esimerkiksi viidesosaa kaikista terveydenhoidon kustannuksista.

Toinen kiintoisa asia oli samalla sivulla oleva taulukko siitä, miten paljon lihavuus on osasyynä erilaisiin sairauksiin. Tyypin 2 diabeteksen kohdalla näyttäisi lihavuus olevan liki 70 % syynä sairauteen. Käsitykseni on, että noin viidesosa kakkostyypin diabetesta sairastavia on normaalipainoisia.

Aivohalvauksen ja verenpainetaudin kohdalla lihavuus vaikuttaa lähes 30 % osuudella, mutta muitakin syitä on. Mielikuvani on, että korkeasta verenpaineesta kärsivät monenlaiset ihmiset, eikä laihtuminen välttämättä vähennä verenpainetta. Verenpaine suurentaa todennäköisyyttä aivohalvaukseen, joten ei ihme, että niiden vaikutukset ovat samaa suuruusluokkaa.

Nivelrikko on minunkin riesana ajoittain. Silti on hyvä huomata, että lihavuus on vain 15 % osasyyllinen nivelrikkoon. Olen ymmärtänyt, että myös liikuntavammat aiheuttavat nivelrikkoa, ei pelkkä ylipaino.

Naisten pelätty sairaus on rintasyöpä, mutta siihen lihavuus on osasyynä vain viitisen prosentin verran.

On hyvä, että löytyy tällainen täsmällinen sivu, johon voi nojautua silloin, kun keskustelupalstoilla riehuu lihavuuden vastainen puhuri. Totuus tekee vapaaksi, niinhän on jo kauan sitten todettu.

Tauoista ja tavoitteista

Yksi pohdintani kohteista on, että miksi huomaan väisteleväni ja jopa lykkääväni joidenkin asioiden tekemistä. On ollut jopa aikoja, että koettuani jonkin tehtävän olevan liian hankala, olen alkanut ahmia. Toisaalta tiedän, että kun nautin tekemisestä, ei ole tarvetta ahmia.

Peruskuvio on kuitenkin selvä, että terve ihminen kaipaa haasteita, jotka ovat sopivan kokoisia ja antava todennäköisesti onnistumisen elämyksen. Lisäksi yleensä haasteesta suoriutumisen todennäköisyyttä parantaa sopiva vireystila, johon taas auttaa riittävä lepo.

Olen jopa joskus väittänyt, että ”tauot takovat tulosta”. Kuulun ihmisiin, joka saa virkeänä vartissa enemmän aikaan kuin väsyneenä viidessä tunnissa, ja nykyään lepään mieluummin sen viisi tuntia kuin että yrittäisin pakonomaisesti.

On lukuisia artikkeleita siitä, miten monen kokoisia taukoja kannattaa ujuttaa päivään. Muutaman minuutin hengähdys ja vaikka pieni seisomaan nousu kahden pikkutyön välissä saa taas veren kiertämään. Laajoja töitä Järjestelen niin, että saatuani työn valmiiksi, lähden syömään, kahville tai soitan ystävälle.

Työskentelyn pohtimiseen tuli uusi näkökulma kirjasta Mikko Sutinen – Mikko Kuitunen: Mahtava moka. Hyvä havainto kirjassa oli, että pelkäämme epäonnistumista, koska muinaisessa maailmassa oli todella vaarallista epäonnistua.

Kiintoisa ajatus oli alun perin Dweckin kehittämä malli, miten ihmiset suhtautuvat osaamiseen ja lahjakkuuteen. Kiinteän (vai jäykän) ajattelutavan mukaan ”lahjakkuus on synnynnäistä ja virheet ovat merkki riittämättömyydestä, tyhmyydestä ja heikkoudesta”.

Tällöin virheiden tekeminen aiheuttaa syyllisyyttä ja halun voittaa kaikin keinoin. Moni varmasti tunnistaa ilmiön, että lahjakas nuori pärjää alkuun ponnistelematta, mutta kun pitäisi oikeasti alkaa tehdä töitä niin nuori alkaa alisuorittaa.

Jäykkää ajattelutapaa edustaa myös perfektionismi, jolloin pelätään epäonnistumista sekä keskinkertaiseksi paljastumista, jota välttääkseen tehdään vain varmasti onnistuvia tehtäviä.

Varsinainen helmi oli ajatus siitä, että äärimmilleen vietynä perfektionismi voi aiheuttaa mitä uskomattomimpia tapoja vitkutella. Ei haluta aloittaa, koska aloituksen jälkeen ei osata lopettaa. Näin ollen laiskuus voi olla epäonnistumisen pelkoa.

Kasvuperusteista ajattelutapaa käytettäessä epäonnistuminen kertoo ihmisen yrittävän, vaikka ei ole aivan valmis vielä onnistumaan. Virheet toki harmittavat, mutta virheistä voi oppia.

On paljon helpompi tavoitella itseään kiinnostavia asioita, josa ajattelutapa on kasvuperusteinen. Kasvuperusteissa ajattelutapaa käyttäen jaksaa yrittää ja sietää ne mahdolliset epäonnistumiset.

Uskon että ihmiselle hyvä ja lajityypillinen elämä koostuu monenlaisia pienistä asioista. Terveellinen ruoka, kohtuullinen liikunta ja riittävä lepo ovat perusasioita. Niiden päälle suurta tyydytystä antaa oman tavoitteen saavuttaminen.

Perusjärkevää

Tässä kirjoittaessani mietin, mitkä olisivat perusjärkevät teot laihtumisen päiväohjelmassa. Perjantaipähkäilyissä pohdin, että yksi mittaa vihannekset kouralla ja toinen muovirasialla, mutta kokolailla samaan lopputulokseen päädytään. Tämänpäiväinen lista perusjärkevistä teoista on

  • riittävästi vettä
  • (enimmäkseen kohtuullisen) terveellinen ruokavalio
  • liikunnan riemun löytäminen
  • tietoinen syöminen
  • lempeä suhtautuminen ahmimiseen
  • puuhastelun esteiden purkaminen

En usko, että tämä lista on vielä valmis, mutta toivon mahdollisen lukijan huomaavan, että perinteinen ajatustapa laihtumisesta eli dieetti ja liikunta, on turhan suppeaa.

Jäin hetkeksi miettimään kohtaa ”puuhastelun esteiden purkaminen”. Mielestäni terve ihminen mielellään puuhaa jotain, on aktiivinen ja saa tulosta aikaan.

Joskus olen jäänyt sohvalle mussuttamaan karkkeja ja katsomaan surkeita televisio-ohjelmia. Olen alkanut pohtia, mikä siinä on ollut takana. Saattaa olla, että olen asettanut itselleni liian ison haasteen. Suomalainen sanalaskukin mainitsee, että jos ”kuuseen kurkottaa, niin katajaan kapsahtaa”.

Kyllähän stressaantuneena tai risoontuneena makea maistuu meille oikeasti lihaville. Mielikuvani on, että ne ihmiset, joille ruoka ei maistu stressitilanteessa, ovat joko normaalipainoisia tai korkeintaan vähän pyöreitä, mutta eivät oikeasti lihavia.

Olen jo ennenkin maininnut, että mielestäni lihavuus ei johdu yhdestä yksittäisestä syystä, vaan että takana on joukko vaikuttavia asioita. Ei siis riitä, että jättää syömättä ruoka-aineen x tai liikkuu tavalla y. Monta pientä asiaa pitää saada kuntoon, jotta haluaa ja pystyy pysyvään muutokseen.

Siksi tämän blogin selityksenä on myös ”Laihtumista laajemmin”. On olemassa laihdutusblogeja, joissa tiukasti keskitytään ruokavalioon ja liikuntaan, mutta minä koetan löytää itselleni sopivan tavan laihtua ja pysyä laihana.

Maistelen mielessäni ilmaisua, että laihtumisen käyttökokemuksen pitäisi olla optimaalinen kyseiselle yksilölle. Yksi tykkää tehdä asioita yhdellä tavalla, ja toinen toisella, ja sehän sopii, kunhan suunta on oikea.

ps. Eilen kävin vaa’alla, ja painoni oli noussut 400 g, joten nyt painan 80,1 kg. Toki on ihanaa, että tämän lähes viiden vuoden aikana on reilut yksitoista kiloa alkanut pysyä poissa. Toisaalta on kirpaisevaa, että paino nousi niin, että se alkaa taas numerolla kahdeksan.

Ei tarvitse katsoa

Taas löytyi uusi laihdutusohjelma, jota en aio katsoa enempää. Torstai-iltana satuin olemaan television ääressä ohjelman Kilot pois (Fat Chance) aikana, ja ilmeeni saattoivat olla hämmästyneitä kuin sohvaperunoilla.

Upeaa ohjelmassa oli se, että Brian todella laihtui, mutta 45 kiloa kolmessa kuukaudessa on melkoinen tahti. Lisäksi surullista oli, että Brian olisi halunnut alkaa seurustella Miken kanssa, mutta Mike oli löytänyt muuta seuraa.

Tässä ohjelmassa ruoka vain vilahti sivuosassa, mutta proteiineja taidettiin nauttia runsaasti. Merkittävästi nopeaan laihtumiseen vaikutti Yara-niminen valmentaja ja erittäin rankka liikunta.

Jo aivan ohjelman alussa esitetty ryömintä sai minut ärsyyntymään. Yara ensin näytti, miten polvet koukussa sekä kädet ja päkät maassa edetään. Brianin polviin ja selkään sattui samaa liikettä tekiessään, ja mietin, kannattaako todella ottaa riskiä urheiluvammojen aiheuttamisesta. Hyvä että kaikki meni hyvin Brianin kohdalla, mutta kaikki eivät ole yhtä onnekkaita.

Lisäksi kummastutti, miksi piti tehdä niitä ns. yleisliikkeitä eli hyppy ylös ja sen jälkeen pudottautuminen alas ja punnerrus. Jos ihminen inhoaa noita liikkeitä, niin varmasti olisi ollut muitakin mahdollisuuksia.

Toki vapaassa maassa saa niin monella tapaa laihtua, mutta pahoin pelkään, että moni lihava tulkitsee ohjelman niin, että ainoa oikea tapa laihtua on nopeasti ja epämiellyttävästi. Lisäksi tulkinta voi olla, että nopean laihtumisen edistäminen oikeuttaa valmentajan tai vastaavan auktoriteettihahmon käyttäytymään ikävästi. Historian pitäisi opettaa inkvisition häviämisestä, että tarkoitus ei todellakaan pyhitä keinoja.

On hienoa, että joku aina onnistuu laihtumaan nopeasti. Silti olisi paljon parempi, että yksittäisen ihmisen asemasta iso joukko lihavia laihtuisi hitaasti ja miellyttävästi.

En voi olla miettimättä, onko miellyttävyys se asia, jota ei lihaville sallittaisi. Niin monessa ohjelmassa lihavia kohdellaan kuin keskitysleirivankeja, että se jo pistää silmään.

Toivottavasti ei ole niin, että halutaan halveksua siksi, että tuntuisi hyvältä tuntea itsensä edes jossain suhteessa paremmaksi kuin muut. Meillä on kuitenkin ihmisoikeudet, joiden mukaan meidän kaikkien tulisi toimia toisiamme kohtaan veljeyden hengessä.

On niin monta tapaa laihtua, mutta hämmästelen, miksi televisiossa näytetään vain nopeita laihtumisia. Ihan vaihtelun vuoksi olisi kiintoisaa nähdä ohjelma, jossa laihdutaankin hitaasti ja miellyttävästi.

Poimintoja Ylen sivuilta

Taas löytyi ajatuksia herättäviä teoksia Ylen sivuilta, joista muutama poiminta, jos ette ole sattuneet huomaamaan.

Ensinnäkin Jenny+ eli Jenny Lehtisen ja Saara Sarvaksen juontama ohjelmasarja, joka on jatkunut nyt kolmannelle kaudelle. Aloitusjaksossa nostettiin esiin erilaisia mielenterveyden häiriöitä adhd:stä syömishäiriöihin.

Vaikka yksilönä toivoisi, että olisi samankaltainen muiden kanssa, niin silti yhteisölle yksilöiden moninaisuus on erinomainen asia. Erilaisissa tilanteissa tarvitaan hyvinkin erilaisia ihmisiä sekä kaikkia mahdollisia välimuotoja.

On myös hienoa, että ohjelmassa kaikki naiset eivät ole samannäköisiä, vaan mukaan mahtuu pitkää ja lyhyttä sekä lihavaa ja laihaa haastateltavaa ja muuta esiintyjää. Riemastuttavaa oli myös kuvausajan lempeän aurinkoinen kesäpäivä, mainiot puvustuksista ja ihanan värikkäät kampaukset.

Mielenterveyttä pohdittiin myös Riku Siivosen kolumnissa toipumisestaan mielisairaalassa , missä auttoivat perusjärkevät teot kuten aamupalan syöminen ja liikunnan harrastaminen ”hyvinvoinnin päiväohjelmassa”. Aivan samalla tavalla myös laihtumista auttaa moni perusjärkevä teko.

Kolmas kiintoisa teos oli Sari Casalin kolumni Henkisesti läski, jossa hän muun muassa kertoo, miten normaalipainon yläpäässä olevaa nuorta neitoa samanikäiset pojat pitivät lihavana. Kuitenkin median yleensä antama kuva normaalipainosta on itse asiassa lähes alipainon alueella.

Jäin myös miettimään, että näkyykö normaalipainon alueella viiden kilon painonpudotus oikeasti. On myös surullista, miten pahana pidetään median tulkintaa lihavuudesta, jonka takia kommentit tuntuvat niin musertavilta.

Olisi hyvä, jos voisimme hyväksyä erilaiset ja erinäköiset ihmiset. Tärkeää myös olisi, että itse hyväksyisimme itsemme.

 

 

 

Liikettä niveliin

Nivelrikko kuulostaa sanana kauhealta, mutta hiljattain Helsingin Sanomien jutun ansiosta olen tajunnut, että meitä on miljoona. Kyllä, se on lähes viidesosa kansasta.

Kannattaa huomata, että nivelrikon oireiden kirjo ulottuu muutaman minuutin lievästä kivusta kuukaudessa polvileikkauskuntoon, jolloin pisin kävelymatka on alle sata metriä. Lisäksi tämä tauti etenee hitaasti useimmilla, ja esimerkiksi minun polvia ei leikata ainakaan viiteen vuoteen. Sopivasti liikkumalla tilanteen saa kohtuulliselle tasolle, sillä tässäkin taudissa liike on lääke.

Sunnuntaina kävelin yli neljä kilometriä ilman ongelmia, joten olen taas aika mukavassa kunnossa. Kesällä kuumuus rajoitti liikkumistani, ja välillä oli pieniä hankaluuksia. Kokeilin hiljattain pitää steppilautaa keittiössä, ja ehkä se vähän vetreytti polvia.

Eniten on tänä syksynä ollut iloa oivalluksesta, että kannatta useasti heilutella sääriä. Esimerkiksi yöllä havahtuessani heilutan kyljellä maaten muutaman kerran sääriäni.

Ensimmäisen kerran nivelrikkokipu osui kunnolla vasempaan polveen syksyllä 2009, ja muistan miten lääkäri silloin neuvoi seuraavan liikkeen, jossa sääriä liikutetaan ylös ja alas.

Mielestäni lääkäri puhui vain, miten polven pienet lihakset voimistuvat tätä liikettä tehdessä. Täytyy sanoa, että eipä  tullut tätä liikettä paljoa tehtyä, sillä silloin se tuntui jotenkin hankalalta. Mitä ylemmäs sääri nousi, sitä vaikeammaksi liike kävi, mutta nykyään tämäkin menee helposti.

Tuon lääkäritapaamisen jälkeen polvet pikku hiljaa vetreytyivät, ja ehdin seitsemän vuotta kävellä rappusia sujuvasti molempiin suuntiin ja juosta junaan. Keväällä 2017 tuli seuraava sairasloma oikean polven takia, mutta onneksi taas polvet ovat vetreytyneet.

Olen alkanut nyt suosia seuraavia liikkeitä, jossa tärkeää on, että liikettä tapahtuu nimenomaan polvessa. Esimerkiksi selällään maaten voi tehdä seuraavaa liikettä, jolloin se on edellistä vähän helpompi.

Vielä helpommaksi liike menee, jos makaa kyljellään. Seuraava kuva on ikäänkuin otettu katosta alaspäin. Tämä liikkeen voi tehdä myös puolimakaavassa asennossa sohvalla.

Lisäksi ajoittain nostelen polviani, jonka pystyy tekemään pienessä tilassa kuten pöydän alla, junassa tai autolla ajaessa liikennevaloissa seisoessa.

Aivan muutama heilautus tai nostelu riittää. Joskus unohdun sohvalla lukemaan pitkään kiinnostavaa kirjaa, mutta sitten taas havahdun tekemään pari liikettä. Kiintoisasti television katselu on siinä mielessä terveellisempää, että mainostaukoja on monasti vartin välein, jolloin olen noussut seisomaan ja ravistellut jalkojani.

Nämä liikkeet ovat vain kimmoke pieneen liikkumiseen, ja jokainen voi kehittää itselleen sopivat liikkeet. Polvet pysyvät kunnossa, ja saattaa olla, että näinkin pieni liikunta vähentää tarpeetonta nälkää.

Liikunnan merkityksestä

Huomaan pohtivani, mikä on auttanut minua laihtumaan. Olen painanut reilusti yli 80 kiloa lähes koko tämän vuosituhannen ja vuoden 2013 alussa painoin 91,2 kg, mutta kahden viimeisen kuukauden punnitustulos on ollut 79,7 kg.

En usko, että liikunnalla on minun kohdallani ollut merkitystä laihtumisen kannalta, vaan syömistottumusten hidas muuttuminen on ollut tärkeintä.

Muutin nykyiseen asuntooni 2011, ja silloinkin painoni pyöri 90 kilon ympärillä. Asuinpaikassani kaikki on kävelymatkan päässä, ja esimerkiksi töihin oli ja on kävellen 1,3 kilometrin matka. Käveleminen ei kuitenkaan ole vaikuttanut painooni.

Tänä kesänä olen kävellyt vähemmän kuin aiemmin, mutta sen sijaan pyöräillyt enemmän. Pyörän matkamittarin mukaan olen pyöräillyt kaikkiaan 443 kilometriä, mutta silti paino on pysynyt kokolailla ennallaan. Lisäksi epäilen, että edelleen liikun kokolailla saman verran kuin vaikka vuonna 2012.

Toki liikunta on terveellistä, ja sitä kannattaa harrastaa monestakin syystä. Esimerkiksi teen taiji-sarjan aamuisin, vaikka aktiivisuusrannekkeen mukaan siinä kuluu vain 9 kcal. Silti taiji vetreyttää monet nivelet, eikä niskan kanssa ole ollut ongelmia.

Varmasti painon ollessa lähellä normaalia saa liikkumalla kulutusta nostettua reippaasti. Kuitenkin olen elämäni aikana kuullut turhan paljon kertomuksia, joissa liian nopeasti aloitettu raju kuntoilu on tuonut mukanaan vähintäänkin lyhytaikaisia ongelmia tai jopa pysyviä ongelmia.

Raju liikunta voi viedä nälän, mutta sellaista en kyllä uskalla tehdä näin oikeasti lihavana. Sen sijaan suosin pientä liikuntaa kuten esimerkiksi istualtaan säärien heiluttamista polvien vetreyttämiseksi. Monasti myös mainostauoilla nousen seisomaan hetkeksi tai suoritan pienen askareen. Jopa tällainen kevyt liikunta tuntuu vähentävän nälän tunnetta.

Minulle on ollut mielikuva liikunnasta, että liikuntaa pitää ”suorittaa” ja liikunnan pitää tuntua epämiellyttävältä ollakseen tehokas. Silti aikoinaan Friskis& Svettiksessä käydessäni kuntoni selkeästi kasvoi eikä liikuntaan liittynyt epämiellyttäviä tuntemuksia. Lisäksi lääkärini oli myös sitä mieltä, että liikunan tulee tuottaa iloa.

Käveleminen tai pyöräily luonnossa on itsessään virkistävää ja stressiä vähentävää, kunhan on vain kunnon ulkoiluvaatteet ja -jalkineet. Myönnän olevani ”metsäsuomalainen”, jonka pitää päästä viikoittain metsän vihreään syliin kävelemään.

Sopiva liikunta mielestäni pitää kehoa monipuolisesti kunnossa, virkistää mieltä sekä vähentää stressiä ja nälän tunnetta.