Mittareiden käytön vertailua

Kesän alussa laitoin tavoitteekseni pyöräillä kolmesataa kilometriä, ja vaikka elokuun alussa näytti vielä vähän heikolle, niin nyt yllättäen olen saanut tavoitteen täyteen. Koko ajan näin, miten matka kasvoi, ja se antoi puhtia saada kilometrilukema kasvamaan.

Tämä pieni matkamittari tekee juuri sen mitä sen odottaakin tekevän, eikä juoruile tuloksesta muille. Lisäksi minulle on näppärää katsella kelloa töihin pyöräillessä.

Haasteellisinta on ollut oppia ottamaan se irti. Muutaman kerran olen unohtanut matkamittarin pyörään, mutta onneksi tällainen halpismittari ei ole ketään kiinnostanut, ja olen saanut jatkaa mittarin käyttöä. Olen ollut tyytyväinen tähän ostokseeni.

Tämän aktiivisuusrannekkeen kanssa on käynyt vähän heikommin, tosin täytyy sanoa, että vähän huitaisemalla sen ostin. Kuvassa on teippi mittarin logon päällä, mutta kuten matkamittarin kuvasta näkyy, niin kyllä logon pystyy piilottamaan myös kuvaa käsittelemällä.

Kuvasta näkyy, miltä aktiivisuusranneke näyttää sen jälkeen, kun ensin olin tehnyt kymmentuntisen työpäivän, ja halusin vain äkkiä irti ”kahleesta”. Kun tarkemmin katsoo rannekkeen solkea, huomaa että lukitseva u-lenkin muotoinen kappale kääntyy ylöspäin. Kun rannekkeen laittaa kiinni, ei tuo käänne haittaa, mutta irrottaessa pitäisi vääntää ranneke hankalaan asentoon. Juuri se aikoinaan rikkoi aiemman rannekkeen.

Onneksi Jani sai ruuvipenkillä u-kappaletta vähän suoristettua, mutta edelleenkin se on hankala. Varmaan aktiivisuusranneketta pitäisi käyttää koko ajan, mutta minä halusin lähinnä näppärästi toimivan sykemittarin.

Eilen poljin parikymmentä kilometriä, mutta eipä ollut aktiivisuusranneke kiinni. Muitakin aktiivisuuksia on jäänyt mittaamatta, koska vieläkin rannekkeen irrottaminen on hankalaa.

Kellonajan saisi näkyviin vähän ravistamalla, mutta en ole vieläkään oppinut tekemään sitä kauniisti ja elegantisti. Päädyn raivokkaaseen ravistamiseen, ja sitten ehkä kellonaika suvaitsee tulla näkyviin. Toki ajan saa näkyviin vasemman sivun pikku painikkeen avulla, mutta aina ei ole mahdollista käyttää molempia käsiä.

Edelleenkin minua hämmentää, mitä aktiivisuusranneke kertoo minusta sen tehneelle yritykselle. Periaatteessa GDPR eli yleinen tietosuoja-asetus eli tuttavallisemmin ”gepardi” antaisi mahdollisuuden tarkempaan kyselyyn, mutta tuskin jaksan selvittää.

Olen nyt huomannut monella työtoverillani olevan samanlaisen mittarin, mutta taidan olla ainoa vastarannan kiiski.

Kolme lihavuuden syytä

Tuli nyt tällainen vähän raflaavampi otsikko, josta tulee mieleen iltapäivälehtien tapa. Tälle hetkellä ajattelen, että kolme perussyytä lihomiseen.

Nykyajan houkutukset, jolla tarkoitan, että ruumiillista työtä ei juuri tehdä ja on helppo saada hämmästyttävä määrä energiaa. Aikoinaan ruoan saaminen oli kovan työn takana, mutta sipsipussin ostaa kyllä todella helposti.

Sortuminen kitudieetille, jolloin painoindeksiltään alle 25 oleva ihminen alkaa laihduttaa kitudieetillä ollakseen median ihanteen mukainen. Elimistö kapinoi vastaan, ja sitten lihotaan yli alkupainon.

Kärsimykset, joilla tarkoitan pahimmillaan ohjelmasarjassa Hengenvaarallisesti lihava esiin nousseita tapauksia. Nämä valtavan kokoiset ihmisparat ovat voineet joutua lapsena raiskatuiksi tai kaltoinkohdelluiksi.

Pelkästään nykyajan houkutuksia käyttämällä ei kovin pahasti liho, kitudieeteillä saa jo reippaammin lihottua, mutta lähemmäs parisataakiloiseksi tuskin muutoin lihoo kuin käsittelemällä kärsimystään vain syömällä.

Arvelen myös, että jos jokainen tekijä erikseen vaikuttaa lihottavasti, niin niiden yhdistelmät vaikuttavat vielä pahemmin. Esimerkiksi omalla kohdallani olen eniten lihonut hankalana aikana elämässäni, ja kyllä siinä osaltaan auttoi kitudieetit. Olen niin monasti toivonut, että olisin jättänyt laihduttamatta silloin, kun painoin vielä alle kuusikymmentä kiloa.

Huomaan myös kirjoittaneeni moneen kertaan lihavuudesta:

Tämä kirjoittaminen tuntuu hyvälle, ja koen saavani nousemaan esille todellisia syitä. Ehkä näistä on vielä pitkä matka pysyvään laihtumiseen, mutta askel kerrallaan edetään.

Kuva aamupalastani

Tällaisen aamupalan söin tänä aamuna, mikä on hyvin tyypillinen minulle.

  • rasvatonta maitoa
  • keitetty kananmuna (lisänä kinkkuviipaleet)
  • vihreänä vihanneksena lehtikaalia pieni määrä
  • punasävyisinä kasviksina punaista ja keltaista paprikaa sekä luumu
  • mikrossa tehtyä kaurapuuroa
  • manteleita

En ole mikään hyvä kuvaaja, ja huomaan, että luumu kuvastuu aivan liian mustana ylläolevassa kuvassa. Oikeasti luumu oli kauniin violetti, ja muodosti tyylikkään paletin paprikanpalojen kanssa.

Kinkkuviipaleet olivat vähän ylimääräistä, mutta välillä tulee halu syödä enemmän lihaa.

Tein hiljattain lehtikaali-pinaattipiirakkaa, ja välillä olen tehnyt lehtikaalista sipsejä. Pystyy lehtikaalia myös ihan sinältään syömään, mutta kuten kuvasta näkyy, niin määrä on pieni.

Tänään on onneksi kesän viimeinen kuuma päivä, ja lisäksi töissä oli miellyttävän viileää. Tästä tämä syksy lähtee.

 

Syke ja yksityisyys

Olen pohdiskellut kunnon mittaamista, ja toki UKK-kävelytesti on ollut mielessäni. Ohjeethan löytyisi esimerkiksi Alpha-Fit – testaajan ohjeista. Pienehkö ongelma on kahden kilometrin lenkin mittaaminen, mutta minulle isompi ongelma oli sykkeen mittaus.

Ongelma on siinä, että minun on vaikea mitata sykettäni ranteesta. En tahdo löytää oikeaa kohtaa enkä taida puristaa riittävästi rannettani. Ehkä kaulalta saisi sykkeen tuntumaan helpommin, mutta silti pitäisi arvioida ainakin 15 sekunnin jakso tai jopa minuutin jakso, mikä tuntui hankalalta.

Minua kiinnostaa vain verrata omaa kuntoani aiempaan ajankohtaan, eikä niinkään millainen kuntoni on muuhun väestöön verrattuna. Tällöin laskeva leposyke kertoo, että kunto kehittyy.

Lisäksi löysin Ylen artikkelin Syke paljastaa, oletko ylirasittunut , jolloin verrataan maaten ja seisten mitattua sykettä. Jos ero on noin 7 lyöntiä sekunnissa, niin stressiä ei ole.

Koin siis tarvitsevani laitteen sykkeen mittaamiseen. Heikkona hetkenä päädyin tilaamaan rannekellon näköisen laitteen, jota kutsuttiin fitnessmittariksi tai aktiivisuusrannekkeeksi. Kyllä niissä mainosteksteissä oli kaikenlaista liikkumisen seurannasta ja unen laadun mittaamisesta, mutta ajattelin, että minun ei tarvitse niistä välittää.

Minulla on ollut aikoinaan saman kotimaisen valmistajan kuntoilumittari, johon liittyi sykevyö. Siinä vaiheessa kun kolmatta kertaa samana kuukautena kuntoilun aikana mittari alkoi huutaa kuin hinaaja siksi, ettei löytänyt sykettäni, päätin lopettaa tuotteen käytön kuntoillessa. Olisi typerä mittari ollut edes hiljaa, sillä ihan varmasti olin silloinkin elossa.

Käytin mittaria muutaman vuoden rannekellona, kunnes ranneke alkoi hajota. Erään kerran mittari oli huomaamattani tipahtanut pois, ja joku sen nappasi.

Reilu viikko sitten sain uuden aktiivisuusrannekkeen nopeasti verkkokaupasta, ja toki tuotteen ulkonäkö viehättää edelleen. Käyttöönotto sen sijaan koetteli hermoja.

Ehkä minulta oli jäänyt joku tili johonkin järjestelmään, joten ensimmäisellä kerralla mittarissa pyöri animaatio synkronoinnista, mutta asennus ei mennyt eteenpäin.  Parinkymmenen minuutin jälkeen minulta meni hermo, ja jätin mittarin kiinni usb-piuhalla läppäriini.

Eilen yritin uudestaan, ja tällä kertaa asennus meni loppuun saakka. Pääsin jopa tutkimaan sykettäni, joka vaihteli välillä 60-90.

Koen ärsyttävänä, että minun täytyi kertoa sykkeen mittausta varten nimeni, pituuteni (vähän yläkanttiin) ja painoni (laitoin haavepainoni). Jos yritin poistaa ruksin, jossa sallisin tietojani lähetettäväksi muualle, niin en päässyt asennuksessa eteenpäin.

En minä halua olla jossain ”yhteisössä”, jossa tivataan kaikenlaisia tietoja, ja minusta minulla pitäisi olla oikeus yksityisyyteeni. Olisivat edes kertoneet, että laite ei toimi ilman tietojen kertomista, niin ehkä olisin jättänyt tämän ostoksen väliin.

Lisäksi en voi olla miettimättä, että miksi on vain kuntoilumittareita. Miksei voi olla rentoilumittareita?

Kuidun lähteitä

Kuidun saamista korostettiin aikoinaan laihduttajalle, mutta nykyään kuidusta ei juuri puhuta. Arvelisin kuitenkin, että kuitu täyttäisi vatsaa, ja siksi ajattelin tarkkailla kuidun määrää ruokaluissani.

Duodecimin sivuilta löytyy ravintokuidusta artikkeli, ja lisäksi kerrotaan myös hyviä ravintokuidun lähteitä.

Fineli on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivusto, jossa kerrotaan elintarvikkeiden koostumuksesta. Erinomaisen näppärä on työkalu Vertaile elintarvikkeita, jonka pystyi myös lataamaan Excel-taulukoksi.

Alla olevaa taulukkoa olen vähän järjestänyt, poistin paljon tietoja koostumuksesta ja lisäksi laskin kalorit (=kcal). Tietenkin pitäisi oppia käyttämään SI-järjestelmän yksiköitä ja vielä tajuta mitä mikäkin kilojoulemäärä tarkoittaa. Onhan sitä jo opittu pois mummonmarkoista euroihin, niin miksi se on niin vaikeaa muka yrittää tajuta kilojouleja.

Taulukon alussa on viljatuotteita, joiden kuitupitoisuus ei liene yllätys kenellekään. Lisäksi muutama papulajike, metsämarjoja ja päärynä sekä kaksi erilaista pähkinää.

Kauralese oli minulle pieni yllätys, sillä toki tajusin, että siinä on enemmän kuitua kuin kaurahiutaleissa, mutta että siinä on jopa enemmän proteiinia (16 g vs. 13 g/100 g) kuin kaurahiutaleessa oli minulle pieni yllätys. Kauraleseet ovat lautasella vasemmalla kaurahiutaleiden vieressä, ja sekä maku että tuntuma suussa ovat ihan miellyttäviä.

Leivässä on kuitua, mutta ärsyttävästi niissä on myös suolaa. Edelleenkin haikailen suolattoman tai hyvin vähäsuolaisen leivän perään. Tästä taulukosta myös pistää silmään, miten energiapitoisia siemennäkkileivät ovat.

Papujen kuitupitoisuus oli minulle uusi asia. Pidän pavuista, ja hyvä kun niistä saa kuitua ilman tarpeetonta suolaa. Lisäksi papuja voi syödä helposti yli 100 g kerralla, mitä taas leivän tai pähkinöiden kanssa ei juuri tee.

Luonnonmarjojen kohtuullinen kuitupitoisuus oli myös uusi asia minulle. Myös marjoja pystyn syömään isompia annoksia kerralla kuin vaikka pähkinää.

Pähkinät ovat ihania, ja oli hienoa huomata, että monen muun hyvän asian lisäksi niissä on myös kohtuullisesti kuitua. Jos syön noin 30 g hasselpähkinää, saan siitä jo 6 g kuitua. Hyvä näin!

Olen nyt kiinnittänyt huomiota, että syön kohtuullisen terveellisesti, johon mielestäni kuuluu myös kuidun syöminen. Kävin vaa’alla maanantaina ja tänä aamuna, ja vertailukelpoinen paino on pudonnut 81,7 -> 81,5 kg, joten ehkä varovaisesti voin olettaa myös kuidun auttavan laihtumisessa.

Pohdintaani tunnesyömisestä

Maanantaina Ylen sivujen videopätkässä ja jutussa psykologi Katarina Meskasen kertoi tunnesyömisestä. Olen monessa asiassa samaa mieltä, ja vain painotukseni hieman poikkeavat.

Tunnesyöminen lähtee siitä, että ei haluta kohdata vaikeita tunteita, ja niiden sijaan syödään itseltä kiellettyjä herkkuja. Lohtusyömisen voisi ajatella tunnesyömisen osana, sillä ihminen voi tunnesyödä myös esimerkiksi iloon ja tylsyyteen.

Tunnistan haluan tukahduttaa tunteita syömällä, sillä ahmimalla ongelmat jäävät jonnekin kauas. Eivätpä ongelmat kyllä mihinkään katoa, mutta ahmiminen antaa hetken helpotuksen. Meskasen ajatus siitä, että pitää kohdata vaikka viha ja etsiä rakentavia keinoja ilmaista mielipahaa on sitä, mitä juuri harjoittelen.

Tunteiden tukahduttamisella saattaa olla pitkät juuret. Minulla on mielikuva lapsuudestani, siis vuosikymmenten takaa, jolloin surin jotain asiaa ja sain lohdutukseksi suklaata.

Saatan myös syödä turhautumiseen eli jokin yrittämäni asia ei vain onnistu. Kyllähän ahmiminen antaa hieman etäisyyttä asiaan, ja jo se saattaa auttaa keksimään ratkaisu, mutta voisihan sen tauon pitää ilman ahmimistakin.

Lisäksi turhautumisen jälkeen ahmiessa on myös tullut jonkinlainen ”palkinto” siitä, että sain syötyä jonkin paketin tai pussin tyhjäksi. Kyllä, todella typerää, mutta lapsena kiitettiin kun sai lautasen tyhjäksi, ja se taisi olla ainoita asioita, missä koin olevani hyvä.

Huomaan hiljakseen muuttuvani tämän tunnesyömisen suhteen. En kiellä itseltäni mitään ruokia, joten mitään ”kiellettyä hedelmää” ei ole. Juuri nyt tiedän, että karkkipurkissani on paitsi ”ikuisuussuklaata” myös muutama risteilyltä tuomani karkkipussi. Mutta miksi nyt syödä makeaa kun äsken aterioin? Minulla ei ole nälkä enkä ole utelias, mille makeiset maistuvat, sillä olen niitä kaikkia syönyt aiemmin. Toisaalta jos tekee mieli, niin voin ottaa purkista vaikka rivin suklaata.

Täytyy sanoa, että jos minulle joku olisi sanonut vuoden 2013 alussa, että muutaman vuoden päästä voin syödä suklaata halutessani omasta karkkipurkistani, niin en olisi uskonut asian olevan mahdollista.

Sinänsä mielenkiintoista, että karkkipurkki ei kunnolla suojaa tunneostamiselta. Edelleenkin saatan tunnekuohun aikana mennä kauppaan, ja juuri ostaminen on se ”iso” asia, vaikka en jaksaisikaan syödä kaikkea. Mikä sinänsä on hyvä muutos, sillä aikoinaan söin heti kaiken ostamani.

Onhan tässä ollut monta vuosikymmentä aikaa opetella fiksumpia tapoja toimia. Toivottavasti tässä hissukseen oppii.

Kummallista keskustelua

Olen hämmästyneenä seurannut Helsingin Sanomissa käytyä lihavuuskeskustelua, jossa samoja vanhoja ajatuksia toistetaan.

Tänä kesänä minun silmiini osui urheilulääkärin kolumni Kehopositiivisuus­ilmiössä on paljon samaa ehdottomuutta kuin aikanaan kielto­laissa. Tämä julkaistiin 26.7. ja eilen aamuna siihen oli tullut 242 kommenttia. Olen itse ajatellut kehopositiivisuuden terveiden elintapojen opetteluna ja itsensä hyväksynmisenä, joten kolumni tuntui oudolle.

Heti seuraavana päivänä julkaistiin kehopositiivisuusaktivistien Tytti Shemeikan, Jenny Lehtisen ja Saara Sarvaksen maltillinen mielipide Lihavan syyllistäminen johtaa vain itseinhoon, johon oli tullut 67 kommenttia.

Maanantaina eli 6.8.2018 julkaistiin ravitsemusasiantuntija Patrik Borg mielipide Painonhallinnasta on vallalla haitallisia illuusioita. Alaotsikkona oli ”Esimerkiksi itsekurin korostaminen tai tyytymättömyys omaan vartaloon eivät auta laihtumisessa.”. Tähän oli tullut 149 kommenttia.

Heti ensimmäisessä kommentissa vängättiin itsekurista, ja samaa jankutettiin keskustelupalstalla moneen kertaan. En tiedä itkeäkö vai nauraa, mutta minä luotan asiantuntijaan. Jos asiantuntija sanoo, että itsekuri ei auta laihtumisessa, niin miksi väittää vastaan.

Ensinnäkin hämmästelen sitä, että jos ihminen ei ole alan asiantuntija, niin miksi hän kehtaa väittää jotain. En voi olla miettimättä tähtitieteilijä Galileo Galilein aikaa 1600-luvun taitteessa, jolloin ihmiset ”tiesivät”, että painava kappale putoaa nopeammin. Galilei teki kokeita, ja totesi, että yhtä nopeasti pudotaan, kunhan ilmanvastus ei vaikuta.

Toiseksi hämmästelen, miten eri tavalla kommentoitiin artikkelia Kesä-tissuttelusta. Näissä keskusteluissa silmiini ei näy sanaa itsekuri, vaan pikemminkin ollaan vihaisia, että joku kehtaa valittaa juomistavoista.

Miksi itsekuri vaikuttaa pelkkään syömiseen? Miksei itsekuri sitten vaikuta alkoholismiin tai huumeidenkäyttöön? Onko minulla itsekuria kun en juo ylettömästi enkä käytä aineita? Tai vaikuttaako itsekuri vaikka pimeänpelkoon tai hämähäkkikammoon? Kuvittelevatko ihmiset tosissaan, että jos hämähäkkejä pelkäävälle ihmiselle sanotaan kertaalleen, että Suomessa ei ole vaarallisia hämähäkkejä, niin pelko poistuu.

Hämmästelen normaalipainoisten ihmisten innokkuutta kirjoittaa kommentteja keskustelupalstalle. Mikä ihme kiehtoo normaalipainoista ihmistä lihavuuskeskusteluissa niin paljon, että hän haluaa ilmaista omat kuvitelmansa ja mielipiteensä?

Ikävä ajatukseni on, että nämä normaalipainoiset kirjoittajat haluavat pitää itseään lihavia parempina ja siten ylentää itseään. Edelleenkin ihmettelen, että miksi muiden ongelmien suhteen ei pidetä itseä muita parempina tai kehuskella, miten on välttynyt ongelmalta. En muista nähneeni vaikka konkurssia käsitelleen jutun keskustelupalstasta, jossa kehuskeltaisiin, miten itse on saanut napakasti hoidettua omat asiat.

Edelleenkin väitän, että yksi iso ongelma lihavuudessa on se, että lihavat reagoivat stressiin syömällä rasvaista ja makeaa, mitä käyttäytymistä normaalipainoisilla en ole havainnut.

Hiljattain lueskelin Ulkopoliittisen instituutin julkaisua hybridivaikuttamisesta, jolloin siis käytetään monenlaisia menetelmiä kohdemaan kiusaamiseen. Myönnän että minulla on liikaa mielikuvitusta, mutta hetken aikaa ajattelin, että olisikohan trolleilla aikaa kirjoitella myös lihavuuskeskusteluihin. Niin ärhäköiltä ja asiattomilta osa viesteistä vaikuttaa olevan.

Surkuhupaisaa

Kävinkin jo vaa’alla jo eilen, eikä tulos ole mairitteleva: vertailukelpoinen painoni on 82,1 kg, joka on 1,4 kg enemmän kuin kuukausi sitten.  

Tässä on painotaulukkoni viimeisen kuuden vuoden ajalta. Vuosituhannen vaihteessa lihoin 90-kiloiseksi, ja painoni pysyi 86-92 kilon haarukassa vuoteen 2013 saakka.

Tässä taulukossa ovat muutokset verrattuna edelliseen kuukauteen. Vihreissä soluissa on miinusmerkkinen luku, ja silloin painoni on pudonnut. Valkoiset solut taas näyttävät painon lisääntymisen.

Tästä nyt näkee, että viimeisen kuuden vuoden aikana olen laihtunut 35,5 kg, mutta lihonut 26,4 kg. Painoin vuoden 2013 tammikuussa 91,2 kg, ja nyt painan 9,1 kg vähemmän eli 82,1 kg. Pah.

Surkuhupaisaa.

Lisäksi tästä taulukosta näkee, että laihduttaminen ei ole oikein onnistunut tiettyinä kuukausina. Vuodenvaihde eli joulu ja tammikuu eivät yleensä ole onnistuneet, heinäkuu on myös yleensä ollut huono laihtumisen kannalta eikä lokakuussakaan ole mainittavaa edistystä oikein tullut.

Ärsyttävintä on havaita, että jos en olisi lihonut kertaakaan takaisin, niin nyt painaisin 91,2-35,5 kg eli 55,7 kg.

Tietenkin piti vielä leikkiä yksi ylimääräinen kierros luvuilla, ja skenaariona oli, että lihoisin takaisin kuukaudessa korkeintaan 300 g.

Tällaisessakin tilanteessa painoni olisi tippunut jo 26,2 kg eli tuloksena olisi 91,2-26,2 kg = 65 kg. Ei se aivan haavepainoni olisi, mutta olisi paljon lähempänä tavoitettani.

Minulla alkaa tulla sellainen tunne, että ei se laihduttaminen tässä niin olennaista ole, vaan se, että paino ei nousisi takaisin. Stressinhallinta ja sopiva liikunta taitaisivat auttaa tässä asiassa.

Liikunnasta vielä sen verran, että steppilauta keittiössä ei siis ainakaan heti laihduta, mutta tuntuu tekevän hyvää polvilleni. Pieni kipuilu ja kireys rappusia laskeutuessa on poistunut reilussa viikossa, mikä on hyvä asia.

Olen nyt saanut myös pyöräiltyä, ja tänään lukema tähänastisesti tältä kesältä nousi 227 kilometriin. Pikkaisen houkuttaisi saada koko kesän lukema nousemaan yli 300 kilometrin, joka taaskin on hyvin vaatimaton monen himokuntoilijan suorituksiin nähden. Elokuussa ehdin vielä hyvin pyöräillä, ja kyllä niitä hyviä pyöräilykelejä on vielä syyskuussa.

 

Sadetta odotellessa

Asunnon lämpötila on noussut +29 °C asteeseen, ja iltapäivällä ulkolämpötila käväisi +30 °C. Tämä hirmuhelle ei ole minun mieleeni, ja odotankin sadetta. Toivorikkaasti olen muutamana päivänä katsellut pilviä, jos vaikka alkaisi sataa ja vähän jäähtyisi, mutta vielä pilvet ovat menneet ohi.

En oikein osaa tehdä mitään näin kuumalla. En viihdy rannalla enkä juuri halua olla paahteessa. Keskisuomalainen -lehdessä käytettiin näppärästi sanaa ”helletti”, joka kuvaa tuntojani hyvin ja antaa viitteen helteen ja alakerran herran yhteydestä. Liikuntani on jäänyt lähes perustasolle.

Liikuntani peruspilarit ovat nyt taiji, steppilauta ja pyöräily. Taijia olen pikku hiljaa palautellut mieleen, ja viime joulukuun 4:sta päivästä alkaen olen yhtäjaksoisesti tehnyt taiji-liikesarjan aamulla. Mökeillä ja kylpylässä on ollut kauniita paikkoja tehdä taiji-sarja, mutta kyllä se arkisestikin sujuu olohuoneessa. Koen edelleenkin, että taiji herättää lempeästi mielen ja kehon, ja lisäksi poistaa paljon pikku kremppoja.

Steppilaudan sain keittiööni 25. heinäkuuta, joten olen ehtinyt käyttää sitä vasta reilun viikon verran. Steppilauta tuntuu antavan juuri sopivan kokoisen määrän liikuntaa, josta polveni pitävät ja niiden pienet kipuilut tuntuvat vähentyneen.

Steppilaudan yli haen paitsi ruokaa niin myös näillä helteillä useasti lasin vettä. Lisäksi liikuntaa tulee myös, kun vien vaikka huonekasvin kuivuneen lehden biojätteisiin. Seuraava punnitus on 10.8. jolloin näen, onko steppilaudasta ollut hyötyä hoikistumisessa, vaikka toisaalta tämä kuumuus saattaa vähentää muutenkin ruokahalua.

Tänään sain sentään pyöräiltyä kahdeksan kilometriä, mutta koko heinäkuun aikana pyöräilin vain kolmisenkymmentä kilometriä, ja nyt matkamittarin kokonaislukema on vain 194 km. Suursiivous kesä- ja heinäkuussa vei intoa pyöräilemään lähtemiseltä, vaikka olisi pyöräily voinut virkistääkin.

Muistan kyllä alkukesän helletistä, että vähän miettimällä pääsee pyöräilemään varjossa. Tänään taas huomasin, että monet pyörätiet ovat mukavasti varjossa, ja vaatii vain vähän suunnittelua löytää hyvä reitti.

Tuntuu vain niin surulliselta katsoa luontoa näillä helteillä kun ruoho kulottuu ja puut tiputtavat lehtiään vuodenkiertoon nähden aivan liian aikaisin. Toisaalta minua hämmentävät ne kaatosateet, mitä hiljattain on tullut Raumalle, Lahteen tai Hämeenlinnaan. Leikin taas ajatuksella valtavasta ilma-aluksesta, joka veisi kaatosateen kuivuutta kärsivään paikkaan. Kyllähän valtava alus maksaisi paljon, mutta maksavat nämä metsäpalot ja yllätystulvatkin.

Täytyy yrittää saada itsensä taas huomenna liikkumaan. Varjossa on mukava polkea, ilmavirta vie kuumuuden ja suihkun jälkeen on todella hyvä olo. Mutta silti: saisi se sade tulla.