Omista ruokavalinnoistani

Ylen sivuilla on ollut hiljattain kaksi ruokien valintaan liittyvää artikkelia. Ensinnäkin ennen juhannusta ilmestyi artikkeli ”Pelkkä terveellisyys ei enää riitä ruokavalinnoissa”. Artikkelissa kerrottiin suomalaisten olevan kiinnostuneita ruoista, joissa sokerin ja suolan määrää on vähennetty.

Olen itse vähentänyt suolan käyttöä verenpaineeni takia, mutta täysin en voi välttyä suolalta. Lisään itse suolaa enää vain popcorneihin, mutta silti on vaikeaa päästä suolasta täysin eroon. Kaupassa pitää olla tosi tarkkana, että kanafileet eivät ole valmiiksi suolattuja. Ruokaa valmistaessa niin monessa raaka-aineessa on suolaa, esimerkiksi juustoissa ja ruokakermoissa.

Yksi merkittävä suolan lähde ovat leikkeleet, mutta onneksi ne eivät yleensä maistu, vaikka juhannuksena kyllä söin savupalvikinkkua. Tuon Ylen artikkelin mukaan yritykset pyrkivät jopa suolattomuuteen, mutta siitä en ole kyllä kaupassa nähnyt esimerkkejä.

Myös leivät ovat yllättävän suolaisia, mitä ostaessa harvoin jaksan tutkia kaikkia mahdollisuuksia. Katson tarkemmin ehkä muutamaa pakettia, ja yleensä valitsen sen vähemmän suolaisen leivän.

Olen joskus leiponut suolatonta leipää, mutta hämmästyin, miten se homehtui parissa päivässä kun tavallinen suolainen leipä säilyy paljon pidempään. Arvelen siis, että suolan määrää voidaan leivässä pienentää, mutta kovin pieni määrä aiheuttaa jo ongelmia.

Artikkelissa tuotiin esiin myös sokerittomuus, mutta minua ei asia kiinnosta, sillä monet valintani ovat suoraa sokerittomia. Jääkaapissani on tällä hetkellä turkkilaista jugurttia, ja toisinaan pehmeää rahkaa. Todella harvoin syön maustettuja jugurtteja, joiden vähäsokerisuus saattaisi joitain kuluttajia kiinnostaa.

Paha tapani on syödä makeaa lohturuoaksi, eikä lohturuoaksi kelpaa sokeriton eikä rasvaton ruoka. Toisessa Ylen ruokavalintoja käsittelevässä artikkelissa kerrotaan, että identiteettisi koostuu myös ruoasta. Siinä todetaan hyvin, että ”Kuluttamisella voimme kertoa, millaisia olemme”. Tuli mieleeni ne ajat, jolloin ostin kaupasta isoja määriä makeaa ja rasvaista. Oli nolostuttavaa mennä kassan ohi sellaisen määrän kanssa.

Nykyään on helpompaa, sillä muutama suklaapatukka tai yksi jäätelörasia kyllä riittävästi naamioituu muiden ostosten sekaan. Itse asiassa ostoksissa näkyy se ainoa selkeä ruokavalintani: lähes aina ostan vihanneksia ja hedelmiä käydessäni ruokakaupassa. Mielikuvani on, että tänä keväänä olen kaksi kertaa ollut ruokaostoksilla ostamatta hedelmiä tai vihanneksia.

Monet meistä ovat vielä siinä ylellisessä tilanteessa, että voimme valita, mitä syömme. Toki vähän mietityttää, että onko joskus tulevaisuudessa vähemmän vaihtoehtoja valittavissa, jos sääongelmien takia tulee peräkkäisiä katovuosia. Lisäksi eri puolilla maailmaa voidaan niin monin eri tavoin ruokailla terveellisesti. Annetaan siis ihmisten rauhassa valita ruokavalionsa.

Hyvästi Heponiemi

Olin juhannusta edeltävällä viikolla jo kymmenettä kertaa hiljaisen rukouslaulun kurssilla Heponiemessä. Ensimmäistä kertaa kävin kurssilla 2008, vuonna 2010 jätin kurssin väliin, mutta sen jälkeen olen joka kesä käynyt kurssilla.

Heponiemen tilanne on auki, mutta todennäköisesi kurssitoiminta ei jatku ja olen ymmärtänyt, että paikka myydään, mikä on surullista. Yksi ajanjakso päättyy, mutta ehkä jokin toinen ajanjakso alkaa.

Laulaminen on ollut erittäin rentouttavaa, ja paikka on erittäin kaunis. Tänä kesänä sain vielä mahdollisuuden jäädä juhannukseksi mökkiin, ja käytin tilaisuuden hyväkseni.

Juhannusaamuna oli näinkin idyllistä nauttia aamiaista aurinkoisella terassilla. Mökissä oli jääkaappi, mikroaaltouuni, kahvin- ja vedenkeitin sekä onneksi lämpöpatteri.

Ihailin terassilla istuen järvimaisemaa, kunnes satuin kääntämään päätäni nurmikolle päin.

Ensin säpsähdin, mutta sitten onneksi huomasin keltaiset täplät käärmeen kaulan molemmin puolin. Eli kyseessä oli rantakäärme, ehkä puolen metrin mittainen. Ehdin hakea sisältä kännykkäni ottaakseni kuvan, ja sitten käärme jo liukui pensaaseen.

Olen yhden ainoan kerran aiemmin nähnyt rantakäärmeen Heponiemessä, mutta siitä on monta vuotta aikaa.

Näistä kuvista myös näkee, miten ruohikko on kulottunut. Oli hätkähdyttävää huomata, miten aiemmin vihreät sammalikot kallioiden päällä olivat kulottuneet keltaisiksi. Luonto kaipasi jo vettä, ja sitä kyllä sitten tulikin.

Juhannusaattona iski Pauliina-myrsky, jolloin tuuli puhalsi voimakkaasti järven selän yli suoraan rantapolulle. Kävellessä mietin, että toivottavasti puu ei kaadu tai paksu oksa tipu päälle. Muutenkin suurimman osan ajasta tuuli voimakkaasti, eikä minun tehnyt mieli mennä järveen vaahtopäiden sekaan uimaan.

Mökillä ollessa huomaa, kuinka paljon enemmän tulee pientä liikuntaa. On käveltävä suihkuun rantasaunaan, huussille ja lisäksi halusin päivittäin viedä roskat pois haisemasta. Monasti rappusia oli kolme tai viisi, jotka juuri sopivasti vetreyttivät polvia ja polut olivat pehmeitä kävellä. Myös kaikki askareet käsien pesusta ja tiskaamisesta alkaen vaativat enemmän kuin kaupungissa ollessa.

Leikin ajatuksella uudenlaisesta laihdutusohjelmasta, jossa lihavat asuisivat melko alkeellisissa mökeissä, jolloin liikuntaa saisi ihan huomaamattaan. Lisäksi jos kauppaan olisi matkaa, niin eipä luonnon antimilla pääsisi lihomaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni sain kesän ensimmäiset mustikat jo ennen juhannusta.

Tässä mökki on jo lähtökuntoon siivottuna, sillä oikealla näkyy terassilla pitämäni vesitonkka.

Ehkä on parasta jättää tämä juhannussunnuntain aamun kuva viimeiseksi. Oli harmaa sää, ja kerrankin oli tyyntä.

Hyvästi Heponiemi.

Stressipisteistä

Kirjahyllyä siivotessa tuli vastaan vuonna 1982 painettu kirja Cooper: Vapaaksi stressistä. Olin merkannut kirjan aukeaman, jossa oli luettelo erilaisista stressaavista tapahtumista ja niiden antamista pistemääristä, jolloin esimerkiksi puolison kuolema on 100 pistettä tai läheisen omaisen kuolema on 63 pistettä. Nyt tätä kirjoittaessani huomaan, että luettelo perustuu vuonna 1967 Holmesin ja Rahen julkaisemaan luetteloon.

Kiintoisaa on, että tämä luettelo löytyy myös Duodecimin Terveyskirjaston sivulta, joten ainakin tämä luettelo on vielä käyttökelpoinen. Jostain syystä Terveyskirjaston artikkeli loppuu oudosti ”Pisteytys voidaan jakaa neljään pääryhmään. .”, mutta ei kerrota, mitä nämä pääryhmät ovat.

Kirjassani kerrotaan, että stressipisteiden määrän ollessa alle 150, on stressin määrä vähäinen. Jos stressipisteitä on 150-300 on 50 % todennäköisyys sairastua  stressiperäiseen sairauteen kahden vuoden kuluessa. Jos stressipisteitä on yli 300, on todennäköisyys sairastua 80 %.

Mielenkiintoista että noinkin kauan sitten tutkittu asia nähtävästi vielä pitää paikkaansa, koska se on edelleenkin Terveyskirjaston sivulla.

Listassa on kaikkiaan 43 eri kohtaa. Mielenkiintoista ovat myös stressipisteitä aiheuttavat asiat, sillä laihduttamiseen voivat liittyä esimerkiksi kohdat:

29. Henkilökohtaisten tapojen muuttaminen (esim. pukeutumisen tai käyttäytymisen) 24 p
34. Virkistäytymistapojen muuttaminen 19 p
36. Harrastusten muuttuminen 18 p
38. Muutos nukkumistavoissa 17 p
40. Muutos ruokailutottumuksissa 15 p

(Hii, ensimmäiset html-koodini tällä sivustolla. Ensin ajattelin, että en jaksa väkertää, mutta tuntui niin nololta laittaa välilyöntejä ennen pistemääriä, koska taulukkoa ei saanut suoraan tehtyä.)

Jos kerralla rysäyttäisi elämänsä aivan erilaiseksi, tulisi yllämainituista muutoksista 93 stressipistettä. Sen määrän ihminen kyllä kestää, jos mitään muuta muutosta ei tapahtuisi elämässä, mitä on kyllä vaikea uskoa.

Stressipisteiden merkittävää kohoamista välttääkseen on siis parasta tehdä pieniä muutoksia pikku hiljaa.

Pientä pohdintaa siivoamisesta

Siivoaminen voi tuntua aika etäiseltä asialta laihtumisessa, mutta onhan se omanlaistaan liikuntaa ja ajoittain aika rankkaakin. Siivoamisen voi myös jättää kesken ja jatkaa haluamanaan ajankohtana, mikä lenkkeillessä ei ole mahdollista. Lisäksi omaa oloa parantaa, kun tietää, että asiat ovat järjestyksessä, ja hyvä olo saattaa helpottaa laihtumista.

Olen paljolti samaa mieltä Muumimamman kanssa siinä, että ”siivousta ei pidä aatteena liioitella”. Silti olen nyt saanut keittiön perusteellisesti siivottua, ja arvioin, että siinä meni 19 h aikaa kuutena eri päivänä.

Voi olla, että tein tarpeettomia asioita, ja että monessa kohtaa olisin voinut oikoa. Nopeintahan on siivota tyhjää lattiapintaa tai tyhjää hyllyä, mutta erilaisten laitteiden kunnollinen puhdistus vie aikaa.  Nyt kuitenkin tiedän, että uuni, astianpesukone, kahvinkeitin, mikroaaltouuni, jää- ja pakastekaappi ovat joka puolelta puhtaita, ja että talvella kiireen iskiessä minun ei tarvitse tehdä niille mitään.

Siivoaminen poistaa likaa, tahroja ja pölyä. Ruokakaapista heitin pois vanhaksi menneitä mausteita ja jauhoja. Välillä myös siirsin tavaroita niin, että ne ovat helpommin ja nopeammin löydettävissä. Siivoamisen hyödyistä suurimpana pidän kuitenkin sitä, että tietää, mitä missäkin on.

Parhaimmillaan on helppo luopua tarpeettomista tavaroista. Jos olen siivotessani monena peräkkäisenä vuonna huomannut samoja käyttämättömiä tavaroita, niin niitä on helppo laittaa pois kierrätykseen. Tänä vuonna laitoin kierrätykseen kaksi pientä puista leikkuulautaa, mutta edelleen ylähyllylle jäi yksi iso puinen ja kaksi muovista leikkuulautaa.

Sitten on näitä tavaroita, joista en vielä pysty luopumaan. Keittiöni toisella ylähyllyllä on pikkuleipäpursotin, josta riittävän notkeasta taikinasta vipua kääntämällä niksautetaan pikkuleipä pellille. Olisinkohan käyttänyt laitetta viimeksi viitisentoista vuotta sitten, enkä oikein tiedä, miksi käyttäisin sitä. Mutta vielä en pysty luopumaan.

Minulle yllätys oli, että jaksan kerralla vain tunnin verran siivoamista, ja sen jälkeen pitäisi levätä ainakin puolisen tuntia. Lauantaina kyllä innostuin, ja siivosin kolme peräkkäistä tuntia, mutta en tehnyt enää mitään raskasta. Selkäni myös rasittui tottumattomuuttaan lapaluiden välistä, mikä on aika tarkkaan liivien hakasten kohdalta. Selvästikin olisi pitänyt aloittaa vaikka vain 40 minuutin tuokioilla, ja kasvattaa aikaa sen mukaan, mitä elimistö näyttää kestävän.

Huomasin myös, että minulle huonokin suunnitelma taitaa olla parempi kuin ei mitään suunnitelmaa. Olin luonut liian optimistisen aikataulun, mutta tiedänpähän ensi vuonna, että aloitan varovasti ja tunnustellen. Ehkä voin aloittaa joidenkin laitteiden puhdistamisen jo huhtikuussa.

400 g takapakkia harmittaa

Punnitseminen siirtyi päivällä keskiviikkoon, joten edelliseen postaukseen en laittanut painotietoja. Vaaka näytti 80,9 kg ja lisään 0,6 kg saadakseni vertailukelpoisen painon 81,5 kg. Onhan tämä paino toki parempi kuin nollakymmenluvun eli heti vuosituhannen vaihteen 86-92 kg painolukemat.

Toki voihan sitäkin pitää hyvänä, että paino on pysynyt vuoden 2017 maaliskuusta asti välillä 80,4-82,7 kg eli 2,3 kg haarukassa. Oikeasti toivoin laihtuneeni, sillä olin liikkunut normaalia enemmän. Olin myös syönyt normaalia enemmän, silti toivorikkaasti ajattelin, että liikkumisen lisääminen pudottaisi painoa. Mutta ei.

Harmittaa. Monasti kun arvelen, että olen laihtunut, niin olen lievästi lihonut. Jos arvelen, että olen kokolailla saman painoinen kuin edellisen kuukauden punnituksessa, niin olen vähän enemmän lihonut.

Aika erikoisistakin kirjoista olen onnistunut saamaan ajatuksia laihtumiseen. Nyt olen lukenut Yuval Noah Hararin kirjan Homo Deus. Sivuhuomautuksena että olisin ollut Helmet-kirjaston varauslistalla tänään sijalla 297/618, mutta onnistuin hiljattain saamaan kirjan kahdeksi viikoksi lainaan.

Kirja hehkuttaa, miten sodat, taudit ja nälkä on saatu kuriin. Lisäksi kirjassa fantasioidaan, miten kehitys voi tästä jatkua. Olen vähän skeptinen niiden hyvien asioiden suhteen, eikä Harari tunnu olevan juuri huolestunut kasvihuoneilmiöstä, joka taas minua huolestuttaa. Kirjassa myös pohditaan uskontoa, humanismia sekä ihmisten vapautta ja haluja, joten kattaus on hyvin laaja.

Laihduttamiseenkin liittyy, mitä ihminen haluaa. Voiko ihminen valita omat halunsa (s. 296), vai onko kaikki menetetty geenien ja sattuman takia.

Ehkä olen jo ennenkin pohtinut, että jos haluaisi lähes aina syödä paljon kasviksia ja vain vähän rasvaista ruokaa, niin varmasti laihtuisi. Jos vielä olisi positiivinen suhtautuminen monenlaiseen liikuntaan ja vapaa-ajan aktiviteetteihin, niin eittämättä paino putoaisi.

Olen ollut huomaavinani, että liikun vähän enemmän, syön vähän vähemmän ja ahmin harvemmin kuin nollakymmenluvulla.  Selvästikään tämä ei vielä riitä, vaan tarvitaan vielä isompia muutoksia.

Kirjassa myös kerrotaan Daniel Kahnemanin tekemästä kokeesta (s. 306), jossa vapaaehtoiset pitivät kättään kylmässä vedessä minuutin tai 30 sekuntia pidempään, jolloin veden lämpötilaa salaa nostettiin asteella. Ihmiset valitsivat viimeiseksi kokeeksi mieluummin pitkän ja aavistuksen miellyttävämmän.

Harari väittää, että sisällämme ovat kokeva ja kertova minä. Kokeva on tämänhetkinen tietoisuutemme, joka ei kuitenkaan muista mitään. Kertova minä taas ei muista tapahtumien kestoa, mutta luo tarinan välillä oikoen. Kirjassa väitetään, että kertova minä muistaa asiat huippukohdan ja lopputuloksen keskiarvona.

Mielenkiintoinen ajatus, ja varmasti sillä on käyttöä lastenlääkärin vastaanotolla, mutta pohdin, toimiiko se myös aikuisten kohdalla. Koen myös outona, että en ole muualla törmännyt ajatukseen kokevasta ja kertovasta minästä, vaikka mielestäni lueskelen aika laajasti erilaisia kirjoja.

Jotain pitäisi keksiä, että paino alkaisi oikeasti pudota. Tuntuu että olen kuin vanhan tarinan harakka tervassa, jolla nokka nousee, mutta pyrstö tarttuu ja taas toisinpäin. Pitää tutkia, löytyisiköhän jostain muualta tietoa kokevasta ja kertovasta minästä.

Hieman vähemmän alkoholia

Olen tänä keväänä nähnyt muutaman artikkelin, miten alkoholittoman oluen kulutus kasvaa. Yritin äsken etsiä näitä hakusanalla ”nollaolut”, mutta tämä näppärä sana ei ole vielä oikein vakiintunut. Googlatessani aina päädyin nelosolutta käsitteleville sivuilla, ja ”nollaolut” sanasta sain vain 121 tulosta.

Toki suurin osa oluesta edelleenkin nautitaan alkoholipitoisena, mutta minä kuulun näihin nollaolueeseen ihastuneisiin. Alkoholin käyttöni on ollut kohtuullista, mutta nyt se on vielä vähentynyt nollaoluen myötä.

Esimerkiksi sushipaketin kanssa kotona kylmä nollaolut kruunaa makuelämyksen. Olen myös nauttinut nollaoluen saunomisen tai pyöräilylenkin jälkeen. Viime lauantaina kävimme Anun kanssa ulkona syömässä, jolloin alkuun nautimme lasilliset punaviiniä, ruoan kanssa otin nollaoluen ja jälkiruoaksi Irish Coffeen.

Vastaavasti syön lihaa, mutta silti syön usein kasvisruokaa eli olen sekasyöjä. Samalla tavalla edelleenkin saatan juoda alkoholipitoisen Iris Coffeen, mutta oluen voin juoda alkoholittomana.

Perinteisesti ajateltiin, että alkoholista voi kieltäytyä vain antibioottikuurilla tai raskaana ollessa, mutta onneksi nykyään aletaan hyväksyä myös muunlaisia tapoja.

Lisäksi omalla kohdallani iän myötä alkoholi on alkanut väsyttää enemmän kuin nuorena, joten nollaoluen valitsemalla sekin kiusa pienenee.

Eihän se yksi nollaolut tavallisen asemasta juuri vähennä energian saantia, mutta toisaalta vaihtaminen nollaolueseen on pieni ja helppo muutos.

Rehkimisen reunoja

Oma palkkatyöni ei ole fyysisesti kovinkaan vaativaa: vähän käytävillä kävelyä, seisoskelua ja istumista. Eikä työmatkani juuri kasvata kuntoa, sillä reilun kilometrin kävely suuntaansa tai pyöräilemällä on hyvin kevyt liikunnaksi.

Matkamittarin saaminen pyörääni on innostanut minua pyöräilemään, ja juuri tänään mittarissa on 129 km. Eihän se paljoa ole parissa viikossa, ja pyöräilystä innostunut saattaisi polkea tuollaisen matkan jopa kerralla. Minulle se on kuitenkin ihan kiva suoritus.

Hiljattain pyöräilin kymmenisen kilometriä, kävin Kaijan kanssa uimassa ja uin 250 m ns. mökkirintaa eli pää veden pinnan päällä sekä pyöräilin vielä takaisin. Olin vähän hämmästynyt, että tällainen onnistui minulta, joka olen selkeästi lihava ja taijia lukuun ottamatta en ole mitään tehnyt säännöllisesti.

Toinen kokeilu ei mennytkään niin hyvin kuin olisin toivonut. Tavallinen siivoustapani on hyvin suppea, joten yritän kerran vuodessa siivota paikat perusteellisemmin. Nyt tavoitteeni oli siivota lähes kahdeksan tuntia, ja ajattelin, että pystyn tekemään sen puolentoista tunnin pätkinä.

Eipä onnistunut. Kirjojen kantaminen remonttitikkaita alas ja ylös sekä erilaiset kurottelut ja kyykistelyt saivat minut väsähtämään. Jaksoin kaksi puolentoista tunnin pätkää ja vielä täydennykseksi tunnin pätkän. Kokonaisuudessaan jaksoin siivota samana päivänä neljä tuntia. Se kahdeksan tunnin tavoite oli minulle täysin mahdoton tässä vaiheessa.

Seuraavana päivänä ajattelin, että kokeilenpa tunnin pätkää kerralla, ja vähintään puolen tunnin huilia välissä. Se meni vähän paremmin, ja jaksoin siivota viisi tuntia. Nostan kyllä hattua ihmisille, jotka jaksavat siivota ilman pitkiä taukoja koko päivän. Minun kuntoni ei siihen vielä riitä.

Viime syksynä huomasin, että en esimerkiksi jaksa marjastaa kovinkaan pitkään, josta kirjoitin postauksessa Käytännön kuntotestejä. Harmi etten kirjoittanut tarkasti, kuinka kauan jaksoin marjastaa. Mielikuvani on, että jo parin tunnin marjastus sai minut väsähtämään.

Kesähän on vasta alussa, joten otan tavoitteeksi saada kuntoni kasvamaan. Minulle riittävät siivoamiset saanen kyllä hoidettua jo kesäkuussa, joten siivoamisilla ehken saa tarkistettua kunnon kasvamista. Kesän sadon korjaaminen on toinen tapa huomata oman kunnon raja, ja todella toivon, että jaksan ensi elokuussa enemmän kuin vuosi sitten.

Tässä kirjottaessani aloin miettiä, että ehkä etsin jokin selkeän kuntoni mittaustavan. Mittaustavan pitäisi olla toistettavissa helposti ja sen pitäisi olla kohtuullisen miellyttävää. Cooperin testi on kyllä periaatteessa toistettavissa, mutta se tuntuu vastenmieliseltä. Täytyy tutkia asiaa.

Pyöräilyjä

Olen pitänyt jonkinlaista liikuntalokia vuodesta 2012. Aivan jokaista työmatkaa kävellen tai pyöräillen en ole merkinnyt, mutta muuten mainittavat. Tein hiljattain huvikseni seuraavan taulukon pyöräilyistäni:

Useimpina vuosina 2012-15 sekä 2017 pyöräilyni jäivät alle kahdensadan kilometrin, eikä ajokertoja tullut kuin kymmenkunta Vuonna 2016 innostuin vähän ajamaan, ja mainittavista pyöräretkistä tuli hieman yli 200 km ja ajokertoja oli ainakin 23. Vaatimatontahan tämä on.

Olen vähän säikkynyt olkapäiden kipeytymistä, mikä häiritsi vuonna 2016, ja senkin jälkeen vasen olkapää on vähän inahdellut. Sohvan vieressä olevan lukulampun katkaisijan painamista varten olen kiertänyt vasenta kättäni, mutta nyt laitan valon päälle oikealla kädellä. Eniten olkapää tuntui rauhoittuvan, kun aloin kiinnittää turvavyön oikealla kädellä.

Tänä keväänä sain matkamittarin parisen viikkoa sitten, ja mittari näyttää nyt 125 km. Se on enemmän kuin yllä olevassa taulukossa oleva 94 km, mutta olen laittanut mittarin kiinni myös työ- ja muille lyhyille matkoille. Kesäkuuta on jäljellä vielä lähes neljä viikkoa, joten eiköhän tuo matkakin vähän kasva.

Minulle tuo 125 km on kiva alku, mutta eivätpä siinä vielä kilot ole ropisseet. Pyöräilyn ja kävelyn reittiopas pk.reittiopas.fi kertoo, että esimerkiksi 9,7 km matka kuluttaa 242 kcal tai 1013 kJ. Näitä arvoja käyttäen 125 km matka on kuluttanut reilut 3000 kcal tai 13 MJ mikä on vajaat puoli kiloa rasvakudosta. Ja sekin olettaen, että ei ole lisännyt syömistään.

Kirjoitin aiemmin, että minulla ei ole mitään tavoitetta pyöräilyn suhteen tänä kesänä. Nyt on alkanut hieman houkuttaa pyöräillä tänä kesänä ainakin 300 km, jota enemmän olen pyöräillyt vuosituhannen vaihteessa. Katsotaan miten käy.

Rentoutumisen opettelusta

Olen tänä keväänä monasti maininnut Arto Pietikäisen kirjan Joustava mieli, jonka olen kokenut itselleni hyödylliseksi. Pieniä muutoksia on tapahtunut, kuten että teen kevyemmin loppuun asti myös hakalahkot työt enkä suurentele ikäviä ajatuksia ainakaan usein. Olen saanut monia hyviä pieniä oivalluksia, jotka tuntuvat tekevän arkea paremmaksi.

Kirjassa on monenlaisia tietoisuustaitojen harjoituksia, ja paljon painoa on laitettu suhtautumisessa omiin ajatuksiin. Muutamia harjoituksia taisin ohittaa turhan nopeasti, mutta perusteellisemmin aloin harjoitella luvusta 9 Luo kosketus nykyhetkeen ja rentoudu.

Tein yhdelletoista harjoitukselle helmikuun lopussa aikataulun, johon vain arvioin tarvittavat harjoituskerrat. Ensimmäisiin harjoituksiin käytin viitisen minuuttia muutamana arkipäivänä, ja olen noudattanut suunnitelmaani pääpiirteittäin. Viimeinen harjoitus 9.11 koostuu 23 osasta, joista jotkin jäivät opeteltaviksi samalla kertaa. Tänään harjoittelen toiseksi viimeistä kohtaa 22, ja kokonaisuudessaan rentoutuksen pitäisi kestää yli kaksikymmentä minuuttia.

Pienenä yllätyksenä tuli, että nähtävästi harjoitus olisi pitänyt tehdä seisaaltaan, koska edellisessä kohdassa on ”jännitä pakara- ja reisilihakset painamalla kantapäät lattiaan niin voimakkaasti kuin voit”.  On kuitenkin miellyttävämpää tehdä harjoitus sohvalla istuskellen, joten jatkan samaa tapaa. Varsinkin kun muissa harjoituksissa nimenomaan kehotettiin istumaan mukavasti.

Mielenkiintoista oli huomata, että näitä samoja luvun 9 harjoituksia on myös kirjan Irti ahminnasta harjoituksessa 7.3. Aikoinaan kun lukaisin kirjan Irti ahminnasta, en tainnut juuri edes huomata näitä harjoituksia. On niin paljon helpompaa vain lukaista kuin oikeasti alkaa opetella.

Olen jo vuosia sitten ajatellut, että parhaiten oppii

  • vähän kerrallaan
  • omaan tahtiinsa
  • kunnolla harjoitellen

Tuntuu hassulle, että monia asioita olisin löytänyt jo aiemminkin, jos olisin malttanut pysähtyä. Maailmassa on ziljardi kirjaa, ja aina voin löytää vähän paremmin minulle sopivan. Toisaalta harvan kirjan kaikista sivuista on minulle hyötyä.

Mietin tätä kirjoittaessa, että ehkä pitäisi kirjaa lukiessa pohtia onko tämä totta ja ovat nämä asiat minulle hyödyllisiä. Varmasti myös, että soveltuvatko nämä ohjeet minun elämääni. Ja jos soveltuvat, niin miten minä sovellan näitä ohjeita. Soveltamista varten voi tehdä suunnitelman tai pitää päiväkirjaa.

Olen siis kolmisen kuukautta harjoitellut, ja vasta nyt harjoituksiin menee parikymmentä minuuttia. Pieni hankaluus on, että pitää erikseen aloittaa harjoittelu. Harjoittelu olisi saattanut olla sujuvampaa, jos olisi päättänyt vielä harjoitusajan. Toisaalta omat aikatauluni ovat milloin mitäkin, mutta olisinhan enimmäkseen voinut vaikka iltaisin harjoitella.

Ihan miellyttävää harjoittelu on, sillä harjoitteet ovat olleet sopivan pieniä. Yritin iltaisin nukkumaan mennessä harjoitella, mutta liian monta kertaa nukahdin kesken kaiken. Eilen nukahdin sohvalle harjoittelun aikana, ja tänäänkin taitaa näin käydä. Selvästikin rentoutusharjoitukset toimivat!