Varusteitani pyöräilyyn

Kaikkein tärkein pyöräilyvaruste on kypärä, ja minä käytän kypärää aina aivan mitättömilläkin matkoilla. Olen ollut pyöräkolarissa vuosituhannen vaihteessa, ja ambulanssimiesten ensimmäinen kysymys oli, että käytinkö kypärää. Kyllä, joten onneksi selvisin vain muutamalla tikillä.

Käytän lisäksi pyöräilylaseja aina, sillä en halua pörriäisiä silmiini. Olen aikoinaan käyttänyt piilolinssejä, jolloin opin koskettamaan räpyttämättä omaa silmääni, jolloin hyödyllinen reaktio silmän suojelemiseksi heikentyi.

En halua hukata pyöräilylasejani, joten ne ovat nauhassa. Voin roikottaa laseja rinnuksilla silloin kun en käytä niitä, ja toisaalta nauha on lisävarmistus kun pyöräilylasit ovat kypärän sisällä. Ainakin aikoinaan myytin optikkoliikkeissä tuollaisia nauhoja, jotta voi roikottaa lukulaseja rinnuksilla.

Matkamittari näyttää, että olen pyöräillyt 65 km tähän mennessä, mihin ovat vaikuttaneet hyvät pyörätiet ja että minulla oli ennestään kaikki tarvittava. Muutamana päivänä olen ajatellyt pyöräileväni ”ihan vähän” ja matkamittariin onkin tullut kuusi tai jopa yhdeksän kilometriä.

Pidemmillä matkoilla pidän pumppua mukana, ja välillä on hyvä tarkistaa, että renkaissa on riittävästi ilmaa.

Käytän pyöräillessä vyölaukkua, sillä se on kaikkein näppärin tapa pitää mukana avaimet ja kännykkä. Vyölaukku ei hiosta selkää kuten reppu eikä unohdu tauolla pyörään kiinni kuten sivulaukku voi tehdä. Ajaessa pyöräytän taskun selän puolelle, jolloin laukku ei paina vatsaa.

Minulla on ollut onnea pyörän satulan suhteen, sillä se on sopinut minulle suoraan. Olen myös aikoinaan opetellut pyöräilemään niin, että en keiku puolelta toisella vaan lantioni pysyy paikoillaan satulan päällä. Viime vuosituhannella minulla oli pyörä, jonka satulaan tottumiseen kesti, joten jo ensimmäinen parin kilometrin lenkki oli silloin tuskaa.

Tässä yhteydessä haluan korostaa, miten hyödyllistä on pyöräillä lyhyitä matkoja lähiseudulla, sillä lyhyitä matkoja polkiessa tarvittaessa tottuu satulaan. Alkuun myöskään harva tietää, millaisessa kunnossa on ja paljonko jaksaa, mutta lähialueella pyöräillessä on helppo palata takaisin. Samalla oppii tuntemaan ympäristöä, ja on mukava löytää uusia reittejä, sillä karttoja nähtävästi päivitetään hitaammin kuin pyöräteitä rakennetaan.

Mainittuja varusteista koen tarvitsevani pyöräillessäni lyhyitä matkoja eli alle seitsemän kilometriä kauniissa kelissä. Pidempää matkaa tai huononpaa säätä varten tarvitaan lisää varusteita. Juomapullon olen ottanut jo muutaman kerran  mukaan, mutta täyttänyt sen vain osittain. Sateen pitävä takki ja housut varmasti vielä tarvitaan ja tavaroiden mukana kuljettamiseen sivulaukku.

Pyöräilemään lähteminen on ollut helppoa, koska minulla on ollut tarvitsemani varusteet ennestään matkamittaria lukuun ottamatta.  Varusteet ovat vanhoja, mutta suurin osa toimii vähintään kohtuullisen hyvin. Viime syksynä huomasin, että sadehousut eivät enää pidä sadetta reippaasti sataessa. Lisäksi pyöräilylaseista ovat pehmusteet nenän viereltä kadonneet tänä keväänä. Varusteita pitää uusia, mutta oli mukavaa, että näillä pysytyin aloittamaan.

Pyöräilyn riemua

Se viikko sitten pyörääni asennuttamani matkamittari on yllättävän hauska laite. Nytpähän tuli tarkastettua, että

  • pyöräilyreittini töihin 1,6 km
  • töistä lähikirjastoon 2,3 km
  • lähikirjastosta kotiin 0,7 km

Toki matkamittarin opettelussa on ollut kyllä hilpeyttä herättävästi kaikenlaista ongelmaa, vaikka laite itsessään on yksikertainen. Väitetäänhän kuitenkin, että mikään ei ole idioottivarmaa, sillä idiootit ovat niin nerokkaita.

Sunnuntaina en muistanut ottaa mittaria mukaan, koska lähdin vähän kiireessä, ja sattumalta pyöräilinkin lähes kymmenen kilometria. Eivätkä myöskään pöyräilykauden alun muutamat työssäkäymiset näy mittarissa. Kilometreja on vasta kolmekymmentä, ja ehkäpä saman verran on tullut ajettua ilman mittaria. Nyt säilytän mittaria kypärän sisällä olevien pyöräilylasien päällä samassa pyöräilytarvikkeiden korissa.

Maanantaina mittari meinasi jäädä pyörään työpäivän ajaksi. Muutaman minuutin päästä kiiruhdin takaisin, eikä onneksi kukaan ollut tarvinnut sitä.

Mittarissa on tavalliseen käyttöön vain yksi nappi, jolla tökkäämällä pääsee neljälle eri näytölle. Näytöillä ovat kulunut matka ja nopeus,  matka-aika, kokonaismatka ja lopuksi kellonaika.

Jos haluaa nähdä yksittäisen matkan tiedot, niin mittari nollataan. Nyt jaksan lukea ohjeesta, että nappulaa olisi pitänyt painaa neljä sekuntia. Ohje jäi lukematta, koska kieliä oli kymmenen mukaan lukien tanska, liettua ja ukraina.

Joten ensimmäisellä kerralla hipaisin mittaria, eikä mitään tapahtunut. Seuraavalla kerralla uskalsin jo painaa pitempään, mutta taas huomasin, että edellistä mittausta jatketaan. Kolmannella kerralla sain jo tekstit TRIP RESET näkyviin, mutta taaskin lopetin painamisen liian aikaisin. Vasta kun ensimmäinen näyttö nollalukemin tuli näkyviin nollaus oli onnistunut.

Eilen kävin Tarjan luona, ja matkaa on periaatteessa vajaat kymmenen kilometria. Paitsi että muistin reitin alun väärin, ja kävin pyörimässä omakotialueella ”ei täällä tämän näköistä pitäisi olla ja aurinkokin paistaa väärästä suunnasta”.

Kaivoin  älypuhelimen esiin, ja toki Google Maps nätisti näytti sijaintini. Katujen nimet olivat todella pienellä fontilla, ja kun sain kartan suurennettua, niin teksti kadun nimestä pieneni. Enkä tietenkään ollut ottanut silmälaseja mukaan. Kilometrin verran tuli ylimääräistä pyörimistä, ja jouduin jopa tekstaamaan Tarjalle, että tulen vartin myöhässä.

Eilisen mukava asia oli  Kevyen liikenteen reittiopas , jolla yllätyksekseni löysin näppärämmän reitin. Ainoa hankaluus ohjelmassa oli löytää Hae-painike, joka on ensin surkean kapoinen harmaa suikale. Painike muuttui oranssiksi kirjottamalla osoitetiedot, mutta oli edelleen surkean pieni.

Otin ruutukopioista tulosteen, sillä en halunnut yrittää tihrustaa näytöltä reittiä  kirkkaassa päivänpaisteessa. Täytyy sanoa, että kyllä täällä pääkaupunkiseudulla on upea kevyen liikenteen verkosto, ja tällaisella hellesäällä on mukava pyöräillä, varsinkin kun vanhassa autossa ei ole ilmastointia.

Pyöräillessä nappasin kuvan syreeneistä, jotka ovat alkaneet kukkia hämmästyttävän nopeasti.

 

Miten ahminnan hohto himmentyi

Kirjoitin hiljattain Herkuttelusta-postauksessa kirjasta Rahkonen-Meskanen- Nalbantoglu: Irti ahminnasta (2013). Kirjoittajat ovat koulutettuja asiantuntijoita kuten lääketieteen tohtoreita ja lisensiaatti sekä psykologian maisteri. Toki olen samaa mieltä monesta asiasta, mutta en kaikesta.

Kirjassa esitetään seitsemän askelta ahminnasta irtautumiseen, jotka ovat

  1. Tunne itsesi
  2. Syö säännöllisesti
  3. Tunteet haltuun
  4. Korjaa ajatusansat
  5. Muuta kurssia (kun tekee mieli ahmia)
  6. Liiku rennosti
  7. Ole läsnä hetkessä

Aivan samaa mieltä olen siitä, että säännöllinen syöminen ehkäisee ahmimista. Lisäksi Pietikäisen kirjassa on samankaltaisia asioita kuin luvuissa Tunteet haltuun, Korjaa ajatusansat ja Ole läsnä hetkessä, joten näistäkin olen kokolailla samaa mieltä.

Eniten taidan olla eri mieltä luvusta viisi eli Muuta kurssia (kun tekee mieli ahmia). Luvussa muun muassa kehotetaan pohtimaan ahmimishimon alettua, että onko oikeasti nälkä ja mitä tämä ahmiminen viestii. Lisäksi kehotetaan keksimään vaihtoehtoista tekemistä kuten viemään roskat tai lähtemään lenkille.

En vain usko tuohon yhtään, ja olen jopa sitä mieltä, että en käyttäisi energiaa ahmimisen vastustamiseen. Joskus menee pipariksi, eikä sille voi mitään. Jos takana on vaikeita asioita, eikä niitä osaa käsitellä muuten kuin ahmimalla, niin ahmimishimon iskiessä ei varmasti pysty käsittelemään asioita.

Ne muutokset, joiden arvelen omalla kohdallani vieneen hohtoa ahmimisesta, olivat seuraavia:

Vesilasi viereen. Tästä olen varmaan kyllästymiseen asti kirjoittanut, sillä se pikkuhiljaa auttaa. Ostettuani puoli muovipussillista makeaa ja rasvaista moskaruokaa lasillinen vettä tuli yleensä juotua, joskus useampikin. Näin ruoka menee eteenpäin suolistossa, eikä ainakaan nälän tai janon takia ahmi.

Kun sain kylläisyyden tunteen vaikka moskaruokakin eikä enää tarvinnut pelätä nälkää, aloin kysyä itseltä ”Voisiko jättää jotain?”. Ehkä lapsena opettu malli lautasen tyhjentämisestä vaikutti, ja siksi mielelläni tyhjensin karkkipussin kokonaan. Aloin kokeilla, voinko jättää vaikka vain yhden karkin syömättä, ja syödä sen myöhemmin. Pikku hiljaa se onnistui yhä paremmin.

Aloin myös kysyä itseltäni, että ”Maistuiko?” ja ”Oliko kivaa?”. Monesti vastaukset näihin kysymyksiin olivat sen verran tyrmäävä, että ne kummasti hillitsivät jatkossa.

Seuraava askel on venyttää aloittamista. Parhaimmillaan niin, että söin ensin edes tavallista tai jopa terveellistä ruokaa alle, millä helposti pienentää ahmittavan moskaruoan määrää.

Näillä keinoin minun kohdallani ahmimisen tiheys on harventunut ja ahmittava määrä on pienentynyt merkittävästi. Energian saantia voisi pienentää myös syömällä terveellisemmiksi vaihtoehdoiksi esitettyjä tuotteita kuten vähärasvaisia, mutta jokin niissä tökkii. Enkä pidä ajatuksesta, että on jokin kielletty hedelmä, sillä se tekee asiasta entistä kiehtovamman.

Olen alkanut olla samaa mieltä, että kevyt herkuttelu kuuluu mukavaan elämään. On kuitenkin merkittävä ero siinä, syökö puoli muovikassillista moskaa vai lounaan päätteeksi pienen kupillisen jälkiruokaa.

Fillari kunnossa!

Viime viikolla alkoi jo pitkään palvellut polkupyöräni oireilla siten, että vaikka tasainen polkeminen onnistui, niin pienenkin tauon jälkeen polkeminen ei enää ottanut vastusta ja vauhti hiipui. Pakkohan pyörä oli viedä huoltoon.

Ongelman aiheutti kulunut vapaakytkin, ja samassa yhteydessä tuli esiin, että kannattaisi vaihdattaa koko takarengas mukana myös ulko- ja sisärengas. Myönnän että en ole huollattanut pyörääni kunnolla vuosiin, joten en yhtään hämmästynyt, että korjattavaa löytyi.

Mainitsin viedessäni pyörää huoltoon, että matkamittarin teline ja piuha ovat olleet pyörässä jo parikymmentä vuotta, mutta jotain meni aikoinaan pieleen eikä matkamittari koskaan toiminut oikein. Kyseinen matkamittari oli kadonnut ajat sitten, joten nyt voisin hankkiutua eroon muusta. Näppärästi myyjä saikin minut ostamaan uuden matkamittarin, kun ”asennus tulee samaan hintaan”.

Muutaman päivä sitten kaikki oli valmista, ja mukana on jopa se uusi matkamittari. Tuntui hyvälle, kun kaikki toimi kuten piti ja uuden matkamittarin ansiosta pystyin seuraamaan matkanopeuttani, joka vaihteli välillä 9-22 km/h. Ensimmäinen matka kotiin oli 4,55 km ja matka kesti 16 minuuttia 58 sekuntia.

Joku voi ihmetellä, miksi ajan 22 vuotta vanhalla pyörällä. Pyörään liittyy myös hyviä muistoja, ja aikoinaan pyöräilimme pitkiä matkoja. Esimerkiksi pyöräilimme Helsingistä Nuorgamiin parissa viikossa, mutta olin silloin hieman kevyempi, sillä painoin reilut seitsemänkymmentä kiloa.

Luulen myös, että varkaat eivät ole kiinnostuneet vanhasta pyörästä, joten uuden ostaminen ei houkuta. Lisäksi ajamalla vanhalla pyörällä pikkaisen rauhoittelen vihreää omatuntoani.

En uskalla haaveilla mitään matkatavoitetta tälle kesälle. Kaksi vuotta sitten 2016 kävin kyllä pyöräilemässä, vaikka olkapääni olivat jo kipeät. Jatkoin pyöräilyä ehkä turhankin sinnikkäästi, ja  lopputuloksena kävin fysioterapeutin luona myöhemmin syksyllä. Oikea olkapää kuntoutui kiitettävästi, mutta vasemmassa olkapäässä on vieläkin jotain pientä kremppaa ajoittain.

Viime keväänä pyöräily selvästi auttoi polvikipuihin. Onneksi polviongelmat ovat miltei poistuneet, joten tänä alkavana kesänä voin pyöräillä ihan vain omaksi ilokseni.  Säiden puolesta nyt kelpaa kyllä pyöräillä!

Lisäksi hupaisana pikku vinkkinä sääkeskusteluihin, niin Ilmatieteen laitoksella on sivu Havaintojen lataus. Sivulla voi valita vaikka vuorokauden ylimmät ja alimmat lämpötilat, lähimmän havaintoaseman ja ladata havainnot. Havainnoista näkee, että kyllä se heinäkuu 2010 oli kuuma, ja toisaalta vuoden 1987 tammikuussa oli lähes parisen viikkoa alle -30 °C.

Kuka sanoo lihavaksi?

Olen pohdiskellut painoindeksejä jo marraskuun 2017 postauksessa, jossa totean, että WHOn mukaan lihavan painoindeksi on vähintään 30 ja ylipainoisen painoindeksi on vähintään 25. Postauksessani on esimerkkinä 165-senttinen henkilö, jonka ylipainoraja on 68 kg ja lihavuuden raja 82 kg.

Minusta tulkinnat ihmisten lihavuudesta voidaan jakaa kahteen ryhmään:

  1. lääketieteen edustajat
  2. muut

Kukaan lääkäri ei varmasti valita esimerkiksi painoindeksistä 24 eikä pidä tämän kokoista ihmistä lihavana. Lisäksi ovat ne muut mielipiteet, mutta kuinka herkällä korvalla niitä mielipiteitä kuuntelee.

Sinänsä mielenkiintoista ajatella, että varmasti jokaisen elämässä on ollut tilanteita, että ei välitä siitä, mitä joku sanoo. Voi olla, että joku on rakastanut inhokkiruokaasi tai vastenmieliseksi kokemaasi väriä, etkä siltikään ole vaihtanut mielipidettäsi.

Sen voi itse päättää, kenen mielipiteisiin luottaa ja kenen ei. Minä huomaan hyväksyväni vain WHO:n määrittämän lihavuuden enkä median toitottamaa.

Huomasin myös, että marraskuun vertailukelpoinen painoni oli 81,1 kg, ja saman tuloksen punnitsin eilen aamuna. Paino oli nyt tippunut 1,2 kg huhtikuun punnituksesta. Olen pysynyt siis pitkään samankaltaisissa painolukemissa, ja onhan se hyvä, että paino ei ole merkittävästi noussut.  Ehkä nyt olen löytänyt jotain, millä painon saa alenemaan, mutta siitä sitten jatkossa.

Miten tehdä oikeita asioita?

Huomaan lukevani monia kirjoja, joissa on hyviä ja hyödyllisiä ajatuksia ja ohjeita. Jään kuitenkin miettimään, että mikä olisi nimenomaan minulle hyödyllisintä.

Pidän Pareton periaatteesta, jonka mukaan 20 % asiakkaista tekee 80 % tuloksesta. Myönnän hoitavani asuntoni siivouksen tällä periaatteella, eli hoidan sen tärkeimmän viidesosan, ja vaikutelmaksi tulee hyvin siisti asunto. En esimerkiksi imuroi mattojen alta kuin muutaman kerran vuodessa, sillä maton alta löytyy lähinnä vain muutama joulukuusen ripottama neulanen.

Asiakkaiden suhteen on helppo nähdä, ketkä tuovat rahaa kassaan ja ketkä vain kuraa lattialle. Siivotessa on helppo nähdä, mistä kohdasta lähtee eniten pölyä tai mikä kohta puhdistuu eniten. Mutta miten tietäisi, mikä voimakkaimmin ja pitkävaikutteisesti auttaisi painonpudotuksessa?

Onhan niitä kitudieettejä, ja kyllähän silloin paino putoaa jopa merkittävästi. Syöminen kiristetään nälkärajalle ja mahdollisesti vielä rehkitään kipurajalle, mutta niin monella ja myös minulla kitudieetin vaikutus jää lyhytaikaiseksi. Kuitenkin nimenomaan haen pitkään vaikuttavia asioita.

Saattaa olla, että ehkä ei kannata yrittää laihtua stressitilanteessa, eikä painoni ole juuri muuttunut viime keväästä. Tiesin reilu vuosi sitten, että nyt tulee rankkaa, ja vielä rankemmaksi kevät muuttui polviongelman takia. Viimeistään siinä minun olisi pitänyt uskoa, että nyt on heikompi hetki laihduttaa, kun elohiiri alkoi vipeltää vasemman silmän alla. Aikoinaan minulle tuli ihottuma oikeaan kyynärtaipeeseen stressin merkkinä, mutta nyt elohiiri on hoitanut saman ilmoituksen.

Nyt sinänsä pitäisi asioiden olla hyvin, sillä huomaan monesta asiasta piristyneeni. Keksin arkea helpottavia asioita, oivallan yhteyksiä ja saan töitä hoidettua. Silti mitään merkittävää ei ole tapahtunut painossani.

Niin monet dieetit sisältävät jopa gramman tarkkuudella ohjeita, mitä pitäisi syödä. Silti valtaosan päivittäin syömämme ruoan suhteen ei ole niin tarkkaa, paljonko sitä syö. Eihän ne salaatit, parsakaalit ja porkkanat juuri energiaa tuo elimistöön. Voisi sanoa, että monen dieetin suhteen keskitytään siihen, että tehdään asioita oikein. Ainakaan minulle elämän tarkoitus ei ole raejuuston punnitseminen, mutta onhan toki niin monta tapaa elää.

Tänään minulla ei ole vastausta kysymykseen, miten tehdä oikeita asioita. Vain sen tiedän, että pitäisi hillitä halua tehdä monta muutosta yhtä aikaa, sillä silloin ei tiedä, mikä omalla kohdalla oikeasti vaikutti.

Ehkä tarvittavat muutokset ovat kuin vanhan puutarhakirjan kuva kasvin kasvutekijöistä eräänlaiseksi vesitynnyriksi kuvattuna. Kasvin kasvamiseen vaikuttaa esimerkiksi valo, lämpö, vesi ja kalkki, jotka kuvattiin vesitynnyrin kimpinä eli yksittäisinä lautoina. Lyhyin kimpi päästää veden vuotamaan pois, ja samalla tavalla matalin kasvutekijä määrittää, miten hyvin kasvi kasvaa.

En osaa nyt sanoa, mitä kimmet ovat laihduttaessa. Enkä tiedä, mikä eniten estää tällä hetkellä laihtumista. Ehkä täytyy tyytyä Muumikirjojen Tuu-Tikin viisaukseen: ”Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi.”

Tarvesyöminen ja se muu

Sanalla ”tarvesyöminen” tarkoitetaan sitä, että elimistö tarvitsee energiaa ja ravinteita. Löysin sanan kirjasta Åhman-Gustafsberg: Tilannetaju – päätä paremmin, sillä sopivasti ravittuna pystyy tekemään hyviä päätöksiä. Lisäksi kirjasta löytyy monta muutakin kiintoisaa asiaa.

Arvelen, että alle 1400 kcal (5 MJ) on vaikea saada tarvittavia ravintoaineita, mutta toisaalta laskennallisesti tuolla energiamäärällä kyllä laihtuisin alle 50-kiloiseksi. Toisaalta laihtuisin tässä vaiheessa 50 g päivässä, jos saisin päivittäisen energiamäärän tiputettua noin 2 000 kcal:iin (8,4 MJ).

Tavallisesti saan varmasti riittävästi energiaa sekä tarpeelliset ravintoaineet. Enimmäkseen herkuttelen kohtuullisesti, mutta viime lauantaina ryöpsähti.

Taustaksi se pikkuasia, että perjantaina lähimarketissa 400 g sika-nauta-jauhelihaa maksoi 1,20 €. Taloudellinen tilanteeni on ihan hyvä, mutta tämä tarjous nyt vain osui. Paha puoli oli, että jauheliha oli käytettävä viimeistään sunnuntaina.

Toisekseen olin ottanut viimeisen hirvenpaistipalan sulamaan jo torstaina, ja jääkaapissa oli komea ja kohmeinen pala lihaa. Innostuin lauantaiaamuna kokkaamaan täytettyjä paprikoita ja stroganoffia. Ruokien hautuessa uunissa vielä tein viikkosiivouksen.

Molemmat ruoat onnistuivat aivan mainiosti. Pieni ongelma oli, että en ollut varannut riittävästi aikaa ruoan jäähtymiseen. Vaikka laitoin kuuman ruoan jäähtymään lautasille ja valmiit annokset annosrasioissaan kylmään veteen, niin silti hieman kirpaisi pistää aavistuksen lämpimät rasiat jääkaappiin, jotta ehtisin tanssikurssille. Toki kerkesin syödä maistiaiset ruoista.

Taaskin tanssiminen oli todella miellyttävää djempen tahdissa. Lisäksi tällä kertaa kurssi oli vähän rauhallisempi, joten jaksoin paremmin.

Olin siis ollut aktiivinen pitkän päivän, ja kotiin päästyäni olin oikeasti nälkäinen. Se tavanomainen ruoka-annos ei ollutkaan riittävä. Jos olisin toiminut fiksusti, niin olisin vain syönyt isomman annoksen. Sen sijaan kävin ostamassa jäätelöä, joka valitettavasti oli sellainen tuhti jäätelöpurkki.

Surullista oli, että ei se jäätelö edes niin hyvälle maistunut, sillä en edes pidä tummasta suklaasta. Ja vielä surullisempaa oli, että laskeskelin purkista saaneeni lähes 1000 kcal (4MJ) energiaa. Kaikkein surullisinta oli, että oloni oli tympeä vielä maanantaiaamuna.

Selvästikään en huolehtinut tarvesyömisestä, sillä energian lisäksi olisin tarvinnut proteiinia ja muita ravinteita.

Herkuttelusta

Viimeksi kirjoitin myös, miten repsahdin ostamaan ison jäätelöpuikon ja suklaapatukan. Harmittelin että repsahtelen jopa kolme kertaa viikossa, mutta ihanteena pidin vain kerran kuukaudessa herkuttelua.

Sattumalta luen kirjaa Rahkonen-Meskanen- Nalbantoglu: Irti ahminnasta (2013). Juuri tuon postauksen jälkeen luin kirjan toista lukua ”Ahminnasta vapaa elämä”, jossa muun muassa suositellaankin ottamaan herkut osaksi arkisyömistä.

Ajatuksena on, että kun herkkuihin ei liity mitään erityistä tunnetta, niin mieliteko talttuu kohtuullisesta annoksesta.

Niin, ehkä.

Hieman närästi tuo energiamäärä silloisessa herkuttelussa, eli noin 600 kcal/2,5 MJ, jotka joko lihottivat lähes 90 g tai estivät sen määrän laihtumista. Toisaalta jos söisin useammin herkkuja, niin ehkä ei todellakaan tarvitsisi syödä tällaisia määriä.

Itse asiassa söin viikolla työpaikkalounaan päätteeksi suklaavaahtoa pienen annoksen, ja olihan se hyvää. Kieltämättä monet hoikat ihmiset syövät lounaan päätteeksi ajoittain jälkiruoan, ja ihan hoikkina he pysyvät.

Tärkeäähän on syödä kunnon ruokaa riittävästi, ja sen päälle voi sitten herkutella.

Mielikuvani, että olen lukenut tämän kirjan Irti ahminnasta jo muutama vuosi sitten, mutta mielestäni ohjeet olivat hieman kaukana käytännöstä. Voi olla, että vain lukaisin kirjan nopeasti, enkä siksi saanut kirjasta oikein mitään irti.

Riippuvuus ruoasta

Katsoin lauantaina valtaosan brittidokumentista Riippuvainen ruoasta (2006), missä esitettiin neljä erittäin lihavaa ihmistä, joiden paino oli vajaasta 200 kilosta yli 300 kiloon. Kaksi heistä vain makasi sängyssä, yksi nousi muutaman kerran päivässä hakemaan ruokaa, ja yksi pystyi seisomaan omin jaloin.

Dokumentissa oli myös kasattu pöydälle tyypillisenä päivänä heidän syömänsä ruoka. Energiamäärät vaihtelivat 15 000 kcal:sta (63 MJ) jopa
33 000 kcal:iin (lähes 140 MJ), ja sillä energiamäärällä he lihoivat jopa neljä kiloa päivässä.

Silmiinpistävää oli, että esimerkkipäiviin ei sisältynyt juuri mitään kasviksia tai hedelmiä. Lähimpänä oli tuoremehu, mutta yleisvaikutelma ruoasta oli todella ankea, ja värikkyyttä toivat korkeintaan värikkäät karamellit. Pöydällä oli perunalastuja, ranskanperunoita ja hämmästyttäviä määriä muita rasvaisia ruokia. Ei kyllä minua houkuttanut.

Löysin Käypä hoito -sivustolta opiodiriippuvuuden diagnoosikriteerit , jotka lyhyesti

  1. pakonomainen tarve käyttää
  2. hallinta käytön suhteen heikentynyt
  3. vieroitusoireet
  4. sietokyvyn kasvu
  5. keskittyminen aineen käyttöön muun elämän kustannuksella
  6. haitoista huolimatta käyttö jatkuu

Näiden pahasti lihavien tapa toimia täytti mielestäni yllä olevat kriteerit. Oli kauhistuttavaa katsoa, että heidän elämässään ei ollut mitään muuta kuin syöminen: mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman paljon energiaa.

Minua myös hämmästytti, että dokumentin kevyin henkilö suhtautui ruokaan kuin viholliseen. Sain haastattelusta vaikutelman, että hän yritti olla syömättä, mutta sitten sortui syömään nälkäisenä epäterveellisesti.

Ruokariippuvuus poikkeaa päihderiippuvuuksista siinä, että on pakko syödä, mutta kieltämättä harvapa on terveellisellä ruoalla lihonut. Moni on saattanut lihoa tavallisella ruoalla, mutta arvelen useimpien lohtusyöneen makeaa/suolaista ja rasvaista.

Sietokyvyn kasvu on niin surullista, ja minäkin taisin aikoinaan olla kaltevalla pinnalla rasvan ja makean sietokyvyn suhteen. Vieläkin muistan, kun mikään imelä ja rasvainen ei tuntunut riittävän imelältä ja rasvaiselta.

Olen jo monasti maininnut, että helpotusta toi lasillinen vettä. Hyväksyin ahmimiseni, mutta pidin huolta, että vieressä oli lasillinen vettä. Monasti join sen veden, mikä katkaisi pahimman terän ahmimiselta.

Nykyään syön kokolailla säännöllisesti, mutta taidan syödä liikaa vieläkin, koska en laihdu. Hiljattain jätin työpaikkalounaan jälkiruoan väliin, sillä marjapiiras ei nyt vaan houkutellut.

Lähikaupassa ostin ison jäätelöpuikon ja suklaapatukan, joista energiaa tuli lähes 600 kcal (2,5 MJ). Juu, ei hyvä. Jos repsahduksia olisi vain kerran kuukaudessa, niin silti laihtuisi, mutta kun niitä tuppaa olemaan jopa kolme kertaa viikossa.

Hahmotan suhtautumisen syömiseen jatkumona, jonka toisessa laidassa on todella lihavat ihmiset ja toisessa päässä normaalipainoiset. Minulla on vielä matkaa normaalipainoisiin.