Hyvää pääsiäistä!

Tänään pitkäperjantain aamuna aamiaiseni näytti tältä eli avokado, veriappelsiinin puolikas, tummia rypäleitä ja pekaanipähkinöitä. Puuron päällä oli valmismustikkakiisseliä ja vadelmia ja juomana piimää.

Pakastimessani ei enää ole mustikoita, ja jäljellä on enää pari desiä vadelmia ja mansikoita. Ehkä tässä täytyy vielä kokeilla valmispakasteita, sillä suomalaist marjat vielä maistuvat. Kohta alkaa varmaan tulla unkarilaista varhaiskaalia ja kreikkalaisia persikoita sekä nektariineja.

Eilen harmitti muutama asia, mutta tällä kertaa se kääntyi hyödyksi, sillä sain siivottua tiskikaapin,  pestyä liesituulettimen suodattimen ja jopa pyyhittyä kaappien päältä pölyt.

Nyt vain näiden tipusten myötä toivotan oikein hyvää pääsiäistä!

Taas samaa mieltä

Ravitsemusterapeutti Ulla Kärkkäisen väitöstutkimuksesta oli juttu hiljattain Helsingin Sanomissa. Oli riemukasta lukea tutkimuksen tulos, siis se minkä itsekin olin havainnut: parhaiten pysyy oikeassa painossaan, jos

  1. syö säännöllisesti
  2. ei laihduta

Kärkkäisen mukaan laihduttaminen lisää riskiä lihoa, ja normaalipainoiselle laihduttaminen on vielä isompi riski kuin lihavalle.

Kärkkäinen oli tutkinut asiaa kyselytutkimuksella, joka tehtiin lähes viidelle tuhannelle suomalaiselle ensin 24-vuotiana ja uudelleen 34-vuotiaina.

”Tässä ajassa vain vajaat 8 prosenttia naisista ja vajaat 4 prosenttia miehistä laihtui. Suurin osan heistä lihoi: miehet keskimäärin kilon vuodessa, naiset vajaan kilon.”

Artikkelissa käytettiin sanaa nälkävelka, mutta sanaa ei selitetty. Olen nähnyt sanaa käytettävän siitä, että ihminen vain yrittää laihduttaa ja siksi tulee nälkäiseksi, mutta tässä artikkelissa sana ”nälkävelka” sai myös aliravitsemukseen viittaavan sävyn.

Aivan varmasti meidän lihavien joukossa on niitä, joiden ruokailusta puuttuvat kasvikset, hedelmät ja marjat, ja silloin äkkiä elimistö on puutostilassa.

Olen aivan samaa mieltä Kärkkäisen kanssa myös siitä, että laihduttaminen viestii keholle nälänhädästä. Enkä ihmettele yhtään, jos vuosimiljoonien aikana nälänhätien kehittämä elimistö hidastaa varmuuden vuoksi aineenvaihduntaa sekä nostaa ruokahalua lisäävien hormonien tuotantoa.

Sekin on tuttua, että mitä tiukempaa dieettiä yrittää, sitä varmemmin repsahtaa, ja epäonnistuminen dieetissä aiheuttaa epäonnistumisen tunteen. Oma kokemukseni on, että lisäksi koskaan en koe olevani ”oikean” kokoinen.

Hiljattain näin Helsingin Sanomien jutun kouluruokailusta, jonka mukaan osa teineistä ei syö ollenkaan kouluruokaa ja jotkut teinit ottavat onnettoman pienen annoksen. Vaikea uskoa, että he sen varassa pärjäisivät loppupäivän, ja veikkaan, että osa syö sitten karkkeja ja sipsejä aterian korvikkeeksi. Ei hyvä.

PS. Olin lauantaina 2,5 tunnin vatsatanssikurssilla, jossa tanssimme rummun säestyksellä. Oli todella kivaa, mutta ihan ei kunto riittänyt, joten huomasin, että minun pitää saada kunto nousemaan. Kotiin päästyäni tein muutamat ylimääräiset taiji-sarjat ja kävin saunomassa, ja sunnuntaina olin aivan kunnossa.

Erinomainen välipalatuote

Tässä on hyvä välipala vaikka iltapäivän kahvitauon aikana nautittavaksi. Tuotteen hyvinä puolina voidaan mainta:

  • yksittäispakattu
  • sopiva annoskoko
  • kestää kuljetuksen työlaukussa muun tavaran joukossa
  • biohajoava pakkaus

Haittapuolista mainittakoon, että avaamista varten tarvitaan jokin terävä työkalu, mutta saksillakin pärjää.

Vielä liikunnasta

Liikuntaa pidetään ratkaisuna lihavuuteen, joten siksi huomaan kirjoittavani liikunnasta kohtuullisen usein. Minä kuitenkin suhtaudun epäilevästi siihen, että liikunta laihduttaisi nimenomaan oikeasti lihavia.

Hiljattain esiteltiin Ylen sivuilla tutkimus Liika kilpailu koululiikunnassa ja urheiluseuroissa saa nuoret lopettamaan liikkumisen. Oli surullista lukea, että ”- Yleinen mielikuva vähän liikkuvista ihmisistä on tosi kapea ja ennakkoluuloinen. Heitä pidetään sohvalla tai koneella viihtyvinä, ylipainoisina, roskaruokaa ja olutta nauttivina laiskureina, joiden elämäntavat ovat kaikin puolin epäterveelliset”. Silti nuuskan käyttö on epäterveellistä, ja se on käsittääkseni muita yleisempää liikunnallisten nuorten keskuudessa.

Olin ajatellut, että ikävät kokemukset liikunnanopettajista olisivat jääneet tunkkaiselle viime vuosituhannelle, mutta ilmenikin, että mielenkiintoa liikuntaa kohtaan olivat vähentäneet ”koulu, liikunnanopettaja ja urheiluseurat.” ”Monella vähän liikkuvalla nuorella koululiikuntaan liittyi kielteisiä ja ahdistavia kokemuksia. Vähän liikkuvista nuorista aikuisista 27 prosenttia arvioi, että liikunnanopettaja oli vähentänyt joko paljon tai erittäin paljon heidän kiinnostustaan liikuntaan.”

Vaikuttamassa on ollut liikuntatuntien kilpailuhenkisyys, huonompien syrjiminen ja tylyt asenteet erilaisia kehon muotoja kohtaan, joita ei voi pukuhuoneissa piilottaa. Tuo on valtavan surullista, sillä ihminen on herkimmillään murrosikäisenä. Eihän sitä koskaan kokonaan paadu, mutta monesti elämän varrella sietokyky kasvaa.

Saisimmekohan parempia liikunnanopettajia, jos heidät laitettaisiin kokemaan, mitä liikunta voi olla lihavalle. Noin äkkiseltään tulee mieleen ns. sumopuku, jossa tälläytyy plussapallon muotoiseksi ja on todella kömpelö. Lisämahdollisuutena voisi olla painon lisääminen vaikkapa 15 kiloa painavan repun avulla.

Lisäksi mietin, että kovasti korostetaan liikuntaa kuin se olisi pahanmakuinen lääkeannos, joka vain pitäisi nauttia. Äkkiä minunlainen alkaakin löhötä sohvalla kaikki muut ajat, pahimmillaan lohduttautuen suklaalla ennen ”inhottavaa liikuntaa” ja palkiten ”hengissä selviämisen” jäätelöllä jälkikäteen.

Syömistottumusten muutos olisi kuitenkin lihavalle se tärkein muutos, ja liikunnan pitäisi tukea tässä tavoitteessa eikä kestävyyskunnon kohentumisella ole niin kiirettä. Pienimuotoista liikuntaa on häärääminen kotona kuten pölyjen pyyhkiminen. Lisäksi olen kehittänyt sanan nanoliikunta, jota voisi kuvata esimerkiksi tilanne, kun televisiota katsellessa huomaa, että kädet ja jalat kaipaisivat rasvausta.

  1. Haetaan mainostauolla jalkarasva.
  2. Haetaan seuraavalla mainostauolla puuvillasukat. Rasvataan jalat, ja laitetaan puuvillasukat jalkaan.
  3. Viedään seuraavalla mainostauolla jalkarasva pois ja pestään kädet.
  4. Haetaan seuraavalla mainostauolla käsirasva. Rasvataan kädet.
  5. Viedään seuraavalla mainostauolla käsirasva pois.

Tarkoitus on maksimoida sohvalta nousemisten ja kävelyn määrä. Tämä antaa mahdollisuuden liikkua motivoidusti ja kotona, eikä ole pelkoa, että joutuisi pinnistelemään enemmän kuin jaksaa tai että ei voisi säädellä kuormitusta.

Minusta liikunnan tärkein merkitys lihavalle on siinä, että kevyessä muodossa se vie huomiota pois syömisestä sekä vähentää ruokahalua. Kun paino vähenee ja kunto kasvaa, alkaa halu liikkua luonnollisesti kasvaa. Jotain sellaista olen ollut huomaavinani.

Suolistomikrobit

Entistä useammin on juttuja suolistobakteereista. Hiljattain Ylen sivuilla oli juttu Aiheuttavatko suolistomikrobit syömishäiriöitä? , jossa erilaisten syömishäiriöiden lisäksi pohditaan suolistomikrobien vaikutusta ahdistukseen ja masennukseen.

Jutussa mietittiin vaikuttaako ruokailu mikrobeihin vai mikrobit ruokailuun. Varmasti omalta osaltaan mikrobit vaikuttavat ruokailuun, ja suoliston jollain mielenkiintoisella tavalla esittämiin toiveisiin tai jopa vaatimuksiin.

Kyllähän meihin ihmisiin niin moni asia vaikuttaa. Tuskin esimerkiksi masennuksessa ruokavalio ainoa ongelma on, mutta monipuolinen syöminen ja D-vitamiinin saanti saattavat lievittää oireita.

Olen aikoinaan nähnyt jutun Helsingin Sanomissa, jossa laiha hiiri sai lihavan hiiren suolistobakteereita, ja alkoi lihoa. Lisäksi oli hiiriä, jotka pysyivät laihoina rasvaisesta ruoasta huolimatta, mutta saatuaan lihavan bakteereita alkoivat lihoa. Välttämättä bakteereja ei tarvitse siirtää, vaan ruokavalion muutos kasvispitoisempaan ja vähemmän eläinproteiinia sisältävään muuttaa hissukseen suoliston flooraa.

Jos yksi lihavuuden merkittävä syy on suolistomikrobit, niin pysyvää laihtumista varten mikrobien pitää muuttua laihuutta suosiviksi. Ongelma tullee siitä, että yhtä aikaa muutetaan ruokavaliota ja vähennetään merkittävästi ruokamäärää. Tämän elimistö tulkitsee kitudieettinä, jota toki voi innoissaan jaksaa jopa muutaman viikon, mutta valitettavasti sen jälkeen moni ahmii hallitsemattomasti.

Suolistomikrobien kannalta muutosta ei tarvitse tehdä rajusti, vaan voi pikku hiljaa maistella terveellisempiä ruokia. Eikä heti tarvitse jättää kaikkea makeaa, kunhan vaan saa syötyä entistä enemmän kasviksia, hedelmiä ja marjoja.

Kun pyrkii syömään sen puoli kiloa vihanneksia, hedelmiä ja marjoja päivässä, niin eipä sen päälle yleensä enää jaksa ylimääräistä. Näin hyvä tapa ikään kuin huuhtelee huonon tavan pois, mikä helpottaa muutosta. Jos myöhemmin kokee, että ei laihdu, koska ruokamäärä on liian iso, voi sitten vähentää syömistä. Myönnän että muutos on hidas, mutta todennäköisemmin pysyvä.

On kiinnostavaa nähdä, minkälaisiin menetelmiin ja tuloksiin päädytään suolistomikrobeja tutkimalla. Voin uskoa, että suolistomikrobeilla on merkitystä, mutta mietin, kauanko kestää saada merkittäviä tuloksia.

 

 

 

Avautumassa

Tämä joulukaktus kukki jo hienosti ennen joulua, mutta unohdin tarkkailla mullan kosteautta, ja ainakin yhden kerran multa pääsi kuivumaan. Kaktus  päätti, että nyt ei sitten kukita ja pudotti vielä mielenosoituksellisesti muutaman nupun pois. Nyt olen koettanut olla tarkempi ja koettanut hellästi kastella.

Tuntuu että moni muukin asia on aukenemassa. Tänä aamuna oli hienoa huomata, että paino oli tippunut 1,3 kg helmikuun punnituksesta. Painoin 80,2 kg joten vertailukelpoinen paino on 80,8 kg. Onhan paino vielä puolentoista kilon päässä tämän vuosituhannen minimistä, mutta nyt tuntuu, että suunta on oikea.

Syömisen suhteen tärkeimpänä pidän sitä, että ateriaväli olisi korkeintaan kolme tuntia. Kahvitauoille olen ottanut mukaani milloin mitäkin hedelmää, kuten ananaskirsikoita, passionhedelmiä tai veriappelsiineja. Lähimarketissa puolen litran rove ananaskirsikoita maksaa euron ja passionhedelmä kolmekymmentä senttiä kappaleelta, joten aika pieniä summia varsinkin makeisiin verrattuna.

En ole aikoinaan pitänyt ajatuksesta, että söisin monta kertaa päivässä, sillä syöminen on ollut jopa pelottavaa. Olin ajatellut, että mitä harvemmin syö, sitä harvemmin tarvitsee taistella omaa ruokahaluaan vastaan.

Ruokahalu vain toimii toisin päin. Mitä harvemmin syö, sitä enemmän vatsa vaatii ruokaa ja vielä mahdollisimman rasvaista.

Tuo kahvituntihedelmä ei sisällä juuri mitään energiaa. Oma arveluni on, että yksi pieni hedelmä saa ikuisesti huolestuneen mahani taas kerran vakuuttumaan, että vielä ei ole nälänhätä alkanut.  Lisäksi hedelmien vaihtelu antanee kuvan satokauden jatkumisesta.

Lisäksi syön illallisen lisäksi iltapalan. Nykyään saatan syödä iltapalaksi pienen voileivän tai juoda vähän rasvatonta maitoa, sillä pienempi määrä riittää, kun vain syö riittävän usein.

Aikoinaan lisäsin kahvituntihedelmän, ja minua ärsytti se pienoinen vaiva, enkä edes hoikistunut, sillä jätin iltapalan väliin. Kyllähän niitä ”vinkkejä” on, että esimerkiksi klo 18 jälkeen ei enää saisi syödä mitään, mutta ei se omalla kohdallani toimi.

Aloitin uudestaan taijin ajoittaisen harjoittelun lokakuussa, ja nyt olen yli satana päivänä peräkkäin joka päivä tehnyt liikesarjan. Alkuun muutokset tuntuivat isommille, mutta vieläkin huomaan pientä muutosta tapahtuvan. Kunto on hieman kasvanut, askel on pidentynyt ja töihin huomaan käveleväni entistä nopeammin.

Rentoutumisharjoituksissa olen edennyt vasta neljänteen, kun niitä kaikkiaan on yksitoista. Ostamani kirjan sisältö näyttää olevan aivan sama kuin lainaamani, vaikka painoksia on tullut monta välissä.

Viime perjantaina ensimmäisen kerran huomasin nauttivani harjoituksesta. Lisäksi lohduttavaa on ajatella, että harjoitukset menevät miten menevät, ja tärkeää on vain harjoitella.

Tuntuu, että pystyn rentoutumaan ja toisaalta keskittymään aavistuksen paremmin. Lisäksi uneni saattaa olla hieman syvempää, ja ainakin aamut tulevat nopeammin.

Kaikenlaista tällaista pientä hyvää muutosta olen saanut tapahtumaan elämässäni. Saa nähdä, mitä nämä pienet aukeamiset vielä tuovat mukanaan.

Missä mennään 2

Edellisen kerran kirjoitin postauksen Missä mennään 1 yli vuosi sitten 3.2.2017, ja silloin tavoitteeni oli saada sivusto näyttävämmäksi 8.3. mennessä. Tavoite oli saada muutos reilussa kuukaudessa, mutta vieläkin sivuston ulkoasu on oletusasetuksessa.

Koen tarvetta muuttaa ulkoasua, sillä onhan tämän vähän tylsä. Toisaalta yleensä käyttäjät olettavat toiminnan muuttuneen, jos ulkoasu selkeästi muuttuu. Ihan vielä en osaa tehdä esimerkiksi blogin rinnalle muutamaa nettisivua. Haaveissani virittelen nettisivulle linkkejä Excel-viritelmiini sekä aiheittain ryhmiteltyinä aiempiin postauksiini.

Olen saanut muutettua otsakkeen lauseen ”Laihtumista laajemmin”, ja kieltämättä se oli vain ulkoasun pikku näpräily. Toinen näpräily tarvittiin, kun syksyllä 2017 osoitteen edessä ollut vihreä lukko katosi. Lukko ilmestyi takaisin Domainkeskuksen ystävällisesti neuvomalla Easy HTTPS (SSL) Redirection-lisäosalla.

Eilen naistenpäivänä 8.3.2018 sain näprättyä sen verran, että viritin Facebook-napin tosi tylsästi pelkästään Facebookin aloitussivulle.  Parempi viritys olisi, että nappia painamalla saisi kyseisen postauksen linkin suoraan omalle seinälleen, mutta se sitten seuraava tavoite.

Postauksen lopussa on tilaa lukijoiden kommenteille. Tässä blogissa kommentit tulevat näkyviin vasta sen jälkeen, kun olen vastannut, mutta joillain keskustelupalstoilla kommentit näkyvät heti.

Valitettavasti netistä etsitään blogeja ja niiden keskustelupalstoja, jotta keskustelupalstoille voitaisiin lähettää mainoksia. Myös keskustelupalstalleni on lähetetty kommenttina selkeästi mainoksia. Monia mainoksia en ole edes ymmärtänyt, sillä käytetty kieli on ollut englannin lisäksi espanjaa, ranskaa, saksaa tai venäjää.  Olen poistanut ne, sillä minulle ne ovat roskakommentteja.

Aloitettuani 2017 ensimmäisinä kuukausina tuli vain muutama roskakommentti. Kesällä roskakommentteja alkoi tulla toistakymmentä viikossa. Silloin auttoi, kun kirjoitin asetuksissa keskustelun kommenttien estoluetteloon lähettäjän domainin. Ennen joulua roskakommentteja tuli muutamassa päivässä jo nelisenkymmentä ja viestit tulivat useasta eri lähteestä. Helmikuussa oli pakko virittää Akismet, jotta aikaa ei menisi roskakommenttien suodattamiseen.

Edelleenkin taitaa olla kolmisenkymmentä aihetta kirjoitettavaksi. Monia olen kirjottanut, mutta yleensä yksi postaus herättää kaksi ideaa, joten aiheet eivät lopu. Kirjoittamisen vimma vain jatkuu, sillä tuntuu vain niin hyvälle pari kertaa viikossa pohtia jotain tarkemmin ja julkaista ajatuksensa.

Mielipiteeni ovat jossain kohti muuttuneen matkan varrella, ja pidän sitä hyvänä asiana. Olin esimerkiksi syksyllä 2017 sitä mieltä, että en halua opetella rentoutumista, mutta nyt koen rentoutumisen opiskelun kiinnostavana. Jatkan tätä hapuilua, ja toivon, että sinä hyvä lukija saat tästä blogista hyötyä ja hupia.

Lemmikkirotan kuolema ja muuta pohdintaa

Kahvitauoilla keskustellaan hyvinkin vaihtelevista aiheista. Eilen kuulin tarinan lemmikkirotan yllättävästä kuolemasta, jonka vuoksi toiselle rotalle hankitaan uusia kavereita, ja kaikki rotat pääsevät nykyistä isompaan tilaan asumaan.

Minä kerroin tarinan edesmenneen kummilapseni lemmikkirotasta, josta muistan vieläkin sen pulleat, vaaleanpunaiset ja lähes käden kaltaiset tassut, mustavalkoisen turkin sekä älykkään katseeseen. Kummilapseni kuoli viime vuosituhannella sairauteen, jota ei ehkä vieläkään pystyttäisi hoitamaan, ja lemmikkirotta kuoli neljäkymmentä päivää myöhemmin.

Liikutuin kertoessani tarinan, ja sain myötätuntoa kuuntelijoiltani. Niinhän tunteiden pitäisi toimia, että ne edistävät vuorovaikutusta. Lisäksi huomasin taas käytännössä, että tunneilmaisua on reaktion jälkeen vaikea säädellä.

On sattumaa, että luen kahta kohtuullisen haastavaa kirjaa samaan aikaan: Arto Pietikäisen kirjaa Joustava mieli ja Lauri Nummenmaan kirjaa Tunteiden psykologia. Samaan aikaan olen lukaissut monta romaania, mutta näitä kahta kirjaa luen ja pohdin, luen ja pohdin. Tai no, olen lukenut läpi Tunteiden psykologia -kirjan, mutta huomaan edelleen kertaavani sitä.

Saattaa olla, että pohdinnoissani olisin lopulta päätynyt tutkimaan tunteita ja stressistä vapautumista, mutta nyt sattumat nopeuttivat. Varmasti on muitakin kirjoja, mutta aloitetaan nyt näistä.

Koen että Tunteiden psykologia kertoo pohjatietoa, kun taas kirjan Joustava mieli harjoitukset perustuvat tuohon tietoon ja sävyeroja on vain aavistus. Totesin jo, että en aio työtoverini tapaan kopioida kirjaa Joustava mieli, vaan tilasin sen jo itselleni.

Olen aloittanut tietoisuusharjoitusten tekemisen, ja arvostan kirjassa sitä, että harjoituksissa edetään hitaasti. Ensimmäinen harjoitus oli vain pysähtymistä hengittämään ja tunnistamaan omia ajatuksia.

Syksyllä pohdin postauksessani Auttaisikohan rentoutumaan?  vastaavia tietoisuustaitoja ja rentoutusharjoituksia. Silloin olin niin vastahankainen, että epäilin niiden hyötyä.  Koin että harjoituksia oli liikaa ja että en saanut niistä otetta. Saattaa olla, että olin vielä kevään jäljiltä väsähtänyt, mutta nyt Pietikäisen kirjan harjoitukset tuntuvat hyvälle.

Olen laatinut itselleni harjoitusaikataulun, mutta pidän viikonloput vapaina. Excelistä löytyi näppärä funktio =TYÖPÄIVÄ.KANSVÄL(H7;G7;;$K$7:$K$12), jossa aloituspäivän H7 päälle lasketaan (hihasta ravistamani määrä) harjoituspäiviä G7 arkisin, ja jätetään pois pääsiäisen ja vapun (K7:K12) päivät. Aikatauluni alkoi helmikuun lopusta, ja jatkuu pitkälle toukokuuhun.

Tunteita aiheuttava tapahtuma laukaisee tunnereaktioita, jotka tietoisesti saatetaan havaita tunnekokemuksena, mutta jotain siinä ketjussa on pielessä lihavalla ihmisellä. Uskon, että jos oppii fiksumpia tapoja toimia stressitilanteessa, niin se auttaa painon putoamista. Fiksut ja myötätuntoiset työkaverit ainakin auttavat liikutuksen hetkellä.

Tunteiden psykologiasta

Olen lopultakin saanut luettua kirjan Lauri Nummenmaa: Tunteiden psykologia (2010). Tämä kirja on taas niitä kirjastosta mukaan tarttuneita, ja olen hyvin kiitollinen kirjaston työntekijöille, että he nostavat esiin helposti mukaan otettavaksi fiksuja kirjoja.

Kirja ei ollut niitä helpoimpia luettavia, vaikka kirjoitustyyli sinänsä oli hyvä, asia kiinnosti ja minulla on jopa hieman taustaa, koska sivuaineeni oli kognitiivinen psykologia.

Väite että tunneilmausten tarkoitus on sosiaalinen viestintä (s. 79) tuntui ärsyttävältä, sillä osan tunteistani, kuten ärsyyntymisen tai väsymyksen, haluaisin kyllä piilottaa. Nähtävästi evoluution kannata on kuitenkin parempi, että tunteet näkyvät.

Voimme valita tietoisesti tarkkaavaisuutemme tai muistelumme kohteen, mutta emme voi käynnistää esimerkiksi surua samalla tavalla (s. 43). Syynä siihen on tietoisuuden rajallisuus, vaikka samanaikaisesti voimme tiedostamattamme käsitellä merkittävää määrää aisti-informaatiota (s. 51).

Suoraan Nummenmaan kirjasta (s. 187): ”Tunteiden perustehtävä on edistää hyvinvointiamme. Yksinkertaisimmillaan ne toteuttavat tätä tehtävää saaden meidät välttämään kipua ja hakeutumaan ravinnon, turvan ja sosiaalisten kontaktien luokse.” Tunteet paitsi vaikuttavat hetkessä käyttäytymiseemme, tunteet myös muokkautuvat ja tämä oppiminen voi tapahtua salamannopeasti. Lisäksi ”tunteilla reagoimisen poisoppiminen [on] puolestaan hidasta ja usein tahdonalaisen kontrollin ulkopuolella. (s. 193)”

Mitä varhaisemmassa vaiheessa tunteiden säätely tapahtuu, sitä vaivattomampaa ja vähemmän kuormittavaa se on (s. 153). Voidaan valita tilanne, yrittää muokata tilannetta, siirtää tarkkaavaisuutta ja lopuksi valita, mitä ajattelee tilanteesta.  Jo syntyneen tunnereaktion jälkeen voi yrittää vaikuttaa kokemukseen, kehollisiin reaktioihin ja käyttäytymiseen (s. 155).

Kirjassa on myös liikalihavuudesta. Ensinnäkin ”lihavien ihmisten mielihyväjärjestelmä näyttäisi reagoivan herkullisten ruokien kuviin paljon hoikkien ihmisten mielihyväjärjestelmää herkemmin (s. 73)”. Saattaa kuitenkin olla yhtä mahdollista, että ”i) liikalihavuus muuttaa mielihyväjärjestelmän toimintaa ja reagointia ruokiin kuin että ii) ihmiset, joilla on synnynnäisesti tietyllä tavalla virittynyt mielihyväjärjestelmä, ovat herkempiä lihomaan”.  Minä kyllä epäilen, että mielihaluihin ei vaikuta lihavuus eikä geenit, vaan kitudieetit. Siksi kitudieettien jälkeen herkästi ahmii itsensä lihavaksi.

Toinen kohta liikalihavuudesta oli kappaleessa ”Miksi tunne-elämän häiriöihin on vaikea puuttua itse?” (s. 199). Ensin kuvataan ahdistuneisuutta tunnejärjestelmän yliherkkyytenä ja säätöjärjestelmän kyvyttömyytenä vaikuttaa asiaan, mihin henkilö itse ei voi vaikuttaa. ”Sama koskee [] todennäköisesti myös lihavuutta”.

Varmasti laihtuisi, jos söisi vähemmän ja kuluttaisi enemmän. Silti ”tietoisuus riskikäyttäytymisen vaaroista sekä tieto keinoista, joilla oma riskikäyttäytyminen voitaisiin lopettaa, ei riitä kontrolloimaan omalle itselle haitallista käyttäytymistä” (s. 200). Koska liiallinen syöminen perustuu mielihyväjärjestelmän toimintamuutoksiin, on ihmisen hankalaa koettaa tietoisesti vaikuttaa lajinkehityksessä varhain syntyneen mekanismin muutokseen. Se ei poista vastuuta omasta käyttäytymisestä, mutta ”selittää, miksi riippuvuudet syntyvät helposti ja miksi niiden itsehoito on usein vaikeaa.”

Edellisessä kappaleessa oli viitteenä tutkimus Volkow& Wise: ”How can drug addiction help us understand obesity?” eli miten huumeriippuvuus auttaa ymmärtämään lihavuutta vuodelta 2005. Olen saanut jo tulostettua tutkimuksen, mutta vielä pitäisi jaksaa lukea se ajatuksella.