Ulkoilun upeutta

Tämän kuvan nappasin Heponiemistä juuri ennen lähtöäni sunnuntaina. Aurinkoinen sää oli lauantaina, mutta pidättäydyin silloin kuvien ottamisesta. Taas kerran olen nauttinut upeasta maisemasta, hyvästä ruoasta ja mahtavasta laulamisesta.

Mietin että laihtumisen pitäisi olla kuin oivallisesti voideltu suksi: pitää taaksepäin, mutta luistaa eteenpäin. Monet laihtumismenetelmät keskittyvät vain eteenpäin menemiseen, mutta väistämättä elämässä on muutakin kuin alamäkiä. Jos pito puuttuu, niin herkästi alkaa lipsua jo tasamaalla puhumattakaan pienimmästäkään vastamäestä.

Paino vaihtelee

Punnitsin itseäni kahdeksana päivänä peräkkäin 15.2.-22.2.2018, jota olen pitkään miettinyt. Punnitsemista helpotti se, että ensin tein kaksi etäpäivää, ja sitten olen ollut hiihtolomalla. Täytyy myöntää, että aika epäsäännöllisesti kävin puntarilla.

Punainen viiva painon 82,1 kg kohdalla on helmikuun paino, jonka sain 13.2. eli vain kaksi päivää ennen punnitusjakson alkua.  Olen punninnut itseni niissä vaatteissa, mitkä ovat olleet päällä. Olen muuttanut painot vertailukelpoisiksi eli lisännyt 600 g peruspainoon.

Torstaina kävin kiinalaisbuffetissa, ja koska lounas venyi, niin söin turhan paljon. Perjantaina 16.2. illalla kävin juomassa muutaman lasillisen Anun kanssa.

Lauantaina kävi Liisa. Alkuruoaksi söimme blinejä lisukkeineen, pääruoaksi oli hirven vasasta tehtyä jääpaistia kermakastikkeen ja uunijuuresten kera, sekä jälkiruoaksi oli mutakakkua jäätelön kera. Blinit nautimme nollaoluen kera, mutta pääruoan kanssa oli jo punaviiniä. Seura ja ruoka olivat erinomaisia, mikä näkyi myös jakson maksimipainona 84,4 kg. Mikään yllätys ei sitten ollut, että sunnuntain aamupaino oli kiloa ylempänä muita aamuja.

Sunnuntain otin kevyesti, ja paino pääsi hetkeksi laskemaan. Maanantaina kävin Kaijan kanssa miniristeilyllä, ja tiesin jo etukäteen, että kalapöytä houkuttaa. Niinhän se teki, ja yllätyksenä oli vielä paistettuja silakoita, jotka voittivat paistiviipaleet. Kyytipoikana oli vettä, olutta ja punaviiniä, mikä kaikki näkyi seuraavan päivän aamupainossa 83,4 kg.

Nyt olen syönyt kohtuullisesti muutaman päivän, ja aamupaino putosi eilen 81,7 kiloon. Kieltämättä tämä on ollut aika vauhdikas hiihtoloman alku, enkä yleensä näin paljoa juhli.  Enkä todellakaan ala elää mitään fitness-urheilijan elämää, jossa ei ole mitään sijaa sosiaaliselle toiminnalle.

Kyllähän tuo paino käy myös viivan alapuolella, mutta enimmäkseen on kyllä yläpuolella. Painoon vaikuttaa edellisen päivän kuitupitoisen tai suolaisen syöminen, mutta paino on yleensä pienimmällään aamulla. Eikä kannata ajatella, että olen pompannut reippaasti aamulla aikaisin ylös. Jonain aamuina kävin vaa’alla, ja jatkoin uniani.

Ärsyttää että kaikenlaiset muut muutokset vaikuttavat niin paljon, ja laihtuminen vaikka 20 g päivässä jää piiloon. Vaaka ei anna palautetta kuten pitäisi.

Jos punnitsisin itseni joka päivä, varoisin kuitupitoisia ruokia, jotka saavat painoni kasvamaan, vaikka ne oikeasti hoikistavat. Suolaa pitäisi vältellä, mutta harmillisesti suolaa on kalapöydän antimissa.

Niin monella tapaa voidaan laihtua pysyvästi, mutta minulle ei selvästikään sovi painon punnitseminen joka päivä.

Pohdiskelua laihan ja lihavan eroista

Postauksessani Nälkämaan lihava maaliskuussa 2017 pohdin jo, miten laiha ja lihava eroavat toisistaan.  Silloin ajattelin, että laihat pitävät huolta, että saavat ruokaa, syövät vähän, mutta tulevat kylläisiksi. Lihavat taas voivat jättää aterian väliin, mikä kyllä korvataan korkojen kanssa.

Selkeästi lihavat eroavat laihoista rasvakudoksen määrällä. Jos toinen kantaa jatkuvasti 15 kilon ”reppua” ja toiselta se puuttuu, niin varmasti jaksamisessa on eroa. Lihavan on vaikeampi lähteä liikkeelle, eivätkä voimat riitä samaan matkaan kuin laihemmalla.

Uskoisin, että yleensä lihavien mahalaukku on suurempi kuin laihoilla. Valitettavasti isolla mahalaukulla varustettu henkilö pystyy syömään paljon enemmän kuin pienimahainen, ja taitaapa tuntea hitaammin kylläisyyttä.

Mieltymykset ovat oma surullinen lukunsa. Varmaankin meitä lihavia voitaisiin tyypitellä mieltymystemme mukaan, ja ehkä yksi jakolinja menee makea-suolainen. Tiedän pulskassa kunnossa olevia ihmisiä, jotka aivan oikeasti pitävät perunalastuista, mutta minä en välitä koko tuotteesta.

Olen itse makeaa syövä ja valitettavasti jopa ajoittain ahmiva. Vaikka kehitystä on tapahtunut, niin edelleenkin voin tyhjentää 200 g karkkipussin yhdellä istumalla.

Sekä suolaiseen että makeaan mieltyneet lihavat varmasti ovat mieltyneet myös rasvaiseen. Toiset syövät suolaista ja rasvaista, ja me makeaan mieltyneet syömme makeaa ja rasvaista.

Uskon syöväni riittävästi kasviksia, hedelmiä ja marjoa sekä arvelisin syöväni enimmäkseen terveellisesti, mutta aina ei ole ollut näin. Olen miettinyt, että aiheuttaako hallitsematonta ahmimista myös se, että ei saa riittävästi ravintoaineita omasta ruoastaan. Minulla pahinta ahmimista hillitsi myös, kun aloin ottaa vesilasin käden ulottuville. Vaikka en edes yrittänyt juoda, huomasin monesti siemailleeni veden, ja se sai hillittömän näläntunteen lievittymään nopeasti.

Olen mielestäni nähnyt dokumentteja, joissa lihavilla nälkä- ja kylläisyyshormonit toimivat virheellisesti. Pohdiskelen mielessäni sekoittaako lihavuus hormonien toiminnan, vai onko virheellinen toiminta lihavuuden syy.

Tällä hetkellä mietin ennen kaikkea sitä, että selkeästi lihavista ei taida kovin helposti löytyä niitä, joiden ruokahalu vähenee stressitilanteessa. Kun edes söisi kunnollista tai edes tavallista ruokaa stressaantuessaan, mutta ahdistuneena ahmii varsinkin makeaa ja rasvaista.

Hieman punastellen totean, että viime maaliskuinen haaveeni laihtua parikymmentä kiloa ei kyllä toteutunut viime vuonna. Toisaalta olen tyytyväinen, että pahimmassakaan stressihöykytyksessä painoa ei tullut kolmea kiloa enempää takaisin. Nyt ajattelen, että jos laihtuisi 20 g päivässä, niin se tekisi yli 7 kiloa vuodessa.

Monasti annetaan ymmärtää, että laihat tietäisivät lihavia paremmin, miten laihtua. Väitän silti, että laihana pysyminen on eri asia kuin laihtua merkittävästi, jolla tarkoitan vähintään 15 kilon laihtumista.

Kaikki laihat eivät aina syö terveellisesti tai kaikki laihat eivät liiku, eikä runsaasti korostettu terveiden elämäntapojen noudattaminen taida sittenkään olla se tärkein asia. Saattaa jopa olla, että pysyisi laihana tai normaalipainoisena, jos vain ei aloittaisi vimmaista laihdutusta stressikaudella.

 

Tunteiden vaikutuksen kuvaaminen

Viime toukokuussa kuvasin tunteiden vaikutuksen toimintaan seuraavasti: 

Tilanteesta edettiin toimintaan hyvin suoraviivaisesti. Toki tulkinta oli välissä, mutta muuten osat olivat kuin elefantit jonossa.

Innostuin hiljattain Arto Pietikäisen kirjasta Joustava mieli (2010), ja siinä tunteiden vaikutus toimintaan kuvattiin seuraavasti (s.195). Tietoisuus on siis kaiken keskiössä, ja se vaikuttaa kehoon, ajatuksiin, tunteisiin ja toimintaan.

Samanaikaisesti luen Lauri Nummenmaan kirjaa Tunteiden psykologia (2010), ja siinä tunteiden vaikutus toimintaan näkyy seuraavasti (s. 213):

 

Tietoisuus siis yhdistää havaitun tilanteen, ajattelun ja tunteet, ja muuttaa ne toiminnaksi.

Aloin itse ajatella, että kannattaisiko ajatella seuraavalla tavalla:

Tässä tilanteesta edetään tunteen kautta nopeasti toimintaan. Paljon pitemmän radan kautta tulee tietoisuus ja vielä hitaammin ajattelu. Tämä vastaa tilannetta, kun käsi ojentuu ajatusta nopeammin karkkihyllyllä ”saaliiseen” tai kiinalaisbuffetissa niihin rasvaa tihkuviin palleroihin.

Opiskelin vuosituhannen vaihteessa sivuainetta Kognitiivinen teknologia, ja ajatuksena oli, että kun ymmärretään ihmisen käyttäytymistä, voidaan rakentaa siihen sopivaa teknologiaa.  Yksi mielenkiintoinen kurssi oli Risto Ilmoniemen pitämä Ihmisaivojen rakenne ja toiminta. Muistan edelleen kun hän sanoi, että kaikki tavat kuvata ihmisaivojen toimintaa pitävät paikkaansa, sillä aivot toimivat niin monella tapaa.

Pohdintaa lihavan liikunnasta

Aivan ensimmäiseksi haluan määritellä sanan ”lihava”, ja nyt en todellakaan puhu muutamaa kiloa median suosiman painorajan yläpuolella olevasta. Tarkoitan WHO:nkin määritelmän mukaisesti henkilöä, jonka painoindeksi on yli 30, mikä tarkoittaa 1,6 m pitkällä painoa 77 kg ja 1,8 m pitkällä painoa 98 kg. Lihavuus alkaa painoindeksistä 30 ja ylipaino alkaa painoindeksistä 25, joiden ero on vähintään 5 painoindeksiyksikköä. Tämä taas tarkoittaa 1,6-1,8 metriä pitkällä lihavalla ylipainoa vähintään 13-16 kg eli viitisentoista kiloa.

Liikunnasta ensimmäisenä tulee monelle mieleen jumpat ja kuntosalit. Kynnys lähteä julkiseen liikuntaan voi olla korkealla, eikä lähtöä helpota se, että on saattanut lihoa jo vuosia sitten ulos salille tai jumppaan sopivista vaatteista, joita voi olla hankala hankkia pulskassa kunnossa. Sen sijaan hoikille ja liikunnallisille varmasti löytyy hyvinkin tyylikkäitä asuja.

On olemassa UKK-instituutin Liikuntapiirakka, jossa suositellaan yhteensä vähintään 2 h 30 min reipasta tai 1 h 15 min rasittavaa liikuntaa. Vähän selaamalla löytää, että tarkoitus on parantaa kestävyyskuntoa, josta todetaan ”Kestävyysliikunta kehittää hengitys- ja verenkiertoelimistön kuntoa sekä edistää sydämen, verisuonten ja keuhkojen terveyttä. Veren rasva- ja sokeritasapaino paranevat, ja liikunta auttaa myös painonhallinnassa.”

Minua ensinnäkin häiritsee, että liikuntapiirakassa ei mitenkään huomioida lihavia. Liikuntalajeina esitetään esimerkiksi juoksu, mutta oikeasti lihavan polvet menevät äkkiä huonoon kuntoon juoksemisesta. Eikä myöskään varoiteta hyppimästä, jos elopainoa on kertynyt liikaa.

Eniten kuitenkin ihmettelen, että miksi liikuntapiirakassa ei ole mitään liikunnan ilosta. Hämmästelen, että liikuntaa mitataan vain aikana, kun tärkeintä mielestäni olisi löytää itselle sopiva laji. Stressikaudenkin iskiessä liikuntaharrastus jatkuu, jos liikunta tuottaa iloa.

Omalla kohdallani taiji tuntuu miellyttävältä tällä hetkellä, ja edelleenkin hämmästelen, miten tehokkaasti vain kuutisen minuuttia päivässä minuun vaikuttaa. Kaikenlaista pientä hyvää on tapahtunut kehossani, ja tylsät pikku krempat ovat korjaantuneet.

Paras on kuitenkin se, että tulee hetkiä tyyliin ”käynpäs luomassa lumet auton ympäriltä” tai ”kävelenpäs kirjastoon” eli tuntuu kivalle lähteä liikkumaan ja tehdä jotain vähän ylimääräistäkin vapaaehtoisesti.

Mieluisaa liikuntamuotoa voi etsiskellä vaikka linkin Testaa, mikä liikunta sopii.. avulla, joka oli Ylen sivuilla jo 2016, mutta enpäs silloin huomannut. Kysymyksissä on esimerkiksi haluaako hikoilla, kasvattaa lihaksia tai pysytellä sisätiloissa ja vastaamiseen on 10-portainen asteikko. Ihan hienosti tämä sivusto suositti minulle joogaa ja tanssia, jotka molemmat ovat kuin osana taijia.

Tänä aamuna kävin vaa’alla, ja harmillisesti oli tullut 600 g lisää. Pah! Nyt vertailukelpoinen painoni on 81,5+0,6=82,1 kg.

Tottumuksen muodostuminen

Olen innostunut juomaa kuumaa juomaa töistä palattuani, sillä on ollut pikkaisen kylmää  kävellä. Onhan se vähän hassua juoda glögiä vielä loppiaisen jälkeen, mutta nyt on ollut edullista kokeilla erilaisia glögejä. Luultavasti glögien loputtua teen kuuman juoman mustaherukkamehuun.

Nautin siitä, että on jotain mukavaa kotiin mennessä. Pieni hetki itseä varten, jolloin istuskelen sohvalla, ihailen uusia verhoja ja siemailen glögiä. Ehkä sokeripitoinen juoma ei ole kaikkein terveellisin, mutta ajoittainen halu ostaa kotimatkalla karkkia on kuitenkin kovasti pienentynyt.

Hahmotan laihtumiseni nyt niin, että minun pitäisi moneen tilanteeseen oppia uusia ja kohtuullisen terveellisiä tottumuksia, jotka tukisivat myös mahdollisen stressin iskiessä.

Mielikuvani on, että jotain tapaa pitäisi tehdä ainakin kuukauden verran, jotta siitä tulisi tottumus. Lisäksi ainakin minun on aivan turha yrittää oppia montaa eri tapaa yhtä aikaa, vaan opettelen vain yhden asia kerrallaan.

Yllä oleva kuva on jääkaapin viileäosasta eilen aamupäivällä. Pikkaisen lohkaistu lanttu ja hieman vajaa punakaali pötköttävät vasemmanpuoleisessa alalokerossa, ja oikeanpuoleisessa lokerossa loikoilee pussillinen porkkanoita.

Keskihyllyllä kurkkua oli tuossa vaiheessa enää pikkupätkä jäljellä. Sitruunan kuorta on toissapäivänä vähän raaputettu jugurttikastikkeeseen kasvispyöryköiden päälle. Myskikurpitsasta en edes vielä tiedä, mitä siitä tekisin, mutta eiköhän netistä löydy ohjeita.

Ylimmällä hyllyllä on yllättävän paljon tomaatteja, sillä yleensä ne loppuvat ensimmäisinä. Muovipussissa vasemmalla oli omenia, hyllyllä on lisäksi appelsiini sekä kiivi.

Tänään on tarkoitus vielä käydä kaupassa, ja ainakin jotain vihreää pitää ostaa. Tiedän myös, että mukaan tulee tarttumaan kaikenlaista kiinnostavaa hevi-osastolta.

Lihomisen estäminen

Juttelin hiljattain hoikan tuttavani kanssa paastoamisesta. Tuttavani mielestä paastoaminen olisi monella tapaa terveellinen asia, ja toki muistelin joskus nähneeni samaa hehkuttaneen dokumentin. Silti en uskalla laihduttaa paastoamalla, ja oudointa oli, että en saanut häntä oikein vakuuttumaan.

Tuttavani taisi ajatella, että kaikki mikä laihduttaa, on hyväksi. Mutta olen itse aivan liian usein huomannut, että nopeasti laihdutettu on nopeasti palannut. Alan vakuuttua siitä, että laihtuminen on oikeastaan oppimista eikä niinkään rasvakerroksen ohentamista. Paino asettuu kyllä sille tasolle, mikä on keskimääräisen energian saannin ja kulutuksen erotus. Paaston aikana ei opi mitään, joten minulla paino nousisi paaston loputtua takaisin aiempaan lukemaan.

Toivon että kaikki nämä kilot, mitä minä olen saanut pois, pysyisivät myös poissa, ja olen kiitollinen tästäkin edistymisestä. Olen kirjoittanut, että lihomista estää riittävä veden nauttiminen, kasvispitoinen ruoka sekä viisi syömiskertaa päivässä, ja kyllä niillä vaikutuksensa on.

Silti olen alkanut todella miettiä stressin vaikutusta lihavuuteen. Omakohtaiset karut kokemukset stressaantuneena laihduttamisesta ovat olleet mielessä kun olen lueskellut Pietikäisen kirjaa Joustava mieli.

Viimeksi kirjaa lukiessa olen pohdiskellut kuvausten ja arvioiden eroa, joista kuvaukset ovat tosiasioita mutta arviot omia tulkintoja. Kaikkia omia ajatuksia ei vain kannata ottaa liian tosissaan, ja jotkut tosiasiat pitää vain hyväksyä. Tämän kappaleen lopun kannattaa jättää lukematta ne, jotka ovat uskonnolle allergisia, sillä uskonto saattaa auttaa hyväksymään sellaiset asiat, mitä ei voi muuttaa.  Kirjaa lueskellessa uskon löytäväni monia tapoja miten rentoutua vaikka ympärillä myllertäisikin.

Omalla kohdallani kuitenkin nyt pohdin, että jotain asioita on vain pakko tehdä, mutta ajoittainen vitkuttelu vain pahentaa mahdollista stressiä. Saattaa olla, että kirjassakin löytyy neuvoja vitkuttelun vähentämiseen, mutta tällä hetkellä minä pohdin tavoitteiden asettamista.

On itsestään selvää, että hyvinkin ikävän tehtävän saisi aloitettua nopeasti ja suoritettua onnistuneesti, jos asettaisi tavoitteet ja palkinnot oikein. Se vaikuttaa helpolta näin kirjoittaessa, mutta monasti kiireessä ja väsyneenä ei onnistukaan. Näin kirjoittaessa mietin, että tehtävän pilkkomiseen osiin pitäisi vain käyttää enemmän aikaa, ja ensimmäisestä tavasta hahmottaa tehtävä voi tarvittaessa siirtyä käyttökelpoisempaan. Eikä varmaan pahitteeksi olisi miettiä palkintoja, jotka eivät lihota.

Tehtävän pilkkominen sopivan kokoisiksi paloiksi ja itsensä palkitseminen voi jonkun mielestä olla todella kaukana lihomisen estämisestä. Silti stressin väheneminen saa ahmimisen vähenemään, ja sitä kautta suurentaa todennäköisyyttä pysyä hoikempana.

Stressi ja lihominen

Stressaantuneena joiltain menee ruokahalu, mutta osalla meistä ruokahalu kasvaa entistä suuremmaksi. Lisäksi ruokahalu ei valitettavasti suuntaudu terveelliseen eikä edes tavanomaiseen ruokaan, vaan makea ja rasvainen alkaa maistua entistä paremmalta.

Ystäväpiiriini kuuluu erikokoisia ihmisiä hoikista pyöreämpiin. Näppituntumani on ollut, että hoikemman laidan ihmiset kadottavat ruokahalunsa stressaantuneina, ja nyt se vielä vahvistui pienen kyselyn avulla.

Näissä vastauksista ei löytynyt ainoatakaan, jolla stressaantuneena ruokahalu vähenisi ja joka olisi vähintään ylipainoinen eli painoindeksi olisi vähintään 25. Myönnän että toistakymmentä vastausta on vähän, mutta kyllä se pistää pohtimaan, mikä oikeasti on tärkeää, kun haluaa laihtua.

Jos oikeasti, isossa mittakaavassa ja enimmäkseen olisi todella niin, että vähintäänkin ylipainoiset stressaantuneina syövät liikaa, niin kyllä sen pitäisi vaikuttaa suosituksiin laihduttamisesta.  Ehkä terveellisen elämän korostaminen ei olisikaan niin tärkeää, ja tärkeämmäksi nousisi kehittää keinoja selättää stressi.

Muutama viikko sitten näin työkaverini innokkaasti ottavan kopioita kirjasta. Ajattelin, että tuo kirja on varmasti kiinnostava.

Kirja on Arto Pietikäisen kirjoittama Joustava mieli vuodelta 2010.

Olen aikoinaan lukenut aivan liikaa ja kritiikittömästi kaikenlaisia itsekehitysoppaita, joten saatuani kirjan lainaksi suhtauduin siihen aluksi vieroksuen.  Kansilehden mainoslause ”vapaudu stressin, uupumuksen ja masennuksen yliotteesta” sai minut lähinnä kavahtamaan. Kirjan alkulehdiltä kuitenkin selvisi, että kustantaja on Duodecim sekä kirjoittaja on psykoterapeutti ja työterveyspsykologi.

Olen lueskellut kirjaa ehkä kolmasosan verran ja hitaasti, koska monasti jään miettimään esitettyjä asioita. Paljon on tuttua, esimerkiksi se, että stressi voi johtua paitsi suuresta suoritusmäärästä mutta myös tunteista kuten surusta. Voisin arvella, että myös erilaiset kolotukset ja krempat lisäävät stressiä, mutta onneksi omalla kohdallani säännöllinen taijin harjoittaminen on nyt poistanut krempat.

Kirjassa on paljon samaa, mitä esimerkiksi Al-Anon käyttää eli muuta se mitä voit ja suhtaudu tyynesti siihen, mitä et voi muuttaa.

Viime keväänä 2017 minun elämääni helpotti taas Seligmanin kirjan Optimistin käsikirja (painettu vuonna 1999) lukeminen. Seligmanin kirjassa koetetaan löytää vastaväitteet oman mielen syytämiin syytöksiin (s. 266). Neljä tärkeää kysymystä ovat todisteet, vaihtoehdot, seuraukset ja hyöty, joilla turhaa kielteisyyttä oman itsensä suhteen koetetaan poistaa.

Tässä Pietikäisen kirjassa on samaa ideaa, että omia ajatuksia ei pidä ottaa turhan tosissaan. Esimerkiksi harjoituksessa seitsemän näkökulmaa ajatukseen (s. 116) tutkitaan seurauksia ja hyötyä, mutta tutkimusta viedään vielä pitemmälle eriyttämiseen asti. Ajatusten eriyttämisharjoituksissa (s. 119) tavoitteena on ”oppia eriyttämään oma minä ja ajatukset toisistaan ja oppia tarkastelemaan ajatuksia vain ajatuksina, sanoina ja kirjaimina”. Harjoituksessa omiin ajatuksiin otetaan etäisyyttä myös monenlaisin leikkimielisin keinoin kuten sanomalla niitä robottiäänellä tai tekemällä kirjoittamastaan listasta paperilennokki.

Einstein on todennut, että ongelmaa ei voi ratkaista samalla tasolla, millä se on luotu. En voi olla miettimättä, että ehkä lihavuus ei ratkea pelkästään keskittymällä syömisiinsä, vaan pikemminkin pitäisi löytää keinoja pärjätä ja päästä läpi stressikausista. Nyt tuntuu siltä, että tämä Pietikäisen kirja voisi antaa minulle uusia menetelmiä tarvittaessa selättää stressi.