Kokemukseni vaihedieetistä

Mielikuvani on, että ensimmäisen kerran luin vaihedieetistä kirjaston kirjasta. Kirjan Vaihedieetti on kirjoittanut Martin Katahn vuonna 1986, ja suomeksi se on käännetty 1989. Olen ostanut kirjan kirpputorilta yhdellä markalla, ja hämmästyksekseni löydän tarkan päivämäärän: 22.10.1994.

Kirja on innostavasti kirjoitettu. Heti esipuheessa kerrotaan, että keskimäärin laihtuu ”noin 300 g päivässä vaihedieetin kolmena viikkona”. Olin varmasti ollut tohkeissani löydettyäni noin hienon menetelmän. Sehän tarkoittaisi yli kuutta kiloa laihdutusjakson aikana.  Näin jälkikäteen mietin, että miksi ihmeessä hälytyskellot eivät soineet, kun kertaakaan en laihtunut noin suurta määrää laihdutusjakson aikana. Toki laihduin parisen kiloa, joka tuppasi nousemaan normaalijakson aikana.

Vaihedieetin perusidea on energiamäärän raju pudotus ja vaihtelu. Ensimmäisellä viikolla ensin neljä päivää saadaan 2,5 MJ (600 kcal) ja kolme päivää 3,75 MJ (900 kcal). Toisella viikolla syödään 5 MJ (1200 kcal) päivässä. Kolmannella viikolla kerrataan ensimmäisen viikon ohjelma.

Kirjassa on pikkutarkat ruokaohjeet. Ensimmäisenä aamuna syödään puolikas greippiä, 1 viipale grahamleipää ja 30 g juustoa sekä kahvia tai teetä. Ensimmäisellä lounaalla on 55 g lohta, ns. vapaita vihanneksia ja 5 grahamkeksiä.  Lisäksi saa syödä muutaman ylimääräisen hedelmän päivässä.

Hyvä puoli tuossa ruokavaliossa oli, että koin saavani kaikki tarpeelliset ravintoaineet. Selvästi oli mietitty, että miten pitää energiamäärä matalana, ja silti tarjota kaikki tarpeelliset vitamiinit, proteiinit ja kivennäisaineet.

Muistan silloin myös pitäneeni ruokayhdistelmiä herkullisina. Selailin kirjan lukuisia ruokaohjeita, ja koin miltei maistavani ruoan maun. Muutama vuosi sitten uteliaisuudesta kokeilin neljännen päivän aamiaista ”puolikas banaani, 30 g runsaskuituisia aamiaishiutaleita ja 2,25 dl rasvatonta maitoa”. Olipas se aamiainen oli väritön ja ankea!

Tuo dieetti on pelkkä tottelevaisuusprojekti, missä ei opita hyviä tapoja toimia muualla kuin kotona syödessä. En minä ainakaan halua nököttää vain kotonani ja odottaa painon tippumista kuin joku satukirjan prinsessa. Haluan tapailla ystäviäni, jolloin on vain vähitellen opittava löytämään itselle sopiva ruokamäärä.

Enkä todellakaan halua elää niin, että keskittyisin punnitsemaan grammavaa’alla ruoka-aineita. Ehkä postivirkailija tarvitsee taitoa arvioida silmämääräisesti painoja, mutta tavalliselle ihmiselle ei moisesta arviointitaidosta ole hyötyä. Ihan esimerkiksi kasvissosekeitto voi olla aika laihaa, tai sitten siihen on lurautettu kermaa. Paino ei merkitse, vaan energiatiheys.

Suurin ongelma tuossa dieetissä oli, että tulokset eivät olleet pysyviä. Saavuttamani kymmenisen kilon painonpudotus ei pysynyt, ja itse asiassa lihoin kaiken takaisin ja vielä korot päälle. Niin kuin monesti on, että se mikä laulaen menee, niin palaa viheltäen takaisin.

Ostaa vai ei?

Yöllä alkoi Black Friday -alennusmyyntipäivä, jolla kuluttajia houkutellaan alennusten perässä ostoksille. Toisaalta paperikalenteriini on painettu tälle päivälle Älä osta mitään. En voi olla miettimättä, että ovatko molemmat samana päivänä tarkoituksella.

Luin tänään Ylen sivuilta jutun Miksi hurahdamme heräteostoksiin, mistä saa vaikutelman, että me kaikki rakastamme ostoksilla käymistä. En jaksa kuitenkaan uskoa, että olen ainoa vastentahtoinen.

Tällaisena pienenä, pyöreänä ja sinisestä väristä pitävänä kuluttaminen ei ole mitenkään helppoa. Kaupoissa on kyllä runsain mitoin vaatteita naiselle, jos sattuu olemaan 164-172 -senttinen, käyttää kokoa 36-42, lantio on ainakin 20 cm leveämpi kuin vyötärö ja lisäksi pitää mustasta väristä.  Toki olen kuullut myös tähän ryhmään kuuluvien valituksia, mutta he sentään mahtuvat tarjolla oleviin vaatteisiin.

Minulle valmisvaatteiden vyötäröt kiristävät, mikään ei istu, lahkeet ovat liian pitkät, värit eivät miellytä ja materiaalit ovat jotain inhottavia sähköistyviä keinokuituja.   Vaikka laihtuisinkin, niin tilanne ei muutu, sillä pysyn edelleen lyhyenä.

Toki ostan sen mitä on pakko. Samanlaisia kotimaisia sinisiä puuvillasukkia ostan joka vuosi muutaman parin. Toisaalta aina huomatessani rikkinäisen sukan, heitän sen heti roskiin.

Sen verran tämän kymmenen kilon pudottaminen on vaikuttanut, että farkkuja on nyt helpompi saada. Itse asiassa minun pitäisi mennä ostamaan parit uudet farkut, sillä vanhat ovat löystyneet. Vain yhdet farkut enää ovat kireähköt vyötäröltä, ja kaikki muut ovat löystyneet. Vaikka sukkahousut ovat alla, ei vyötärö tahdo pysyä ylhäällä. Vyö voisi vähän auttaa, mutta aina en muista käyttää.

Olen ostanut pitkään farkkuja saksalaisesta verkkokaupasta, jossa on myös meille vatsakkaille tarkoitettuja housuja. Todella hämmennyin vuosi sitten, että sain ostettua farkut tavallisesta kaupasta ja ilman tarvetta lyhentää niitä. Kyllä, siinä kaupassa käyn vielä ennen joulua, jos siellä olisi vielä minulle tarjontaa.

Minusta on hienoa, että ihmiset jaksavat ja pystyvät panostamaan ulkonäköönsä myös ostelemalla uusia vaatteita, mutta katselen sitä maailmaan etäältä. Minulla olisi varaa ostaa uusia vaatteita, mutta rahani eivät yleensä kelpaa kauppiaille. Olen kuin kettu katselemassa pihlajanmarjoja, mutta en edes väitä marjojen olevan happamia.

Paino ja parisuhde

Viime vuosituhannella ensin laihduin kymmenisen kiloa, ja pääsin jopa 63 kiloon.  Sen jälkeen aloitin pitkän parisuhteen, ja lihoin jopa yli yhdeksänkymmentä kiloiseksi. Vertailun vuoksi tällä hetkellä painan noin kahdeksankymmentä kiloa.

Aivan päällimmäinen ongelma oli, että se kymmenisen kilon laihtuminen oli tapahtunut yhden talven aikana ja vaihedieetillä, josta pitääkin kirjoittaa postaus. Lyhyesti voi todeta, että vaihedieetti on tehokas menetelmä, mutta ainakaan minulle se ei tuottanut pysyviä tuloksia.  Aivan varmasti ilman parisuhdettakin olisin lihonut ensin ne kymmenen kiloa takaisin ja varmaan vielä korkojen kanssa. Muistan miten sinä kesänä olin toisaalta hyveellinen ja pyöräilin kolmekymmentä kilometriä joka arkipäivä, mutta joka päivä myös söin litran jäätelöä. Ei hyvä.

Toinen ongelma parisuhteessa oli, että en riittävästi puolustanut omia hyviä käytäntöjäni. Minä olin tottunut syömään kunnollisen aamupalan ja liikkumaan kohtuullisesti ja säännöllisesti, mutta en pitänyt puoliani, kun ne olivat uhattuina.  Aivan näppituntumalta arvioin, että hyvien käytäntöjen puolustaminen olisi varjellut ainakin viideltä lisäkilolta. Vastaavasti Remonttipainajainen -ohjelmista näkyy selvästi, miten ongelmat kasvavat, jos nainen ei pidä puoliaan.

Kaikki parisuhteet eivät onnistu, ja vaikka meillä oli viisi onnellista vuotta, oli meillä myös reilut kaksi todella ikävää vuotta.  Viimeiset ikävät vuodet parisuhteessa kyllä lihottivat, mutta lihoin kyllä myös ns. onnellisten vuosien aikana. Se on saanut minut pohtimaan, olivatko ne vuodet niin onnellisia, vai sopeuduinko liikaa. Olisiko pitänyt erota jo aiemmin, kun vielä en ollut niin lihava?

Tätä kirjoittaessa pohdin, että onko parisuhde oikeasti onnellinen, jos toinen osapuoli lihoo. Televisiossa on tullut ohjelma ”Rakas, sinusta on tullut pullukka”, josta en ole tainnut katsoa yhtään kokonaista jaksoa. Olen jäänyt käsitykseen, että hoikempi kumppani toimii jonkinlaisena valmentajana. Mutta onko tuo oikea ratkaisu? Olisiko parempi erota silloin, jos alkaa lihota parisuhteessa?

Lihavuuden yksi ongelma on, että monikin on tietävinään ratkaisuja.  Joku voi pysyä vuosikymmeniä laihana, vaikka syö runsaasti makeisia, ei juuri syö aamuateriaa mutta liikkuu runsaasti. Tai tiedän toisen henkilön, joka juo vain kahvia aamulla, ja silti pysyy hoikkana.

Se että yksittäinen ihminen pysyy hoikkana omalla tavallaan EI tarkoita sitä, että parisuhteen toisen puoliskon pitäisi toimia samalla tavalla. Minusta puolustamisen arvoisia käytäntöjä ovat ainakin ne, joista terveysvalistus toitottaa: syö aamupala ja liikunnan pitää tuottaa iloa.

Pieniä ajatuksia rentoutumisesta

Alan vakuuttua siitä, että on tärkeä löytää muitakin tapoja rentoutua kuin ahmia. Ahmimisesta olen ennenkin todennut, että se on helppoa ja toisteista, mutta  näitä ominaisuuksia löytyy kyllä muistakin rentoutumistavoista.

Monasti laihtuminen lähtee siitä, että tehdään mahdollisimman iso ja jopa vastenmielinen elämänmuutos mahdollisimman äkkiä. Olen alkanut miettiä, että mitähän tapahtuisi, jos sen sijaan laihtuva etsisi ensin itselleen sopivaa rentoutumismenetelmää.

Omalla kohdallani aamuinen taiji on nyt palannut elämääni ainakin joksikin aikaa. Aamuisin tuntuu hyvälle tehdä keskittyneesti liikesarja, joka herättelee kehoa ja mieltä. Liikesarjan jälkeen saatan selvittää esimerkiksi, että potkua aloittaessa potkaisun puoleinen käsi on ulompana. Olisihan noita selvitettäviä asioita enemmänkin, ja rauhallisina aamuina saatan taas tutkia lisää liikkeitä.

Iltainen hiljentyminen on jäänyt vähän vaisuksi, sillä teen sitä pari kertaa viikossa. Joskus on jotain menoa, mutta monasti vain jään tuijottamaan televisiota tai lukemaan lehtiä. Silti huomaan, että se parikymmentä minuuttia selkeästi tekemättä mitään antaa kyllä intoa tarttua pitkään roikkuneisiin pikkuhommiin. Eilen illalla sain liimattua pikkiriikkisen oven sivusta lohjenneen palasen sekä siivottua työpisteeni kynä- ja paperitelineen. Oli vähän hassua huomata, että siinä sentin nipussa oli papereita vuodelta 2010, jotka siirsin muistojen laatikkoon.

Olen taas alkanut kävellä työmatkat, ja kuulun siis niihin onnellisiin, että työmatkani on vain 1,3 kilometriä. Se on yllättävän näppärä tapa aamuisin vaihtaa kotiajatukset työajatuksiin, ja toisaalta taas kotiin palatessa vaihtaa ajatukset pois töistä.

Musiikki on monelle meistä rakas tapa rentoutua, ja siitä voi niin monella tapaa nauttia. Konsertissa käyminen on vähän vaateliaampi tapa, mutta jo sopivan radiokanavan aukaisu työntää arkihuolet hetkeksi vähän kauemmaksi.

Musiikin laajaan käsitteeseen kuuluu myös laulaminen, jota minä harrastan paitsi kesäisillä laulukursseilla myös kotonani. Onneksi asuntoni hyvin äänieristetty, joten naapurit eivät laulamisestani häiriinny. Joulun lähestyessä kaivan taas joululaulukirjan esiin, sytytän kynttilän ja kajautan ainakin omaksi ilokseni.

Saunominen on varmasti monelle suomalaiselle tärkeimpiä tapoja rentoutua. Kesäinen puulämmitteinen mökkisauna omana pitkänä rituaalinaan on parasta, mutta kyllä sähkösauna kaupungissa tarjoaa myös mahdollisuuden rentoutumiseen.

Aivan pienellä miettimisellä saa siis nousemaan mieleen monta tapaa rentoutua, ja ainakin omalla kohdallani ne tuntuvat paremmille kuin perinteinen television katselu tai lehtien luku.

Pohdintoja painoindeksistä

Yllä oleva kuva on painoindeksitaulukko, jossa näkyy WHO:n käyttämät rajat lihavuudelle (30) ja ylipainolle (25) . Tuo painoindeksi 22 on vain oma haaveeni, ja alle 18,5 oleva painoindeksi on WHO:n mukaan alipainoinen.

Painoindeksi lasketaan kaavalla BMI =paino kg/ pituus m^2
ja BMI tulee sanoista Body Mass Index.

Alipainoisuuden yleisyydestä on WHO:ssa tehty taulukko, jossa alle 18 painoindeksin yleisyys aikuisilla naisilla Suomessa on 1,7 %. Silti tuntuu, että monet missit ja median esittämät julkisuuden henkilöt ovat lähellä tätä rajaa.

Viime yönä mietin, että kuluttajana haluaisin median näyttämän kuvan naisista normalisoituvan. Markkinataloudenhan pitäisi toimia niin, että kun kuluttajat haluavat jotain, niin tuottajat alkavat sitä tuottaa.

Mutta painoindeksin suhteen olen epäilevä. Lähes kaikissa ohjelmissa naiset ovat hoikkia tai vielä hoikempia. Ehkäpä vain Jenni+ ohjelmassa on monenkokoisia naisia. Jos esimerkiksi yrittäisi välttää ohjelmia, joissa naisten painoindeksi olisi alle 20, niin mietin, että jäisikö mitään katsottavaa? Eikä oikein löydy tuotemainoksia, joissa on monenkokoisia mainoksia.

Arvelen että kaikkien balettitanssijoiden ja voimistelijoiden painoindeksit ovat alle kahdenkymmenen. Ymmärrän, että pikajuoksussa nopeammin juoksee nainen, jolla ei ole ylimääräistä raahattavaa, mutta pahoin pelkään, että esimerkiksi baletissa on vain totuttu, että naiset ovat hyvin laihoja.

Me sopeudumme omaan tapaamme, emmekä edes kyseenalaista sitä. Monenkin meidän mielestä esimerkiksi härkätaistelut tai naisten silpominen ovat väärin, mutta jos on kasvanut siihen kulttuuriin, niin kyseenalaistaminen voi olla vaikeaa. Myönnän itsekin, että omasta mielestäni tupakointi aikoinaan oli olevinaan ”tyylikästä”.

Tietenkin voidaan kysyä, että onko sillä väliä. Miksi median pitäisi heijastaa todellisuutta, kun kuluttajat kaipaavat viihdettä? Toisaalta media esittää vain yhden tyyppisiä haaveita, ja väitän, että monen paino-ongelman takana on käsitys ”oikeasta” painosta. Ja valitettavasti se ”oikea” paino on sitä, mitä media esittää.

Jos katsojat pystyisivät ohittamaan median vyörytyksen, niin he paitsi hyväksyisivät monipuolisemman naiskuvan, myös pystyisivät asettamaan järkevämmät tavoitteet omalle ihannepainolleen. Nyt jojoillaan vuodesta toiseen muutaman kilon takia, tai pahimmillaan laihduttamisen jälkeen lihotaan aivan uskomattomasti.

ps. Kävin tänä aamuna vaa’alla, ja painoa oli 80,5 kg. Koska vertailukelpoinen paino olisi farkut (0,6 kg) jalassa, niin ajattelen painokseni 81,1 kg. Joka on 200 g enemmän kuin kuukausi sitten. Harmi.

Seuraavan kerran menen vaa’alle 12.12.2017. Toivottavasti paino olisi edes vähän pienentynyt.

Hyvä kupla

Syksyn aikana on noussut esiin, että miten levätä kun väsyttää. Aikaa kyllä olisi ollut, mutta ei ole ollut vääntöä. Monasti kotiin palatessa väsyttää sen verran, että mitään ajattelua vaativaa tekemistä ei halua tehdä, eikä mikään ruumiillinen työ houkuta.

Yllättäen muutama ratkaisu ilmaantui kolmisen viikkoa sitten käymässäni yhden päivän retriitissä. Siellä ajattelin, että olen kuin isossa hyvässä kuplassa, jonka ulkopuolelle olen työntänyt tilapäisesti kaikki arjen ongelmat. Tajusin silloin, että jos retriitti oli iso kupla, niin arkeen voisin laittaa pienempiä kuplia.

Olen intoutunut pitämään hiljaisia hetkiä iltaisin kotiin palattuani, ja liikuntalokistani näin, että olen pitänyt niitä yhdeksän kertaa retriitin jälkeen. En tiedä, ovatko ne mietiskelyä, hiljentymistä vai puhdasta laiskottelua, mutta mitä väliä sillä on. Olen jopa nukahtanut kesken ”kuplani”, joka on kestänyt 7-40 minuuttia.

Saamani perusohje on yksinkertainen, eli että yritetään saada analyyttinen mieli hiljenemään miettimällä jotain lausetta. Se lause voi olla vain ”yksi, kaksi, kolme” tai aivan mikä itseä kiinnostaa. Olen itse käyttänyt hyvin vanhaa ja uskonnollista lausetta.

Kyllä, aiemmin syksyllä pohdin postauksessani Auttaisikohan rentoutumaan? sivustoon http://oivamieli.fi/ tutustumista, mutta enpä saanut aikaiseksi. Silloin ne ohjeet tuntuivat liian haasteellisilta aloittaa.

Olen myös alkanut aktiivisemmin harrastaa taijia retriitin jälkeen. Taiji on siis se ”kiinalainen aamuvoimistelu”, jota voi nähdä erityisesti iäkkäiden naisten harrastavan Pekingin puistoissa, tai ainakin näin 1991 siellä käydessäni.

Taiji kuuluu liikuntaperheeseen, josta kiinalaiset käyttävät nimeä ”wushu” ja länsimaalaiset ”kung fu”. Ja kyllä, ne kauniin rauhalliset liikkeet, joita tehdään aamuauringon kultaisessa valossa, ovat itse asiassa taisteluliikkeitä kuten ”torju apina” tai ”lyö vastustajaa nyrkeillä korville”.

Opettelin viime vuosituhannella jopa neljä erilaista sarjaa, mutta vuosien saatossa ne ovat unohtuneet. Pisimpään säilyi Peking-sarja, joka on niistä helpoin. Muutama vuosi sitten kokeilin uudestaan Peking-sarjaa, ja se oli pilkkoutunut kolmeen osaan. Onneksi löysin kirjasta yhdistävät liikkeet, ja aloin harjoitella uudestaan melko epäsäännöllisesti.

Nyt olen lähes kolmen viikon aikana tehnyt 17 kertaa taiji-liikesarjan, eli lähes joka aamu. Liikesarjan tekemiseen suositellaan käytettävän 5-7 minuuttia, ja olen mitannut aikaa. Tajusin tänään hupaisana yksityiskohtana, että yleensä ajanottoa käytetään, jotta saadaan aika lyhenemään. Minä yritän saada viiden minuutin sarjan venymään yli kuuden minuutin, ja muutaman kerran olen onnistunut.

Onneksi olen opetellut taiji-liikesarjan aikoinaan, sillä minusta taijia oli vaikea mutta kiintoisaa oppia. En todellakaan yrittäisi opetella tätä Peking-liikesarjaa väsyneenä, mutta nyt voin aamuisin lempeästi herätellä kehoni ja mieleni.

Mietiskely, hiljentyminen, saunominen ja taiji ovat esimerkkejä tavasta luoda hyvä kupla ympärilleen. Arjen pulmat ja haasteet voi hetkeksi työntää sen kuplan ulkopuolelle. Virkistäytymiseen ei tarvita ahmimista, vaan selvästikin on muita menetelmiä olemassa. Levon jälkeen jaksaa hoitaa asioita kuntoon.

Väliin vettä ja vihanneksia

Olen miettinyt, että miksi kehotukset ”juo vettä” tai ”syö vihanneksia” tuntuvat niin tympeiltä. Vastaavasti masentuneelle hihkaistu ”Piristy!” oikein henkii ymmärtämättömyyttä. Myös lihava tietää, mitä pitäisi tehdä, mutta ehkä ei välttämättä ole oivaltanut, miten muutos pitäisi tehdä.

Siirtyminen äkkiseltään pelkästään veteen ja vihanneksiin aiheuttaa aivan valtavan nälän, jonka lopputuloksena valitettavasti karkkikaupan valikoimat alkavat näyttää aivan liian kiinnostavilta. Lihava on nälkäinen ja mahdollisesti aliravittu. Pahimmillaan lihava kokee ruoan olevan kuin noiduttua, jolloin mikään määrä ei tunnu vievän nälkää.

Kyllä, totta on, että tarvitaan vettä ja tarvitaan vihanneksia. Vesi vie nälkää yllättävän tehokkaasti, kuten olen todennut jo postauksessa Vesi katkaisee ahmimisen. Vihanneksista tietää jokainen, että niitä olisi syötävä kuitujen ja ravintoaineiden takia.

Nyt haluan nostaa esiin taikasanan: väliin.

Se tarkoittaa, että edelleenkin voi ja saattaa käydä niin, että löytää itsensä syömästä sellaista, mikä ei ole keholle hyväksi. Mutta sen sijaan että pelkästään jatkaisi ahmimista, niin ensin ottaa vesilasin viereen. Hämmästyttävän usein se vesilasillinen tulee juotua, ja samalla tulee kylläiseksi tai ainakin kylläisemmäksi. Ruoka ei enää ole noiduttua, ja painon nousu loppuu.

Kun vesilasillinen alkaa aina ilmestyä ahmittavan ruoan viereen, voi jatkaa harjoitusta. Entäs jos ottaisi yhden porkkanan suklaakeksin jälkeen? Ja kun pystyy syömään vihanneksia myös ahmiessa, niin vähitellen suurentaa vihannesten määrää.

Jossain vaiheessa ahmiminen ikään kuin vetäytyy kauemmaksi. Ensin haluaa syödä kunnollista ruokaa, ja sen jälkeen ei enää suklaa maistukaan niin hyvälle. Tai vähitellen tajuaa, että suklaalevystä ensimmäiset kaksi palaa maistuvat parhaalle, mutta sen jälkeen suklaalevyn syöminen on pelkkää suorittamista.

Siinä vaiheessa voi alkaa laittaa pakastimeen tai karkkipurkkiin yli jääneitä ”herkkuja”. Näin seuraavan kerran kun kaupassa miettii sokeri- ja rasvapitoisten tuotteiden ostamista voikin muistella, että kyllä karkkipurkissa on vähän risteilystä ylijääneitä suklaarusinoita.

Nykyään useimmiten tavallinen ruoka maistuu paremmalle kuin ns. herkut. Maut ja rakenteet ovat monipuolisempia ja kaikenlaista E-töhnää on paljon vähemmän.

Yksi varsinaisten laihdutuskuurien ongelma on siinä, että niissä henkisesti varustautuu kuin erämaavaellukseen tai naparetkeen. Että nyt vielä voi syödä, mutta kohta kaikki ”herkut” jäävät taakse. Mutta jos hyväksyy sen, että ajoittain syö -nooh, mitä lie- niin pikku hiljaa määrät pienenevät.

Mustavalkoisuutta kannattaa välttää muutosta tehdessä, ja omaan itseensä kannattaa suhtautua lempeästi. Ison elämänmuutoksen tekeminen on kuin yrittäisi kääntää suurta laivaa. Koska läski on itseään tuhoavaa ainetta, niin vähemmälläkin muutoksella laihtuu. Täydellistä suunnan muutosta on turha odottaa nopeasti, sillä oppiminen vie aikansa.

Uskollinen masu?

Koira on uskollinen kumppani, joka paitsi haluaa miellyttää isäntäänsä, myös ajoittain tekee omat temppunsa. Toisaalta ruokaa sulattaessa keho tarvitsee tietoa, mitä lisätä mössöön ja missä tahdissa sitä pitää työntää eteenpäin. Ihmisen suolistoa onkin verrattu älykkyydeltään koiraan.

Olen miettinyt, että onko ahmimisen yksi syy siinä, että hankalina aikoina suolisto haluaa ilahduttaa omistajaansa. Olisiko mahdollista, että jollain tempulla suolisto saa ihmisen ahmimaan? Ahmiessaan ihminen toki rentoutuu. Vaikka osaoptimointi onnistuu, niin kokonaisoptimoinnin kannalta tilanne on ongelmallinen, sillä ainakaan ei laihdu ja pahimmillaan lihoo.

Ahmimisen yksi merkitys on siinä, että se peittää ongelmia. Juuri sillä hetkellä kun on syventynyt suklaakakun syömiseen, niin hankaluudet, haasteet tai jopa vastoinkäymiset eivät tunnu. Harvoin ahmiessa kohtaa mitään haasteita, joskus korkeintaan hillopurkin aukaisu voi vaatia vähän enemmän vääntöä.

Ahmiminen on turvallista, toisteista ja jopa alkeellisella tavalla tyydyttävää tekemistä, jonka myös osaa kunnolla. Ahmiminen rentouttaa, vaikka se on harmillista myöntää.  Maailma ja sen ongelmat jäävät kovin kauas ahmiessa.

Muistan aikoinaan, että olin hyvin tyytyväinen, kun sain ”suoritettua” keksipaketin tyhjäksi. Valitettavasti se ”suorittaminen” peitti tärkeämpiä tekemisiä, eikä ahmiminen oikeasti rentouta.

Eiväthän ne ongelmat katoa ahmimisen aikana. Viinan juonnista on sanottu, että koskaan ongelmat eivät ole niin pahoja, ettei niitä viinaa juomalla saisi pahemmiksi. Onneksi ahmiminen ei sentään pahenna ongelmia, tai korkeintaan sen verran, mitä viivyttely aiheuttaa.

Pyöritän ajatusta, että tekemisiä ja tunteita on kohdattava, vaikka se olisikin joskus hankalaa. Näin kirjoittaessa hahmotan se, että kohtaamisen ei tarvitse heti olla täysillä, vaan monasti riittää kun vähän ovea raottaa tai hypistelee asiaa. Olen huomannut, että kun hankaluutta pilkkoo kuin lisäisi reikiä Tahkojuustoon, niin vähitellen jää vain helppo murenien käsittely.

Edellisessä postauksessa Pohdintaa stressistä mietin, että hyvässä arjessa öisin nukutaan ja päivisin ollaan hereillä. Arki muodostaa kuin terveen seepraraidoituksen. Samankaltaisen seepraraidoituksen muodostaa terve syöminen, jolloin selkeinä ateria-aikoina syö, mutta ahmimisen ja muun viivyttelyn sijaan muina aikoina kohtaa elämää.

Koen päässeeni pois pahimmasta ahmimisesta, jossa olin aina vähän nälkäinen, enkä koskaan kylläinen. Tavallisen ihmisen voi olla vaikea ymmärtää, miten lihavan ruoka on kuin noiduttua. Muistan syöneeni aivan valtavasti, ja silti olin nälkäinen.

Tilannetta vielä pahensi se, että nälkäisenä halusin syödä makeaa ja rasvaista, mikä halu on varmasti vuosituhansia sitten muokkaantunut meihin. Aikoinaan oli ihan järkevää haluta syödä mammuttia ja marjoja, missä mukana tuli tarvittavat ravintoaineet.  Nykyajan sokeria ja rasvaa tirsuvat tuotteet taas eivät pahimmillaan sisällä mitään ravintoaineita, mitä suolisto ei tajua.

Ehkä omaa kehoaan pitäisi kohdella kuin lemmikkinä olevaa koiraa. Ruokkia ja antaa säännöllisesti liikuntaa, ja pitää huolta siitä, että itse on isäntänä.