Pohdintaa stressistä

Nyt olo on virkeä, sillä syksy on ollut miellyttävän kevyt monessa suhteessa. Lisäksi pääsin nauttimaan mukavasta syyslomasta tavaten kavereita, lukien ja puuhastellen kotona.

Olen jo monasti maininnut, että kevään työkuorma oli tavallista rankempi, ja stressitasoa nosti vielä siihen päälle pamahtanut polviongelma. Painoni nousi pahimmillaan 3,4 kiloa, mutta suunta on onneksi laskemaan päin. Koska stressi vaikuttaa painoon, niin nyt on hyvä pohtia stressiä.

Ensinnäkin tunnistan sen kevyen sähäkän stressin, joka saa puristamaan pikkaisen enemmän irti itsestä ja jolla saa työt ennen määräaikoja valmiiksi. Jos muuten on riittävästi aikaa hoitaa töitä, niin ajoittainen pieni stressi vain piristää.

Ongelmaksi tulee, jos stressi pääsee venymään liian pitkään, joka monella voi olla kuukausia. Viime vuosituhannella eri tavoin sählättyäni ja stressaannuttuani kehitin nimityksen ”harmaakamala”. Yleensä arki on kuin seepran raidoitus, jossa öisin nukutaan pimeässä ja päivisin silmät auki näkee valon. Mutta ”harmaakamalassa” arjen terve seepraraidoitus katoaa, jolloin öisin ei nuku eikä päivisin ole kunnolla hereillä.

Vaikka ”harmaakamala” on ääritila, niin jo siihen matkalla esiiin nousee henkinen väsymys. Omalla kohdallani ongelma on siinä, että henkisesti väsyneenä mielelläni olen rasittamatta kehoani. Keväällä sohvalla pötköttely ja television katselu viehätti aivan liian paljon, mikä ei kyllä yhtään virkistänyt. Edesmennyt presidentti Koivisto käsittääkseni lomaili vaikkapa risusavottaa tehden, mitä tapaa ihailen. Kyllähän ruumiillisen työskentelyn aikana mieli lepää.

Väsyneenä myös helposti tuherran enkä keksi ratkaisua. Olen joskus todennut, että teen virkeänä vartissa ja väsyneenä viidessä tunnissa. Olen sähäkkä työskennellessäni virkeänä, mutta väsyneenä samaan työhön sähräytyy aivan liikaa aikaa. Joskus olisi ollut parempi levätä se viisi tuntia, ja sitten vartissa tehdä työ valmiiksi.

Katsellessani Remottipainajainen -ohjelmia olen havainnut myös yhden stressikäyttäytymisen muodon: räpeltäminen. Räpeltämisellä tarkoitan, että aloitetaan jotain, mutta koska sen kokee vaikeaksi, aloittaa seuraavan homman. Näin pahimmillaan on monta asiaa pahasti kesken, ja arki muuttuu suorittamiseksi. Ohjelmassa ongelmat näkyvät suurennettuina, mutta tunnistan tuon ongelman omalla kohdallani pienemmässä mittakaavassa.

Olen vuosia pitänyt työlokia, jossa tänään tehtävät työt on listattu heti alkuun, alle kirjoittelen mahdollisesti myöhemmin tarvittavia yksityiskohtia ja päivät ovat käänteisessä aikajärjestyksessä. Tänä syksynä työlistassani on ollut viidestä kymmeneen kohtaa, ja useimpina päivinä olen saanut kaiken tehtyä. Kevään työlistoissa näyttäisi olleen pitkän aikaa parikymmentä kohtaa, joista aina muutaman tehdyn kohdalle tuli aina uutta.

Näin jälkikäteen on helppo tajuta, että olisin päässyt helpommalla, jos olisin jättänyt kerta kaikkiaan tekemättä jotain. Harmittavasti stressiin liittyy myös se ongelma, että päätöksen teko vaikeutuu.

Menestynyt tuttavani totesi aikoinaan, että paras on hyvän vihollinen. Ajatuksena on, että ei pidö tehdä ylilaatua. Myös Pareton periaate on, että 20 % asiakkaista tekee 80 % myynnistä.  Jopa Marttojen tuovat esiin ajatusta, että älä siivoa jouluksi komeroita, jos et aio viettää jouluasi komerossa. Kaikkea ei tarvitse tehdä, ja olennainen riittää.

Työpsykologiassa muistan puhutun kokonaisesta työstä, eli että suunnittelee, tekee ja tarkistaa. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta huomaan että varsinkin se tarkastaminen, joskus pieni yksinkertainen silmäys, jää minulta harmittavasti tekemättä. Joten tässäkin riittää työkenttää.

PS1. Yllä on kuva mytistetystä pyykkitelineestä lähdössä metallin kierrätykseen jätekatokseen. Tuo pyykkiteline oli niin heppoinen, että aivan omin voimin sain sen taiteltua kasaan.

PS2. Tänään on 500 vuotta siitä, että Luther julkaisi teesinsä. Anna-Stina Nykäsen mahdottoman hyvä kirjoitus Nykymeno Suomessa ei miellyttäisi Martti Lutheria oli Helsingin Sanomissa sunnuntaina.

Harjoittamalla hallintaan

Minulla on mielikuva videopätkästä, jossa nurmikentän yli kiitää ratsu selässään jousimies. Jousimies virittää jousensa ja sinkauttaa nuolensa maaliin. Hevonen laukkaa, jousimiehen vartalo ja kädet liikkuvat ratsun tahdissa, mutta silti osutaan.

Olen ymmärtänyt niin, että itämainen tapa oppia vaikkapa ampumaan jousella sujuu niin, että alkuun vain hypistellään jousta. Vähitellen jousi aletaan nostaa ampuma-asentoon, ja ennen kuin edes ammutaan maalin suuntaan, aikaa kuluu paljon.

Hoikistumiseen johtavaa elämänmuutosta tehdessä tunti, päivä tai edes kuukausi ei ole mitään verrattuna jäljellä oleviin vuosikymmeniin. Nuoret voivat odottaa elävänsä jopa kahdeksan vuosikymmentä, mutta kyllä vielä tässäkin kohtaa elämänkaarta vuosikymmeniä on edessä.

Samaan asiaan liittyy se, että ei kannata laittaa mitään aikataulua laihtumiseensa. Hyvinä aikoina laihtuu, ja hyvä on, jos rankkoina aikoina ei tule paljoa takapakkia.

Viime keväänä kun tietämäni rankan jakson päälle tuli vielä polven kiukuttelu, niin olisi ollut aivan turha yrittääkään laihtua. Jokin kuukausittainen määrätavoite olisi vain lisännyt turhaa painetta, mikä se olisi saattanut aiheuttaa pitkäaikaisen ahmimisen. Elämästä ei koskaan tiedä, miten se heittää, ja siksi vain pitää ottaa vastaan mitä tulee ja toimia parhaansa mukaan.

Harva myöskään laihtuessaan tarkkaan tietää, että paljonko energiaa ruoka sisältää, paljonko ruokaa on ja paljonko tarvitsee juuri sillä hetkellä energiaa. Vaikka monessa asiassa täsmälliset tavoitteet ja suoraviivainen eteneminen on hyväksi, niin hoikistumisen suhteen on turha mitata ja yrittää hallita kaikkea.

Kaikki virtaa, joten pitää vain tutkia ja hypistellä asioita. Hoikistumisen ei mielestäni pidä olla tarkasti mitattu tottelevaisuusprojekti vaan rauhallinen ja miellyttävä oppimisprosessi. Tällöin liikunta on pikemminkin keino estää tarpeeton näläntunne ja saada parempi yöuni. Lisäksi kasvispitoista ruokaa syödessä joskus voi syödä enemmän, joten seuraavalla kerralla ei ole niin nälkä ja syö vähemmän.

Rauhallinen suhtautuminen asioiden muuttumiseen estää äkkikäännynnäisen innon, joten hyväksyy myös muiden tavat laihtua. Yksi laihtuu yhdellä tavalla, toiselle sopii toinen tapa laihtua. Lääketiede ei ole vielä ratkaissut, miten pysyä pitkäaikaisesti hoikkana, joten eri tavoille pitää antaa tilaa. Aina kannattaa myös muistaa, että aikuisilla on oikeus tehdä omat virheensä.

Tavoitteen kuvailua

Numerot on helppo lyödä esiin tavoitteestani. Haavepainoni on 55 kiloa, mutta olen jo tyytyväinen, kun pääsen alle 62 kilon, sillä silloin painoindeksini alittaa 25. Edelleenkin totean, että olen kiitollinen jokaisesta kilosta, joka pysyy poissa. Ja jos en ole muistanut kertoa, olen vain 1,57 m pitkä.

Helppoa on kirjoittaa, että toivon veriarvoni olevan kunnossa ja muutenkin olevani niin terve kuin mihin itse kohtuudella voin vaikuttaa. Myönnän että silloin pääsisi helpommalla terveydenhoitohenkilökunnan kanssa. Toisaalta nyt on kyllä ollut aika rauhallista, jossa ehkä auttoi, että työterveyshoitaja sai neljän viimeisimmän vuoden painotaulukkoni.

Kuvasin postauksessani Pohdintaa hoikistumisesta sitä, että millainen pitäisi hyvän hoikistumismenetelmän olla. Tärkeiksi asioiksi nousivat muutoksen määrä, tulosten pysyvyys ja stressinsieto.

Tavoitetilanteessa olen tehnyt tarvittavat muutokset, joten voin syödä tavallista ja monipuolista ruokaa ilman tarvetta ostaa erikoistuotteita tai kuljetella muovirasioissa eväitäni. Lisäksi voin joskus juhlia tai jopa kevyesti herkutella vaikka viipaleella syntymäpäiväkakkua pelkäämättä lihomista. Tavoitetilanteessa pysyn hoikempana, vaikka iskisikin stressikausi.

Minulle on hieman vaikea ajatus se, että syö vähän. Se tarkoittaa, että arkisin ei pysty eikä edes halua syödä isoja annoksia. Pieneen mahalaukkuun ei pysty syömään paljoa, joten jo nyt olisi hyvä saada annoskoot pienenemään. Voi olla, että muutosta on tapahtunut, mutta vielä pitää säätää.

Jotta en halua syödä paljon, minun pitää saada se virheellinen ajatus muuttumaan, että on hyvä syödä paljon. Lapsuudessani hoettiin ”syö että jaksat” ja kilttinä tyttönä söin lautasen aina tyhjäksi. Ehkäpä myös enkeleiden luo siirtynyt äitini osasi esittää rakkauttaan lähinnä vain ruoan avulla.

Vähässä syömisessä on myös se hyvä puoli, että kuluttaa vähemmän, mikä nykyään ilmastonmuutoksen jyllätessä vähän keventää omatuntoa.

Hoikempana pysyy paremmin, jos mieltymys ja rasvaiseen on pienentynyt. Parasta ehkä olisi, jos herkutteluun riittäisi alle 30 g suklaata, ja tämäkin aika harvakseltaan. Hiljattain risteilyltä tuomaani mustikkasuklaata meni 70 g, mutta 25 g jäi jäljelle karkkipurkkiin, joten tässäkin oikeaan suuntaan ollaan menossa.

Olen alkanut miettiä, että minulla ahmiminen lohduttaa ja ikävämpänä asiana mahdollistaa väistelyn ja viivyttelyn. Enkä tarkoita tällä väistelyllä mitään Remonttipainajaisen kaaoksia, mitä ihmiset saavat aikaan useita vuosia jumittaessaan remontissa. Oma väistelyni on pikemminkin sellaista tyhmää muutaman päivän tai viikon voimien keräämistä, että saan hoidettua vastenmielisen asian. Eihän se viivyttely elämää suista raiteiltaan, mutta aiheuttaa turhaa stressiä.

Joten hoikempana pitää olla fiksumpia tapoja lohduttautua ja levätä, mutta myös jämäkämpi ote kohdata hankaluuksia.

Hoikempana pysyisi, kun liikkuisi säännöllisesti ja miellyttävästi, jossa voisi auttaa samaa liikuntaa harrastavat ystävät. Nykyään teen kyllä kaikenlaista mukavaa ystävieni kanssa, mutta emme liiku säännöllisesti. Tällä hetkellä koen, että työmatkojen lisäksi liikunnakseni riittää siivousprojekti, mutta tämä alkaa kyllä olla loppusuoralla.

Tavoitteeni hoikistumisessa on hyväksyä omat muutokseni ja tuntea oloni kotoisaksi myös pienemmässä ulkokuoressa. Näen nyt muutoksen kuin sarjana kanavan sulkuja, joissa laiva menee aina yhtä tasoa lähemmäksi merta. Oman aikansahan se ottaa, mutta mikäs kiire tässä valmiissa maailmassa.

Lounas ja illallinen

Yllä olevassa kuvassa on hiljattain syömäni lounas. Tulin kävelyltä, ja mieleni teki paistettua sipulia, joten ei kun paistamaan. Lisäksi jääkaapissa oli pikkuinen pätkä kesäkurpitsaa, joten paistoin sen samalla.

Alla on hirssiä, joka on mielestäni aika mautonta. Aikoinaan luin Kiinasta kertovasta kirjasta, että sikäläiset köyhät maanviljelijät syövät hirssiä siksi, että se pitää nälän loitolla. Hirssissä on melko paljon kuituja, joten se saattaa olla syy. Enkä osaa kyllä mitenkään tutkia, että onko totta se, että se pitäisi nälkää loitolla.

Kuvan Kidney-pavut ovat ruotsissa kasvatettuja. Hintaero muualla kasvatettuihin on pieni, mutta arvelen ruotsalaisten noudattavan paremmin kaikenlaisia määräyksiä.

Ja kyllä, se on makkaraa tuon yhden voileivän päällä. Lähikaupassa oli joku tarjous, ja koska aina joskus syön makkaraa, niin ostin paketin. Myös juuston alla oleva voileipä on tummaa reikäleipää.

Lisäksi on muutama kirsikkatomaatti ja vedellä laimennettua piimää. Huuhtaisen loput piimäpurkista vedellä, vaikka se voi jonkun mielestä olla outoa.

Tämä annos näyttää ja oli iso, ja olin aika täynnä syötyäni tämän. Joten ei ole ihme, että illallinen näyttää aika pieneltä. Kuvassa on suomalaisia härkäpapuja, joiden päällä on parvekkeellani kasvatettua ruohosipulia pilkottuna. Täytyy myöntää, että aika usein syön papuja, koska pidän niistä ja niitä on helppo maustaa eri tavoin.

Papujen päälle voi lirauttaa paitsi oliiviöljyä, myös seesam- tai rapsiöljyä. Lisäksi papuihin voi lisätä paitsi ruohosipulia, niin myös pilkottua valkosipulia tai tavallista sipulia. Valkopippuri tai mustapippuri sopivat mielestäni maustamiseen, ja säväystä voi antaa sitruunalla tai valkoviinietikalla. Helppo tapa saada lisää makua on myös lorauttaa päälle balsamietikkakastiketta.

Lautasella on lisäksi ruusukaalia ja juustovoileipä sekä raaka tomaatti ja porkkana. Juomana oli rasvatonta maitoa. Lisäksi teki mieli makeaa, joten kulhossa on turkkilaista jugurttia, vähän sekalaisia pähkinöitä silputtuna ja kellertävät pallerot ovat hunajaa.

Pidin tuon päivän syömisiä kohtuullisen terveellisinä ja hoikistavina, mutta eivät todellakaan kaikki päivät ole tuollaisia. Eilen olin jälleen risteilemässä, ja kävimme Kaijan kanssa buffetissa. Oli se hyvää, ja mielestäni söin samalla tavalla kuin aiemminkin. Pidän eri ruokien maistelusta, ja otan vain vähän kaikkea, ja jälkiruokia otin vielä uudestaan.

Tänään on tuntunut, että olisin voinut syödä vähemmänkin. Vähemmän olisi nyt ollut parempi.

Ei niin järkevää

Kaipa sitä seuraa maailman menoa aina vähän miettien hoikistumista, sillä niin kaukaisilta ensin näyttävät asiat herättävätkin aivan uusia ajatuksia.

Lauantain Helsingin Sanomien yhtenä pääkirjoituksena oli Kimmo Pietisen kolumni Kuka meistä voi kirkkain silmin väittää käyttävänsä rahaa vain järkiperustein? . Kolumnissa kerrottiin taloustieteen Nobel-palkinnon saaneesta professori Richard Thalerista.

Kiintoisaa oli ajatus siitä, että ”ratkaisuissamme on aina mukana myös psykologiaa: ajattelukyvyn rajoittuneisuutta, ongelmia itsehillinnässä ja sosiaalisia mieltymyksiä. ”

Kolumnissa kerrotaan, että tähän asti on oletettu ihmisten käyttäytyvän talousasioissa järkiperäisesti, mutta ihmiset käyttäytyvätkin ”sopimattomasti”.  Mieleeni tulee, että ihmisten oletetaan käyttäytyvän myös laihduttaessaan järkiperäisesti, jolloin valistus olisi järkevä tapa toimia. Silti ihmiset käyttäytyvät myös laihduttaessaan ”sopimattomasti”.

Moneen kertaan on todettu, että jos se olisi tiedon jakamisesta kiinni ja vielä näiden ohjeiden noudattamisesta kiinni, niin Suomessa ei olisi yhtään lihavaa.

Mikä saa ihmisen tekemään ”sopimattomia” asioita?

Pienenä esimerkkinä se, että olen tupakoinut viime vuosituhannella reilut neljä vuotta. Tupakointi harmitti, sillä esimerkiksi uinnin jälkeen pukuhuoneessa haistoin, miten pahalle vaatteet haisivat. Ärsyttävintä oli se, että loppuaikana nautin vain muutamasta savukkeesta koko askissa, ja muut savukkeet oli vain pakko polttaa.

Jostain se tupakointi lähti liikkeelle. Toki siihen aikaan tupakan mainonta oli vapaampaa sekä olin nuori ja epävarma. Jotain hohtoa tupakointiin oli onnistuttu luomaan, sillä jos aivoistani olisi voinut tulostaa ajatuksia, olisivat ne olleet jotain tällaista:

”Tiedän että tupakointi on epäterveellistä.”

”Koen polttamisen lähes tyylikkäänä.”

On mielenkiintoista, että minulla on vaikeuksia löytää sanoja tuohon polttamisen aloittamiseen. Tyylikäs on liian iso sana, hohdokas on vähän vanhahtava. Lisäksi kiintoisaa on tuo ristiriita, että tasan tarkkaan tiesin polttamisen olevan epäterveellistä, mutta silti piti tyhmänä aloittaa.

Jotain samaa on kuin tupakoinnin aloittamisessa on lihomisessa, sillä minusta lihavuus lähtee liikkeelle ensimmäisestä laihdutuskuurista. Vaikka jo nykyään osataan varoitella pikadieettien vaaroista, niin silti osa sortuu niihin.

Ensin ”laihdutetaan” muutama päivä tai jopa viikko kituen liian vähäisellä energiamäärällä ja pahimmillaan saaden liian vähän ravintoaineita. Sen jälkeen sitten mikä tahansa transrasvoja pursuva moska maistuu hyvälle, ja kappas, laihtumisen asemasta onkin lihottu pari kiloa. Jolloin entistä päättäväisemmin aloitetaan kitukuuri, ja lopputulos on entistä huonompi.

Eihän dieettejä ole kielletty, mutta ehkä pitäisi. Mediassa nostetaan esiin kymmeniä kiloja pudottaneet, ja televisiossa esitetään milloin milläkin kitudieetillä kärvisteleviä osanottajia. Toki tulokset ovat hetkeksi suuria, mutta mielikuvani on, että harvalla saavutettu paino pysyy.

Olisi varmasti liian tylsää vain juoda enemmän vettä ja syödä enemmän kasviksia, jolloin moskan ”herkullisuus” vähenee. Lisäksi taitaa olla helpompaa alkaa rankka kuntokuuri kuin pidättäytyä kohtuudessa ja pikkuhiljaa etsiä itselleen sopivaa tapaa liikkua.

 

 

Samaa mieltä

Katselin ylen painonhallintasivua , ja huomasin, etten ollutkaan lukenut syyskuun artikkelia Ääripäät pois painonhallinnasta. Siinä lääketieteen tohtori Harri Helajärvi esittää ajatuksiaan lihavuuden hoidosta, ja kerrankin nyökkäilin koko artikkelin lukemisen ajan.

Ihan jutun alussa on ”Syöminen vapauttaa aivoissa endorfiineja. Se saa aikaan kylläisyyden ja mielihyvän tuntemuksia. Toistuva ylensyöminen voi kuitenkin lamaannuttaa hormonijärjestelmää ja edesauttaa lihomista.”

Tuntuu niin tutulle. Terve syöminen antaa miellyttävän tunteen, mutta valitettavasti ahmiessa tunne kylläisyydestä katoaa.

Jutussa myös esiteltiin hyvän painonhallitsijan kolme peruspiirrettä

  1. syö kunnon aamiaisen
  2. syö tasaisesti pitkin päivää
  3. suhtautuu ruokaan rennosti

Minulle termi ”painonhallitsija” antaa aika kuninkaallisen olon, mutta kyllähän sitä on oman elämänsä pieni sankari onnistuessaan painonhallinnassa.

Tuntuu että olen päässyt aika pitkälle näiden kolmen piirteen suhteen. Aamiaisen olen aina syönyt, mutta joskus on unohtunut syödä tasaisesti pitkin päivää. Lähes aina ehdin lounaalle, ja niitä muutamaa poikkeusta varten minulla on varrasleipää työpöydän lokerossa.

Tuo sopivan rento suhtautuminen herkkuihin on missä olen erityisesti samaa mieltä. Aiemmin en todellakaan ole suhtautunut ruokaan rennosti, mutta nykyään sekin sujuu aiempaa paremmin. Ei kannata jättää jotain tarjolla olevaa herkkua väliin, jos se sitten jää vain pyörimään mielessä. Kielletyn hedelmän houkutus on vahva. Toki aina ei kannata syödä kaikkea tarjolla olevaa, varsinkin jos jokin ei juuri sillä hetkellä houkuta.

Jutussa varoitetaan ylilyönneistä, ja siinä olen taaskin samaa mieltä. Ihan viime kuulta muistan, miten harmitti, kun paino oli noussut. Kyllä mielessä häivähti, että nyt aloitan kunnon kuurin. Onneksi pitäydyin kohtuudessa, ja nyt oli paino pudonnut. Toki auttamassa on tämä vähän hassu siivousprojekti. Tunnen itseni lähes kotirouvaksi, ja todellakin arvostan kotirouvien työtä. Ystäväni Tarjan mukaan harva kotirouva kuitenkaan merkitsee Excel-talukkoon siivottavat kohteet.

Yllä olevassa kuvassa on hiljattain syömäni ilta-ateria. Lautasella on kukkakaali-parsakaali-gratiinia sekä raakoja tomaatteja, porkkana ja pätkä kesäkurpitsaa. Lisäksi kaksi leipomaani sämpylää ja lasillinen vedellä ohennettua piimää.

Tuon gratiinin kanssa kävi sen verran hassusti, että luulin tekeväni juustokastikkeen vehnäjauhopohjalle, mutta purkissa olikin mannaryynejä. Eivät ne kyllä mitenkään makua ole haitanneet. Sämpylät olen leiponut ne ilman suolaa, ja minulle ne maistuvat oikein hyvin. Juustossa kuitenkin on suolaa mukana.

Arvelen myös, että tämä ilta-ateria on kohtuullisen terveellinen. Voi olla, että gratiinissa on liikaa rasvaa, mutta toisaalta varmaan kasvispitoisuus tasoittaa. Siltikään kaikki ateriani eivät ole näin terveellisiä, sillä muutoin en pysyisi näin lihavana.

 

 

 

 

Kehorauha ja muita kuulumisia

Syyskuun loppupuolella esitettiin dokumentti  Lihava ja onnellinen, jossa Piia Viena kertoi elämästään. Piialla on myös oma blogi Värikäs elämäni, jossa erilaiset värikkäät vaatteet ovat pääosassa.

Piia näyttää onnelliselta ja kertoo veriarvojensa olevan kunnossa. Jokin siinä tuntuu ärsyttävän ihmisiä, sillä Piia saa myös ikävää palautetta. Toivottavasti Piian onnellisuuden ärsyttävyys ei liity siihen, että Piia on keskimääräistä painavampi. On aika surullista, jos onnellisuus on sallittu vain jollekin pienelle erikoisryhmälle.

Aivan ajatusleikkinä, niin pitääkö ihmisen olla tietyn painoinen, että saa olla onnellinen? Tai saako tavallista pitempi ihminen olla onnellinen? Onko onnellisuus sallittu vain 28-vuotiaalle valkoiselle 178-senttiä pitkälle miehelle?

Kyllä pitäisi kunnioittaa kehorauhaa, ja antaa ihmisten olla sellaisia kuin ovat. Kellekään ei pitäisi mennä sanomaan, millainen pitäisi olla.

Nollasummapelistä puhutaan silloin, kun toisen saama on pois toiselta.  Mutta ei onni voi olla nollasummapeliä, sillä monet onnellisuutta tuottavat asiat ovat ainakin Suomessa ilmaisia. Esimerkiksi Suomessa on  kaunis luonto ja puhdas ilma.

Omista kuulumisistani sen verran, että yllä olevassa kuvassa on eteisen räsymatto kuivumassa kyljittäin olevalla pyykkitelineellä, ja jakkara pitää viritelmää pystyssä. Ensin yritin laittaa märkää mattoa tavalliseen tapaan kiinalaisen pyykkitelineen päälle, mutta muutama kriittinen osa vääntyi. Enemmän naurattaa, että näin kävi, ja täytyy tässä lähipäivinä käydä ostamassa uusi pyykkiteline.

Olen siivonnut hämmentävän innokkaasti. Laskin liikuntalokistani, että viimeisen kuukauden aikana olen siivonnut niin, että hengästyn, kaikkiaan 14 kertaa ja yli parikymmentä tuntia. Siitä tulee kolme kertaa viikossa puolisentoista tuntia. Eilen esimerkiksi tuota yllä olevaa mattoa märkänä siirrellessä taas huomasin, että voisi se kunto olla korkeampikin.

Myönnän että teen nyt turhankin tarkkaa siivousta, ja jatkossa viikoittain riittää se sama puolituntinen kuin aiemmin. Sen verran tämä jynssääminen ja nysvääminen on näyttänyt, että missä kannattaa pölyrättiä huiskauttaa muutaman kerran vuodessa. Lisäksi on mukava huomata, että mitä kaikkea tavaraa löytyy.

Täytyy alkaa miettiä, että miten oikeasti nostan kuntoani. Veikkaan, että vaikka kuinka venytän tätä siivousprojektiani, niin kyllä tämä kuukauden päästä on ohi. Siinä vaiheessa olisi hyvä aloittaa ihan oikea kuntoilu.

Elämä tuntuu tällä hetkellä yllättävän mukavalta, mistä nautin nyt. Aikanaan tulevat taas omat haasteensa, mutta nyt tuntuu hyvälle. Työkuorma on tavallista kevyempi, ja lisäksi tänä aamuna vaaka näytti 80,3 kg, joka vertailukelpoisena painona on 80,9 kg. Edellisestä punnituksesta paino on pudonnut 1,8 kg. Jiihaa!

Ilman lihavia

Lihavuus on länsimaissa kieltämättä iso ongelma tällä hetkellä. Myönnän lihavuuden aiheuttamat ongelmat monessa suhteessa ja tiedän myös omakohtaisesti laihtumisen haasteelliseksi. Hiljattain leikin ajatuksella, että mitä tapahtuisi, jos lihavat yllättäen laihtuisivat normaalipainoisiksi.

Mihinkään median hehkuttamaan alipainoisuuteen, jossa painoindeksi olisi alle 20, ei tarvitsisi päästä. Ihan tuollainen 25 painoindeksinä riittäisi. Nythän meitä lihavia on viidesosa suomalaisista, mistä kirjoitin jo helmikuun postauksessa Lihavakin on ihminen. Ajattelen, että yllättävän laihtumisen vaikutukset näkyisivät terveydenhoidossa, elintarviketeollisuudessa sekä maataloudessa.

On varmasti tilastoja siitä, että paljonko terveydenhoidosta menee lihavuuden aiheuttamien sairauksien hoitoon ja arvelen luvun olevan merkittävä. Aivan ihme tarvittaisiin siihen, että lääkäreiden ja sairaanhoitajien tarve vähenisi, mutta jo pienempi muutos kansakunnan keskimääräisessä painoindeksissä vähentäisi kustannuksia. Olisihan se hienoa, että terveydenhuollon kuormitus vähenisi ja tarvittaviin lääkkeisiin menevät korvaukset pienenisivät.

Vaikka ihminen laihtuisi, niin silti tiedän tapauksia, että diabetes tai verenpainetauti ei ole helpottanut. Lisäksi mietin, että kun jossain vaiheessa on kuitenkin pakko kuolla, niin tulisiko nykyisten sairauksien tilalle sitten entistä hankalammin hoidettavia sairauksia.

Isoin muutos varmasti kohtaisi elintarviketeollisuutta. Jos nyt ajatellaan perinteisesti lihottavina pidettyjä ruokia, niin tyypillisesti niissä on halpa raaka-aine ja reipas markkinointi. Tuskinpa raaka-aineet maksavat paljoakaan virvoitusjuomiin, sipseihin tai makeisiin, eikä varmaan tuottaminen kovin kallista ole.

Oma veikkaukseni on, että elintarviketeollisuus saa ihan mukavat tulot meistä lihavista. Jos tapahtuisi se ihme, että ihmiset vähentäisivät merkittävästi kaikenlaisen selkeästi lihottavan syömistä, niin kyllä virvoitusjuomajäteissä, hampurilaisketjuissa tai makeisten valmistajien parissa poru nousisi.

Lisäksi jos laihtumisen ihme tapahtuisi, niin kyllä se vaikuttaisi myös maatalouteen. Suomessa vaikutukset voisivat näkyä lihan kysynnän pienenemisenä ja erilaisten vihannesten kulutuksen kasvuna. Suomalaiset tuskin tekevät isoa koloa maailman maissivuoriin ja siitä tuotettuun glukoosi-fruktoosi-mereen. Tilanne muuttuisi, jos kaikkialla maailmassa kuluttajien tottumukset muuttuisivat.

Alla on maanantaina syömäni illallinen. Lautasella oli uunissa haudutettua punajuurta, joiden päällä pikkaisen kermaviiliä, kikherheitä ja liraus oliiviöljyä, kvinoaa ja liraus seesamöljyä, muutama keitetty ruusukaali sekä raakana kotimainen porkkana ja paprikaa. Lisäksi oli näkkileipä, jonka päällä oli vähän juustoa sekä salaattia ja paprikaa, kotimainen omena ja lasi maitoa.

Tuo ateria rakentui hissukseen. Yhtenä päivänä keitin kvinoaa, jota jäi vähän yli. Toisena päivänä tein uunijuureksia punajuuresta ja lantusta. Ja vielä oli ollut päivä, jolloin olin keittänyt paketillisen kikherneitä ja pakastanut osan rasioissa. Kasasin näistä pikkuannoksista aterian, joka maistui hyvälle ja arvelisin olevan kohtuullisen terveellistä.

Keskustellaan tästä

Edelliseen postaukseeni Lääketieteen apu liittyen löysin mielenkiintoisen tulosteen viikonloppuna järjestellessäni papereitani. Olin saanut tulosteena konsultaatiovastauksen kuten työterveyslääkärini, sillä olin 2009 käynyt vasemman polven takia ortopedin vastaanotolla.

Polveni tilanteen ja hoitosuunnitelman välissä olivat kummalliset lauseet:

”Status: yt kohtalainen obesitas. Keskustellaan tästä”. Vielä tarkemmin lukiessa huomasin lääkeannostusten välissä olevan ”Laihdutus vuoden aikana (n. 500 g/vko)”.

Olin silloin varmasti lihavampi kuin nyt, sillä tuohon aikaan painoni liikkui välillä 86-92 kg eli painoindeksinä 35-37. Nyt painoni on hipsun yli 33, joten edelleenkin kuulun lihavien luokkaan.

Se mikä minua hämmentää tuossa konsultaatiovastauksessa on se, että emme todellakaan keskustelleet. Minusta lääkäri kertoi pitävänsä tomaattituoremehusta, mutta ei se ole mitään keskustelua lihavuudestani. Enkä todellakaan sopinut mistään laihduttamisesta.

En kokenut tulleeni kuulluksi, eivätkä minun ajatukseni millään lailla kiinnostaneet lääkäriä. Tylsä sanoa, mutta olin hänelle vain lihava norsu, jota hän ohjeisti omasta korkeudestaan.

Olen pitänyt tasaveroisen vuoropuhelun ohjeista, jotka Gustavsen ja Engelstad 1989 kehittivät:

  1. Jokaisen oma kokemus on arvokas ja ainutlaatuinen.
  2. Kaikki ovat yhdenvertaisia ja kaikki perustelut yhtä oikeutettuja.
  3. Kaikille annetaan mahdollisuus käsitellä asiaa.
  4. Vuorovaikutus perustuu aktiivisuuteen jokaisen näkemyksen esiintuomiseksi.
  5. Kaikilla on vastuu siitä, että kukin voi ilmaista haavoittumatta oman käsityksensä.
  6. Yhteisen käsityksen luominen edellyttää erilaisuuden hyväksymistä ja perustelemista.
  7. Vuoropuhelulla tähdätään sellaiseen yhteisymmärrykseen, joka mahdollistaa käytännön toimet.

Arviolta puolet lääkärin vastaanottoajasta menee tietokoneen näpyttelemiseen, ja monasti aikaakin vain on parikymmentä minuuttia. Minusta ei ole mahdollista luoda hyvää viestintäyhteyttä puhumattakaan vuorovaikutuksesta kymmenen minuutin aikana.

Ymmärrän että lääkäriä turhauttaa, että potilas lihoo sekä vaarantaa terveytensä. Varmasti silloin haluaa tehdä jotain, vaikkei sillä ole mitään vaikutusta. Mutta eihän ole mitään järkeä vaikka alkaa iskeä suonta kuten keskiaikana. Ei pidä tehdä sellaista, mikä ei millään tavalla auta, enkä todellakaan usko lääkärin omaavan sellaisia taikasanoja, että ihminen laihtuisi pysyvästi.

Suurin ongelma on mielestäni siinä, että lihava pitäisi saada muuttamaan mielipiteensä ja pysyvästi. Muutettavat mielipiteet olisivat mahdollisesti seuraavia:

  • Ainoa oikea kylläisyys on ähky.
  • Ahmiminen helpottaa ja on mukavaa puuhaa.
  • Liikunta on aina epämukavaa.

En vain tiedä, miten mielipiteitä voisi muuttaa. Miten esimerkiksi urheilujoukkueen A vannoutunut kannattaja saataisiinkin kannattamaan joukkuetta B? Miten vakaumuksellinen X:ään uskova vaihtaisi uskonsa kohteen Y:hyn?