Pieniä omia askeleita

Näin tänään tekstitelevisiossa uutisen ”Hidaskin ruokavalion muutos auttaa”, joka oli myös julkaistu Duodecimin sivulla otsikolla ”Ruokavaliota ei tarvitse remontoida kerralla”.

Tässä suoraa lainausta: ”Terveellisen ruokavalion hyödyt saa, vaikka ruokavaliotaan ei pistäisi kuntoon kertarysäyksellä. Myös vähitellen vuosien varrella tehdyt muutokset kannattavat, tuore tutkimus osoittaa.[]

Kaikkein suurin vaikutus oli täysjyväviljojen, hedelmien ja kasvisten sekä kalan ja omega-3-rasvahappojen syönnillä. Riski menehtyä pieneni jo vähäisillä muutoksilla kuten lihansyönnin vähentämisellä ja pähkinöiden syönnin lisäämisellä. Samoin vaikutuksia nähtiin osallistujilla, jotka söivät epäterveellisesti tutkimuksen alkaessa, mutta pikkuhiljaa omaksuivat terveellisiä piirteitä ruokavalioonsa seurannan aikana.”

Aloin miettiä, että mitä noista noudatan. Veikkaisin ruokavalioni kouluarvosanana olevan kahdeksikon luokkaa.

Täysjyväviljaa syön kaurapuurossa ja jonkin verran ruisleipänä. En aivan pysyttele täysviljoissa, sillä hiljattain ostin tortilloja, ja nyt olen muutaman kerran herkutellut baklavalla eli kreikkalaisella pikkuleivoksella.

Kasviksia syön aika paljon, ja veikkaisin, että niistä tulee lähelle puoli kiloa päivässä. Hedelmiä syön vähemmän, mutta esimerkiksi tänä aamuna söin nektariinin.

Kalaa syön varmasti parikin kertaa viikossa. Joskus ostan lohta savustettuna tai graavattuna, ehkä pari kertaa kuussa syön sushia ja tulihan tänä kesänä syötyä myös aivan ihania muikkuja Savossa liikkuessani.

Omega-3-rasvahappoja saan yleensä talvisin kalanmaksaöljyä ja kesäisin kalaöljykapseleita. Lisäksi käytän rapsiöljyä ruoanlaitossa ja lirautan sitä myös puuron päälle.

Lihaa arvelen syöväni korkeintaan puolisen kiloa viikossa, joten se ei ole ongelma. Jonain viikkoina saatan syödä nopeasti jonkin keittokinkkupaketillisen, mutta tällä hetkellä jääkaapissa on vain härkistä ja tofua. Ihan kasvissyöjäksi en kyllä ala, sillä pidän lihan mausta, mutta makkaraa syön lähinnä grillattuna.

Pähkinöitä syön kolmisenkymmentä grammaa päivässä, joten se on kyllä kunnossa.

Selvästi siis syön elimistölle tärkeitä ravintoaineita, mutta lisäksi syön myös ajoittain makeaa. Lisäksi taidan syödä tasaisesti liikaa. Olen jotenkin tottunut isoihin ruokamääriin, ja tuntuu oudolta syödä pieniä annoksia. Ehkä voisin pikku hiljaa pienentää ainakin iltapuolen aterioita.

Siskon mökillä

Piipahdin siskon mökillä pari päivää, mikä oli mukavaa ja kiinnostavaa sekä varmasti myös kuntoa kohottavaa. Mietin kovasti, että lähteäkö vai pysyä kotona, sillä matkaan meni taukoineen viisi tuntia, mutta onneksi lähdin.

Mökki on ollut huonossa kunnossa, mutta nyt tehdään iso remontti, joka oli vielä kesken. Mökissä on lattioita auki ja monenlaista työn alla. Saunaan on laitettu uusi kiuas ja muuripata, ja saunan eteinen näytti jo kauniilta. Tiedän että siskoni osaa sisustaa kauniisti, ja odotan kiinnostuneena, miten upealta kaikki tulee näyttämään.

Liikuntaa sain monella tapaa kuten vesiä kantaessa tai käsiä pestessä saippuaa sai tuvasta ja pesuveden saunasta. Saunomisen yhteydessä tuli uitua moneen kertaan. Keittiötä ei varsinaisesti ollut, mutta tuvan pöydillä pystyi keittämään levyillä ja tiskaamaan astiat pesuvadeissa.

Ateriat pysyivät kasvispainotteisina, sillä siskoni ei juuri syö lihaa ja hänen ystävättärensä on vegaani. Joten makkaroita ei grillattu, mutta teimme esimerkiksi ihania kasvisvartaita, joissa oli tofua, kesäkurpitsaa, herkkusieniä, paprikaa ja kirsikkatomaatteja. Marinadi imeytyi parhaiten herkkusieniin, mutta kyllä se tofuun ja kesäkurpitsaankin antoi makua.

Mökkimatka tuli sen verran yllättäen, että olin hiljattain käynyt kaupassa ja ostanut paljon hedelmiä ja vihanneksia. Otin jääkaapistani vähän kaikenlaista mukaan, paprikan loput, kolme kirsikkatomaattia, parsakaalia puolikkaan, aloitetun kukkakaalin ja Romano-salaattiruukun.

Sekä mennessä että palatessa kävin syömässä huoltoasemalla vai onko parempi sana nykyään palvelukeskus. Hieman hämmensi, että kanasalaatin tekemiseen meni molemmissa paikoissa melkein kaksikymmentä minuuttia, kun grillipihvit ranskalaisineen ilmestyivät muiden ateioivien eteen paljon nopeammassa ajassa. Ehkä olisi pitänyt ottaa vain jokin voileipä, tai sitten vain valkata kevyitä ruokia lounaspöydästä.

Jäin miettimään mökkituliaisiani, ja kuinka paljon siitä voi olla makeaa. Koska mökiltä kauppaan on yli kaksikymmentä kilometriä, kävin tullessa vielä kyläkaupassa. Pohjalla tuliaisissani oli jo aiemmin tarjouksena ostettua talous- ja vessapaperia, mikä ei kuulosta hienolta mutta kyllä se tarpeeseen tuli. Kyläkaupasta ostin ensinnäkin säilyviä tuotteita kuten pähkinöitä ja oliiveja. Tuoretuotteina ostin vankan ruisleivän ja lähitienoon mansikoita.

Olen ollut perso makealle, ja tavallaan olisi ollut mukava ostaa iso määrä kaikenlaista makeaa tuliaiseksi. Mutta miksi laittaa toinen makeasta pitävä hankalan tilanteeseen. Joten tyydyin ostamaan sietämääni suklaata, jossa siis on kokonaisia hasselpähkinöitä, ja vain kaksi suklaamuffinsia sisältävän pakkauksen, mikä riitti hyvin.

Omalla kohdallani vielä oli mukava huomata, että jännittämäni ajomatka sujui oikein hyvin. Olin ajanut yksin edellisen kerran samalle mökille viisitoista vuotta sitten, ja silloin ajaminen tuntui raskaalle. Nyt nautin ajamisesta molempiin suuntiin, ja jännittämäni mökkitie oli melko hyvässä kunnossa. Jopa viimeinen rinnekohta ennen mökkiä oli loivennettu, joten hyvin siitäkin pääsi kulkemaan.

Liikuntani nyt

Tuntuu hyvälle, että polveni on parantunut niin, että pystyn kävelemään jo kilometrejä. Kotimaanreissulla pystyin kävelemään reilu pari kilometriä laiturille, ja saman matkan parin tunnin päästä takaisin. Viime sunnuntaina pystyin kävelemään perinteisen reilun neljän kilometrin lenkin, mitä en ollut pystynyt tai uskaltanut kävellä sitten maaliskuun.

Tuntuu todella hyvälle, että nyt on taas jakso, että nivelrikko ei rajoita elämääni. Joitain asioita en voi tehdä, sillä esimerkiksi juoksulenkit voisivat ärsyttää polvia enkä koskaan voi ajatella juoksevani maratonia. Mutta pystyn toimimaan normaalisti, tekemään töitä ja kuntoilemaan esimerkiksi pyöräilemällä. Toivottavasti tämä hyvä jakso on pitkä, vaikka kymmenen vuotta tästä eteenpäin.

Yllättävän paljon saan nyt liikuntaa siivoamisesta, sillä sadepäivinä on ollut hyvä perata ja jynssätä perusteellisesti. Liikunta on vieläpä monipuolista, sillä isojen esineiden raahaaminen kasvattaa käsivoimia, moneen kohtaan joutuu kurkottelemaan ja lavuaarikaapin alta pyyhkiminen pakottaa kyykistelemään. Hengästyn usein siivotessani, ja tajuan, että minulla olisi kyllä vara parantaa kuntoani.

Pitkään harrastin liikuntaa suunnitelmallisesti neljä kertaa viikossa, mistä tein merkinnät ns. liikuntalokiini. Olin merkinnyt liikuntalokiini käytettyäni lähinnä käsivoimia lisäävää kuntoilulaitetta puolisen tuntia tai venyteltyäni. Viime talvena hartiaongelmien takia jouduin jättämään kuntoilulaitteen käytön väliin, ja tein vain fysioterapeutin antamia liikkeitä, jotka kyllä selvästi auttoivat. Tuntuupas nyt muuten todella hyvälle, sillä hartioihin eikä polviin koske.

Näin kesällä tulee liikuttua aivan huomaamattaan, ja edessä on vielä erilaiset marjojen poimimiset. Ehkä ensi viikolla poimin ja pakastan pienen määrän mansikkaa, ja sitten kypsymisen tahdissa mustaviinimarjaa, vadelmaa ja pensasmustikkaa. Suunnitelmissa on myös reissuja mustikan- ja puolukan poimimiseksi. Eihän noista paljoa liikuntaa saa, mutta muutamana päivänä varmasti osaltaan parantavat kuntoa.

Elokuun loppupuolella voisin alkaa taas liikkua suunnitelmallisesti, ja itse koen, että neljä kertaa viikossa riittää pitämään yllä kuntoa. Saatan alkaa käyttää kuntoilulaitetta kotona, sillä käsivoimia on hyvä olla. Ehkä alan taas harrastaa vatsatanssia, koska jätin sen kesken viime syksynä hartiaongelmien takia. Syksyllä tanssissa piti nostaa kädet yläs, mutta fysioterapeuttini suositti, että välttäisin käsien nostamista ylös. Nyt olisin taas kunnossa jatkamaan. Lisäksi kävelylenkkejä voisin tehdä vähän enemmänkin.

Liikutaan ja nautitaan kesästä monin tavoin!

Kirja Pohjaton nälkä

Sain äsken luettua loppuun William Leithin kirjan Pohjaton nälkä, minkä käännöksen luin vuodelta 2006. Kiintoisasti kirja ei ollut muiden romaanien joukossa, vaan samassa osastossa 618.67 kuin muukin dieettikirjallisuus. Kuitenkin kirja oli lähinnä romaani kirjoittajan elämästä, johon kuului humalahakuisuuden ja kokaiininkäytön lisäksi ahmiminen.

Kirjoittaja ei mielestäni edes ollut kovin lihava, pahimmillaan 2003 hän painoi 107 kg ja oli ”hieman yli 180”. joten painoindeksi oli noin 33. Minun painoindeksini on nyt noin 33.

Ahmijankin tapaan toimia kuuluu ”naps” ilmiötä, jossa vain huomaa ahmineensa. Siinä saattaa pitkänkin aikaa taistella mielihaluaan vastaan, mutta kuitenkin yht’äkkiä huomaa tehneensä juuri sen, mitä vastaan on taistellut. Kirjoittaja kuvaa hyvin tätä vaihetta (s. 246) ”mieli ennen ahmimisvaihetta on kuin epäsuositun hallituksen jaarittelua, kun kansakuntaa viedään sotaan – kiertelyä, vaikenemista, tiedustelutietojen laskelmoitua väärinkäyttöä, suoranaisia valheita”. Muistan itsekin, miten omituisia selityksiä löysin syömisilleni. Milloin onnittelin itseäni tai sitten lohduttauduin, mutta vain ahmimalla kohtasin tunteeni.

Omalla kohdallani varsinaisia ahmimisia on nykyään niin harvakseltaan, ettei ahmiminen voi selittää lihavuuttani. Kirjaa lukiessa alkoi tehdä suklaata mieli, ja kävin hakemassa Taika-purkistani levyn, lohkaisin kaksi riviä ja söin ne. Enkä syönyt enempää, kun ei tehnyt mieli, vaikka olisi sitä suklaalevyä ollut enemmänkin.

Taitaa olla, että en enää olekaan ”ahmimislihava” vaan pikemminkin syön tasaisesti liikaa. Edelleenkin väitän, että läski on itseään tuhoavaa ainetta, ja jos söisin ja liikkuisin samalla tavalla kuin tavoitepainossani, niin varmasti laihtuisin.

Toinen asia, mikä kirjasta nousee hyvin esiin, on tunteiden vaikutus syömiseen. Leith kirjoittaa  (s. 308)”Jos sinulla on syömispakko tai juomispakko tai mikä tahansa pakko, olet todennäköisesti paennut tunteita suurimman osan elämääsi. Ja nämä ovat tunteita, joita sinulla oli lapsena, kun olit kaikkein haavoittuvaisimmillasi ja voimattomimmillasi. Aikuistuessa et ole yhtä haavoittuva etkä yhtä voimaton. Neuvoni on: istu aloillasi ja anna tunteiden velloa ylitsesi; ne ovat todennäköisesti vähemmän pelottavia kuin olet kuvitellut.”

Tuo tunteiden kohtaamisen tärkeys näkyy myös televisiosarjassa Hengenvaarallisesti lihava, jossa leikataan jopa 300-kiloisia potilaita. Monasti paino ei vain putoa ennen kuin on aloitettu terapia. Toki sitä sarjaa katsellessa aina ihmettelen, että olisiko se niin vaikea syödä vaikka vähän vihanneksia niiden rasvaisten aterioiden väliin.

Tuntuu että vieläkään en ole löytänyt mitään itseni kohdalla selkeästi toimivaa. Toki painan vähemmän kuin viime vuonna tai kertaakaan tällä vuosikymmenellä heinäkuussa, joka on nyt sinänsä hyvä asia, mutta miksi tämä on niiiiiin hidasta?

Kesä ja mansikat

Kesä ja mansikat, se on kyllä voittamaton yhdistelmä. Olen toki jo muutamaan tuokkosen ostanut, ja kohtuullisen hyviähän ne ovat olleet. Parhaalta mansikka kuitenkin maistuu, kun sen itse pääsee poimimaan suoraan pellolta.

Keskiviikkona 12.7.2017 kävin pellolla poimimassa kolmisen litraa. Raakileita on vielä paljon, sillä tämä kesän satokausi on pahasti myöhässä. Ahmin suurimman osan mansikoista heti samana iltana kotiin tultuani. Ihan kaikkia en jaksanut syödä, joten kuvan mansikat viettivät yönsä jääkaapin viileäosassa. Koska ketju pellolta ruokapöytään oli suora, niin nämä mansikat olivat edelleen todella hyvässä kunnossa.

Muistetaan, että mansikoita saa hoikistujakin syödä vapaasti. Nautitaan mansikoista ja kesästä!

ps. Kävin vaa’alla ja painoa on tullut 600 g kesäkuun punnituksesta eli painan nyt farkuissa 82,1 kg. Kotimaan matkailun aikana noudatettu makkara-kalja-munkki-dieetti olisi voinut olla tuhoisampikin, joten olen ihan tyytyväinen tilanteeseen. 

Onnellinen ei ahmi

Mielestäni lihavia on kahta perustyyppiä, niitä jotka ovat tasaisesti lihoneet elämänsä aikana ja sitten me ahmijat. Enkä tarkoita ahmimisella kahta riviä suklaata enkä edes kokonaista munkkia. Silloin kun elämäni oli surkeinta, niin saatoin syödä levyllisen suklaata sekä lisäksi paketilliset jäätelöä ja keksejä, mikä määrä tällä hetkellä tuntuu lähinnä ällöttävältä.

Monasti vain ohitetaan ahmimisen miellyttävät puolet, mutta ehkä niitä kannattaisi tarkastella hieman tarkemmin.

Nälkäisenä syöminen on se helpoin tapa ymmärtää ahmimista. Muistan monesti, miten kitudieetin jälkeen ruoka maistui hyvälle. Ongelma oli siinä, että syöminen jäi päälle, enkä pystynyt katkaisemaan sitä. Lisäksi kitudieetin jälkeen en halunnut mitään kasviksia, vaan mahdollisimman rasvaista ja sokeripitoisia tuotteita.

Vähän samaa on juhlassa tai buffet-pöydän äärellä tapahtuva liiallinen syöminen, jolloin hyvä ruoka maistuu turhankin hyvin. Toisaalta pitää olla nälkäinen, että oikeasti ahmisi. Niin se vain on, että jos ei ole syönyt pitkään aikaan, niin elimistö vaatii ruokaa.

Surullisempi ryhmä ahmimisen nautintoja liittyvät tilanteeseen, jossa itsellä ei ole hyvä olla. Ahmiminen on valitettavasti rentouttavaa, sillä syöminen on toistuvaa ja turvallista toimintaa. Syödessä ei joudu ratkomaan ongelmia, vaan kaikki on niin helppoa.

Olen itse ahminut tilanteessa, jossa en kokenut voivani vaikuttaa tai muuttaa hankalaksi ja jopa vastenmieliseksi kokemiani asioita. Ahmiminen auttoi sietämään, mutta onneksi monasti asioihin voi vaikuttaa.

Pahoin pelkään myös, että lapsuudessani saamani kehut lautasen tyhjentämisestä vaikuttivat vielä vuosikymmenten jälkeen. Kun kaikki tökki vastaan, mutta sain sentään karkkipussin tyhjennettyä, oli se melkein kuin olisi saanut lautasen tyhjäksi.  Sain jotain valmiiksi ja tehtyä.

Helsingin Sanomissa oli 2014 artikkeli , jossa oli myös testistä Rat Park Experiment. Siinä ikävissä olosuhteissa elävät rotat käyttivät huumeita, mutta miellyttävästi elävät rotat eivät kiinnostuneet huumeesta.

Toki huumeiden käyttö verrattuna ahmimiseen on huomattavasti rankempi tapa eristää itsensä todellisuudesta. Toisaalta pidän mahdollisena, että jos rotta tai ihminen saa elää lajityypillistä elämää omassa sosiaalisessa yhteisössä, niin sillä ei ole tarvetta itsensä vahingoittamiseen.

Kokemukseni OA:sta

Kirjainyhdistelmä OA tulee sanoista Overeater Anonymous eli Anonyymit Ylensyöjät. Tässä yhteisössä toivutaan pakonomaisesta ylensyönnistä keskustelemalla muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Olin mukana toiminnassa parisen vuotta, ja heidän kirjansa ostin 2005.

Tunnetuin anonyymi yhteisö on AA eli nimettömät alkoholistit, jotka toipuvat kahdentoista askeleen avulla. Ensimmäisellä askeleella myönnetään voimattomuus alkoholin suhteen. Samoja askeleita käyttää Al-Anon, joka on alkoholistien läheisten toveriseura ja mikä on aikoinaan auttanut minua miellyttävään elämään.

Al-Anonissa parasta oli vertaistuki. Monasti puheenvuoroissa nousi esiin sellaista, jota en itse sillä hetkellä pystynyt sanomaan ääneen, mutta joka pyöri mielessäni. Oli myös hyvä tajuta, etten ollut ongelmani kanssa yksin, sillä joillain meni paremmin ja joillain huonommin. Tiedän että toiminta helpotti minun ja monen ihmisen elämää. Minä hyödyin erityisesti ajatuksesta, että pienillä askeleilla voidaan irtautua hankalasta tilanteesta.

Odotukseni olivat siten korkealla OA:n toimintaan, mutta omalla kohdallani valitettavasti OA ei toiminut. Lisäksi keskustelemalla useiden naisten kanssa mielikuvakseni jäi, että vain muutama onnistui laihtumaan merkittävästi.

Ensimmäinen askel OA:ssa on, että myönnetään voimattomuus ruokaan nähden, mutta muuten askeleet ovat samoja kuin AA:ssa ja Al-Anonissa. Askeleissa tulee esiin luottamus korkeampaan voimaan, itsetutkiskelu, antautuminen vajavuuksien muuttumiseen, tekojen hyvittäminen ja sanoman levittäminen. Jotkut ajattelevat Jumalaa korkeampana voimana, mutta sen voi tulkita myös muulla tavalla.

Kävin kahdessa OA-ryhmässä, joista jälkimmäisessä oli vain naisia. Ensimmäisessä OA-ryhmässä oli silloin mukana normaalipainoisia miehiä, jotka kävivät myös AA:ssa. Mielestäni nämä miehet eivät tarvinneet OA:ta, mutta ehkä heistä oli miellyttävää nähdä myös nuoria kauniita neitosia, jotka kokivat muutaman ylipainokilon ongelmakseen.

Koska ohjelma oli johdettu AA:sta, niin säännöt olivat myös sieltä. Ymmärrän, että AA-ryhmän tapaamispaikan pihassa ei juoda alkoholia, mutta koin outona kiellon syödä palaa ruisleipää juuri ennen OA:n tapaamista.

Yhdelle miehelle jouduin sanomaan joka kerta, että en halua halata häntä. Koin tilanteen painostavaksi, vaikka vältyinkin halaamiselta. Myöhemmin näin tuon ensimmäisen ryhmän toiminnasta unta, jossa miehet kuvautuivat käärmeinä, mikä on toki raju tulkinta.

Kävin myös toisessa OA-ryhmässä jonkin aikaa, mutta en huomannut sen mitenkään vaikuttavan tapaani syödä tai liikkua, joten lopetin käymisen.

Sekasyöjän pavut

Voipavut hautuvat

Tänään keitin itselleni voipapuja, sillä aina ajoittain oikeasti pidän pavun mausta.

Näitä papuja kehotetaan liottamaan kaksitoista tuntia, joten laitoin ne eilen illalla likoamaan. Aamulla huuhtelin pavut, ja pistin kiehumaan kattilassa.

Käytin itse virittämääni keittolaatikkoa, koska en halunnut tarkkailla tuntia papujen kiehumista. Tämä keittolaatikko on itse asiassa ikivanha styroksinen kylmälaukku, jonka pohjalle laitan pannunalustan, sitten kiehuvan kuuman kattilan ja lopuksi vielä kylmälaukun kansi kiinni. Kuvasta näkee, että laatikko on vähän pinttynyt, mutta tässä se ei haittaa.

Ehkä kattila olisi pitänyt vielä välillä laittaa liedelle kuumenemaan, sillä pavut jäivät aavistuksen koviksi, vaikka olivat keittolaatikossa yli tunnin. Pussin kyljessä olleen ohjeen mukaan 45-60 minuuttia olisi pitänyt riittää.

Tämä on aivan sama ajatus kuin mihin vuosikymmeniä sitten käytettiin heinälaatikkoa. Silloin styroksia ei ollut, joten heinä eristi kattilan ja sai ruoan hautumaan hitaasti.

Laitan tällä tavalla myös hernekeittoa, ja paras puoli on se, että ruoka hautuu melkein itsekseen. Ei tarvitse tarkkailla lieden vieressä, että kiehuu sopivasti.

Sain 400 g pussillisesta kolme puolen litran purkillista keitettyjä papuja. Ensimmäiseen purkilliseen laitoin uutta sipulia silppuna, oliiviöljyä ja ripauksen valkopippuria. Seuraavaan saattaa mennä sitruunamehua ja oliiviöljyä.

Paras puoli itse tehdyissä pavuissa on se, että nämä ovat suolattomia. Kaikkiin valmisruokiin tunnutaan lisäävän suolaa, mitä en todellakaan tarvitse.