Sopiva muutos?

3 palaa palapeliä

Tämän kuvan voi nähdä keltaisena ja sinisenä rukkaskätenä, mutta yritykseni on kuvata kolmen palan palapeliä. Vasemmalla on lähtötilanne, oikealla on tavoitetila, ja keskellä oleva vihreä pala on sopiva muutos.

Vuodenvaihteessa pohdin muutosta, että söisin kaikki ateriat pöydän ääressä, josta oli edellisen postaukseni lopussa. Muutos todellakaan ei ole iso, sillä arvelen syöneeni television ääressä ehkä neljä kertaa viikossa.  Lisäksi päätin, että en tee muutosta joululoman aikaan, vaan vasta loppiaisesta eteenpäin.

Nyt olen reilun viikon ruokaillut pöydän ääressä, ja vain muutaman kerran olen joutunut muuttamaan käytöstäni. Viime perjantaina olisin saattanut syödä ilta-aterian television ääressä, mutta kävimme Tuijan kanssa syömässä. Vasta lauantai-iltana oli ensimmäinen ”tulikoe”, jolloin hieman haikeana söin ruokapöydän ääressä. Muutos ei todellakaan ollut iso, mutta aavistuksen kirpaisi.

Sunnuntaina iltapäivällä teki mieli syödä makeisia, ja onneksi join kahvit ja söin ainakin omenan pohjalle. Karkkipurkistani löytyi vielä joulua ennen risteilyltä ostamaani sekä lahjaksi saamaani suklaata. Söin ensin kaksi konvehtia ja kolmen palan rivin suklaata. Sen jälkeen söin vielä neljä konvehtia, mutta silti karkkipurkkiin jäi vielä.

Voi olla, että jos olisin syönyt samat suklaat vaikkakin omenan ja kahvin jälkeen sohvalla, niin tämä määrä ei olisi riittänyt. Voi olla, että olisin vielä käynyt hakemassa loputkin suklaat. Arvelen että pöydän ääressä ruokaillessa syö tietoisesti, jolloin alati nälänhätää pelkäävä mahakin uskoo, että syötävää on saatu.

Seuraavan kerran punnitsen itseni 11.2.2020. Viime tiistain vertailukelpoinen painoni oli 83,7 kg, joten joululomalla tuli 800 g lisää. Harmillisesti paino on noussut kolme kiloa viimeisen vuoden aikana.

Voi vain miettiä, mistä johtuu, jos paino helmikuussa on pudonnut. Onko auttanut se, että syön kaikki ateriat pöydän ääressä vai siitä, että kuormitukseni on vähentynyt selkeästi. Kokeillessa olisi hienoa, jos pystyisi tutkimaan pelkästään yhtä asiaa, mutta kun ei ihmiselämässä mene niin.

Huomaan esimerkiksi, että ajatukseni suklaan suhteen ovat muuttuneet. Vielä 2013 ajattelin, että suklaan tai vastaavan syöminen on ihanaa. Nykyään ihanalta tuntuu myös opintojen eteneminen ja osasuoritusten saaminen valmiiksi.

Tänään sain palautettua Growth Hacking -tehtävän ja ryhmämme tekemän Verkkokauppa-tehtävän. Minulla on suorastaan vähän hämmentynyt olo, sillä ainakaan pariin viikkoon ei mitään palauteta, koska seuraava opintojakso alkaa vasta 24.1.2020.

Pientä palapeliä

Lomalla innostuin kasaamaan pitkästä aikaa palapeliä, joka on yllä olevassa kuvassa. Paloja on tuhat, joista muodostuu kuva talosta kukkaistutusten takana. Tietenkin taivas ja puut ovat tekemättä, sillä ne ovat kaikkein vaikeimpia, ja muutenkin peli jäi vielä kesken.

Palapelin kasaaminen on yllättävän miellyttävää näpertelyä väsyneenä, jolloin on yllättävän vaikea pysyä paikoillaan vaikka mietiskellen. Pelaamisessa on riittävästi puuhaa, että tuntee tekevänsä jotain, mutta kuitenkin ajatukset voivat levätä. Nykyaikaisemman version asiasta näytti Anu minulle, sillä hän tekee palapelejä iPadillään.

Pelaaminen on koukuttavaa, sillä vaikka välillä kesti pitkään, ettei saanut yhtään palaa paikoilleen, niin kohta kolme palaa solahti paikoilleen miltei peräkkäin. Sen jälkeen jaksoi taas yrittää.

Hilpeintä pelatessa olivat omat uskomukseni tyyliin, että tämän palan pitää kuulua vasemman puolen istutukseen, ja sitten se pala sopikin oikealle puolelle kuvan ajoväylää. Tai jostain palasta ajattelin, että ei se millään voi kuulua tähän, ja pikkaisen kiertämällä se solahtikin paikoilleen.

Aivan toisenlaisia paloja, ehkä voisi sanoa ajattelun välineitä, nousi esiin opiskelujeni Growth Hacking-kurssilla. Siellä vilahti kirjan nimi Lean Startup (2016), jonka on kirjoittanut Erich Ries, ja siinä kuvataan menetelmää lyhentää tuotekehitykseen kuluvaa aikaa.

Kirja ei mielestäni sovi oppikirjaksi, sillä kirjassa kuvaillaan tai pikemminkin kehuskellaan yrittämisen onnistumisia. Silti minua viehätti muutama ajatus, kuten alla oleva (s. 96) rakenna-mittaa-opi-palautesykli.

Idean perustella rakennetaan tuote, jonka menestystä mitataan ja kerätään dataa, joka auttaa oppimaan, mikä on tärkeää. Opitun perusteella kehitetään ja valitaan uusia ideoita, jotka käyvät saman kierroksen läpi.

Yrittämisessä ja laihtumisessa on samaa oppiminen. Jos joku asia ei toimi, niin kokeillaan sitten uudella tavalla. Toisaalta voi olla, että joskus tulkitsee asioita väärällä tavalla.

Nyt kokeilen uudestaan muutaman vuoden tauon jälkeen sitä, että syön kaikki ateriat pöydän ääressä, sillä nyt aterioin useana iltana viikossa televisiota katsellen. Mielikuvani on, että vuonna 2016 söin useimmat ateriat ruokapöydän ääressä, ja laihduin.

Muutos ei ole iso, mutta ruokailu ruokapöydän ääressä voisi hoikistaa siksi, että silloin syöminen on tietoista. Katson nyt maaliskuuhun asti, miten tämä muutos vaikuttaa. Toisaalta nyt alkaa työkuorman suhteen kevyempi jakso, mikä sekin voi auttaa.

Syksyllä ajattelin, että tänään 7.1.2020 olisi Mimirin sivustolla uudenlainen ilme, mutta olin aivan liian väsynyt ennen joulua. Pieni muutos on kyllä tulossa, mutta nyt en uskalla sanoa aikataulua.

Mahdollisen reunat

Aloin pohtia, mitkä asiat vaikuttavat omaan käyttäytymiseeni. Mielestäni elämän mahdollisuuksien reunat piirtyvät geenien, voimavarojen, uskomusten, tottumusten ja päätösten ympärille.

Pohjana ovat geenit, jotka kyllä vaikuttavat ainakin pituuteen sekä hiusten ja silmien väriin. Kuitenkin kaikkia näitä voidaan muuttaa ainakin väliaikaisesti.

Voimavarat -sanaan olen niputtanut monta asiaa:

  • terveydentila
  • ihmissuhteet
  • osaaminen
  • taloustilanne

Moni ehkä haluaisi isomman osuuden voimavaroille, koska kokevat niiden vaikuttavan voimakkaasti elämään. Myönnän kyllä, että osa ihmisistä on tilanteessa, jossa voimavarojen vähäisyys vaikuttaa merkitsevästi elämään. Silti väitän, että on paljon ihmisiä, joilla tottumukset ja uskomukset rajoittavat elämää voimavaroja paljon enemmän.

Tavoitteiden perusteella pitäisi päätökset, mutta olen tehnyt monasti sen virheen, että olen jättänyt itselleni liian monta tavoitetta. On kuitenkin myönnettävä, että todennäköisemmin onnistuu, kun päättää tavoitella korkeintaan vain 1-3 asiaa.

Toisaalta yhden tavoitteen saavutettua voi asettaa seuraavan, mutta se vaatii, että tavoitteet pitää arvottaa ja asettaa aikajärjestykseen. Kannattaa myös huomata, että tavoitteiden saavuttamisessa onnistuminen vaikuttaa omiin uskomuksiin ja tottumuksiin.

Esimerkki selkeästä tavoitteen asettelusta on aikoinaan Lissabonissa kuulemani tarina tavoitteista vuoden 1755 katastrofaalisen maanjäristyksen jälkeen. Päättäjä oli todennut, että ”haudataan kuolleet, ja ruokitaan elävät”. Siinä hirveässä tilanteessa käsky oli selkeä, se hyvästeli sen, mille ei enää mitään voinut, ja tarttui olemassa oleviin haasteisiin.

Ylen sivulla on juttu Innolla alkanut painonpudotus törmää herkästi arkeen sisältää monta pyörittelemääni ajatusta stressin vähentämisestä pieniin muutoksiin. Pidin jutun lopussa olevasta kahdesta kysymyksestä, jotka kannattaa esittää itselle ennen isojen päätösten tekemistä:

  1.  Lisääkö tämä minun kokonaisterveyttäni?
  2. Lisääkö tämä minun jaksamistani ja voimavarojani?

Ehkä uskomukset ja tottumukset ovat mielen hämärää laitaa, sillä niitä on vaikea pukea sanoiksi. Monasti ne vain häivähtävät näkyviin joissain tilanteessa pahimmillaan rajoittavasti. Toki monet tottumukset ovat hyödyllisiä, kuten hampaiden harjaaminen.

Jos käyttäytymisestä suuri osa muodostuu tottumuksista, niin arvelen niiden muuttamisen auttavan laihtumaan. Mutta miten päästään käsiksi rajoittaviin uskomuksiin ja häiritseviin tottumuksiin? Ajattelen nyt, että ainakin painoon vaikuttavat uskomukset siitä, mikä on mukavaa ja mikä tottumus auttaa (tai luulee auttavan) palautumaan.

Tällaisia pohdin uudenvuodenaattona 2019. Olin todella väsähtänyt jouluaattona töiden ja opiskelun takia, ja siksi arvelin postaavani seuraavan kerran vasta ensi vuosikymmenellä. Nyt kuitenkin seuraava opiskelun määräaika on vasta 12.1.2010 ja lisäksi kirjoittamisen vimma oli niin suuri, että tulipas tällainen kirjoitettua.

Hyvää uutta vuotta!

Stressi ja toipuminen

Perjantaina oli toinen lähipäivä digiosaajakoulutuksessa, jonka viimeisellä oppitunnilla oli Googlen työkalujen käyttöä 10 pisteen edestä yhdessä. Vaikka aihe oli kiinnostava ja olisi ollut mukava saada seuraava moduuli reippaasti käyntiin, niin totesin paremmaksi lähteä kotiin.

Tämänhetkinen käsitykseni stressistä ja toipumisesta on yllä, jossa punainen viiva kuvaa stressikuoppaan putoamista, ja vihreä viiva siitä nousemista hitaasti. Perusajatuksena on, että alkuun stressi syvenee hitaasti, mutta kullekin yksilöllisessä vaiheessa stressi lähtee syvenemään. Ja mitä syvemmälle stressikuoppaan putoaa, sitä hitaammin toipuu.

Monillakin on kokemus kesäisessä järvessä polskimisesta, miten matala hiekkaranta äkkijyrkän kohdalla alkaa syventyä ja vesi muuttuu kylmäksi. Samalla tavalla stressikäyrä alkaa nopeasti syventyä äkkijyrkän kohdalla.

Tämä syksy tuntui kuin varpaideni kurottamisena äkkijyrkän takaiseen kylmään. Raskain osuus oli ohi 3.10.2019, mutta aivan kunnossa en ollut vielä perjantaina.

Lisäksi ensimmäinen koulutuksen lähipäivä oli 13.9.2019, johon aikaan neljänä yönä heräsin yskimään. Silloin pelkäsin tosissani, että saan flunssan, mutta onneksi minulla auttoi kaksi pulloa mustaviinimarjamehua sekä kuumaan veteen sekoitettuna että sinällään.

Nyt riitti muutama kuuma kupillinen mustaviinimarjamehua. Voihan olla, että marjamehu auttoi, koska uskoin sen auttavan, mutta ei se ainakaan mitään harmia aiheuta.

Stressi liiallisena on todella paha asia, mutta olen tämän stressikauden kokenut kuin tulena, joka polttaa tarpeettomat asiat pois. Olen ollut herkkä tekemään itselleni pitkiä listoja mitä pitää tehdä, mutta tällä kertaa olen pysynyt kohtuudessa.

Tosin vieläkään en pystynyt tekemään päätöstä, että en kerta kaikkiaan edes yritä tehdä erilaisia kotiprojekteja kuten uuden työpöydän hankkimista. Silti ajatus jäi kytemään, että yksi tärkeä asia stressitilanteessa on mitoittaa tavoitteet oman tilanteen mukaan. Toki joskus on pakko laittaa kaikki peliin, mutta oikeasti harvassa ovat ne tilanteet.

Lauantaiaamuna mietiskelyä lopetellessani katsoin ikkunasta ulos, ja näin syksyisellä nurmikolla kävelytettävän innokkaasti nuuskivaa koiraa. Ajattelin, että koiralle lajityypillinen käyttäytyminen on nuuskimista.

Olen postauksessa Oppivia olentoja pohtinut mitä lajityypillinen käyttäytyminen on ihmiselle. Silloin ajattelin mukavia asioita kuten nuotion ympärille kertymistä. Silti ihminen voi elää aivan onnellisena, vaikka ei muutamaan vuoteen pääsisikään nuotion ääreen.

Tajusin, että ihmiselle lajityypillistä käyttäytymistä on tavoitteiden asettaminen. Jos vielä asettaa tavoitteensa oman tilanteensa mukaan järkevästi, niin ne on mahdollista saavuttaa ja olla onnellinen.

Sanojen pohdintaa

Hyvinvointiblogin kirjoittajana toivon laihtuvani, josta tavoittelusta on käytetty sanoja

  • laihtua
  • laihduttaa
  • hoikistua
  • painohallinta

Olen miettinyt sanoja laihtua vai laihduttaa jo pari vuotta sitten. Sana ”laihduttaminen” muistuttaa minua, miten aikoinaan piirsin laskevan suoran millimetripaperille, mutta lähes kaikki merkinnät jäävät suoran yläpuolelle.  Lisäksi sana ”laihduttaminen” pitää mukanaan sävyä, että laihtumista pakotetaan ja yrittämällä yritetään.

Sana ”hoikistua” on lähellä sanaa laihtua, mutta siinä tavoitellaan hoikkuutta, kun taas minulle riittäisi terveellinen normaalipaino eli BMI<=25. Tällaiselle 157-senttiselle se tarkoittaisi alle 61,6 kg painoa. En silloinkaan (enkä milloinkaan) ole median mukaa ihannekokoinen, mutta terveyden kannalta se olisi riittävän pieni paino.

Kielitoimiston sanakirjan mukaan painonhallinta tarkoittaa ”painon pitäminen tavoitelukemissa”, mutta vaikuttaa siltä, että sanaa käytetään laihtumisen asemasta.

Ylen sivuilta löytyy osio Painonhallinta , josta kerroin postauksessa Painopulmia. Edelleenkään en keksi, miten osioon löytäisi muuten kuin googlaamalla ”painonhallinta site:yle.fi”. Kuitenkin näissä uusimmissa jutuissa on lihavuusleikkauksista, jolla kyllä tavoitellaan painon alentamista. Myös postauksessa Taas näitä vilahtaa sana painonhallinta lainatessani Helsingin Sanomien artikkelia.

Painonhallinta saattaa joillekin kuvata tavoitetilaa, mutta itse ajattelen niin, että jos kovasti joutuu ponnistelemaan pysyäkseen tavoitteessa, niin silloin kyllä tekee jotain väärin.

Samaisesta kielitoimiston sanakirjasta löytyy, että sana ”läski” on halventava ilmaisu lihavasta ihmisestä. Sana ”lihava” taas merkitsee runsasta rasvakerrosta, mutta voi myös merkitä paksuja lihaksia. Lisäksi sanaa lihava käytetään paljon myönteisissä tilanteissa, kuten ”lihava lompakko”, ”lihava saalis” tai ”lihavat vuodet”.

Olen huomannut, että moni kokee sanan ”lihava” halveksivana, mutta minä koen sen pikemminkin teknisenä terminä.  WHO:n mukaan lihavan painoindeksi on yli 30 ja ylipainoisen painoindeksi on yli 25. Samasta asiasta kirjoitin jo postauksessa Pohdintoja painoindeksistä, mutta harmittavasti sen linkit WHO:n sivuille eivät enää toimi.

Ehkä median vaikutuksesta osalla ihmisistä on hämärtynyt, mikä on oikeasti lihava, ja hyvinkin hoikka voi pitää itseään lihavana. Olen leikkinyt ajatuksella, että ehkäpä pitäisi olla sanoja kuten

  • pykky =paino-indeksi yli kolmekymmentä
  • pykvi=paino-indeksi yli kaksikymmentäviisi
  • pakvi= paino-indeksi alle kaksikymmentäviisi

Miltäs kuulostaa?

Huuhaata vai hapuilua

Jo helmikuussa oli Ylen sivuilla juttu
Terveyshuuhaa kukoistaa netissä, mutta huomasin sen vasta hiljattain.  Jutussa sydänsairauksia tutkiva tohtori Pauli Ohukainen opastaa tunnistamaan huuhaan eli epäuskottavan ja perättömän.

Lähtökohdan pitää olla se, että myöntää oman ajattelunsa puutteellisuuden. Voi myös pohtia vastakkaista näkemystä ja miettiä, mitä vaatisi oman mielipiteen muuttaminen. Lisäksi Ohukainen suosittelee, että perehtymättä asiaan ei pidä ottaa voimakkaasti kantaa.

Tässä blogissa olen välttänyt ottamasta voimakkaasti kantaa millä tavoin pitäisi laihduttaa tai syödä. Taustalla on se, että uskon olevan monia toimivia tapoja, ja itselleen pitää löytää sopiva.

Olen yrittänyt käyttää luotettavia lähteitä kuten Yleä, THL:ää ja Duodecimia. Toisaalta myönnän rajallisuuteni, sillä en todellakaan tiedä kaikkea.

Laihduttamisen suhteen minua voi pitää kokemusasiantuntijana, ainakin väärällä tavalla laihduttamisen suhteen, mikä aikoinaan on minua lihottanut. Nyttemmin olen saanut painoa kymmenkunta kiloa alas, ja paino on pysynyt poissa kolmisen vuotta. Toisaalta pitäisi saada vielä parikymmentä kiloa pois.

Minulle tämä blogi on mahdollisuus kuvata hapuilevaa laihduttamistani. Aloittaessani blogin kirjoittamisen 2017 olin innostunut, sillä luulin löytäneeni tavan laihtua. Toisaalta saman kevään polviongelma olisi saattanut saada minut lihomaan, mutta kaikesta huolimatta paino enimmäkseen on pysynyt poissa.

Media pursuu laihduttamisjuttuja ja onnistumistarinoita, mutta jostain syystä moni lihoo takaisin. Pahimmillaan voi olla, että meistä lihavista hyödytään niin paljon, että ei haluta löytää ratkaisua. Tai ehkä ei vain kunnolla tiedetä, mitä lihavuus oikeasti on ja miten siitä pääsisi pysyvästi eroon.

Minua hämmästytti, miten huteralta elintapahoidon tutkimustausta vaikutti, sillä tutkimustulokset käsittelevät diabeteksen ehkäisyä. Arvelen, että lääketiede on kehittynyt sotavammojen hoitamisessa, ja siksi lääkärit osaavat tehokkaasti hoitaa esimerkiksi auto-onnettomuuksissa loukkaantuneita, mutta eivät lihavuutta.

Ravintoterapeutit osaavat varmasti neuvoa erityistilanteissa, mitä ihmisen kannattaisi syödä, mutta kaikkiruokaisena sekasyöjänä en usko heistä hyötyväni. Sitä paitsi olen aina syönyt ainakin 300 g vihanneksia päivässä, mutta muu on minua lihottanut.

Lihavuus on mielestäni monipuolinen ja laaja-alainen ajattelun ja kehon virhetila, josta on vaikea päästä pois.  Toivon löytäväni itselleni sopivat tavat toimia, mikä saattaisi parhaimmillaan hyödyttää muitakin WHOn määritelmän mukaisia lihavia.

Tämä blogi on siis hapuilua ja pohdintaa sekä lihavuuden taustoista että mahdollisesti auttavista keinoista.

Mikä auttaa jaksamaan?

Viime viikon lounaskeskustelussa työtoverini kehui Asahi-voimistelun parantavan unta. Toisaalta omalla kohdallani neljän viikon kiireinen jakso ja kolmen viikon ylikuorma päättyi torstai-iltaan, ja nyt jatkossa kuormitus on vain tavallista tai kevyttä.

Olen aika tyytyväinen tämän stressijakson hoitamiseen. Palkkatyön ja vähäiset kodinhoidon olen saanut kunnialla tehtyä, mutta pahasti rempallaan on MyMaD-opiskelu. Viime perjantaina totesin, että olen aivan liian väsynyt tekemään mitään, joten lepäsin koko viikonlopun, ja nyt taas tuntuu sujuvan.

Tämä on saanut minut taas pohtimaan stressiä, jonka tekstin kirjoitin liki kaksi vuotta sitten. Oli mukava tajuta, että muutosta on tapahtunut. Nykyään teen päätöksiä reippaammin, vaikka osa onkin kitkerää. Lisäksi tehtävän tehtyäni myös silmäilen, että kaikki on valmista.

Tässä tämänpäiväinen listani jaksamiseen:

Perusjutut: riittävästi vettä, säännöllisesti kunnollista ruokaa, riittävästi unta, arkiliikunta, työtovereiden apu ja tuki, sekä riittävän siisti ja mukava koti. Toki tarvittaessa jaksaa vielä pari tuntia nauttimalla palan näkkileipää ja tilkan vettä.

Mukavat asiat: kiinnostavat keskustelut, kaverit, harrastukset, musiikki ja luonto mutta toki myös viihde kohtuuannoksina.

Tauot ja vaihtelu: muutaman minuutin mikrotauot, sunnuntailepo ja virkistävä lomanvietto. Lisäksi monesti vaihtelu on melkein yhtä hyvä kuin lepo, sillä henkisen pinnistyksen jälkeen voi huokaista tulostetta hakiessaan.

Hidastaminen ja hiljentyminen: taiji, Asahi, mietiskely, mutta myös hitaasti tekeminen kuten kukkien kasteleminen tai töistä kävely hitaasti.

Palastelu ja pilotointi: se kuuluisa elefantti paloitellaan ennen syömistä. Lisäksi voi pieniä paloja käyttäen tutkia, että miten siitä elefantista saisi mahdollisimman maukkaan.

Päätökset: ja erityisesti sana EI. ”Valitettavasti ei tällä viikolla, mutta katsotaan ensi viikolla/marraskuussa/keväällä”. Ja rajuin ja tehokkain menetelmä on kerta kaikkiaan kieltäytyminen tai luopuminen.

Onnistuminen: se tunne!

Kiireisenä olen aiemmin liukunut ”rekikoiramoodiin”, jolloin haluan vain edetä nopeasti. Kuitenkin monasti voi hidastaa, elää tässä ja nyt, jolloin tärkeille päätöksille tulee tilaa nousta mielen pintaan. Kiire ei ratkea minuutteja säästämällä, vaan tekemällä järkeviä päätöksiä.

Järkeviä päätöksiä tekemällä on mahdollista onnistua. Kaikkea ei pysty tekemään, mutta tärkeisiin asioihin on aina aikaa. Onnistumisen tunne antaa voimaa.

Stressitilanteita on erityyppisiä. Tämä oli lyhyt, ennakoitava ja tiettyyn hetkeen päättyvä. Toinen ääripää on pikku hiljaa paheneva tilanne, kuin veden kuumeneminen sammakon alla kattilassa. Silloin voi olla vaikea huomata, että pitäisi hypätä pois.

Kokoontaitettava retkimuki ja pieni muovipussi.

p.s. Tämän aamun vaa’alla käynti tuotti yllätyksen. En siis mitenkään ole yrittänyt laihduttaa, vaan vain hoitaa kohtuullisen kunnialla työni. Vertailukelpoinen painoni on 82,3 kg joka on puoli kiloa vähemmän kuin kuukausi sitten.

Paras on hyvän vihollinen

Kuvassa on makuuhuoneen verhotanko, jonka päällä on 13 senttiä leveä kovalevy. Jostain oudosta syystä vain makuuhuoneessa oleva verhotanko on avoin, sillä muissa huoneissa valosaaste ei pääse samalla tavalla leviämään.

Tällaisenakin levy yhdessä pimentävien verhojen kanssa pitää makuuhuoneen pimeänä ainakin näin syysaikaan. Yksi ratkaisuhan olisi käyttää unimaskia, jota aikoinaan kutsuin virheellisesti silmälapuiksi. Täytyy sanoa, että yöllä havahtuessa on jotenkin miellyttävä vain tuijotella hetki pimeyttä ennen uudestaan nukahtamista, vaikka vessasta palatessa pitääkin hapuilla takaisin sänkyyn. Omalta osaltaan tämä vääränkokoinen levy auttaa minua nukkumaan paremmin.

Stressaavasta tilanteesta huolimatta olen pirteä, ja lisäksi se auttaa jaksamaan, että torstain jälkeen helpottaa todella paljon. Onneksi tämä stressikausi ei kestä viikkokaupalla, vaan selkeä helpotus on vain muutaman päivän päässä.

Palkkatyössä eri syistä kuorma nousi hetkeksi korkealle kolmeksi viikoksi, ja lisäksi tämä MyMaDiksi ristimäni koulutus lisää työmäärää. Viime viikolla arvioin, että olisin voinut tehdä ehkä kuusi tuntia enemmän töitä, ehkä. Lauantaina oli pakko päättää, että nyt keskityn palvelumuotoiluun, ja asiakaspalvelu sekä lisämyynti digikanavissa on työn alla ehkä jo tulevana perjantaina.

Toisaalta opiskelemista voisi kuvata sanoilla virkistävää ja viehättävää. Asia on niin erilaista minkä kanssa olen työssä tekemisissä, joten jo vaihteluna opiskelu virkistää. Lisäksi kirjoja lukiessa maailman murheet ilmastoahdistuksesta kestävyysvajeeseen jäävät asiakaskokemuksen ilosanoman varjoon.

Olen nyt syönyt muutaman jäätelöpurkillisen pikemminkin tavan kuin tarpeen vuoksi. Enemmän tässä tilanteessa on auttaneet päätökset, mitä jätän tekemättä joko kokonaan tai osittain. Nyt ei kannata tehdä parasta, vaan hyvä saa riittää.

Ehkä keväällä hankin oikeat pimennysverhot, mutta nyt tämän kiireisimmän ajan pärjään tälläkin. Aikanaan kavennan levyn 12 senttiin sekä maalaan reunan, jolloin se vähemmän osuu silmään, mutta se on aikanaan.

 

Suomalaisten kuntokirja

Kesällä kirjastosta tarttui käteeni Matti Jääskeläisen kirjoittama Suomalaisten kuntokirja (2019). En todellakaan ole kuntoilija, mutta nyökkäilin paljon kirjaa lukiessani. Minua hämmästytti, miten urheilun parissa työskennellyt Jääskeläinen kirjoittaa, että kuntoilijoille annetaan ohjeita, joiden toteuttamiseen ei aina urheilijakaan pystyisi (s. 347).

Kolme erilaista mittaria toistuu tekstissä:

  • maksimaalinen hapenottokyky on kilpailukunto lyhyeen ja rajuun suoritukseen
  • anaerobinen kynnys, maratonkunto tai ”pitää pystyä puhumaan puuskuttamatta”
  • aerobinen kynnys eli peruskunto

Kuntoilijoilla annetaan ohjeita oletuksella, että kunto kasvaa anaerobista kynnystä harjoittamalla, mutta Jääskeläisen mukaan anaerobinen kynnys on jo kuormittavaa liikuntaa. Jos on jo valmiiksi väsynyt oman elämäntilanteen takia, ei lisärasitus hyödytä. Elimistön pitää palautua kaikesta rasituksesta, ja sitä varten tarvitaan aerobista harjoitusta (s. 350). Jääskeläinen suosittaa

  • 1-2 x viikossa kuormittavaa kuntoharjoittelua
  • 3-4 x viikossa palauttavaa kuntoharjoittelua

Tähän asti näyttää hyvälle, mutta liikuntakertojen pitäisi olla vähintään 30 minuuttia, mieluiten 60 minuuttia. En vain hätäisellä lukemisella saa kiinni, että miksi liikuntaa pitää harjoittaa noin pitkään.

Oli myös mukava löytää terveen järjen mukainen toteamus, että ihminen ei tee säännöllisesti epämiellyttävää harjoitusta, joten liikunnan tulee olla miellyttävää.

Järkevältä kuulostaa, että peruskunnon tulee olla niin korkea, että työpäivän jälkeen vielä riittää voimia. Lisäksi että arkiliikunta voi olla osa ihmisen kuntoliikuntaa, ja että sitä vain täydennetään kuormittavalla liikunnalla.

Itseäni kiinnostavasta rasvanpoltosta löysin tästä kirjasta, että aerobinen energiantuotto käynnistyy heti, ja että siinä voidaan käyttää rasvaa ja hiilihydraatteja mutta myös valkuaisaineita (s. 92).  Toisaalta raskaassa kuormituksessa, jossa hiilihydraatit on jo kulutettu ”elimistö ei kykene mobilisoimaan rasvoja energiantuottoon (rasitustila korkea, jolloin rasva ei pala) joutuu elimistö ottamaan lisääntyvässä määrin käyttöön elimistön valkuaisainevarantoa.” (s. 98)

Tästä tulee vaikutelma, että lihavan harrastaessa kuormittavaa liikuntaa lihaksisto saattaakin pienentyä. Silloin kuluttaa vielä vähemmän energiaa ja siksi lihoo pienemmällä määrällä ruokaa. Mielikuvani on nyt, että rasva palaa peruskuntotasolla ja siis arjen aherruksessa parhaiten.

Kirjasta puuttui hakemisto, joka teki asioiden löytämisestä jälkikäteen hankalaa. Lisäksi näin maallikkona olisin tarvinnut paremmat selitykset aerobisesta ja anaerobisesta kynnyksestä.