Sopiva muutos?

3 palaa palapeliä

Tämän kuvan voi nähdä keltaisena ja sinisenä rukkaskätenä, mutta yritykseni on kuvata kolmen palan palapeliä. Vasemmalla on lähtötilanne, oikealla on tavoitetila, ja keskellä oleva vihreä pala on sopiva muutos.

Vuodenvaihteessa pohdin muutosta, että söisin kaikki ateriat pöydän ääressä, josta oli edellisen postaukseni lopussa. Muutos todellakaan ei ole iso, sillä arvelen syöneeni television ääressä ehkä neljä kertaa viikossa.  Lisäksi päätin, että en tee muutosta joululoman aikaan, vaan vasta loppiaisesta eteenpäin.

Nyt olen reilun viikon ruokaillut pöydän ääressä, ja vain muutaman kerran olen joutunut muuttamaan käytöstäni. Viime perjantaina olisin saattanut syödä ilta-aterian television ääressä, mutta kävimme Tuijan kanssa syömässä. Vasta lauantai-iltana oli ensimmäinen ”tulikoe”, jolloin hieman haikeana söin ruokapöydän ääressä. Muutos ei todellakaan ollut iso, mutta aavistuksen kirpaisi.

Sunnuntaina iltapäivällä teki mieli syödä makeisia, ja onneksi join kahvit ja söin ainakin omenan pohjalle. Karkkipurkistani löytyi vielä joulua ennen risteilyltä ostamaani sekä lahjaksi saamaani suklaata. Söin ensin kaksi konvehtia ja kolmen palan rivin suklaata. Sen jälkeen söin vielä neljä konvehtia, mutta silti karkkipurkkiin jäi vielä.

Voi olla, että jos olisin syönyt samat suklaat vaikkakin omenan ja kahvin jälkeen sohvalla, niin tämä määrä ei olisi riittänyt. Voi olla, että olisin vielä käynyt hakemassa loputkin suklaat. Arvelen että pöydän ääressä ruokaillessa syö tietoisesti, jolloin alati nälänhätää pelkäävä mahakin uskoo, että syötävää on saatu.

Seuraavan kerran punnitsen itseni 11.2.2020. Viime tiistain vertailukelpoinen painoni oli 83,7 kg, joten joululomalla tuli 800 g lisää. Harmillisesti paino on noussut kolme kiloa viimeisen vuoden aikana.

Voi vain miettiä, mistä johtuu, jos paino helmikuussa on pudonnut. Onko auttanut se, että syön kaikki ateriat pöydän ääressä vai siitä, että kuormitukseni on vähentynyt selkeästi. Kokeillessa olisi hienoa, jos pystyisi tutkimaan pelkästään yhtä asiaa, mutta kun ei ihmiselämässä mene niin.

Huomaan esimerkiksi, että ajatukseni suklaan suhteen ovat muuttuneet. Vielä 2013 ajattelin, että suklaan tai vastaavan syöminen on ihanaa. Nykyään ihanalta tuntuu myös opintojen eteneminen ja osasuoritusten saaminen valmiiksi.

Tänään sain palautettua Growth Hacking -tehtävän ja ryhmämme tekemän Verkkokauppa-tehtävän. Minulla on suorastaan vähän hämmentynyt olo, sillä ainakaan pariin viikkoon ei mitään palauteta, koska seuraava opintojakso alkaa vasta 24.1.2020.

Pientä palapeliä

Lomalla innostuin kasaamaan pitkästä aikaa palapeliä, joka on yllä olevassa kuvassa. Paloja on tuhat, joista muodostuu kuva talosta kukkaistutusten takana. Tietenkin taivas ja puut ovat tekemättä, sillä ne ovat kaikkein vaikeimpia, ja muutenkin peli jäi vielä kesken.

Palapelin kasaaminen on yllättävän miellyttävää näpertelyä väsyneenä, jolloin on yllättävän vaikea pysyä paikoillaan vaikka mietiskellen. Pelaamisessa on riittävästi puuhaa, että tuntee tekevänsä jotain, mutta kuitenkin ajatukset voivat levätä. Nykyaikaisemman version asiasta näytti Anu minulle, sillä hän tekee palapelejä iPadillään.

Pelaaminen on koukuttavaa, sillä vaikka välillä kesti pitkään, ettei saanut yhtään palaa paikoilleen, niin kohta kolme palaa solahti paikoilleen miltei peräkkäin. Sen jälkeen jaksoi taas yrittää.

Hilpeintä pelatessa olivat omat uskomukseni tyyliin, että tämän palan pitää kuulua vasemman puolen istutukseen, ja sitten se pala sopikin oikealle puolelle kuvan ajoväylää. Tai jostain palasta ajattelin, että ei se millään voi kuulua tähän, ja pikkaisen kiertämällä se solahtikin paikoilleen.

Aivan toisenlaisia paloja, ehkä voisi sanoa ajattelun välineitä, nousi esiin opiskelujeni Growth Hacking-kurssilla. Siellä vilahti kirjan nimi Lean Startup (2016), jonka on kirjoittanut Erich Ries, ja siinä kuvataan menetelmää lyhentää tuotekehitykseen kuluvaa aikaa.

Kirja ei mielestäni sovi oppikirjaksi, sillä kirjassa kuvaillaan tai pikemminkin kehuskellaan yrittämisen onnistumisia. Silti minua viehätti muutama ajatus, kuten alla oleva (s. 96) rakenna-mittaa-opi-palautesykli.

Idean perustella rakennetaan tuote, jonka menestystä mitataan ja kerätään dataa, joka auttaa oppimaan, mikä on tärkeää. Opitun perusteella kehitetään ja valitaan uusia ideoita, jotka käyvät saman kierroksen läpi.

Yrittämisessä ja laihtumisessa on samaa oppiminen. Jos joku asia ei toimi, niin kokeillaan sitten uudella tavalla. Toisaalta voi olla, että joskus tulkitsee asioita väärällä tavalla.

Nyt kokeilen uudestaan muutaman vuoden tauon jälkeen sitä, että syön kaikki ateriat pöydän ääressä, sillä nyt aterioin useana iltana viikossa televisiota katsellen. Mielikuvani on, että vuonna 2016 söin useimmat ateriat ruokapöydän ääressä, ja laihduin.

Muutos ei ole iso, mutta ruokailu ruokapöydän ääressä voisi hoikistaa siksi, että silloin syöminen on tietoista. Katson nyt maaliskuuhun asti, miten tämä muutos vaikuttaa. Toisaalta nyt alkaa työkuorman suhteen kevyempi jakso, mikä sekin voi auttaa.

Syksyllä ajattelin, että tänään 7.1.2020 olisi Mimirin sivustolla uudenlainen ilme, mutta olin aivan liian väsynyt ennen joulua. Pieni muutos on kyllä tulossa, mutta nyt en uskalla sanoa aikataulua.

Mahdollisen reunat

Aloin pohtia, mitkä asiat vaikuttavat omaan käyttäytymiseeni. Mielestäni elämän mahdollisuuksien reunat piirtyvät geenien, voimavarojen, uskomusten, tottumusten ja päätösten ympärille.

Pohjana ovat geenit, jotka kyllä vaikuttavat ainakin pituuteen sekä hiusten ja silmien väriin. Kuitenkin kaikkia näitä voidaan muuttaa ainakin väliaikaisesti.

Voimavarat -sanaan olen niputtanut monta asiaa:

  • terveydentila
  • ihmissuhteet
  • osaaminen
  • taloustilanne

Moni ehkä haluaisi isomman osuuden voimavaroille, koska kokevat niiden vaikuttavan voimakkaasti elämään. Myönnän kyllä, että osa ihmisistä on tilanteessa, jossa voimavarojen vähäisyys vaikuttaa merkitsevästi elämään. Silti väitän, että on paljon ihmisiä, joilla tottumukset ja uskomukset rajoittavat elämää voimavaroja paljon enemmän.

Tavoitteiden perusteella pitäisi päätökset, mutta olen tehnyt monasti sen virheen, että olen jättänyt itselleni liian monta tavoitetta. On kuitenkin myönnettävä, että todennäköisemmin onnistuu, kun päättää tavoitella korkeintaan vain 1-3 asiaa.

Toisaalta yhden tavoitteen saavutettua voi asettaa seuraavan, mutta se vaatii, että tavoitteet pitää arvottaa ja asettaa aikajärjestykseen. Kannattaa myös huomata, että tavoitteiden saavuttamisessa onnistuminen vaikuttaa omiin uskomuksiin ja tottumuksiin.

Esimerkki selkeästä tavoitteen asettelusta on aikoinaan Lissabonissa kuulemani tarina tavoitteista vuoden 1755 katastrofaalisen maanjäristyksen jälkeen. Päättäjä oli todennut, että ”haudataan kuolleet, ja ruokitaan elävät”. Siinä hirveässä tilanteessa käsky oli selkeä, se hyvästeli sen, mille ei enää mitään voinut, ja tarttui olemassa oleviin haasteisiin.

Ylen sivulla on juttu Innolla alkanut painonpudotus törmää herkästi arkeen sisältää monta pyörittelemääni ajatusta stressin vähentämisestä pieniin muutoksiin. Pidin jutun lopussa olevasta kahdesta kysymyksestä, jotka kannattaa esittää itselle ennen isojen päätösten tekemistä:

  1.  Lisääkö tämä minun kokonaisterveyttäni?
  2. Lisääkö tämä minun jaksamistani ja voimavarojani?

Ehkä uskomukset ja tottumukset ovat mielen hämärää laitaa, sillä niitä on vaikea pukea sanoiksi. Monasti ne vain häivähtävät näkyviin joissain tilanteessa pahimmillaan rajoittavasti. Toki monet tottumukset ovat hyödyllisiä, kuten hampaiden harjaaminen.

Jos käyttäytymisestä suuri osa muodostuu tottumuksista, niin arvelen niiden muuttamisen auttavan laihtumaan. Mutta miten päästään käsiksi rajoittaviin uskomuksiin ja häiritseviin tottumuksiin? Ajattelen nyt, että ainakin painoon vaikuttavat uskomukset siitä, mikä on mukavaa ja mikä tottumus auttaa (tai luulee auttavan) palautumaan.

Tällaisia pohdin uudenvuodenaattona 2019. Olin todella väsähtänyt jouluaattona töiden ja opiskelun takia, ja siksi arvelin postaavani seuraavan kerran vasta ensi vuosikymmenellä. Nyt kuitenkin seuraava opiskelun määräaika on vasta 12.1.2010 ja lisäksi kirjoittamisen vimma oli niin suuri, että tulipas tällainen kirjoitettua.

Hyvää uutta vuotta!

Kokeilua ja hapuilua

Tänä syksynä opiskelemissani kursseissa on toistunut eri muodoissa ajatus pienistä kokeiluista. Esimerkiksi nyt Verkkokauppa-kurssin ensimmäiseen tehtävään opettaja sanoi hyväksyvänsä minkä tahansa ”räpellyksen”, ja sellainen minunkin tekele kyllä oli.

Kun ensimmäisestä tekeleestä ei odota mitään, niin se on helppo aloittaa ja saada valmiiksi. Lisäksi tekeleen avulla nopeasti hahmottaa, mikä on olennaista ja miten lähteä eteenpäin.

Samankaltaisia pieniä kokeiluja olisi hyvä suosia muutenkin elämässä, mitä olen pohtinut jo postauksessa Pieniä askeleita. Mikä sitten estää tekemästä pieniä kokeiluita? Pienellä miettimisellä ainakin seuraavat asiat vaikuttavat:

  • epätäydellisyyden vierastaminen
  • virheiden pelko
  • liika suunnitelmallisuus

Epätäydellisyys ei riitä, vaan haluaa tehdä jotain merkittävää. Tunnistan itsessäni piirteen, että pienen novellin sijaan syntyisi menestyskirja tai että pienen runontekeleen sijaan haluaisi kynänsä suoltavan lähes Kalevalan.  Kuitenkin kiinalainen sanonta on, että pitkäkin matka alkaa ensimmäisellä askeleella, ja monasti ensimmäiset ne askeleet ovat horjuvia.

Virheiden pelkoa ei saisi olla tekeleitä toteuttaessa, sillä silloin ei pidä odottaa mitään kovinkaan kummoista syntyvän. Silti joka kerta kun jotain ”räpeltää”, niin aina jotain oppii, ja ainakin minä opin parhaiten rennosti näpertelemällä.

Liika suunnitelmallisuus voi olla myös estämässä kokeiluja. Aiemmin tietotekniikan projektit toteutettiin vesiputousmallin mukaan, jossa tehtiin vaihe kerrallaan määrittelystä käyttöönottoon. Nykyään suositaan monessa paikassa ketterää kehitystä, jossa tuotetaan nopeasti määrittelystä käyttöönottoon. Jotain samankaltaista ketteryyttä toivon omiin pieniinkin projekteihini.

Omaa iloisesti kukkivaa joulukaktusta katsoessa mietin, että onko tiukassa järjestyksessä kasvaminen niin tärkeää.  On paljon itsekehitysoppaita, joissa suunnitellaan tarkkaan, mitä tehdä, mutta nykyään vierastan ajatusta.

Esimerkiksi oma ajautumiseni autoilijaksi on monen pienen sattuman summa, ja toki monella muullakin tavalla asiat olisivat voineet tapahtua. Lisäksi on pakko taas varoittaa niitä, jotka ovat allergisia uskonnolle, sillä seuraavassa tekstissä on viitteitä uskontoon.

Kevään 2008 retriitissä Heponiemessä huomasin mainoslehtisen rukouslaulukurssista. Muutamana vuonna matkustin bussilla laulukurssille, sitten taksilla ja lopuksi vuokrasin auton kesällä 2014.

Kun vuonna 2015 tuli mahdollisuus saada edesmenneen isäni auto käyttöön vuosimallia 2000, niin ajattelin sen tarjoavan hyvän mahdollisuuden harjoitella. En aja missä tahansa säässä, mihin tahansa aikaan vuorokaudesta ja missä maassa tahansa, mutta monesti pääsen paikasta A paikkaan B.

Tänä syksynä on ollut todella kiinnostavaa opiskella, vaikka ajallisesti olen ollut ahtaalla. Ensi kevääksi tilanne onneksi helpottuu huomattavasti, kiitos työnantajan joustavuuden.  Toki iso pudotus vaikkakin vain vuodeksi tuntuu kukkarossa, mutta haluan nyt panostaa opiskeluun.  Saa nähdä, mitä tästä versoo.

Missä mennään 3

Aloitin blogin kirjoittamisen 7.1.2017, ja ensimmäisen Missä mennään 1 postasin helmikuun alussa. Seuraavan Missä mennään 2 postasin maaliskuussa 2018, joten ehkä on jo aika kirjoittaa nykytilanteesta.

Aloitin Myynnin ja markkinoinnin digiosaajakoulutuksen 13.9.2019, ja kyllähän se hieman alkaa vaikuttaa tähän blogiin. Vähän lipsahtaen kuvani tuli näkyviin ainakin linkkejä katsellessa, sillä harjoitustehtävässä piti luoda gravatar itselle. Kuvan räpsäisin Puumalan siltakahvilassa viime kesänä, ja täytyy kyllä sanoa, että kehitettävää löytyy taidossa ottaa hyvä kuva itsestä, niin kuin monessa muussakin asiassa…

Kaikenlaista kiintoisaa olen kurssilla pikaisesti päässyt silmäilemään, mutta ensimmäisenä tekee mieli toteuttaa niitä muutoksia, joita Palvelumuotoilun kurssin ryhmätyössä tuli esiin. Tarkoitus on vaihtaa teema niin, että olisi iso otsikkokuva ja värimaailma olisi sinisävyinen. Kiitos siis vielä kerran L-ryhmä!

Lokakuussa toivoin, että toteuttaisin näitä muutoksia vuodenvaihteen tienoilla, mutta saa nyt nähdä. Mieluummin teen vähän ja harkittuja muutoksia, kuin että sählään moneen kertaan ulkoasun kanssa.

Viime viikon postauksen Työterveyshoitajan tapaaminen laitoin luokkaan tyytyväisyys, ja nyt pikku hiljaa alan luokittella vanhempia postauksia. Olen itse aiemmin googlaillut, joten jos halusin tutkia postauksiani vaikka kitudieetistä, googlasin

kitudieetti site:mimir.fi

Aiemmin blogissa en juuri käyttänyt kategorioita ja avainsanoja, mutta nyt parannan tapani koulutuksen takia. Onhan se lukijalle helpompaa löytää kiinnostavia postauksia, jos kategorioita ja avainsanoja on käytetty.

Ajatukseni on, että onnellinen ei ahmi, joten  aikomukseni on luokitella postauksia kolmeen pääluokkaan, joista hyvinvointi koostuu:

  • tyytyväisyys
  • kylläisyys
  • palautuminen

Ajattelen hyvinvoinnin tällä hetkellä seuraavan kuvan mukaan:

hyvinvoinnin_osatekijät

Kylläisyyteen vaikuttaa

  • ahmimisen hillitseminen
  • ruoan ravitsevuus
  • syömisen säännöllisyys
  • tietoinen syöminen

Palautumiseen vaikuttaa ainakin

  • rentoutuminen
  • mukavat asiat
  • lepo

Sekä palautuminen että kylläisyys vaikuttavat tyytyväisyyteen, mutta lisäksi siihen saattaa voida itse vaikuttaa seuraavien asioiden kautta

  • päätökset
  • tavoitteellisuus
  • arjen rullaus
  • asenneilmasto

Kannattaa myös huomata, että palautumisesta ja kylläisyydestä on nuoli hyvinvointiin, mutta tyytyväisyydestä on kaksisuuntainen nuoli. Hyvinvointi vaikuttaa tyytyväisyyteen, mutta tyytyväisyys vaikuttaa myös hyvinvointiin.

Tuskinpa tämä lopullinen luokittelu on, mutta aloitetaan nyt tällä.

Työterveyshoitajan tapaaminen

Puolipakollinen työterveyshoitajan tapaaminen oli viime torstaina, mutta aika leppoisasti se omalla kohdallani meni. Jutustelumme lomassa kävimme asioita läpi, ja kävin vielä verikokeessakin.

Kolesteroli on vähän korkealla, mutta ei  niin korkealla, että tarvitsisi alkaa seurata. Kokonaiskolesterolini on 5,3, kun suositus on korkeintaan 5 mmol/l. Hyvä kolesteroli HDL  on 1,4, ja suositus on vähintään 1,2 mmol/l. Huono kolesteroli oli 3,6, josta suositellaan korkeintaan 3 mmol/l. Diabetesriski on kuulemma pieni, mutta sitä en osaa enää tuloksista katsoa. Hemoglobiinini on 145 g/l, mikä riittää minulle.

Ennen tapaamista tuli kysely, jossa kysyttiin myös suun terveydestä. Vastaukseni kertoi, että pidän hyvää huolta suuni terveydestä, jonka myös hammaslääkärini on todennut. Silti sain keltaisen varoituksen, josta lähetin viestin kyselyn toteuttajalle. Sain vastauksen, että suun terveyteen voi vaikuttaa esimerkiksi diabetes ja tupakointi, mutta minun kohdallani kyse oli selkeästi pelkästä lihavuudesta (BMI>30),

Kävin vuosittaisessa hammastarkastuksessa viikko sitten tiistaina, ja kysyin hammaslääkäriltäni asiaa. Hän sanoi, että _jos_ minulla olisi ientulehdus (mitä minulla ei ole), niin se aiheuttaisi lievän tulehdustilan elimistössä, joka taas voisi aiheuttaa häiriöitä sokeriaineenvaihdunnassa ja johtaa sitä kautta lihomiseen. Hammaslääkärini mukaan kyselyssä oli sekoitettu syy ja seuraus.

Toisaalta työpaikkamme kahvihuoneraati vieroksui työterveyshoitajan tapaamisia. Minun silmiini hoikka ja hyväkuntoinen nainen jopa koki, että hänelle oli nalkutettu, ja painostettu tekemään elämäntapamuutos.

Omalla kohdallani kysymys elämäntapamuutoksesta sai minut innostumaan selittämään, että en usko sellaisiin. On olemassa sanonta, että  ”tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla”, ja jotain samaa on kyllä halussa laihtua.

Huomasin selittäväni työterveyshoitajalla, että oma vaatimaton muutokseni ei ole lähtenyt päätöksistä, vaan oikeastaan pettymyksistä. Kun aloin ahmiessani ottaa vesilasin viereen, niin muutos alkoi tapahtua.

Ensinnäkin veden juominen sai sen ahdistavimman nälän poistumaan, sillä ruoka pääsi eteenpäin suolistossa. Ehkä kuitenkin tärkeämpää oli, miten monasti jälkikäteen kysyin itseltäni, että ”oliko kivaa?”, ja kielteinen vastaus on saanut minut pienentämään seuraavalla kerralla ahmittavan ruoan määrää. Vieläkin saattaa jäätelöpurkillinen mennä, mutta ei enää juuri muuta.

Toinen tärkeä asia on, että elämään pitää löytyä muuta mukavaa kuin syöminen. Olen huomannut, että kun onnistun saavuttamaan jotain, niin se on monasti makeampaa kuin makean syöminen.

Alla vielä painotaulukkoni ja -kuvaajani, ja joulukuun lukema on tältä aamulta. Olen junnannut paikoillani, mutta hyvä että kahdeksan kiloa on pysynyt poissa.  Lisäksi kun ottaa huomioon syyskuun loppupuolen stressin, niin olen aivan tyytyväinen, että paino ei ole enempää noussut.

Turhaa rehkimistä

Hiljattain luin uusimmasta Voima-lehdestä 9/2019 jutun Tosi taiteilija menee rajan yli, jossa pohdittiin taiteen kentällä tapahtuvia väärinkäytöksiä. Myytin ytimessä on taiteilija, joka työnnetään epämukavuusalueelleen, ja jopa omien rajojensa yli.

Syyskuussa Kiira Korpi kertoi rankasta harjoittelustaan. Jopa Docventures-ohjelmassa sivuttiin urheilumaailman väärinkäytöksiä, jossa yhtenä osana oli, että urheilija on enemmän tuote kuin ihminen.

Olen postauksessani Ei tarvitse katsoa kuvannut syksyllä 2018 esitettyä laihdutusohjelmaa, jossa koin lihavia kohdeltavan ”kuin keskitysleirivankeja”.

Sama kärsimyksen jalostavaa vaikutusta ja rehkimistä ihannoiva myytti näyttää putkahtavan eri puolilta ja eri tavoin esiin. Taiteen, urheilun ja laihduttamisen lisäksi samaa myyttiä saatetaan ihannoida opiskelussa tai työnteossa. Onhan amerikkalaisilla jopa sanonta ”no pain, no gain” eli ilman kärsimyksiä ei tule saavutuksia.

Silti tohdin epäillä, meneekö se nyt ihan näin. Lisäksi pidän suomalaisesta sanonnasta, että ”hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä”.

Yllä olevissa esimerkeissä särähtää, että valtaa käytetään väärin ja pahimmillaan oman nautinnon tavoitteluun.  Ongelma voi toki myös olla viestintätaitojen heikkous , ja saattaahan kyse olla myös huonosta organisoinnista.

Varmasti on olemassa seikkailuun ja jännitykseen myönteisesti suhtautuvia ihmisiä, jotka oikeasti nauttivat tullessaan pudotetuksi uima-altaan syvään päähän. Eikä heitä haittaa ylimääräiset nilkkapainot eikä edes uima-altaassa lilluva jää.

Väitän kuitenkin, että suuri osa meistä on sellaisia rauhallisesti asioihin tutustuvia. Hötkyilyä vältetään, ja veteen mentäisiin mieluiten lämpimän sään vallitessa ja alkuun vain varpaita vähän uittaen.

Oppiminen on alussa hidasta, ja ensimmäiset askeleet ovat pakostakin lyhyitä ja haparoivia. Lisäksi työmuistimme asettaa rajoituksensa. Vaikka pystymme muistamaan paljon asioita, niin kerralla ei kuitenkaan pystytä käsittelemään kuin muutamaan asiaa.

Enkä usko kärsimyksen jalostavaan vaikutukseen. En usko, että pahanmakuinen lääke on tehokkaampaa kuin miedon makuinen. Enkä usko, että epämiellyttävä liikuntasuoritus kohottaa kuntoa tavallisten ihmisten kohdalla. Kyllä huono kunto kohoaa kohtalaiseksi aivan arkiliikunnalla, kunhan liikuntaa ja liikkumista sopivasti annostelee.

Ajattelen laihtumista entistä enemmän oppimisena, jossa vanhat ja haitalliset ajattelumallit pikku hiljaa huuhtoutuvat pois toimivampien ajattelu- ja toimintatapojen tieltä.

Opiskelustani sen verran, että edelleenkin kiinnostaa ja pikku hiljaa saan tehtäviä valmiiksi. Nyt seuraavaan määrä-aikaan on ”ylelliset” kahdeksan päivää.

Tässä yksi todella upea  video kultaisesta leikkauksesta ja spiraalista liittyen sommitteluun, joka on osa Markkinointiviestinnän työkaluja. Esiin tuli myös Fibbionaccin sarja, jossa kahden edeltävän luvun summa on seuraava luku. Huikeinta on se, että kahden peräkkäisen luvun suhde lähenee hämmästyttävän nopeasti kultaista suhdetta.

 

 

Mietiskelykuulumisia

Tämä uusin taulukko kuvaa minuutteina mietiskelyaikojani, jotka olen kokenut luonteviksi. Punainen viiva päällä on kahden viikon liukuva keskiarvo.

Minä näen tässä kuvassa ensinnäkin mietiskelyajan kasvavan alle kymmenestä minuutista huhtikuun loppuun saakka reiluun pariinkymmeneen minuuttiin. Touko-kesäkuussa on vaihtelua työtilanteen mukaan. Keskikesällä lomalla ollessa mietiskelyajat nousivat uuteen ennätykseen, töihin paluu taas pudotti ajat, mutta nyt on havaittavissa pientä nousua.

Se on mielenkiintoista, että väsyneenä en juuri jaksa mietiskellä. Enkä todellakaan tee mitään erityistä, vähän venyttelen polvia ja hartioita, ja ajoittain ajattelen tiettyä lausetta. Silti väsyneenä paikoillaan istuminen yli parikymmentä minuuttia tuntuu vaikealta.

Olen kirjoittanut aiemmin mietiskelyajoista jo huhtikuussa. Silloin haaveilin, että pystyisin mietiskelemään jopa kaksi kertaa päivässä ja jopa tunnin kerrallaan. Se ei toteudu, sillä mietiskelyajat ovat jääneet alle puoleen tuntiin, mutta silti koen mietiskelyn hyödylliseksi:

  • auttaa keskittymään
  • auttaa rentoutumaan
  • saattaa auttaa nukahtamaan

Keskittymiskyvyn lievä paraneminen ja rentoutuminen ovat ymmärrettäviä, ja tuntuu, että saan asioita onnistumaan paremmin kuin aiemmin. Saattaa myös olla, että koska pystyy hieman paremmin keskittymään, voi valvomisen sijaan valita jonkin miellyttävän ajatuksen nukahtamista varten.

Pohdin jo syksyllä 2017 postauksessa Hyvä kupla mietiskelyn rentouttavan, mutta toivoin sen myös virkistävän, mutta sitä se ei mielestäni tee. Työn aiheuttamaa väsymystä vähentää riittävä taukojen pitäminen.

Mietiskely, taiji, saunominen tai vain kauniin maiseman katselu auttavat palautumaan. Arjen huolet saa työnnettyä hetkeksi pois, ja virkistyneenä jaksaa hoitaa asioita kuntoon. Vaikka mietiskelyllä on oma rentouttava vaikutuksensa, niin muitakin tapoja tarvitaan. On hyvä nähdä ystäviä, lukea kirjoja ja ihan rehellinen hömppäkin tekee joskus todella hyvää.

En pidä todennäköisenä, että joku sanoisi ”Aloin mietiskellä, ja laihduin”. Sen sijaan voin arvella lausuttavan ”Aloin mietiskellä, keskittymiskykyni parani ja sain enemmän onnistumisia elämääni, eikä ylensyönti enää houkuta”.

Sitten aivan eri aiheeseen. Tässä alla on joulukaktuksistani kuvia, joista kirjoitin pari vuotta sitten postauksessa Edelleenkin joulukaktushöperö. Tämä alla oleva kasvi on se, joka oli silloin kehittänyt melkein salaa vain yhden ujon kukan. Näin ensimmäiset nuput jo lokakuun lopussa, ja nyt kukkia on jo runsaasti.

Alla oleva joulukaktus on taas ruokapöydälläni. Ihan selvästi siinä on nuppuja, kunhan vain muistaisin kastella riittävästi.

Olen nähnyt hienosti muodostuneita joulukaktuksia, joita on muistettu tasaisesti kiertää vähäisen. Omat joulukaktukseni edustavat pikemminkin villiä ja vapaata kasvutapaa. Mutta kukin tyylillään.

Lihavuus ja addiktio

Silmiini sattui jo 2015 Ylen sivuilla julkaistu teksti addiktiosta , jossa haastateltiin A-klinikkasäätion ylilääkäri Kaarlo Simojokea. Toisaalta lihavuudesta kirjoittaa mainiosti kirjailija ja mediapersoona Caitlin Moran.

Simojoen mukaan addiktio syntyy esimerkiksi halutessa erityisen miellyttäviä tuntemuksia ja esimerkkinä käytettiin päihteitä, mutta kyllä jotain samaa on makean syömisessä. Muistan miten vähitellen tarvitsin entistä suurempia määriä ja imelämpää makeaa.

Tekstin mukaan on olemassa kemiallisia addiktiota kuten päihteet ja toiminnallisia kuten uhkapelit. Molemmat aktivoivat mielihyväkeskusta ja muuttavat käyttäytymistä.

Kuitenkaan sokeririippuvuus ei ole ”oikea” addiktio tämän tekstin mukaan, mutta tohdin epäillä ainakin todella lihavien kohdalla. Kun olen katsonut ”Hengenvaarallisesti lihava” sarjaa, niin kyllä annoskoot ovat kasvaneet sekä makeisten ja leivonnaisten käyttö on hallitsematonta.

Addiktiota kuten peliriippuvuutta tai yletöntä kuntoilua käytetään tunnetilojen säätelyyn. Toisaalta kyllä moni lihava tunnistaa ”lohtusyömisen” käyttäytymismallina.

Luin hihitellen Caitlin Moranin kirjan ”Naisena olemisen taito” (2012), kun siitä oli ollut maininta Helsingin Sanomissa. Jos on allerginen feminismille, niin tämä kirja voi olla hyvää siedätystä.

Caitlin Moran kirjoittaa oivaltavasti mutta roisisti, ja voisi sanoa kaikesta, sillä mikään inhimillinen ei tunnu olevan vierasta. Hän niputtaa hengästyttävästi täysin eri asioita yhteen ja saa asioista esiin uusia näkökulmia.

Lihavuudesta Moranilla on ollut omakohtainen kokemus: ”Minulla oli läskivuodet, jolloin minä en ollut ihmisen muotoinen.” ”En kävellyt enkä juossut, saati tanssinut, uinut tai kiivennyt portaita; söin ruokaa, joka ei missään mielessä kuulu ihmisen ravinnoksi. Kenenkään ei pidä syödä puolta kiloa margariinissa uivia keitettyjä perunoita”. (s. 123)

Kuvaus ahmimisesta: ”he astuvat keittiöön paniikkia hipovassa tilassa ja syövät hengästyneinä leipää ja voita viipaleen toisensa jälkeen, maistamatta tai pureskelematta, kunnes paniikki hukkuu miltei meditatiivisen lusikoinnin ja nielemisen, lusikoinnin ja nielemisen rytmiin.” (s. 129). Lisäksi ”lohtusyöminen on halpa ja nöyrä vaihtoehto, kun hakee tyydytystä ja unohdusta.”

Moranin mukaan lohtusyömällä saa saman väliaikaisen helpotuksen kuin päihteitä käyttämällä, mutta silti pystyy toimimaan edesvastuullisesti.

Muistan tuon ahmimisen halun, enkä täysin ole siitä päässyt irti. Mutta enää minulla ei kulu samanlaisia määriä makeaa kuin aiemmin.

Voisikohan olla niin, että lihavuuteen liittyy addiktiivista käyttäytymistä sitä todennäköisemmin, mitä pahempi tilanne on. Jos elämänpiiri kaventuu, ja kaikki pyörii vain syömisen ympärillä, niin aletaan olla vaarallisella alueella. Toisaalta lähempänä normaalipainoa ongelmana ovat pikemminkin huonot opitut tavat.

ps. Paino oli noussut 200 g viime punnituksesta. Olen tämän vuoden pysynyt 2,5 kilon haarukassa, joka valitettavasti on ollut korkeammalla kuin edellisinä vuosina.