Huuhaata vai hapuilua

Jo helmikuussa oli Ylen sivuilla juttu
Terveyshuuhaa kukoistaa netissä, mutta huomasin sen vasta hiljattain.  Jutussa sydänsairauksia tutkiva tohtori Pauli Ohukainen opastaa tunnistamaan huuhaan eli epäuskottavan ja perättömän.

Lähtökohdan pitää olla se, että myöntää oman ajattelunsa puutteellisuuden. Voi myös pohtia vastakkaista näkemystä ja miettiä, mitä vaatisi oman mielipiteen muuttaminen. Lisäksi Ohukainen suosittelee, että perehtymättä asiaan ei pidä ottaa voimakkaasti kantaa.

Tässä blogissa olen välttänyt ottamasta voimakkaasti kantaa millä tavoin pitäisi laihduttaa tai syödä. Taustalla on se, että uskon olevan monia toimivia tapoja, ja itselleen pitää löytää sopiva.

Olen yrittänyt käyttää luotettavia lähteitä kuten Yleä, THL:ää ja Duodecimia. Toisaalta myönnän rajallisuuteni, sillä en todellakaan tiedä kaikkea.

Laihduttamisen suhteen minua voi pitää kokemusasiantuntijana, ainakin väärällä tavalla laihduttamisen suhteen, mikä aikoinaan on minua lihottanut. Nyttemmin olen saanut painoa kymmenkunta kiloa alas, ja paino on pysynyt poissa kolmisen vuotta. Toisaalta pitäisi saada vielä parikymmentä kiloa pois.

Minulle tämä blogi on mahdollisuus kuvata hapuilevaa laihduttamistani. Aloittaessani blogin kirjoittamisen 2017 olin innostunut, sillä luulin löytäneeni tavan laihtua. Toisaalta saman kevään polviongelma olisi saattanut saada minut lihomaan, mutta kaikesta huolimatta paino enimmäkseen on pysynyt poissa.

Media pursuu laihduttamisjuttuja ja onnistumistarinoita, mutta jostain syystä moni lihoo takaisin. Pahimmillaan voi olla, että meistä lihavista hyödytään niin paljon, että ei haluta löytää ratkaisua. Tai ehkä ei vain kunnolla tiedetä, mitä lihavuus oikeasti on ja miten siitä pääsisi pysyvästi eroon.

Minua hämmästytti, miten huteralta elintapahoidon tutkimustausta vaikutti, sillä tutkimustulokset käsittelevät diabeteksen ehkäisyä. Arvelen, että lääketiede on kehittynyt sotavammojen hoitamisessa, ja siksi lääkärit osaavat tehokkaasti hoitaa esimerkiksi auto-onnettomuuksissa loukkaantuneita, mutta eivät lihavuutta.

Ravintoterapeutit osaavat varmasti neuvoa erityistilanteissa, mitä ihmisen kannattaisi syödä, mutta kaikkiruokaisena sekasyöjänä en usko heistä hyötyväni. Sitä paitsi olen aina syönyt ainakin 300 g vihanneksia päivässä, mutta muu on minua lihottanut.

Lihavuus on mielestäni monipuolinen ja laaja-alainen ajattelun ja kehon virhetila, josta on vaikea päästä pois.  Toivon löytäväni itselleni sopivat tavat toimia, mikä saattaisi parhaimmillaan hyödyttää muitakin WHOn määritelmän mukaisia lihavia.

Tämä blogi on siis hapuilua ja pohdintaa sekä lihavuuden taustoista että mahdollisesti auttavista keinoista.

Mikä auttaa jaksamaan?

Viime viikon lounaskeskustelussa työtoverini kehui Asahi-voimistelun parantavan unta. Toisaalta omalla kohdallani neljän viikon kiireinen jakso ja kolmen viikon ylikuorma päättyi torstai-iltaan, ja nyt jatkossa kuormitus on vain tavallista tai kevyttä.

Olen aika tyytyväinen tämän stressijakson hoitamiseen. Palkkatyön ja vähäiset kodinhoidon olen saanut kunnialla tehtyä, mutta pahasti rempallaan on MyMaD-opiskelu. Viime perjantaina totesin, että olen aivan liian väsynyt tekemään mitään, joten lepäsin koko viikonlopun, ja nyt taas tuntuu sujuvan.

Tämä on saanut minut taas pohtimaan stressiä, jonka tekstin kirjoitin liki kaksi vuotta sitten. Oli mukava tajuta, että muutosta on tapahtunut. Nykyään teen päätöksiä reippaammin, vaikka osa onkin kitkerää. Lisäksi tehtävän tehtyäni myös silmäilen, että kaikki on valmista.

Tässä tämänpäiväinen listani jaksamiseen:

Perusjutut: riittävästi vettä, säännöllisesti kunnollista ruokaa, riittävästi unta, arkiliikunta, työtovereiden apu ja tuki, sekä riittävän siisti ja mukava koti. Toki tarvittaessa jaksaa vielä pari tuntia nauttimalla palan näkkileipää ja tilkan vettä.

Mukavat asiat: kiinnostavat keskustelut, kaverit, harrastukset, musiikki ja luonto mutta toki myös viihde kohtuuannoksina.

Tauot ja vaihtelu: muutaman minuutin mikrotauot, sunnuntailepo ja virkistävä lomanvietto. Lisäksi monesti vaihtelu on melkein yhtä hyvä kuin lepo, sillä henkisen pinnistyksen jälkeen voi huokaista tulostetta hakiessaan.

Hidastaminen ja hiljentyminen: taiji, Asahi, mietiskely, mutta myös hitaasti tekeminen kuten kukkien kasteleminen tai töistä kävely hitaasti.

Palastelu ja pilotointi: se kuuluisa elefantti paloitellaan ennen syömistä. Lisäksi voi pieniä paloja käyttäen tutkia, että miten siitä elefantista saisi mahdollisimman maukkaan.

Päätökset: ja erityisesti sana EI. ”Valitettavasti ei tällä viikolla, mutta katsotaan ensi viikolla/marraskuussa/keväällä”. Ja rajuin ja tehokkain menetelmä on kerta kaikkiaan kieltäytyminen tai luopuminen.

Onnistuminen: se tunne!

Kiireisenä olen aiemmin liukunut ”rekikoiramoodiin”, jolloin haluan vain edetä nopeasti. Kuitenkin monasti voi hidastaa, elää tässä ja nyt, jolloin tärkeille päätöksille tulee tilaa nousta mielen pintaan. Kiire ei ratkea minuutteja säästämällä, vaan tekemällä järkeviä päätöksiä.

Järkeviä päätöksiä tekemällä on mahdollista onnistua. Kaikkea ei pysty tekemään, mutta tärkeisiin asioihin on aina aikaa. Onnistumisen tunne antaa voimaa.

Stressitilanteita on erityyppisiä. Tämä oli lyhyt, ennakoitava ja tiettyyn hetkeen päättyvä. Toinen ääripää on pikku hiljaa paheneva tilanne, kuin veden kuumeneminen sammakon alla kattilassa. Silloin voi olla vaikea huomata, että pitäisi hypätä pois.

Kokoontaitettava retkimuki ja pieni muovipussi.

p.s. Tämän aamun vaa’alla käynti tuotti yllätyksen. En siis mitenkään ole yrittänyt laihduttaa, vaan vain hoitaa kohtuullisen kunnialla työni. Vertailukelpoinen painoni on 82,3 kg joka on puoli kiloa vähemmän kuin kuukausi sitten.

Paras on hyvän vihollinen

Kuvassa on makuuhuoneen verhotanko, jonka päällä on 13 senttiä leveä kovalevy. Jostain oudosta syystä vain makuuhuoneessa oleva verhotanko on avoin, sillä muissa huoneissa valosaaste ei pääse samalla tavalla leviämään.

Tällaisenakin levy yhdessä pimentävien verhojen kanssa pitää makuuhuoneen pimeänä ainakin näin syysaikaan. Yksi ratkaisuhan olisi käyttää unimaskia, jota aikoinaan kutsuin virheellisesti silmälapuiksi. Täytyy sanoa, että yöllä havahtuessa on jotenkin miellyttävä vain tuijotella hetki pimeyttä ennen uudestaan nukahtamista, vaikka vessasta palatessa pitääkin hapuilla takaisin sänkyyn. Omalta osaltaan tämä vääränkokoinen levy auttaa minua nukkumaan paremmin.

Stressaavasta tilanteesta huolimatta olen pirteä, ja lisäksi se auttaa jaksamaan, että torstain jälkeen helpottaa todella paljon. Onneksi tämä stressikausi ei kestä viikkokaupalla, vaan selkeä helpotus on vain muutaman päivän päässä.

Palkkatyössä eri syistä kuorma nousi hetkeksi korkealle kolmeksi viikoksi, ja lisäksi tämä MyMaDiksi ristimäni koulutus lisää työmäärää. Viime viikolla arvioin, että olisin voinut tehdä ehkä kuusi tuntia enemmän töitä, ehkä. Lauantaina oli pakko päättää, että nyt keskityn palvelumuotoiluun, ja asiakaspalvelu sekä lisämyynti digikanavissa on työn alla ehkä jo tulevana perjantaina.

Toisaalta opiskelemista voisi kuvata sanoilla virkistävää ja viehättävää. Asia on niin erilaista minkä kanssa olen työssä tekemisissä, joten jo vaihteluna opiskelu virkistää. Lisäksi kirjoja lukiessa maailman murheet ilmastoahdistuksesta kestävyysvajeeseen jäävät asiakaskokemuksen ilosanoman varjoon.

Olen nyt syönyt muutaman jäätelöpurkillisen pikemminkin tavan kuin tarpeen vuoksi. Enemmän tässä tilanteessa on auttaneet päätökset, mitä jätän tekemättä joko kokonaan tai osittain. Nyt ei kannata tehdä parasta, vaan hyvä saa riittää.

Ehkä keväällä hankin oikeat pimennysverhot, mutta nyt tämän kiireisimmän ajan pärjään tälläkin. Aikanaan kavennan levyn 12 senttiin sekä maalaan reunan, jolloin se vähemmän osuu silmään, mutta se on aikanaan.

 

Suomalaisten kuntokirja

Kesällä kirjastosta tarttui käteeni Matti Jääskeläisen kirjoittama Suomalaisten kuntokirja (2019). En todellakaan ole kuntoilija, mutta nyökkäilin paljon kirjaa lukiessani. Minua hämmästytti, miten urheilun parissa työskennellyt Jääskeläinen kirjoittaa, että kuntoilijoille annetaan ohjeita, joiden toteuttamiseen ei aina urheilijakaan pystyisi (s. 347).

Kolme erilaista mittaria toistuu tekstissä:

  • maksimaalinen hapenottokyky on kilpailukunto lyhyeen ja rajuun suoritukseen
  • anaerobinen kynnys, maratonkunto tai ”pitää pystyä puhumaan puuskuttamatta”
  • aerobinen kynnys eli peruskunto

Kuntoilijoilla annetaan ohjeita oletuksella, että kunto kasvaa anaerobista kynnystä harjoittamalla, mutta Jääskeläisen mukaan anaerobinen kynnys on jo kuormittavaa liikuntaa. Jos on jo valmiiksi väsynyt oman elämäntilanteen takia, ei lisärasitus hyödytä. Elimistön pitää palautua kaikesta rasituksesta, ja sitä varten tarvitaan aerobista harjoitusta (s. 350). Jääskeläinen suosittaa

  • 1-2 x viikossa kuormittavaa kuntoharjoittelua
  • 3-4 x viikossa palauttavaa kuntoharjoittelua

Tähän asti näyttää hyvälle, mutta liikuntakertojen pitäisi olla vähintään 30 minuuttia, mieluiten 60 minuuttia. En vain hätäisellä lukemisella saa kiinni, että miksi liikuntaa pitää harjoittaa noin pitkään.

Oli myös mukava löytää terveen järjen mukainen toteamus, että ihminen ei tee säännöllisesti epämiellyttävää harjoitusta, joten liikunnan tulee olla miellyttävää.

Järkevältä kuulostaa, että peruskunnon tulee olla niin korkea, että työpäivän jälkeen vielä riittää voimia. Lisäksi että arkiliikunta voi olla osa ihmisen kuntoliikuntaa, ja että sitä vain täydennetään kuormittavalla liikunnalla.

Itseäni kiinnostavasta rasvanpoltosta löysin tästä kirjasta, että aerobinen energiantuotto käynnistyy heti, ja että siinä voidaan käyttää rasvaa ja hiilihydraatteja mutta myös valkuaisaineita (s. 92).  Toisaalta raskaassa kuormituksessa, jossa hiilihydraatit on jo kulutettu ”elimistö ei kykene mobilisoimaan rasvoja energiantuottoon (rasitustila korkea, jolloin rasva ei pala) joutuu elimistö ottamaan lisääntyvässä määrin käyttöön elimistön valkuaisainevarantoa.” (s. 98)

Tästä tulee vaikutelma, että lihavan harrastaessa kuormittavaa liikuntaa lihaksisto saattaakin pienentyä. Silloin kuluttaa vielä vähemmän energiaa ja siksi lihoo pienemmällä määrällä ruokaa. Mielikuvani on nyt, että rasva palaa peruskuntotasolla ja siis arjen aherruksessa parhaiten.

Kirjasta puuttui hakemisto, joka teki asioiden löytämisestä jälkikäteen hankalaa. Lisäksi näin maallikkona olisin tarvinnut paremmat selitykset aerobisesta ja anaerobisesta kynnyksestä.

Talven postaukset tiistaisin

Viime perjantaina tulin kotiin neljän jälkeen, ja huokaisin. Ensimmäinen lähipäivä oli takana koulutuksessa Myynnin ja markkinoinnin digiosaajaksi, mikä oli jännittävää, kiinnostavaa ja näköaloja aukaisevaa. Tajusin, että jos tosissani haluan opiskella ja hyödyntää tämän tilaisuuden, niin aikataulu on tiukka.

Perinteisen perjantai-illan sohvalle lysähtämisen sijaan suunnittelin, että mitä teen seuraavina päivinä. Oli pakko hyväksyä, että asiat on pakko hoitaa ajallaan, muuten en tule onnistumaan. Tein kotityöt perjantai-iltana, jotta lauantaina jää aikaa opiskeluun, mutta toki illalla ehdin katsoa Hyvän karman sairaalan ja pääuutiset.

Lauantaina tein päätöksiä sitten lisää. Keväällä olin saanut paljon pitkään roikkuneita asioita hoidettua sillä, että listasin ja ajoitin työt. Olin syksyn alussa tehnyt paljon pitemmän listan, jossa oli tehtäviä muutaman kansioin järjestämisestä paremman työpöydän ostamiseen.

Syyskauden alkaessa en juuri päässyt eteenpäin listalla, ja nyt päätin, että en yritäkään arviolta 148 tunnin urakkaa ennen joulua vaan pätkäisin sen 52 tuntiin. Kolme tuntia viikossa kuulostaa vähäiseltä, mutta aina se on oma ryhtymisensä ja varsinkin kaiken muun työn ohella.

Mielenkiintoisesti minulle on vaikeaa päättää olla tekemättä jotain, ja kaikki tehtävät tuntuivat aluksi yhtä tärkeille.  Toisaalta ole ajatellut, että koska aivan pakko on vain syödä terveellisesti ja viedä roskat, niin sitä taustaa vasten arvottaminen alkoi sujua. Lisäksi kun tajusin, että mikä tahansa päätös on parempi kuin ilman päätöstä, niin sain listan lyhentymään lähes kolmannekseen.

On kummallista, miten vaikea minulle oli päättää olla tekemättä jotain. Monesti olen aloittanut jotain hyödyllistä tai terveyttä edistävää, mutta jos se ei ole kiinnostanut tai tuntunut mukavalta, niin sitten se on jäänyt. Eikä ole yhtään kaivertanut.

Haluan antaa opiskelulle mahdollisuuden, ja luen oppikirjoja, mutta muiden kirjojen lukeminen saa jäädä. Minulla on pyörinyt yöpöydällä muutaman kuukauden Jääskeläisen Suomalaisten kuntokirja, mutta en ehdi siihenkään enää enempää syventyä. Sunnuntaina kirjoitan kirjasta postauksen, joka ilmestyy 24.9.2019.

Jo perjantai-iltana aloin ajatella, että vaikka rakastan kirjoittamista, niin tästäkin pitää tinkiä. Tähän asti olen postannut eli julkaissut tekstin palstallani joka tiistai ja perjantai, mutta tämän talven postaan vain tiistaisin. Seuraavan kerran minun on järkevää yrittää perjantaiksi postausta vasta 12.6.2020.

Olen antanut tälle koulutukselle työnimen MyMaD. Ehkä tämä on hulluutta, ja toki jos tulee liian rankkaa, niin sitten pitää tehdä kipeitä päätöksiä. Silti kiehtoo ajatus, että saisin koulutuksesta jotain tarttumaan työtehtäviini tai blogiini.

Ylen juttu aktiivisuusmittarista

Hiljattain Ylen sivuilla oli juttu Toimittaja testasi fitnessmittarin… , ja tietenkin juttu kiinnosti, sillä minulla on samanlainen mittari. Kuvista näen, että toimittaja on hoikka ja hyväkuntoinen, minä taas kaukana siitä.

Passiivisuusleimojen saannin voi välttää, kun sen 55 minuutin passiivisuuden jälkeen huomaa pienen varoitustärinän, mutta nousee seuraavan viiden minuutin aikana ylös. Minusta passiivisuusleima on ihan hyvä toiminto, sillä on hyvä välillä havahtua liikkumaan.

En jaksa itse latailla laitettani enkä toisaalta ole niin kiinnostunut, joten en pidä sykeseurantaa jatkuvasti päällä. Huomasin jutusta toimittajan laittaneen harjoituksen työmatkalle, ja teen samaa itsekin. Helpommin saa aktiivisuusprosentteja kun syke tulee seuratuksi.

Olen tänä syksynä kävellyt paljon enemmän rappusia töissä kuin aiemmin, ja mielestäni aktiivisuusmittari on osaltaan ollut tähän vaikuttamassa. Voi olla, että olen vähän paremmassa kunnossa kuin viime syksynä, joten koen laitteen hyödylliseksi.

Minä en seuraa untani, sillä arvelen nukkuvani yleensä riittävästi. Lisäksi unen seuraamista varten pitäisi laitetta pitää ranteessa jatkuvasti, mutta olen jo rannekellon kanssa aikoinaan oppinut ottamaan se heti eteisessä pois ranteestani. Vain aktiivisuusprosentin nostamiseksi olen pitänyt laitetta vielä kotona ranteessani.

Nythän saan 100 % aktiivisuuden kasaan helpommin, sillä madalsin maksimisykettä, joten minun 100 % aktiivisuuteni on varmasti vähemmän kuin toimittajalla. Toisaalta jostain pitää aloittaa. Minusta olisi mukavaa, jos voisi itse asettaa aktiivisuustavoitteen, ja vielä niin, että voisi laittaa stressiaikoina tavoitteen matalammaksi.

Juttua seuranneessa keskustelussa toisaalta hämmästeltiin, miksi tarvitsee käyttää kaikenlaisia härpäkkeitä mutta osa kiitteli lisääntynyttä aktiivisuutta.

ps. Luulin laihtuneeni, mutta painoa oli tullut 100 grammaa lisää kuukaudessa. Toki parempi, että on tullut vain 100 grammaa, mutta -huokaus- olisi mukava oikeasti laihtua.

Raakel Lignelliin haastattelu

Lauantai-iltana satuin avaamaan television niin, että näin suurimman osan Raakel Lignellin haastattelusta, ja sunnuntaiaamuna näin loput. Ylen sivulla oleva juttu löytyy tästä linkistä. Raakel on ollut mukana Elämä pelissä ja voittanut Tanssii tähtien kanssa -kisan.

Jo haastattelun alku on raju, sillä siinä kuvataan Raakelin kokemusta perheväkivallasta, ja myöhemmin tulee esiin häpeää, laihtumista ja lihomista.

Monet Raakelin tunnoista heijastivat omia tuntemuksiani, ja vaikka onneksi en ole joutunut perheväkivaltaa kohtaamaan, niin toisenlaisia riesoja on ollut. Muistan sen viallisuuden ja häpeän tunteen, joka tuntui kurottuvan mielen pimeistä nurkista, mutta joka onneksi on hellittänyt.

On hyvä osata nauraa itselleen, kuten että 24-vuotiaana ei ehkä kuitenkaan ole vielä ”maailmannainen”. Mutta oli muitakin Raakelin naurahduksia, ja mietin, että ehkä kaikkea ei ole vielä käsitelty.

Toinen silmiini pistänyt asia on turha sitkeys, kuten että jatkaa parisuhdetta tai Elämä pelissä -kisaa, vaikka selvästi päätös lopettamisesta olisi ollut järkevämpää. Tunnistan myös itsessäni vaikeuden tehdä isoja päätöksiä, ja varsinkin, jos pitää lopettaa jotain, mikä kuitenkin saattaisi toimia.

Lisäksi ihmettelen Elämä pelissä -kisan asiantuntijoita. Raakelin mies oli ollut pahassa auto-onnettomuudessa ja isä vakavasti sairaana, mutta asiantuntijat eivät sano Raakelille, että nyt ei kannata aloittaa elämänmuutosta. Tuomiokirkon portailla Raakelia todella nöyryytettiin, mitä mielestäni eettisesti toimivat asiantuntijat eivät tee.

Täytyy myös sanoa, että kova treenaaminen ja äkkinäinen ruokavalion muutos eivät minusta ole suositeltava tapa saada ihminen laihtumaan. Edelleenkin ajattelen laihtumisen oppimisena, ja oppiminen on varsinkin alussa hidasta, sillä rynniminen alussa kostautuu pitemmän päälle.

Haastattelussa huomasin myös tunteiden välttelyn, jota myös itse olen harrastanut. Ahmiminen tuntui hyvälle, sillä se painoi tunteiden pause -nappulaa, ja saman turtumuksen sai myös treenaamalla ylettömästi.

Aivan ohjelman alussa vilahti Raakelin nuoruuden kuva, ja taas toivoin, että nuorille neidoille voitaisiin vakuuttaa, että riität ja kelpaat. On todella surullista, että aletaan laihduttaa, vaikka mitään terveydellistä syytä ei ole ja vain siksi, että ei mahduta median luomaan ihannekuvaan. Jos Raakel ei olisi nuorena laihduttanut, niin tuskinpa hän olisi myöhemmin lihonut.

Hävikkiviikko alkaa maanantaina 9.9.2019

”Jos globaali ruokahävikki olisi valtio, sen hiilijalanjälki olisi kolmanneksi suurin Kiinan ja Yhdysvaltojen jälkeen.”

Tämä hätkähdyttävä lause on hävikkiviikon sivustolla. Kotitalouksien ostamasta ruoasta kuusi prosenttia ruoasta päätyy roskikseen, ravintoloiden ruoasta viidesosa ja päiväkodeissa jopa neljäsosa päätyy biojätteisiin.

Ehkä ensimmäisenä ei ajattele laihduttamisella ja ilmastonmuutoksella olevan yhteistä, mutta kuitenkin planetaarinen ruokavalio on hyväksi sekä ympäristölle että ihmiselle. Toisaalta ruokahävikin vähentäminen hidastaisi ilmastonmuutosta ja samalla pienentäisi ilmasto-ahdistusta. Lisäksi vanhanaikaisena ihmisenä en vain pidä siitä, että ruokaa heitetään hukkaan, varsinkin kun isoisäni isovanhemmat olivat kuolla 1860-luvun nälkävuosina.

Olen kirjoittanut novellikokeilun Se oli silloin luettuani viime syksynä vuoden 2018 IPCC-raporttia koskevia artikkeleita. Tämän vuoden 2019 IPCC-raportti taas kehottaa esimerkiksi vähentämään ruokahävikkiä. Nämä raportit olivat englanniksi, jota ainakin minä luen hitaasti. Selkeällä suomen kielellä on tehtyä Ilmasto-opas, jossa on näyttäviä visualisointeja . Ilmastoon liittyviä kysymyksiä ja vastauksia voi käydä katsomassa sivustolta KysyIlmastosta.

Prosentuaalisesti ravintoloissa ja kouluissa syntyy kotitalouksia enemmän hävikkiä, mutta kotitalouksissa kuitenkin syödään valtaosa ruoasta. Pieni muutos kotitalouksien hävikissä alkaa merkitä koko Suomen mittakaavassa.

Enkä itsekään ole täysin päässyt hävikistä eroon. Hiljattain kolmasosa parsakaalista pääsi kellastumaan, eikä enää houkuttanut syömään. Onneksi muuten aika vähän syntyy hävikkiä, sillä pakastin on hyvä apuri hävikin torjunnassa.

Jos ostan leipää tai teen itse sämpylöitä, niin pakastan ne heti ja otan vain pienen määrän kerralla sulamaan. Lisäksi jos arvelen, että en ehdi ajoissa ennen parasta ennen päivää syödä jotain ruokaa, niin pakastan sen. Pienikin annos voi olla aterian alku, ja yhdessä toisen pienen pakasterasian kanssa saa jo aterian kasaan.

Muutama toteamus

Olen viime aikoina hämmästellyt aktiivisuusmittarini näyttöjä, lukenut jutun Aili Rissasesta ja kummastellut Duodecimin

Ensinnäkin ainakin välillä yritän saada 100 % aktiivisuuden täyteen tiistaisin, torstaisin ja sunnuntaisin. Toki vielä en ole selvittänyt, miten aktiivisuusmittarini sen mittaa.

Minusta oli hupaisaa, että kerran kotiin tultuani aktiivisuus oli 82 %, mutta se nousi yli sadan pestyäni tukkani. Toki hiustenpesussa käsi liikkuu paljon enemmän kuin vaikka kävellessä, mutta silti se tuntui vähän epäreilulta.

Samaten hämmästelin Hidasta ja hoikistu? – postauksessani 20.8.2019, että aktiivisuusmittarini sykealueet eivät olleet muuttuneet, vaikka olin muuttanut arvoja 12.8.2019.

Kohta sen jälkeen huomasin ensin aktiivisuusmittarin näytössä, että sittenkin sykealueet olivat muuttuneet, vaikka kävely 22.8.2019 ei kyllä ollut mitenkään rankkaa.

Myönnän että tämä kuva on aika surkea. Yritin yhdellä kädellä saada sykealueita esiin mittarista, ja toisella kädellä yritin kuvata. Tämä on paras räpellys, mitä sain aikaiseksi.

Samasta aiheesta vielä kuva aktiivisuusmittarin päiväkirjasta.

Sykealueet siis muuttuvat, mutta jostain syystä eivät muuttuneet silloin kun oletin.

Nyt sitten jatkokysymys on, että mitä oikeasti pitäisi raja-arvojen olla, ja onko olemassa jotain maallikolle sopivaa tapaa määrittää alueita. Ainakin maksimisyke voisi olla korkeampi kuin 130, mutta matalampi kuin 160.

Oli myös mukava lukea Helsingin Sanomista tilaajille tarkoitettu artikkeli Aili Rissasesta, joka on toiminut lihavuustutkimuksen pioneerina. Hän sanoo suoraan, että meillä on edelleenkin luolaihmisen geenit. Lihomme herkästi mutta laihtuminen on hankalaa, sillä elimistömme on sopeutunut niukkaan ravintoon.

Artikkelissa sanottiin suoraan, että asiantuntijat eivät enää kannusta tiukkoihin kuureihin. Minä ajattelen niin, että meillä on synnynnäinen valmius pelätä nälänhätää, ja kitudieetti varmasti laukaisee sen pelon.

Rissanen kannattaa lihavuuden ennaltaehkäisyä, mutta ainakaan artikkelissa ei tule esiin minun toiveeni. Toivon nuorille vakuutettavan, että terveyden kannalta riittää painoindeksi, joka on korkeintaan 25. Niin moni lihoo yritettyään laihtua 22 tai sitä pienepään painoindeksiin, ja aivan turhaan.

Kolmantena asiana kummastelin jo aiemmin rasvanpolttoa , josta ei ole Käypä hoito-sivuston lihavuuden hoitosuosituksissa . Nyt jäin kummastelemaan sitä, että vaikka hoitosuositukset on tehnyt Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Lihavuustutkijat ry:n asettama työryhmä, johon myös Aili Rissanen kuuluu.  Kummastuttavasti elitapahoidon kohdalla ei ole juurikaan tutkimustuloksia.

Kaikki muu lihavuuteen liittyvä kuten määritelmä, esiintyvyys ja vaikutukset, on kyllä tutkittu perusteellisesi. Suosituksen mukaisesta elintapahoidosta ei ole erikseen tutkittu kohtuullisen kuormittavan liikunnan tai syömisen hallinnan vaikutusta. Hassua.

Todellisuuden kitkerä reuna

Pääkaupunkiseudun asukkaana nautin Helmet-kirjastoverkoston palveluista, kuten mahdollisuudesta varata suosittuja kirjoja. Tällä hetkellä varaan vain Antti Röngän kirjaa Jalat ilmassa sekä Maarit Verrosen kirjaa Muutama lämmin päivä. Röngän kirjaan varaukseni on 192/1302 ja Verrosen kirjaan 103/156, joten kestänee oman aikansa, ennen kuin pääsen näitä kirjoja lukemaan.

Viime talven aikana olin varannut useita kirjoja, joista suosittujen varaus pieneni hitaasti. Kesän alussa lukitsin varaukset, että ne eivät tulisi vahingossakaan minulle kesällä. Heinäkuun lopussa avasin lukitukset, ja jäin käsitykseen, että kirjat tulisivat myöhemmin syksyllä minulle. Samassa yhteydessä päätin varata kaksi Maarit Verrosen aiempaa kirjaa ja muutaman muun.

Yllättäen kaikki kirjat tulivat muutamana päivänä elokuun alussa, ja luettavaa oli vaaksan korkuinen pino.  Ainoastaan Daniel Kahnemanin kirjaa Thingking fast and slow en ehtinyt lukea loppuun, sillä luen hitaasti englanniksi. Nummenmaan kirjan sain alustavasti luettua, ja palautin sen tiistaina heti postauksen kirjoittamisen jälkeen.

Toki tiesin, että elokuu alkaa olla kiireistä, mutta silti en hennonut jättää kirjoja lukematta. Toisaalta tämän syyskauden aloitus on mennyt paremmin kuin aiempina syksyinä, sillä olen esimerkiksi saanut käsiteltyä sähköpostiviestit heti. Silti huomaan, että minun on vaikea valita ja päättää olla tekemättä jotain.

Olen vähän kuin lapsi karkkikaupassa, kun käyn kirjastossa, sillä olisi niin ihanaa lukea vaikka mitä. Sama asia pätee erilaisiin projekteihin, joita teen kotona tai kehitän jotain töissä. Kuitenkaan aikaa eikä varsinkaan energiaa ole loputtomasti.

Olen elämästäni käyttänyt paljon aikaa turhan haaveiluun, mutta ehkä pahempaa on ollut turhan isojen askelten haaveilu. Sen sijaan että olisin ottanut pieniä askeleita, olen joko sännännyt tekemään virheliikkeitä tai jäänyt sohvalle löhöämään ja pahimmillaan ahmimaan.

Tuntuu kitkerältä tajuta omat rajansa, sillä se pakottaa tekemään valintoja. Jos ihan oikeasti haluan tehdä asian A, niin en voi edes hipaista asioita B ja C. Kaikkeen ei vain riitä aika. Kaipa sitä on pakko aikuistua edes tässä vaiheessa. Kitkerää.

Toki kitkerän valinnan vastapainona on mahdollista saavuttaa oma tavoite, mikä toki maistuu jo ajatuksena suloiselle.