Tauoista ja tavoitteista

Yksi pohdintani kohteista on, että miksi huomaan väisteleväni ja jopa lykkääväni joidenkin asioiden tekemistä. On ollut jopa aikoja, että koettuani jonkin tehtävän olevan liian hankala, olen alkanut ahmia. Toisaalta tiedän, että kun nautin tekemisestä, ei ole tarvetta ahmia.

Peruskuvio on kuitenkin selvä, että terve ihminen kaipaa haasteita, jotka ovat sopivan kokoisia ja antavat todennäköisesti onnistumisen elämyksen. Lisäksi yleensä haasteesta suoriutumisen todennäköisyyttä parantaa sopiva vireystila, johon taas auttaa riittävä lepo.

Olen jopa joskus väittänyt, että ”tauot takovat tulosta”. Kuulun ihmisiin, joka saa virkeänä vartissa enemmän aikaan kuin väsyneenä viidessä tunnissa, ja nykyään lepään mieluummin sen viisi tuntia kuin että yrittäisin pakonomaisesti.

On lukuisia artikkeleita siitä, miten monen kokoisia taukoja kannattaa ujuttaa päivään. Muutaman minuutin hengähdys ja vaikka pieni seisomaan nousu kahden pikkutyön välissä saa taas veren kiertämään. Laajoja töitä järjestelen niin, että saatuani työn valmiiksi, lähden syömään, kahville tai soitan ystävälle.

Työskentelyn pohtimiseen tuli uusi näkökulma kirjasta Mikko Sutinen – Mikko Kuitunen: Mahtava moka. Hyvä havainto kirjassa oli, että pelkäämme epäonnistumista, koska muinaisessa maailmassa oli todella vaarallista epäonnistua.

Kiintoisa ajatus oli alun perin Dweckin kehittämä malli, miten ihmiset suhtautuvat osaamiseen ja lahjakkuuteen. Kiinteän (vai jäykän) ajattelutavan mukaan ”lahjakkuus on synnynnäistä ja virheet ovat merkki riittämättömyydestä, tyhmyydestä ja heikkoudesta”.

Tällöin virheiden tekeminen aiheuttaa syyllisyyttä ja halun voittaa kaikin keinoin. Moni varmasti tunnistaa ilmiön, että lahjakas nuori pärjää alkuun ponnistelematta, mutta kun pitäisi oikeasti alkaa tehdä töitä niin nuori alkaa alisuorittaa.

Jäykkää ajattelutapaa edustaa myös perfektionismi, jolloin pelätään epäonnistumista sekä keskinkertaiseksi paljastumista, jota välttääkseen tehdään vain varmasti onnistuvia tehtäviä.

Varsinainen helmi oli ajatus siitä, että äärimmilleen vietynä perfektionismi voi aiheuttaa mitä uskomattomimpia tapoja vitkutella. Ei haluta aloittaa, koska aloituksen jälkeen ei osata lopettaa. Näin ollen laiskuus voi olla epäonnistumisen pelkoa.

Kasvuperusteista ajattelutapaa käytettäessä epäonnistuminen kertoo ihmisen yrittävän, vaikka ei ole aivan valmis vielä onnistumaan. Virheet toki harmittavat, mutta virheistä voi oppia.

On paljon helpompi tavoitella itseään kiinnostavia asioita, josa ajattelutapa on kasvuperusteinen. Kasvuperusteissa ajattelutapaa käyttäen jaksaa yrittää ja sietää ne mahdolliset epäonnistumiset.

Uskon että ihmiselle hyvä ja lajityypillinen elämä koostuu monenlaisia pienistä asioista. Terveellinen ruoka, kohtuullinen liikunta ja riittävä lepo ovat perusasioita. Niiden päälle suurta tyydytystä antaa oman tavoitteen saavuttaminen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.