Se oli silloin

Harvoin kirjoitan novellia, mutta ilmastoraportti innoitti seuraavaan harjoitelmaan.

Kuuntelin nuotion vaimea räsähtelyä ja katselin tyyntä veden pintaa, jonka rikkoi vain tempoileva koho. Kiskaisin siiman vedestä, ja koukussa oli kiinni ponteva hauki. Napautin kalikalla, ja hetken sätkimisen jälkeen sekin rauhoittui muiden joukkoon

Kaislikosta kuului kahinaa ja pienen tytön ääni tohkeissaan selittämässä ”Täällä on nuotio, kysytään saadaanko tulla”. Nuori nainen koetti toppuutella, mutta huikkasin, että kyllä tähän mahtuu. Oli lauha lokakuun alkuilta, mutta koska tahansa saattoi sakea lumipyry alkaa.

Laitoin saaliini kypsymään, ja näin nälkäiset ilmeet. Ehdin tarkastella tulijoita viipyvässä valossa. Pienen tytön toisessa jalassa oli lämpimän näköinen saapas, toisessa oli rantasandaali ja rääsyjä. Molemmat olisivat tarvinneet suihkun sekä puhtaita ja ehjiä vaatteita. Tarjosin ensin paistunutta kalaa, joka tuntui maistuvan, ja kaivoin vielä tuhkan kätkössä kypsyneitä perunoita.

”Aikoinaan perunaa pidettiin lihottavana” sanoin mietteissäni.

”Samoin leipää ja riisiä” nainen jatkoi.

”Mitä on riisi?” pieni tyttö kysyi.

”Ennen Suurta Sulamista tuotiin kaukaisista maista ruokaa myös tänne Suomeen kauppoihin. Riisi on vähän kuin ohra, mutta valkoista.”

”Mitä kaupoissa oli?” tyttö jatkoi.

Katsoimme naisen kanssa toisiimme. ”Kaupoissa oli kaikkea. Suklaata, karkkeja, leivoksia, lihaa, hedelmiä ja vihanneksia oli monesta eri maasta. Hedelmä- ja vihannesosastot olivat värikkäitä ja ylitsepursuavia, saattoi poimia niin monenlaista syötävää…”

”Te saitte elää ihanassa maailmassa” tytön ääni nousi. ”Teillä oli kaikkea ihanaa, äiti on ennenkin kertonut. Nykyään on vain ohraa ja papuja, jos niitäkään.”

”Eivät silloin ihmiset nauttineet ruoasta. Eivät ainakaan kaikki. Moni laihdutti.” sanoin hiljaa.

”Miksi he laihduttivat?”

”He kokivat olevansa liian lihavia.”

”Olitteko te kaikki lihavia? Olisi ihana olla lihava, ei tarvitsisi olla nälkäinen.” tyttö tokaisi.

”Lihavana oli kyllä nälkäinen, mutta se oli erilaista. Minäkin olin lihava silloin.”

”Kuinka lihava sinä olit silloin?”

Näytin käsilläni miten iso maha minulla oli ollut, ja pieni tyttö nauroi. Hänen naurustaan kuului, että hän ei uskonut sellaista aikaa olleen. Auringon viimeiset säteet osuivat mereen, joka tyynenä sipaisi Salpausselän rinnettä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.