Lihavuuteen suhtautumisesta

Huomasin kehuttavan kirjaa Koolla on väliä (2007), jossa pohditaan monen eri kirjoittajan voimin lihavuutta ja siihen suhtautumista. Kirjan ovat toimittaneet Katariina Kyrölä ja Hannele Harjunen.

Lukiessa moneen kertaan nyökyttelin ja lisäsin liimalapun toisensa viereen. Ihastuin itse sen verran kirjaan, että tilasin oman kappaleeni antikvaari.fi -palvelusta. Näppärä palvelu, sillä maksoin tiistaina ja torstaina kirja tuli postitse.

Kirjassa oli myös Painonvartijoista, jotka toimivat Suomessa vuoteen 2010 asti. Viime vuosituhannella minä kävin kokeilemassa heidän menetelmäänsä, mutta minut se sai lihomaan.

Oli aika hämmentävää lukea Painonvartijoiden perustajan Jean Nidechin mielipide, että hän koki olevansa koossa 44 liian lihava ja epätoivoinen.

”Menestystarinoiden mukaan naiseksi tullaan laihduttamalla, tai sitten laihduttamalla ’sisäinen’ nainen pääsee esiin uudella tavalla. Todistuksena tästä muutoksesta toimivat miesten myönteiset huomionosoitukset ja uusista vartalonmyötäisistä vaatteista saatu nautinto.” (s. 99)

On niin surullista ajatella, että ihmisarvo olisi kiloista kiinni, on sitä rasvakudosta mikä määrä tahansa. On todella surullista ja huonoa käytöstä, jos lihavaa ihmistä kohdellaan muulla tavalla kuin laihaa.

Ihmisoikeuksien julistus on kirjoitettu jo 1948, ja sen 23:s artikla kertoo ”Jokaisella on oikeus ilman minkäänlaista syrjintää samaan palkkaan samasta työstä”. Silti olen kuullut väitettävän, että naisen painoindeksin noustessa palkka laskee.

Minusta sopivista vaatteista puhuminen on lähinnä surkuhupaisaa, sillä tällainen 157-senttinen, mahakas, povekas ja kapealanteinen on kyllä kaukana vaateteollisuuden suosimasta koosta. Ihan sama, miten laihduttaisin, niin silti housut kiristävät vyötäröltä ja lepattavat lantiolta, ja valmisjakut kiristävä rinnan kohdalta. Toki hämmentyneenä olen huomannut, että saan itselleni suoraan istuvia farmarihousuja, onneksi.

Lauantaina oli mielenkiintoinen juttu Ylen sivuilla terveysterrorismista, jota sanaa käytti terveyspsykologian dosentti Sanna Sinikallio. Fiksusti hän toteaa elämäntapojen muutokseen tarvittavan

  • tietoa
  • sisäistä halua
  • tilaisuutta
  • tukea läheisiltä

Samaisessa jutussa kerrottiin himoliikkujasta, joka ei ymmärrä lihavia ihmisiä. Myös torstaisessa Helsingin sanomissa oli laihduttamisesta juttu, jonka jäljessä keskustelu taas velloi tutuin kommentein. Luin ensimmäisen ja asiantuntijoita kritisoivan kommentin, ja totesin sen riittävän minulle.

Väännetään taas rautalangasta: lihavaksi lihoo, jos kuvittelee, että pitää olla median hoikkuusihanteiden mukainen. Sen jälkeen alkaa noudattaa jotain typerää dieettiä, laihtuu ehkä kaksi kiloa ja lihoo viisi kiloa. Kun tämän toistaa riittävän monta kertaa, onkin yllättäen kolmekymmentä kiloa painavampi kuin alussa.

Lihava pelkää laihduttamista siksi, että on liian monta kertaa pettynyt ja lihonut entistä isommaksi.

Lisäksi laihoissa on paljon niitä, jotka stressaantuessaan vähentävät syömistä, mutta monelle lihavalle makea ja rasvainen alkaa maistua stressaantuessa. Joten laiha laihtuu vaikka millä ”kikka kutosella” kunhan vähän stressaantuu, mutta lihavan täytyy todella tarkkaan miettiä, mitä kannattaa tehdä.

Välillä ihmettelen sitä intohimoa puhua ja kommentoida laihduttamista. Miksei samalla innokkuudella ole mediassa juttuja tupakoinnin lopettamisesta tai alkoholin käytön vähentämisestä. Lisäksi hämmentää, miksi ihmiset, joilla ei ole ongelmaa, ovat niin kärkkäästi kertomassa, mikä on oikea tapa.

ps. Pieni askel monelle, mutta minulle iso oli saada linkkisivusto näkyville lauantaina. Haaveeni on, että saan siihen pikkuhiljaa näkyville Codeacademyssä oppimaani.  

ps2. Tänä aamuna tuli pieni yllätys vaa’alla eli muutos oli 0 kiloa. Yleensä olen lihonnut tai laihtunut, mutta nyt vertailukelpoinen painoni oli 100 g tarkkuudella sama kuin kuukausi sitten, eli 79,7 kg. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.