Syö vähemmän, osta vähemmän

Tässä on kuva hiljattain nauttimastani iltapäiväkahvista. Tällä kertaa teki mieli syödä tuore viikuna, pikkaisen suippopaprikaa, muutama lehti sitruunamelissaa sekä muutama pinjansiemen maitokahvin kera.

Alla olevassa kuvassa on iltapäiväkahvini kesällä 2017: ”muutama herneenpalko, kaksi tuoretta aprikoosia ja tummia rypäleitä sekä tietysti kahvia ja paljon maitoa”

Näiden kahden eri iltapäiväkahvin nauttimisajankohdat olivat reilun vuoden välein. Energiamäärät tuskin poikkeavat mitenkään merkittävästi, mutta olen ollut huomaavinani, että nykyään pienempi määrä ruokaa riittää.

Koska syön vähemmän, niin jääkaappi tyhjenee hitaammin.

Syöminen ja ostaminen ovat minulle erillisiä prosesseja, mikä voi kuulostaa kummalliselta. Ostan ajattelematta mitä aion syödä, ja nyt kun syön vähemmän, niin jääkaappiin on ajoittain jäänyt turhan paljon ruokaa.

Valmiiden ruokien pakastaminen on toki auttanut siihen, että ruoka ei ole turhaan päässyt pilaantumaan. Lisäksi monet käyttämistäni kasviksista kestävät pitkään. Porkkana tai lanttu ei onneksi pilaannu muutamassa viikossa, mutta muutama parsakaalin haara on kellastunut sen verran, että olen harmitellen laittanut sen biojätteisiin.

Ostamisen vähentäminen on taas yksi esimerkki siitä, mitä kaikkea pitää oppia matkalla hoikkuuteen. Edelleenkin kummastelen niitä kitudieettejä, joilla saattaa laihtua hetkeksi, mutta tuskin oppii elämään uudella tavalla. Kukaan ei kuvittele oppivansa viittätuhatta ranskan sanaa viikossa, mutta jostain syystä ihmiset kuvittelevat oppivansa kaiken tarpeellisen hoikkuudesta vain tottelemalla ohjeita alakoululaisen tavoin.

Aikoinaan käytettiin sanontaa ”suu säkkiä myöten”, jolla tarkoitettiin, että tiukkoina aikoina piti kulutusta vähentää. Nyt ehkä minun pitäisi todeta, että ”ostoskassi suuta myöten” eli minun pitää vähentää ostamista koska syön vähemmän.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.