Pohdintaani tunnesyömisestä

Maanantaina Ylen sivujen videopätkässä ja jutussa psykologi Katarina Meskasen kertoi tunnesyömisestä. Olen monessa asiassa samaa mieltä, ja vain painotukseni hieman poikkeavat.

Tunnesyöminen lähtee siitä, että ei haluta kohdata vaikeita tunteita, ja niiden sijaan syödään itseltä kiellettyjä herkkuja. Lohtusyömisen voisi ajatella tunnesyömisen osana, sillä ihminen voi tunnesyödä myös esimerkiksi iloon ja tylsyyteen.

Tunnistan haluan tukahduttaa tunteita syömällä, sillä ahmimalla ongelmat jäävät jonnekin kauas. Eivätpä ongelmat kyllä mihinkään katoa, mutta ahmiminen antaa hetken helpotuksen. Meskasen ajatus siitä, että pitää kohdata vaikka viha ja etsiä rakentavia keinoja ilmaista mielipahaa on sitä, mitä juuri harjoittelen.

Tunteiden tukahduttamisella saattaa olla pitkät juuret. Minulla on mielikuva lapsuudestani, siis vuosikymmenten takaa, jolloin surin jotain asiaa ja sain lohdutukseksi suklaata.

Saatan myös syödä turhautumiseen eli jokin yrittämäni asia ei vain onnistu. Kyllähän ahmiminen antaa hieman etäisyyttä asiaan, ja jo se saattaa auttaa keksimään ratkaisu, mutta voisihan sen tauon pitää ilman ahmimistakin.

Lisäksi turhautumisen jälkeen ahmiessa on myös tullut jonkinlainen ”palkinto” siitä, että sain syötyä jonkin paketin tai pussin tyhjäksi. Kyllä, todella typerää, mutta lapsena kiitettiin kun sai lautasen tyhjäksi, ja se taisi olla ainoita asioita, missä koin olevani hyvä.

Huomaan hiljakseen muuttuvani tämän tunnesyömisen suhteen. En kiellä itseltäni mitään ruokia, joten mitään ”kiellettyä hedelmää” ei ole. Juuri nyt tiedän, että karkkipurkissani on paitsi ”ikuisuussuklaata” myös muutama risteilyltä tuomani karkkipussi. Mutta miksi nyt syödä makeaa kun äsken aterioin? Minulla ei ole nälkä enkä ole utelias, mille makeiset maistuvat, sillä olen niitä kaikkia syönyt aiemmin. Toisaalta jos tekee mieli, niin voin ottaa purkista vaikka rivin suklaata.

Täytyy sanoa, että jos minulle joku olisi sanonut vuoden 2013 alussa, että muutaman vuoden päästä voin syödä suklaata halutessani omasta karkkipurkistani, niin en olisi uskonut asian olevan mahdollista.

Sinänsä mielenkiintoista, että karkkipurkki ei kunnolla suojaa tunneostamiselta. Edelleenkin saatan tunnekuohun aikana mennä kauppaan, ja juuri ostaminen on se ”iso” asia, vaikka en jaksaisikaan syödä kaikkea. Mikä sinänsä on hyvä muutos, sillä aikoinaan söin heti kaiken ostamani.

Onhan tässä ollut monta vuosikymmentä aikaa opetella fiksumpia tapoja toimia. Toivottavasti tässä hissukseen oppii.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.