Miten ahminnan hohto himmentyi

Kirjoitin hiljattain Herkuttelusta-postauksessa kirjasta Rahkonen-Meskanen- Nalbantoglu: Irti ahminnasta (2013). Kirjoittajat ovat koulutettuja asiantuntijoita kuten lääketieteen tohtoreita ja lisensiaatti sekä psykologian maisteri. Toki olen samaa mieltä monesta asiasta, mutta en kaikesta.

Kirjassa esitetään seitsemän askelta ahminnasta irtautumiseen, jotka ovat

  1. Tunne itsesi
  2. Syö säännöllisesti
  3. Tunteet haltuun
  4. Korjaa ajatusansat
  5. Muuta kurssia (kun tekee mieli ahmia)
  6. Liiku rennosti
  7. Ole läsnä hetkessä

Aivan samaa mieltä olen siitä, että säännöllinen syöminen ehkäisee ahmimista. Lisäksi Pietikäisen kirjassa on samankaltaisia asioita kuin luvuissa Tunteet haltuun, Korjaa ajatusansat ja Ole läsnä hetkessä, joten näistäkin olen kokolailla samaa mieltä.

Eniten taidan olla eri mieltä luvusta viisi eli Muuta kurssia (kun tekee mieli ahmia). Luvussa muun muassa kehotetaan pohtimaan ahmimishimon alettua, että onko oikeasti nälkä ja mitä tämä ahmiminen viestii. Lisäksi kehotetaan keksimään vaihtoehtoista tekemistä kuten viemään roskat tai lähtemään lenkille.

En vain usko tuohon yhtään, ja olen jopa sitä mieltä, että en käyttäisi energiaa ahmimisen vastustamiseen. Joskus menee pipariksi, eikä sille voi mitään. Jos takana on vaikeita asioita, eikä niitä osaa käsitellä muuten kuin ahmimalla, niin ahmimishimon iskiessä ei varmasti pysty käsittelemään asioita.

Ne muutokset, joiden arvelen omalla kohdallani vieneen hohtoa ahmimisesta, olivat seuraavia:

Vesilasi viereen. Tästä olen varmaan kyllästymiseen asti kirjoittanut, sillä se pikkuhiljaa auttaa. Ostettuani puoli muovipussillista makeaa ja rasvaista moskaruokaa lasillinen vettä tuli yleensä juotua, joskus useampikin. Näin ruoka menee eteenpäin suolistossa, eikä ainakaan nälän tai janon takia ahmi.

Kun sain kylläisyyden tunteen vaikka moskaruokakin eikä enää tarvinnut pelätä nälkää, aloin kysyä itseltä ”Voisiko jättää jotain?”. Ehkä lapsena opettu malli lautasen tyhjentämisestä vaikutti, ja siksi mielelläni tyhjensin karkkipussin kokonaan. Aloin kokeilla, voinko jättää vaikka vain yhden karkin syömättä, ja syödä sen myöhemmin. Pikku hiljaa se onnistui yhä paremmin.

Aloin myös kysyä itseltäni, että ”Maistuiko?” ja ”Oliko kivaa?”. Monesti vastaukset näihin kysymyksiin olivat sen verran tyrmäävä, että ne kummasti hillitsivät jatkossa.

Seuraava askel on venyttää aloittamista. Parhaimmillaan niin, että söin ensin edes tavallista tai jopa terveellistä ruokaa alle, millä helposti pienentää ahmittavan moskaruoan määrää.

Näillä keinoin minun kohdallani ahmimisen tiheys on harventunut ja ahmittava määrä on pienentynyt merkittävästi. Energian saantia voisi pienentää myös syömällä terveellisemmiksi vaihtoehdoiksi esitettyjä tuotteita kuten vähärasvaisia, mutta jokin niissä tökkii. Enkä pidä ajatuksesta, että on jokin kielletty hedelmä, sillä se tekee asiasta entistä kiehtovamman.

Olen alkanut olla samaa mieltä, että kevyt herkuttelu kuuluu mukavaan elämään. On kuitenkin merkittävä ero siinä, syökö puoli muovikassillista moskaa vai lounaan päätteeksi pienen kupillisen jälkiruokaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.