Kuka sanoo lihavaksi?

Olen pohdiskellut painoindeksejä jo marraskuun 2017 postauksessa, jossa totean, että WHOn mukaan lihavan painoindeksi on vähintään 30 ja ylipainoisen painoindeksi on vähintään 25. Postauksessani on esimerkkinä 165-senttinen henkilö, jonka ylipainoraja on 68 kg ja lihavuuden raja 82 kg.

Minusta tulkinnat ihmisten lihavuudesta voidaan jakaa kahteen ryhmään:

  1. lääketieteen edustajat
  2. muut

Kukaan lääkäri ei varmasti valita esimerkiksi painoindeksistä 24 eikä pidä tämän kokoista ihmistä lihavana. Lisäksi ovat ne muut mielipiteet, mutta kuinka herkällä korvalla niitä mielipiteitä kuuntelee.

Sinänsä mielenkiintoista ajatella, että varmasti jokaisen elämässä on ollut tilanteita, että ei välitä siitä, mitä joku sanoo. Voi olla, että joku on rakastanut inhokkiruokaasi tai vastenmieliseksi kokemaasi väriä, etkä siltikään ole vaihtanut mielipidettäsi.

Sen voi itse päättää, kenen mielipiteisiin luottaa ja kenen ei. Minä huomaan hyväksyväni vain WHO:n määrittämän lihavuuden enkä median toitottamaa.

Huomasin myös, että marraskuun vertailukelpoinen painoni oli 81,1 kg, ja saman tuloksen punnitsin eilen aamuna. Paino oli nyt tippunut 1,2 kg huhtikuun punnituksesta. Olen pysynyt siis pitkään samankaltaisissa painolukemissa, ja onhan se hyvä, että paino ei ole merkittävästi noussut.  Ehkä nyt olen löytänyt jotain, millä painon saa alenemaan, mutta siitä sitten jatkossa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.