Riippuvuus ruoasta

Katsoin lauantaina valtaosan brittidokumentista Riippuvainen ruoasta (2006), missä esitettiin neljä erittäin lihavaa ihmistä, joiden paino oli vajaasta 200 kilosta yli 300 kiloon. Kaksi heistä vain makasi sängyssä, yksi nousi muutaman kerran päivässä hakemaan ruokaa, ja yksi pystyi seisomaan omin jaloin.

Dokumentissa oli myös kasattu pöydälle tyypillisenä päivänä heidän syömänsä ruoka. Energiamäärät vaihtelivat 15 000 kcal:sta (63 MJ) jopa
33 000 kcal:iin (lähes 140 MJ), ja sillä energiamäärällä he lihoivat jopa neljä kiloa päivässä.

Silmiinpistävää oli, että esimerkkipäiviin ei sisältynyt juuri mitään kasviksia tai hedelmiä. Lähimpänä oli tuoremehu, mutta yleisvaikutelma ruoasta oli todella ankea, ja värikkyyttä toivat korkeintaan värikkäät karamellit. Pöydällä oli perunalastuja, ranskanperunoita ja hämmästyttäviä määriä muita rasvaisia ruokia. Ei kyllä minua houkuttanut.

Löysin Käypä hoito -sivustolta opiodiriippuvuuden diagnoosikriteerit , jotka lyhyesti

  1. pakonomainen tarve käyttää
  2. hallinta käytön suhteen heikentynyt
  3. vieroitusoireet
  4. sietokyvyn kasvu
  5. keskittyminen aineen käyttöön muun elämän kustannuksella
  6. haitoista huolimatta käyttö jatkuu

Näiden pahasti lihavien tapa toimia täytti mielestäni yllä olevat kriteerit. Oli kauhistuttavaa katsoa, että heidän elämässään ei ollut mitään muuta kuin syöminen: mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman paljon energiaa.

Minua myös hämmästytti, että dokumentin kevyin henkilö suhtautui ruokaan kuin viholliseen. Sain haastattelusta vaikutelman, että hän yritti olla syömättä, mutta sitten sortui syömään nälkäisenä epäterveellisesti.

Ruokariippuvuus poikkeaa päihderiippuvuuksista siinä, että on pakko syödä, mutta kieltämättä harvapa on terveellisellä ruoalla lihonut. Moni on saattanut lihoa tavallisella ruoalla, mutta arvelen useimpien lohtusyöneen makeaa/suolaista ja rasvaista.

Sietokyvyn kasvu on niin surullista, ja minäkin taisin aikoinaan olla kaltevalla pinnalla rasvan ja makean sietokyvyn suhteen. Vieläkin muistan, kun mikään imelä ja rasvainen ei tuntunut riittävän imelältä ja rasvaiselta.

Olen jo monasti maininnut, että helpotusta toi lasillinen vettä. Hyväksyin ahmimiseni, mutta pidin huolta, että vieressä oli lasillinen vettä. Monasti join sen veden, mikä katkaisi pahimman terän ahmimiselta.

Nykyään syön kokolailla säännöllisesti, mutta taidan syödä liikaa vieläkin, koska en laihdu. Hiljattain jätin työpaikkalounaan jälkiruoan väliin, sillä marjapiiras ei nyt vaan houkutellut.

Lähikaupassa ostin ison jäätelöpuikon ja suklaapatukan, joista energiaa tuli lähes 600 kcal (2,5 MJ). Juu, ei hyvä. Jos repsahduksia olisi vain kerran kuukaudessa, niin silti laihtuisi, mutta kun niitä tuppaa olemaan jopa kolme kertaa viikossa.

Hahmotan suhtautumisen syömiseen jatkumona, jonka toisessa laidassa on todella lihavat ihmiset ja toisessa päässä normaalipainoiset. Minulla on vielä matkaa normaalipainoisiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.