Vielä liikunnasta

Liikuntaa pidetään ratkaisuna lihavuuteen, joten siksi huomaan kirjoittavani liikunnasta kohtuullisen usein. Minä kuitenkin suhtaudun epäilevästi siihen, että liikunta laihduttaisi nimenomaan oikeasti lihavia.

Hiljattain esiteltiin Ylen sivuilla tutkimus Liika kilpailu koululiikunnassa ja urheiluseuroissa saa nuoret lopettamaan liikkumisen. Oli surullista lukea, että ”- Yleinen mielikuva vähän liikkuvista ihmisistä on tosi kapea ja ennakkoluuloinen. Heitä pidetään sohvalla tai koneella viihtyvinä, ylipainoisina, roskaruokaa ja olutta nauttivina laiskureina, joiden elämäntavat ovat kaikin puolin epäterveelliset”. Silti nuuskan käyttö on epäterveellistä, ja se on käsittääkseni muita yleisempää liikunnallisten nuorten keskuudessa.

Olin ajatellut, että ikävät kokemukset liikunnanopettajista olisivat jääneet tunkkaiselle viime vuosituhannelle, mutta ilmenikin, että mielenkiintoa liikuntaa kohtaan olivat vähentäneet ”koulu, liikunnanopettaja ja urheiluseurat.” ”Monella vähän liikkuvalla nuorella koululiikuntaan liittyi kielteisiä ja ahdistavia kokemuksia. Vähän liikkuvista nuorista aikuisista 27 prosenttia arvioi, että liikunnanopettaja oli vähentänyt joko paljon tai erittäin paljon heidän kiinnostustaan liikuntaan.”

Vaikuttamassa on ollut liikuntatuntien kilpailuhenkisyys, huonompien syrjiminen ja tylyt asenteet erilaisia kehon muotoja kohtaan, joita ei voi pukuhuoneissa piilottaa. Tuo on valtavan surullista, sillä ihminen on herkimmillään murrosikäisenä. Eihän sitä koskaan kokonaan paadu, mutta monesti elämän varrella sietokyky kasvaa.

Saisimmekohan parempia liikunnanopettajia, jos heidät laitettaisiin kokemaan, mitä liikunta voi olla lihavalle. Noin äkkiseltään tulee mieleen ns. sumopuku, jossa tälläytyy plussapallon muotoiseksi ja on todella kömpelö. Lisämahdollisuutena voisi olla painon lisääminen vaikkapa 15 kiloa painavan repun avulla.

Lisäksi mietin, että kovasti korostetaan liikuntaa kuin se olisi pahanmakuinen lääkeannos, joka vain pitäisi nauttia. Äkkiä minunlainen alkaakin löhötä sohvalla kaikki muut ajat, pahimmillaan lohduttautuen suklaalla ennen ”inhottavaa liikuntaa” ja palkiten ”hengissä selviämisen” jäätelöllä jälkikäteen.

Syömistottumusten muutos olisi kuitenkin lihavalle se tärkein muutos, ja liikunnan pitäisi tukea tässä tavoitteessa eikä kestävyyskunnon kohentumisella ole niin kiirettä. Pienimuotoista liikuntaa on häärääminen kotona kuten pölyjen pyyhkiminen. Lisäksi olen kehittänyt sanan nanoliikunta, jota voisi kuvata esimerkiksi tilanne, kun televisiota katsellessa huomaa, että kädet ja jalat kaipaisivat rasvausta.

  1. Haetaan mainostauolla jalkarasva.
  2. Haetaan seuraavalla mainostauolla puuvillasukat. Rasvataan jalat, ja laitetaan puuvillasukat jalkaan.
  3. Viedään seuraavalla mainostauolla jalkarasva pois ja pestään kädet.
  4. Haetaan seuraavalla mainostauolla käsirasva. Rasvataan kädet.
  5. Viedään seuraavalla mainostauolla käsirasva pois.

Tarkoitus on maksimoida sohvalta nousemisten ja kävelyn määrä. Tämä antaa mahdollisuuden liikkua motivoidusti ja kotona, eikä ole pelkoa, että joutuisi pinnistelemään enemmän kuin jaksaa tai että ei voisi säädellä kuormitusta.

Minusta liikunnan tärkein merkitys lihavalle on siinä, että kevyessä muodossa se vie huomiota pois syömisestä sekä vähentää ruokahalua. Kun paino vähenee ja kunto kasvaa, alkaa halu liikkua luonnollisesti kasvaa. Jotain sellaista olen ollut huomaavinani.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.