Lihomisen estäminen

Juttelin hiljattain hoikan tuttavani kanssa paastoamisesta. Tuttavani mielestä paastoaminen olisi monella tapaa terveellinen asia, ja toki muistelin joskus nähneeni samaa hehkuttaneen dokumentin. Silti en uskalla laihduttaa paastoamalla, ja oudointa oli, että en saanut häntä oikein vakuuttumaan.

Tuttavani taisi ajatella, että kaikki mikä laihduttaa, on hyväksi. Mutta olen itse aivan liian usein huomannut, että nopeasti laihdutettu on nopeasti palannut. Alan vakuuttua siitä, että laihtuminen on oikeastaan oppimista eikä niinkään rasvakerroksen ohentamista. Paino asettuu kyllä sille tasolle, mikä on keskimääräisen energian saannin ja kulutuksen erotus. Paaston aikana ei opi mitään, joten minulla paino nousisi paaston loputtua takaisin aiempaan lukemaan.

Toivon että kaikki nämä kilot, mitä minä olen saanut pois, pysyisivät myös poissa, ja olen kiitollinen tästäkin edistymisestä. Olen kirjoittanut, että lihomista estää riittävä veden nauttiminen, kasvispitoinen ruoka sekä viisi syömiskertaa päivässä, ja kyllä niillä vaikutuksensa on.

Silti olen alkanut todella miettiä stressin vaikutusta lihavuuteen. Omakohtaiset karut kokemukset stressaantuneena laihduttamisesta ovat olleet mielessä kun olen lueskellut Pietikäisen kirjaa Joustava mieli.

Viimeksi kirjaa lukiessa olen pohdiskellut kuvausten ja arvioiden eroa, joista kuvaukset ovat tosiasioita mutta arviot omia tulkintoja. Kaikkia omia ajatuksia ei vain kannata ottaa liian tosissaan, ja jotkut tosiasiat pitää vain hyväksyä. Tämän kappaleen lopun kannattaa jättää lukematta ne, jotka ovat uskonnolle allergisia, sillä uskonto saattaa auttaa hyväksymään sellaiset asiat, mitä ei voi muuttaa.  Kirjaa lueskellessa uskon löytäväni monia tapoja miten rentoutua vaikka ympärillä myllertäisikin.

Omalla kohdallani kuitenkin nyt pohdin, että jotain asioita on vain pakko tehdä, mutta ajoittainen vitkuttelu vain pahentaa mahdollista stressiä. Saattaa olla, että kirjassakin löytyy neuvoja vitkuttelun vähentämiseen, mutta tällä hetkellä minä pohdin tavoitteiden asettamista.

On itsestään selvää, että hyvinkin ikävän tehtävän saisi aloitettua nopeasti ja suoritettua onnistuneesti, jos asettaisi tavoitteet ja palkinnot oikein. Se vaikuttaa helpolta näin kirjoittaessa, mutta monasti kiireessä ja väsyneenä ei onnistukaan. Näin kirjoittaessa mietin, että tehtävän pilkkomiseen osiin pitäisi vain käyttää enemmän aikaa, ja ensimmäisestä tavasta hahmottaa tehtävä voi tarvittaessa siirtyä käyttökelpoisempaan. Eikä varmaan pahitteeksi olisi miettiä palkintoja, jotka eivät lihota.

Tehtävän pilkkominen sopivan kokoisiksi paloiksi ja itsensä palkitseminen voi jonkun mielestä olla todella kaukana lihomisen estämisestä. Silti stressin väheneminen saa ahmimisen vähenemään, ja sitä kautta suurentaa todennäköisyyttä pysyä hoikempana.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.