Joulua odotellessa

Joulukuusi on nyt koristeltu, ja olen avannut suklaarasian. Pikkaisen aion vielä häärätä ennen joulua, ehkä jopa siivoan sen viimeisen komeron. Martathan ovat sitä mieltä, että komeroita ei pidä siivota jouluksi, ellei aio viettää joulua komerossa. Mutta kun se komero olisi ihan vihon viimeinen kesällä aloittamassani siivousurakassa, niin siinä mielessä houkuttaa hoitaa  siivous jouluksi.

Aatonaattona teen marinoituja luumuja, ja aattona keitän riisipuuron.  Muutoin omat jouluvalmisteluni jäävät aika pieniksi, ja aioin ennen kaikkea nauttia kynttilöiden loisteesta ja joululauluista. Tänä vuonna vietän tällaisen rauhallisen joulun, ja joskus toiste tulee ehkä toisenlainen joulu.

Tänään kuuntelin uudestaan Mira Selanderin toimittaman radio-ohjelman Ylipainoinen, syötkö salaa muilta. Ohjelma on jo julkaistu marraskuussa, ja hätäisesti sen kuuntelin aiemmin, mutta nyt ajatuksella.

Miran haastateltava on 174-senttinen Peppi, jonka painoindeksi on 38,7 eli painoindeksiin suhteutettuna hän on nyt vain muutaman kilon painavampi kuin mitä olin painavimmillani.

Tarina kuulostaa tutulta, eli yritetään aina uutena vuotena tai maanantaina laihduttaa. Lisäksi asetetaan kovat tavoitteet, ja sitten helmikuussa huomataan, että mitään edistystä ei ole tapahtunut. Harmittavasti vielä seuraavana vuodenvaihteena Peppi huomaa, että painoa on tullut muutama kilo lisää.

Peppi myöntää syövänsä iloon, suruun tai juhlistaakseen jotain. Mutta en voi olla miettimättä, että paljonko se tunnesyöminen oikeasti vaikuttaa kokonaisuuden kannalta. Toki jos joka päivä juhlii tai suree syömällä runsaskalorista ruokaa, niin sitten se vaikutta.  Peppi itse myöntää, että ne viikoittaiset leivoskahvit tuskin vaikuttavat paljoakaan.

Toinen tuttu asia haastattelussa oli, että ruoka tarkoittaa Pepille rakkautta, ja hän jopa kokee, että ”ruoka ei ole minua koskaan hylännyt”. Tässä kirjoittaessa pohdin, että monikohan meistä lihavista on niitä, joiden lapsuus ei ollut niitä kaikkein onnellisimpia. Toisaalta eivät kaikki vähemmän onnellisen lapsuuden kokeneet ole lihavia.

Mielenkiintoinen kysymys oli, että onko lihavuus sairaus. Haastattelussa Peppi kertoi, että jos se viisikymmentä kiloa olisi yhden yön aikana ilmestynyt, niin kyllähän sitä pitäisi itseään sairaana. Mutta kun lihavuus on tullut pikku hiljaa, niin siihen sopeutuu.

Arvostan Peppiä, että hän kertoi avoimesti omista kokemuksistaan ja uskaltautui haastatteluun. Minusta on hyvä, että tuodaan esiin erilaisten ihmisten kokemuksia.

Taas muistutan vanhasta viisaudesta, että painon kannalta ei sillä ole väliä, mitä syö joulusta uuteen vuoteen vaan sillä, mitä syö uudesta vuodesta jouluun. Nautitaan kukin oman joulupöytämme antimista!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.