Pohdintaa mielihyvästä

Lokakuussa oli Ilta-Sanomien digilehdessä juttu Lihavuuden syy löytyy aivoista. Jutun mukaan ”Liikalihavuus muuttaa aivojen mielihyväjärjestelmää. Tämän ns. opioidijärjestelmän neuroreseptorit vaikuttavat mielihyvän kokemiseen. Välittäjäaineita on ylipainoisilla vähemmän kuin normaalipainoisilla. ”

Tietenkin olisi fiksuinta lukea koko alkuperäinen artikkeli Molecular Psychiatry -lehdestä, ja myönnän heti, että seuraavat pähkäilyt ovat aivan omia pohdintojani, joissa voi olla pohjalla aivan väärä tulkinta mitä yllä olevat lauseet käytännössä tarkoittivat.

Oma tulkintani on, että lihava ei tunne samalla tavalla mielihyvää kuin laiha. Ainakin minä lihavimmillani en aktiivisesti etsinyt elämääni kivoja asioita, vaan jäin mussuttamaan karkkeja. Joita sitten tarvittiin paaaljooooon, jotta olisin saanut saman nautinnon kuin mitä laihempana saa.

Jos näin on, että mielihyvän kokeminen on lihavalle vaikeata, niin tuntui oudolle tutkijoiden suosittelemat ratkaisut: elintapojen muuttaminen ja erityisesti liikunnan lisääminen sekä opioidijärjestelmään vaikuttavat lääkkeet.

Se elintapojen muuttaminen ei nyt vain ihan sormia napsauttamalla onnistu. Lisäksi oletus, että elintapojen muuttaminen tuottaisi heti suurta mielihyvää lihavalle, on kyllä hyvin teoreettista. Liikunnan lisääminen ei myöskään varmasti kiinnosta useimpia lihavia.

Minua myös mietityttää, että jutun mukaan aiemmin pelkästään diabeteslääkkeenä käytettyä Victozaa voidaan alkaa määrätä pelkästään lihavuuden hoitoon. Satun tietämään kaksi diabeetikkoa, jotka molemmat ovat käsittääkseni käyttäneet tätä lääkettä. Toinen laihtui hieman vähäksi aikaa, mutta lihoi takaisin. Toinen on laihtunut ja pysynyt laihempana, mutta on myös muuttanut elintapojaan.

Voisikohan toimia paremmin sellainen asia, että lihava itse yrittäisi etsiä elämäänsä miellyttäviä asioita? Jos käyttää aikansa vaikka postimerkkeilyyn tai pitsinnypläykseen, niin luulisi että se kaikki aika olisi pois syömisestä.

Tässä kuvassa on sunnuntai-iltana syömäni ateria, jossa mannapuurossa on sulamassa viisi pakastimesta otettu vadelmaa.

Lisäksi isolla lautasella on kurkkua, paprikaa (vihreää ja punaista), kaksi Cosmopolitan-salaatin lehteä, muutama luumutomaatti, ei niin hirveän hyvä klementiini ja pikkaisen tummia rypäleitä.

Palvikinkkuviipaleen alla lymyää näkkileipä, johon sipaisin perjantaista ylijäänyttä smetanaa. Pakko sanoa, että smetana sopii paremmin mädin ja sipulin seuraksi, joita silloin tarjosin vierailleni. Lisäksi viinirypäleiden vieressä on pieni pala juustoa, joka myös jäi perjantaista. Juomana on glögiä, ja mukin pohjalla lepäilee muutama itse kuorittu manteli ja pikkaisen rusinoita.

En tiedä energiamäärää enkä proteiinipitoisuutta. Enkä varmasti ole suunnitellut tätä ateriaa etukäteen. Ensin päätin, että keitän mannapuuron, johon sommittelin lisukkeita sen mukaan, mitä kaapeista löytyi. Silti uskon, että tällaisia aterioita syömällä voisin laihtua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.