Opitut mieltymykset

Päätös siitä, syökö sokeria ja suklaata vai hedelmiä ja kasviksia, taitaa olla aika pitkän prosessin tulos. Varmasti olisi todella helppo laihtua, jos päätös aina kallistuisi terveelliseen ruokaan ja varsinkin, jos se päätös pitäisi.

Työpaikan kokouksissa on tarjottu tuttuja suomalaisia makeisia, mutta niistä on ollut helppo kieltäytyä. Tiedän miltä ne maistuvat, ja juuri nyt ei tehnyt niitä mieli. Luulen myös, että erikoisemmatkin makeiset olisin silti jättänyt väliin. Suklaa maistuu suklaalle, aika lailla samanlaiselle aina.

Toisaalta eilen kotimatkalla alkoi tehdä mieli jotain makeaa. Olen tällä hetkellä ihastunut baklavaan, joka on rasvaa ja sokeria tihkuva pieni kreikkalainen leivos. Ostin yhden kotimatkalla rautatieasemalta, ja täytyy sanoa, että se maistui taivaalliselle. Tuntui myös hyvälle, että yksi leivos riitti.

Olen onnellinen, kun useimmiten pienehkö määrä makeaa riittää. Toisaalta arkiruokailuni ovat vähintäänkin kohtuullisen terveellisiä, eikä mitään isoja risomisen aiheita ole onneksi päällä.

Olen myös vakuuttunut siitä, että halu syödä monta kertaa suuria määriä makeaa syntyy liian tiukan dieetin tuloksena. Jos monta päivää tai viikkoa kärvistelee liian vähäisellä ravinnolla, josta pahimmillaan puuttuu elimistölle tarpeellisia ravintoaineita, niin jossain vaiheessa ihminen vain alkaa syödä liikaa. Harmillista on, että ensimmäisenä silloin ei tule mieleen mikään terveellinen ruoka, vaan ahmitaan makeaa ja rasvaista.

Käsittääkseni tavallinen ihminen ei pysty tappamaan itseään pidättämällä hengitystään. Olen miettinyt, että onko makean ja rasvaisen ahminen samankaltainen sisäänrakennettu järjestelmä, jottei tyhmä ihminen vahingossa tappaisi itseään. Aiemmin tuli makean ja rasvaisen mukana tarpeellisia ravintoaineita mukana, mutta nykyään teollisissa sokeria ja transrasvoja pursuavissa tuotteissa tuskin on enää mitään ravintoaineita jäljellä.

Väitän, että mieltymyksen ahmia makeaa ja rasvaista oppii hyvin nopeasti kitudieeteillä. Yleensä poisoppiminen on paljon hitaampaa kuin oppiminen.

Minulla loppui painonnousu aikoinaan siihen, että aloin ottaa vesilasin ahmittavien viereen. Ilman mitään päätöstä ja kuin huomaamatta join vähintään lasillisen vettä, joka ansiosta aloin tuntea kylläisyyttä ja ajoittain alkoi jäädä jotain ahmimatta.

Nyt haasteeni on, että miten alkaisi haluta vähemmän ruokaa. Minulla on tottumus ottaa vaikkapa pastaa tietty määrä, mutta mietin, voisinko pienentää määrää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.