Sekasyöjän pavut

Voipavut hautuvat

Tänään keitin itselleni voipapuja, sillä aina ajoittain oikeasti pidän pavun mausta.

Näitä papuja kehotetaan liottamaan kaksitoista tuntia, joten laitoin ne eilen illalla likoamaan. Aamulla huuhtelin pavut, ja pistin kiehumaan kattilassa.

Käytin itse virittämääni keittolaatikkoa, koska en halunnut tarkkailla tuntia papujen kiehumista. Tämä keittolaatikko on itse asiassa ikivanha styroksinen kylmälaukku, jonka pohjalle laitan pannunalustan, sitten kiehuvan kuuman kattilan ja lopuksi vielä kylmälaukun kansi kiinni. Kuvasta näkee, että laatikko on vähän pinttynyt, mutta tässä se ei haittaa.

Ehkä kattila olisi pitänyt vielä välillä laittaa liedelle kuumenemaan, sillä pavut jäivät aavistuksen koviksi, vaikka olivat keittolaatikossa yli tunnin. Pussin kyljessä olleen ohjeen mukaan 45-60 minuuttia olisi pitänyt riittää.

Tämä on aivan sama ajatus kuin mihin vuosikymmeniä sitten käytettiin heinälaatikkoa. Silloin styroksia ei ollut, joten heinä eristi kattilan ja sai ruoan hautumaan hitaasti.

Laitan tällä tavalla myös hernekeittoa, ja paras puoli on se, että ruoka hautuu melkein itsekseen. Ei tarvitse tarkkailla lieden vieressä, että kiehuu sopivasti.

Sain 400 g pussillisesta kolme puolen litran purkillista keitettyjä papuja. Ensimmäiseen purkilliseen laitoin uutta sipulia silppuna, oliiviöljyä ja ripauksen valkopippuria. Seuraavaan saattaa mennä sitruunamehua ja oliiviöljyä.

Paras puoli itse tehdyissä pavuissa on se, että nämä ovat suolattomia. Kaikkiin valmisruokiin tunnutaan lisäävän suolaa, mitä en todellakaan tarvitse.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.