Siemenien syömisestä

Siemeniä pidetään terveellisinä, ja nykyään niitä ripotellaan moneen paikkaan. Salaattiin, sämpylöiden päälle tai niistä tehdään jopa näkkileipää.

Nyt yllättäen asia ei olekaan niin selkeää. Ylen sivuilla oli artikkeli Evira kehottaa rajoittamaan siementen syömistä jo toukokuun lopussa.

Löysin asiaan liittyvän pdf-taulukon Eviran sivuilta nimellä Lapsia, nuoria sekä raskaana olevia ja imettäviä naisia koskevat elintarvikkeiden turvallisen käytön ohjeet. Kun sitten selaa sivulle 9 niin löytää kuin löytääkin kohdan, että edes aikuisten ei pidä syödä öljykasvien siemeniä enempää kuin kaksi ruokalusikallista päivässä eli 15 g. Syynä on se, että ”öljykasveilla on luontainen ominaisuus kerätä siemeniinsä maaperän raskasmetalleja, erityisesti nikkeliä ja kadmiumia. ”

Tällaisia siemeniä ovatpellavansiemenet

  • pinjansiemenet
  • chiansiemenet
  • hampunsiemenet
  • seesaminsiemenet
    kurpitsansiemenet
  • unikonsiemenet
  • auringonkukansiemenet

Täytyy sanoa, että tuo oli jonkinasteinen yllätys minulle. Samaisessa kohdassa kerrotaan, että raskaana olevat voivat käyttää siemeniä vain pieniä määriä kuten sämpylöiden päällä. Pikkulapset voivat käyttää vain korkeintaan ruokalusikallisen eli 7 g ja imeväisikäiset eivät voi käyttää ollenkaan.

Olin uteliaisuuttani ostanut chia-siemeniä, ja ihan mukavan makuisia ne ovat. Koska siemenet laitetaan veteen, näyttää lopputulos jotakuinkin sammakonkudulta. Mutta selvästikin pitää käyttää vain pieniä määriä. Lisäksi helposti käytän samana päivänä erilaisia siemeniä, mutta täytyypä olla tarkempana.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.