Kokeiltavia ruokia

Vapun aikaan oli aikaa surffailla, ja yllättäen löysin vuodelta 2012 olevan listan terveellisistä ruoista vuodelta 2012. Blogisti Eeva Kolu kommentoi listaa 31 terveellisimmästä ruoasta, ja alun perin artikkeli on Time-lehdestä. Voi olla, että lista on hieman kerinnyt elää viidessä vuodessa. Silti uskon, että pääosin lista on pysynyt samana.

  1. Mustapapu
  2. Lehtikaali
  3. Lohi
  4. Saksanpähkinä
  5. Kurpitsa
  6. Omena
  7. Mustikka
  8. Banaani
  9. Parsakaali
  10. Pinaatti
  11. Bataatti
  12. Kidneypapu
  13. Linssi
  14. Punajuuri
  15. Munakoiso
  16. Ruusukaali
  17. Tomaatti
  18. Täysjyväleipä
  19. Kvinoa
  20. Kaurahiutaleet
  21. Bulgur
  22. Vähärasvainen liha
  23. Pellavansiemen
  24. Chia-siemen
  25. Manteli
  26. Tonnikala
  27. Rasvaton maito
  28. Rasvaton kreikkalainen jugurtti
  29. Tummasuklaa
  30. Punaviini
  31. Extravirgin-oliiviöljy

Ainoa, jota en ole maistanut, on chia-siemen, joten ihan uteliaisuudesta sitä pitää maistaa. Olen myös syönyt rasvaista kreikkalaista jugurttia, mutta suhtaudun epäilevästi, että löytyykö Suomesta vähärasvaista kreikkalaista jugurttia.

Olen myös itse valmistanut lähes kaikesta ruokaa, paitsi mustapavuista ja bataatista. Voisin kokeilla työn helpottaessa tehdä näistä ruokia, ja lisäksi munakoisosta,  jonka käyttö on jäänyt muutamaan kokeilukertaan.

Tuosta listasta jää kyllä syömättä pellavansiemenet ja tumma suklaa. Jos tarjolla on pellavansiemeniä, niin saatan niitä ripottaa puuron päälle, mutta harvemmin ne maistuvat. Ja tumma suklaa ei vain ole minua varten.

Söin tänään parsakaalin ja parsan välimuotoa, jota saatetaan nimittää parsaaliksi. Se oli miedompaa kuin parsakaali, ja varret olivat laihempia ja nuput pidempiä kuin tavallisessa parsakaalissa. Minusta aivan tavallinen parsakaali maistuu hyvälle, mutta käsittääkseni geenien takia jotkut pitävät sitä kitkeränä. Silloin parsaali voi olla hyvä vaihtoehto.

Olen ottanut todella rauhallisesti nämä kolme päivää, ja huomaan, että elohiiri vasemman silmän alla on melkein loppunut. Stressi on siis helpottanut. Nyt vain pitää jaksaa vielä tämä vajaa ja vaativahko viikko, ja sen jälkeen alkaa reippaasti helpottaa.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.