Nälkämaan lihava

Huomaan haaveilevani, että saisin parikymmentä kiloa pois Pirjon päivään (7.10.) mennessä pois. Se olisi mahdollisen rajoissa, kauemmas kivun mahdollisuudesta ja kolmisen kiloa kuukaudessa.

Painan nyt liki kahdeksankymmentä kiloa, joten tarvinnen noin 2400 kcal päivässä pysyäkseni tässä painossa. Jos söisin 1650 kcal päivässä kuten haavepainossani 55-kiloisena, niin saattaisin laihtua alkuun sata grammaa päivässä. Mietin, että voisin alkaa uida ja lähempänä kesää voisin alkaa pyöräillä, mikä lisäisi energian kulutusta.

Moni laiha miettii, että miksi lihava ei vain vähennä syömistä, koska silloinhan paino tippuu. Asia vain taitaa olla vähän monimutkaisempi.

Ensinnäkin laihat ovat hyvin tarkkoja siitä, että saavat ruokaa. Muistan työpaikan virkistystilaisuudesta, miten laihat olivat ensimmäisinä valittamassa, jos lounas myöhästyi vähänkin. Toiseksi laihat syövät vähän ja kolmanneksi laihat tulevat kylläiseksi.

Lihavat pystyvät olemaan syömättä, ja jättämään ruokailun väliin. Kun tulee sitten tilaisuus syödä, pystyvät lihavat syömään paljon. Lihava ei tule koskaan kylläiseksi vaan on aina vähän nälkäinen.

Ihan kuin me lihavat eläisimme jossain nälkämaassa, jossa kannattaa perusteellisesti hyödyntää jokainen tilaisuus syödä. Se on ollut ihan järkevää vuosituhansia, mutta ei enää nykymaailmassa karkkihyllyjen ja sipsivuorien välissä.

Kun lihava alkaa laihduttaa voi hän tietoisella tasolla tuntea hyveellisyyttä nälän tunteen vuoksi, mutta maha varmaan vain ajattelee, että kyllä tämä erämaavaellus kohta loppuu. Kun lihava alkaa syödä, niin helposti syö niin paljon kun on tarjolla ja valitettavasti se ruoka sisältää paljon energiaa mutta vähän ravintoaineita. Ehkä maha kuvittelee, että sitä parempaa ei voi saada ja tähän on tyytyminen.

Minusta tuntuu hyvin vaikealta ottaa vain pieni annos ruokaa, ikään kuin hyvin syvällä olisi pelko siitä, että jään nälkäiseksi. Varmasti kaikenlaiset dieettikokeiluni ovat jättäneet jälkensä ja varsinkin ne, joissa aamulla en syönyt juuri mitään. Muistan miten puoleenpäivään mennessä olin todella nälkäinen, ja lopuksi illalla ”palkitsin” itseni makealla tuhoisin seurauksin.

Nykyään syön kunnon aamiaisen ja lounaan, enkä niistä ala kyllä tinkiä. Ehkä iltaisin voisin kokeilla vähän vähempää syömistä. Yritän nyt ajatella, että voin tarvittaessa hakea lisää. Ehkä hidas syöminen sekä ruoan makuun ja rakenteeseen keskittyminen saattaisi auttaa. Lisäksi myös se, että juon riittävästi vettä.

Ei varmaan turhaan sanota, että sivistyksen ja anarkian ero on kaksi ateriaa. Syöminen on välttämätöntä eloonjäämisen kannalta ja siksi se on niin keskeinen tarve. Me olemme lajina kehittyneet muinaisuuden nälkämailla, mutta elimistömme ei ole sopeutunut tähän nykyajan ylenpalttisuuteen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.