Mieluisaa moskaa

aiemmin joka kerta nautti makeasta, nykyään voi olla, että ei saakaan mielihyvää

Yllä yritän ehkä turhankin tarkasti kuvata, miten makea ei enää joka kerta ja samalla tavalla tuota mielihyvää kuin aiemmin. Aikoinaan muistan menneeni kauppaan riemuisan odotuksen vallassa, ja sain huikeaa mielihyvää syömisen odottamisesta, ostamisesta ja ison annoksen syömisestä.

Nyttemmin on alkanut olla hämmentäviä hetkiä, kun odotan nauttivani isosta annoksesta makeaa. Saatan vanhasta tottumuksesta ostaa vaikka rasiallisen jäätelöä, mutta se ei enää olekaan niin nautinnollista.

Annoskoon kasvattaminen ei enää lisää mielihyvää, mutta pieni annos makeaa on edelleen miellyttävää ja nautin vaikka pienen jäätelöpuikon syömisestä.

Nyt lomalaisena taas pohdin moskaruoan mieluisuutta. Käytän itse keksimääni termiä moskaruoka kaikesta siitä ruoasta, joka sisältää runsaasti epäterveellistä rasvaa mutta aivan liian vähän elimistön tarvitsemia ravintoaineita. Nykyään syön runsaasti myös ravitsevaa ruokaa, mutta olen elämässäni syönyt aivan liikaa kaikkea moskaa.

Olen havainnut, että:

  1. Lounaan lykkäännyttyä parilla tunnilla alan hamuta rasvaisimpia ruokavaihtoehtoja buffetpöydästä.
  2. Kitudieetin repsahduksessa makea maistuu aivan mielettömän hyvälle.
  3. Moskaruoka pilaa ruokahalun kunnolliseen ruokaan, mikä lisää halua moskaruokaan.
  4. Jotta moskaruoasta saisi aiemman nautinnon, pitää rasvan ja sokerin osuutta sekä annoskokoa kasvattaa.

Nuo kaksi ensimmäistä kohtaa olen maininnut aiemmin, mutta en ole varma kahdesta viimeisestä kohdasta. Lisäksi tästä eteenpäin osa voi olla aiemmin esittämääni, mutta asioiden yhdistelmä on uusi ja tuskin tämäkään on lopullinen versio. Kannattaa myös huomata, että minä olen oikeasti lihava, joten minun tuntemukseni voivat huomattavasti poiketa normaalipainoisen tuntemuksista ja muutenkin ihmiset ovat erilaisia.

Seuraavassa kuvassa on kitudieetti-repsahdus-holtittomuus-kierre, jossa aikoinaan olen olut.

kitudieetti-repsahdus-holtiton_syöminenIkävä osuus tässä on, että vaikka tietoisesti ajattelin kitudieetin laihduttavan, niin nyttemmin olen alkanut epäillä, että sisäisesti vain valmistauduin repsahdukseen. Ikävä myöntää, mutta repsahduksen jälkeen makea maistui pitkään aivan taivaalliselle.

Voi olla, että kitudieetit houkuttivat juuri repsahduksen antaman nautinnon takia, vaikka tietoisesti en todellakaan pyrikinyt siihen. Lisänä kun oli vielä lupaus nopeasta painonpudotuksesta, niin kitudieetti alkoi kummasti houkuttaa.

Varmasti jollekin kitudieetti sopii, ja varsinkin jos paino jää pysyvästi alemmaksi, niin toki kannattaa käyttää. Mutta jos jatkuvasti huomaa kitudieetin jälkeen painon nousevan entistä korkeammalle, niin silloin se ei sovi itselle.

kunnollinen ruoka ei maisto makean jälkeen

Pienemmässä mittakaavassa ikävään kierteeseen jouduin keväällä, kun (myönnän, tyhmää) kävin tehtaanmyymälässä ja ostin aivan liikaa makeisia. Mielenkiintoinen havainto oli, että ensimmäisenä iltana makea ei maistunut erityisen hyvälle, ja olin jo vähän innoissani, että pääsen makean syömisestä eroon.

Seuraavina päivinä makea alkoi maistua, ja halu syödä tavallista ruokaa pieneni merkittävästi. Onneksi tottumus säännölliseen syömiseen oikaisi kierteen enkä lihonut, mutta kokemus oli ikävä.

säännöllinen kunnollisen ruoan syöminen saa haluamaan kunnollista ruokaa

Säännöllinen ja ravitseva syöminen on vähän tylsää, mutta se vähitellen pienentää halua moskaruokaan. Varsinaisesti tämä ei laihduta, mutta lihominen ei enää ole niin helppoa, sillä nykyään ajatus jopa 4000 kcal ahmimisesta kerralla tuntuu kuvottavalta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.