Sapolskyn kirja pohdituttaa

 

Viime viikolla jo kommentoin alustavasti Sapolskyn kirjaa Miksi seeprat välttyvät mahahaavoilta, ja nyt hahmotan pitkäaikaisen stressin vaikutuksia yllä olevalla tavalla. Haluan myös muistuttaa lukijaa, että en ole lääketieteen asiantuntija, joten saatan vetää mutkia suoriksi ja lisäksi kirja on kirjoitettu jo 2004.

Lyhytaikainen stressi on sitä, kun seepra säntää pakoon leijonaa muutaman minuutin. Pitkäaikainen stressi taas huonontaa unta ja muistamista, altistaa flunssalle, sydän- ja verisuonitaudeille sekä masennukselle ja saa ihmisen syömään liikaa.

Stressitilanteessa erittyy adrenaliinia, noradrenaliinia ja myöhemmin (s. 92) myös glukokortikoideja. Adrenaliini ja noradrenaliini ovat niitä hyviksiä, joiden avulla lihaksisto ja verenkierto toimivat optimaalisesti pakene tai taistele -ponnistuksessa ne muutamat minuutit.

Ponnistuksen jälkeen glukokortikoidien tarkoitus on saada palautumaan stressireaktiosta (s. 92). Ne saavat ihmisen hamuamaan nimenomaan sokeripitoisia ja rasvaisia ruokia (s. 91), ja ruokahalu kasvaa. Kirjassa kerrotaan jopa (s. 97), että ”lohturuokien syöminen ja vatsarasvojen kerryttäminen vähentävät stressiä”.

Samaisella sivulla 97 on myös mielenkiintoinen ajatus, että lihavuus voi johtua joko a) hormonien virheellisistä toimimisista (leptiini, grenadiini jne.) tai b) pitkäaikaisesta stressireaktiosta.

Liikuntaa pidetään hyvänä tapana poistaa stressiä, mutta oli hupaisaa löytää (s. 293) kirjasta maininta, että liikuntaan pakotetuille rotille tulee voimakas stressireaktio. Lisäksi löytyi selitys, miksi hyväkuntoiset nauttivat liikunnasta, sillä (s. 142) endorfiinit alkavat erittyä puolisen tuntia harjoituksen alkamisesta, ja nämä betaendorfiinit (s. 225) poistavat kaikki kivut.

Voiko olla niin, että eliöille kehittyi ensin kyky selvitä stressitilanteista, ja vasta myöhemmin ihmiseen kehittyi etuotsalohko, joka mahdollistaa myös vatvomisen? Vatvominen pahimmillaan pitää glukokortikoiditason pitkäaikaisesti korkeana (s. 93).

Pitkäaikaisen stressireaktion aiheuttaa tilanteen tulkitseminen uhkaavaksi, mihin liittyy sympaattisen hermoston aktiivisuus ja glukokortikoidien runsas eritys (s. 97). Stressiä vähentävät kirjan mukaan mahdollisuus purkaa turhautumiaan (s. 285), läheiset (s. 286), ennustettavuus (s. 289) ja hallinnan tunne (s. 292).

On olemassa sanonta, että ”ihminen on kaiken mitta”, josta kannattaa huomata, että eri ihmisten totuudet ja tulkinnat tilanteista voivat olla hyvinkin erilaisia. Yhdelle voi lyhyessä ajassa tapahtua asiat X, Y ja Z, eivätkä ne vaikuta häneen mitenkään. Toiselle tapahtuu ”vain” asia X, mutta hän saa voimakkaan stressireaktion.

Pitkäaikainen stressi alkaa näyttää siltä ”pääpahikselta”, jonka kukistaminen saisi painon putoamaan pysyvästi. Arvelen, että palautumistani ovat edistäneet päivittäinen taiji, mietiskely ja hiljentyminen, mutta muutos on toki hidasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.