Ostamisesta laihtumiseen

Näinhän sen pitäisi mennä, eli että ostaa sen verran enimmäkseen terveellistä ruokaa, mitä kotona tarvitsee, syö sen ja laihtuu. Ideaalisessa tapauksessa ruoan virtaus on tasaista, monipuolista ja terveellistä, eikä hukkaa synny.

Käytännössä tilanne voi kuitenkin olla alla kuvattu, jossa ostaminen on edelleen liiallista laihtumistoiveeseen suhteutettuna. Lisäksi saattaa jatkaa joitain haitallisia tottumuksia.Jos kotiin pääsee kertymään liikaa ruokaa, se joko pilaantuu tai sitten sen syö pois, jolloin taas laihtuminen hidastuu.

Olen pohtinut jo 2018 postauksessani Syö vähemmän, osta vähemmän samaa asiaa, miten laihtuessa pitäisi tottumusten muuttua. Huomasin myös painotaulukkoa katsellessani, että tuolloin painoni pysyi alhaalla, mutta ei toisaalta lähtenyt enää alemmaksi.

Tällä hetkellä taitaa tottumuksistani olla muuttumassa leivän syömisen määrä. Edelleenkin syön ruisleipää, enkä aio sitä lopettaa. Onhan näitä, joiden mielestä leipä lihottaa, mutta ruisleipä ilman tai vähin päällystein ei kyllä lihota. Lisäksi ilman leipää on vaikea saada riittävästi kuituja.

Tuore tai tuoreehko leipä maistuu parhaimmalle. Onneksi leipä säilyy hyvin pakkasessa, ja sitä voi ottaa muutama viipale kerrallaan sulamaan. Pidän myös näkkileivästä ja varrasleivästä, jota on helppo murtaa juuri sopivan kokoinen palanen.

Hieman punastellen muistelen aikoja vuosien takaa, jolloin kokonainen varrasleipä oli mielestäni sopivan kokoinen annos runsaan voin ja juuston kanssa. Muutosta on tapahtunut, ja nykyään vain kapea viipale riittää.

Olen jo saanut myös sitä tottumusta muutettua, että ruokakaupasta voin lähteä ostamatta yhtään makeaa. Lisäksi jos ostan jotain makeaa, niin minun ei ole pakko syödä sitä heti kotiin päästyäni, vaan voi syödä ensin jotain ravitsevampaa ensin. Kyllä, sitä tylsää, mitä aikoinaan vanhemmat sanoivat, että ensin kunnon ruokaa, ja vasta sitten herkut.

Nykyään myös osa makeasta säilyy karkkipurkissa. Viimeiset joulusuklaat söin helmikuussa. Nyt ostin lisää suklaata, eikä edelleenkään tarvitse kaikkea syödä heti.

Arvelen, että aikoinaan syödessäni kaiken heti olin ollut kitudieetillä, jonka jälkeen yletön ja nopea syöminen tuntui hyvälle. Tylsä säännöllinen syöminen ja nesteytys vähentävät merkittävästi ahmimisesta saatavaa nautintoa.

ps. Edelleenkin hämmästelen uutisia covid-19-viruksesta. Vielä hetki sitten tapaukset olivat jossain kaukana, mutta nyt on jo 130 suomalaista Suomessa karanteenissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.