Oppivia olentoja

Olen nauttien lukenut Helena Telkänrannan kirjan ”Millaista on olla eläin?”. Kirjassa esitellään vankkaa nykytutkimusta eläinten aisteista älykkyyteen ja hoivasta oppimiseen. Hilpeä kirjoitustyyli on naurahtanut lukiessani esimerkiksi ”Kissan silmät nauliutuvat ikkunaan. Se painautuu litteäksi hännänpää nytkähdellen. Ikkunan ulkopuolella on lintulauta, jolle pyrähtelee kiehtovia pikku paisteja.”

Me ihmisetkin kuulumme eläinkuntaan, ja moni asia toimii meillä samalla tavalla kuin eläimillä. Kirjaa lukiessa mietin, että vaikuttaisivatko samankaltaiset toimintatavat myös laihtuessa.

Oppimisesta esitellään eläinten oppimistyypit tottuminen, ehdollistuminen, mallioppiminen ja oivaltava oppiminen. Lisäksi oppimista tapahtuu sekä tietoisesti että tiedostamatta. Mietin, että kun suoliston väitetäänhän olevan yhtä älykäs kuin koiran, niin miksei suolistokin oppisi monenmoista temppua saadakseen haluamansa.

Surullinen toimintatapa on stereotyyppinen käyttäytyminen, jossa toistetaan samaa tarpeetonta liikettä. Stereotypian laukaisee tekemisen puute ja olosuhteiden ongelmat. Olo helpottuu, kun samaa tarpeetonta liikettä toistaa, sillä se saa aivoissa erittymään kemikaaleja, jotka lievittävät edes hetkeksi ahdistusta. Stereotypioista hurjin esimerkki oli ”Lapsilla yleisin stereotypia on itsensä keinuttaminen, jota näkee erityisesti autistisilla lapsilla sekä heikkotasoisessa orpokodissa eläneillä.”

Mietin, että voisiko ahmiminen olla yhdenlaista stereotyyppistä käyttäytymistä. Ahmimisen voi toki laukasta se, että on ollut liian tiukalla dieetillä, ja tarvitsee lisää ravintoa. Varmasti ahmimisen laukaisee tekemisen puute ja olosuhteiden ongelmat, ja kyllähän syöminen on helppoa ja mukavaa puuhaa.

Jos ahmiminen on stereotyyppistä käyttäytymistä, niin siitä toipuminen on hankalaa. Kirjan mukaan monet eläimet kehittävät riippuvuuden stereotypiaan, eli siihen pieneen helpotukseen, mitä toistuva käyttäytyminen antaa. ”Jos eläin on käyttäytynyt stereotyyppisesti jo kauan, se saattaa jatkaa sitä sen jälkeen, kun se on siirretty tilavampaan häkkiin. Riippuvuudet nimittäin heikentävät kykyä saada mielihyvää elämän normaaleista pienistä iloista silloinkin, kun niitä olisi saatavilla.”

Mietin myös, että jos elämän pienet ilot kuten koiralle haisteleminen ovat lajityypillistä käyttäytymistä, niin mitä se voi olla ihmisille? Onko ihmisen lajityypillistä käyttäytymistä nuotion ympärille keräytyminen, juttujen kertominen, hyvän ruoan nauttiminen ja musiikki? Musiikista voi vielä erotella musiikin kuuntelu, soittaminen ja laulaminen. Lisäksi kun ajattelee, kuinka paljon aurinkorannoilla parveilee turisteja, niin varmasti se on monelle lajityypillistä käyttäytymistä.

Etsitään niitä elämän pieniä iloja ja nautitaan!

  • Auto on nyt kunnossa ja meni katsastuksesta läpi. Jess!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.