Lihavuus ja addiktio

Silmiini sattui jo 2015 Ylen sivuilla julkaistu teksti addiktiosta , jossa haastateltiin A-klinikkasäätion ylilääkäri Kaarlo Simojokea. Toisaalta lihavuudesta kirjoittaa mainiosti kirjailija ja mediapersoona Caitlin Moran.

Simojoen mukaan addiktio syntyy esimerkiksi halutessa erityisen miellyttäviä tuntemuksia ja esimerkkinä käytettiin päihteitä, mutta kyllä jotain samaa on makean syömisessä. Muistan miten vähitellen tarvitsin entistä suurempia määriä ja imelämpää makeaa.

Tekstin mukaan on olemassa kemiallisia addiktiota kuten päihteet ja toiminnallisia kuten uhkapelit. Molemmat aktivoivat mielihyväkeskusta ja muuttavat käyttäytymistä.

Kuitenkaan sokeririippuvuus ei ole ”oikea” addiktio tämän tekstin mukaan, mutta tohdin epäillä ainakin todella lihavien kohdalla. Kun olen katsonut ”Hengenvaarallisesti lihava” sarjaa, niin kyllä annoskoot ovat kasvaneet sekä makeisten ja leivonnaisten käyttö on hallitsematonta.

Addiktiota kuten peliriippuvuutta tai yletöntä kuntoilua käytetään tunnetilojen säätelyyn. Toisaalta kyllä moni lihava tunnistaa ”lohtusyömisen” käyttäytymismallina.

Luin hihitellen Caitlin Moranin kirjan ”Naisena olemisen taito” (2012), kun siitä oli ollut maininta Helsingin Sanomissa. Jos on allerginen feminismille, niin tämä kirja voi olla hyvää siedätystä.

Caitlin Moran kirjoittaa oivaltavasti mutta roisisti, ja voisi sanoa kaikesta, sillä mikään inhimillinen ei tunnu olevan vierasta. Hän niputtaa hengästyttävästi täysin eri asioita yhteen ja saa asioista esiin uusia näkökulmia.

Lihavuudesta Moranilla on ollut omakohtainen kokemus: ”Minulla oli läskivuodet, jolloin minä en ollut ihmisen muotoinen.” ”En kävellyt enkä juossut, saati tanssinut, uinut tai kiivennyt portaita; söin ruokaa, joka ei missään mielessä kuulu ihmisen ravinnoksi. Kenenkään ei pidä syödä puolta kiloa margariinissa uivia keitettyjä perunoita”. (s. 123)

Kuvaus ahmimisesta: ”he astuvat keittiöön paniikkia hipovassa tilassa ja syövät hengästyneinä leipää ja voita viipaleen toisensa jälkeen, maistamatta tai pureskelematta, kunnes paniikki hukkuu miltei meditatiivisen lusikoinnin ja nielemisen, lusikoinnin ja nielemisen rytmiin.” (s. 129). Lisäksi ”lohtusyöminen on halpa ja nöyrä vaihtoehto, kun hakee tyydytystä ja unohdusta.”

Moranin mukaan lohtusyömällä saa saman väliaikaisen helpotuksen kuin päihteitä käyttämällä, mutta silti pystyy toimimaan edesvastuullisesti.

Muistan tuon ahmimisen halun, enkä täysin ole siitä päässyt irti. Mutta enää minulla ei kulu samanlaisia määriä makeaa kuin aiemmin.

Voisikohan olla niin, että lihavuuteen liittyy addiktiivista käyttäytymistä sitä todennäköisemmin, mitä pahempi tilanne on. Jos elämänpiiri kaventuu, ja kaikki pyörii vain syömisen ympärillä, niin aletaan olla vaarallisella alueella. Toisaalta lähempänä normaalipainoa ongelmana ovat pikemminkin huonot opitut tavat.

ps. Paino oli noussut 200 g viime punnituksesta. Olen tämän vuoden pysynyt 2,5 kilon haarukassa, joka valitettavasti on ollut korkeammalla kuin edellisinä vuosina.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.