Sopivan kokoisia paloja

Olin pohtinut postauksessa Lihomisen estäminen, miten stressiä vähentäisi tehtävän pilkkominen sopivan kokoisiin palasiin. Silloin ajattelin, että stressin väheneminen saisi ahmimisen vähenemään.

Tämän syksyn poikkeuksellisella stressikaudella huomasin, että riittävän pieniksi paloiksi pilkkominen tuntuu auttavan. Viime viikolla tunsin itseni väsyneeksi, enkä edes yrittänyt reilun tunnin opiskelurupeamia, vaan suurin osa opiskeluistani oli puolen tunnin mittaisia. Jos tuntui, että kerta kaikkiaan mitään ei enää tartu, niin tein valmistelevia asioita vartin verran.

Olen kirjoittanut kiireisestä muutosta 2010, jolloin pakkailin 40 minuuttia ja lepäilin 20 minuuttia, ja sain muuton onnistumaan. Se oli enimmäkseen selkeää ruumiillista työtä, vaikka toki kaappien kätköistä esiin nousseet tavarat nostivat myös esiin muistoja. Nyt töiden jälkeen sain vielä vähän opiskeltua, kun en edes yrittänyt liian pitkää tovia.

Tuntuu hyvälle, että olen saanut aikataulua kiinni, eikä minulla enää ole tunnetta hyökyaallon edessä olemisesta. Opiskelujen suhteen olen saanut nenän vedenpinnan yläpuolella, ja toivottavasti pääsen kovalle maalle lähiaikoina. Nyt ei ole ollut tarvetta ahmia turhautuneena, vaan onnistumisen tunne on kyllä palkitsevaa.

Meitä lihavia houkutellaan tekemään huonoja päätöksiä tyyliin ”ikinä en enää syö suklaata”. Loppuelämä on toivottavasti monella useita vuosikymmeniä, joka on todella pitkä aika olla ilman suklaata. Lisäksi suklaasta pidättäytyminen tekee siitä vain kiinnostavan ”kielletyn hedelmän”.

En ole itse ostanut suklaata useampaan viikkoon, enkä ole edes syönyt joka kerta suklaata, kun sitä on ollut tarjolla. Vaikka mainoksessa väitetään, että suklaa piristää, niin minä koen väsähtäväni.

Aikoinaan eräs hoikka ihminen suuttui minulle, kun kerroin väsähtäväni suklaasta. Nyt olen kysellyt joiltain pyöreämmiltä tutuiltani, niin heitäkin makea väsyttää.

Eihän kaikki ole mennyt kuin Strömsössä, ja osuudesta Asiakaspalvelu ja lisämyynti verkossa ehdin hätäisesti tehdä vain 3/5. Sille nyt ei voi mitään, mutta eipähän minulta kukaan tule arvosanoja tai suorituksia kyselemään. Aihe oli kyllä kiinnostava, mutta kun ei ollut enää vääntöä, niin ei ollut.

Viime viikon loppupuolella pohdin, lepäänkö tavanomaisesti pelkästään sunnuntain, vai lepäisinkö vielä myös lauantaina. Päädyin lepäämään molempina päivinä, sillä edelleenkin tuherran väsyneenä.  Kunnon lepo tuntui virkistävän.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.