Muinainen selviytyminen

Lukaisin viikonloppuna erinomaisen kirja Suomessa selviytymisen historiaa (2018), jonka on kirjoittanut Ulla Koskinen. Kirjassa kuvataan jopa kivikaudelta alkaen selviytymistaitojen kehittymistä kuten asumuksia ja ruokaa, mutta pääpaino on 1500-1700-lukujen kuvauksessa. Kirjoittaja on historiantutkija, mutta tekstiin sujautetut sukkeluudet saivat minut naurahtelemaan.

Kirjassa kerrotaan, mitä kaikkea ei ollut entisinä aikoina ja miten silti selvittiin. Muistan vielä hiihtolomalla lukemani kirjan Suomen rahvaan historia, missä hyytävästi kerrotaan Ruotsin vallankäytöstä Suomessa, joten todella arvostan entisaikojen suomalaisia.

Nälkää kärsittiin usein, ja ruoka oli hyvin vaatimatonta. Hyvinä vuosina voitiin leipoa puhdasta leipää, mutta katovuosina jauhojen sekaan laitettiin pettua, jäkälää tai jopa olkea.

Jäin miettimään kirjan tarinaa miehestä, joka sinnitteli katovuoden yli vähäisellä ruoalla ja lähinnä makailemalla. Leikin ajatuksella, että voisiko meissä olla jopa sisäänrakennettuna järjestelmä, että katovuosina ei liikoja yritetä vaan ollaan paikoillaan.

Olen ennenkin pohtinut käyttäytymistä nälänhädän aikana esimerkiksi postauksissa Suoliston tulkinnat ja Lihavuuden noidankehät?. Ehkä huolestunut maha on aina vähän varuillaan nälänhädän takia, mihin järki ei voi vaikuttaa. Tai saattaa olla, että jos kokee olevansa nokkimisjärjestyksessä heikoilla ja itsetunto on heikko, niin mielellään syö nopeasti ja yksin, mikä  merkittävästi parantaa eloonjäämisen mahdollisuuksia heikkoina aikoina.

Edellisestä kuvasta Lihavuuden syitä jo arvelin, että se ei ole lopullinen. Nyt muokkasin kuvaa niin, että otin mukaan ”huolestuneen mahan”. Aiemmin käytin sanaa ”nälän pelko” kuten postauksessa Syömisen laukaisijoita, mutta haluan esittää suoliston ajattelevana oliona.

Haluan myös muistuttaa, että hyvällä itsetunnolla varustettu stressipaastoaja tuskin lihoo helposti, mutta kaltaisellani stressiahmijalla on hankalampaa.

Arvelen, että median toitottama ihannekuva huonontaa monen itsetuntoa, ja saa aloittamaan kitudieetin. Huolestunut maha tulkitsee kitudieetin nälänhätänä, mikä laukaisee ahmimisen ja lihomisen. Lisäksi stressi saa ihmisen tunnesäätelyn heikkouksien takia ahmimaan ja lihomaan.

Myönnän vatvovani näitä lihomisen syitä, eikä tämäkään välttämättä lopullinen kuva ole. Enkä ole ravitsemusasiantuntija, mutta jonkinasteinen kokemusasiantuntija kuitenkin.

Ainakin aikoinaan suositeltiin ruokapäiväkirjan pitämistä lihavuuden syiden selvittämiseksi. Olen aina vierastanut sitä, ja yksi taustasyy on ollut, että aikoinaan kuulin kertomuksen laihtuneesta, joka vuosia laihtumisen jälkeen edelleenkin piti ruokapäiväkirjaa.

Lisäksi minusta ei ole tärkeää, että onko syönyt lehtisalaattia vai parsakaalia, ja onko sitä syöty 50 vai 87 grammaa. Lisäksi ruokapäiväkirjoihin tulee niin paljon tietoa, että pidän haasteellisena löytää todellisia syitä. Lihavuuden ongelma on syvemmällä kuin arjen pikku häiriöt.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.