Suomalaisten kuntokirja

Kesällä kirjastosta tarttui käteeni Matti Jääskeläisen kirjoittama Suomalaisten kuntokirja (2019). En todellakaan ole kuntoilija, mutta nyökkäilin paljon kirjaa lukiessani. Minua hämmästytti, miten urheilun parissa työskennellyt Jääskeläinen kirjoittaa, että kuntoilijoille annetaan ohjeita, joiden toteuttamiseen ei aina urheilijakaan pystyisi (s. 347).

Kolme erilaista mittaria toistuu tekstissä:

  • maksimaalinen hapenottokyky on kilpailukunto lyhyeen ja rajuun suoritukseen
  • anaerobinen kynnys, maratonkunto tai ”pitää pystyä puhumaan puuskuttamatta”
  • aerobinen kynnys eli peruskunto

Kuntoilijoilla annetaan ohjeita oletuksella, että kunto kasvaa anaerobista kynnystä harjoittamalla, mutta Jääskeläisen mukaan anaerobinen kynnys on jo kuormittavaa liikuntaa. Jos on jo valmiiksi väsynyt oman elämäntilanteen takia, ei lisärasitus hyödytä. Elimistön pitää palautua kaikesta rasituksesta, ja sitä varten tarvitaan aerobista harjoitusta (s. 350). Jääskeläinen suosittaa

  • 1-2 x viikossa kuormittavaa kuntoharjoittelua
  • 3-4 x viikossa palauttavaa kuntoharjoittelua

Tähän asti näyttää hyvälle, mutta liikuntakertojen pitäisi olla vähintään 30 minuuttia, mieluiten 60 minuuttia. En vain hätäisellä lukemisella saa kiinni, että miksi liikuntaa pitää harjoittaa noin pitkään.

Oli myös mukava löytää terveen järjen mukainen toteamus, että ihminen ei tee säännöllisesti epämiellyttävää harjoitusta, joten liikunnan tulee olla miellyttävää.

Järkevältä kuulostaa, että peruskunnon tulee olla niin korkea, että työpäivän jälkeen vielä riittää voimia. Lisäksi että arkiliikunta voi olla osa ihmisen kuntoliikuntaa, ja että sitä vain täydennetään kuormittavalla liikunnalla.

Itseäni kiinnostavasta rasvanpoltosta löysin tästä kirjasta, että aerobinen energiantuotto käynnistyy heti, ja että siinä voidaan käyttää rasvaa ja hiilihydraatteja mutta myös valkuaisaineita (s. 92).  Toisaalta raskaassa kuormituksessa, jossa hiilihydraatit on jo kulutettu ”elimistö ei kykene mobilisoimaan rasvoja energiantuottoon (rasitustila korkea, jolloin rasva ei pala) joutuu elimistö ottamaan lisääntyvässä määrin käyttöön elimistön valkuaisainevarantoa.” (s. 98)

Tästä tulee vaikutelma, että lihavan harrastaessa kuormittavaa liikuntaa lihaksisto saattaakin pienentyä. Silloin kuluttaa vielä vähemmän energiaa ja siksi lihoo pienemmällä määrällä ruokaa. Mielikuvani on nyt, että rasva palaa peruskuntotasolla ja siis arjen aherruksessa parhaiten.

Kirjasta puuttui hakemisto, joka teki asioiden löytämisestä jälkikäteen hankalaa. Lisäksi näin maallikkona olisin tarvinnut paremmat selitykset aerobisesta ja anaerobisesta kynnyksestä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.