Syömisen laukaisijoita

Löysin tänään mainion Ylen sivun, jossa kerrottiin, että laiskuutta ei ole, vaan että ihminen kokee epävarmuutta.  Kiintoisan lauseen kirjoitti sosiaalipsykologian professori ”Jos mielestäsi jonkun ihmisen käyttäytyminen ei ole järjellistä, se johtuu siitä, että et kykene katsomaan asiaa tämän ihmisen näkökulmasta”.

Nyt yritän selittää lihavan näkökulmasta, mikä saa kaltaiseni stressiahmijan syömään, ja arvelen, että stressipaastoajat viimeistään stressaantuessaan vähentävät syömistään.  Joskus syömisen laukaisee jokin tekijä jo yksinään, mutta joskus tarvitaan monta tekijää yhtä aikaa.

Ravinnon tarve on kaikkein selkein, sillä ihmisen on pakko syödä elääkseen. Jos en saa riittävästi ja säännöllisesti ravintoa, alkaa ainakin minulle tulla huonoja ideoita, mikä on nopeasti ja rasvaista ruokaa.

Tapa voi olla hyödyllinen, kuten säännöllinen syöminen tai tietyt keittopäivät. Tapa voi olla myös haitallinen, kuten perjantaipulla tai -pullo.

Herkuttelu voi tarkoittaa yhtä suklaapalaa viikossa, mutta voi se myös tarkoittaa lähes päivittäistä yletöntä syömistä. Itse kukin on asiantuntija, onko buffetpöydillä, hotelliaamiaisilla tai juhlimisella vaikutusta omaan painoon.

Varmaankin lihavan ihmisen nälän pelko kuulostaa ulkopuolisesta oudolta, mutta jotain sellaista olen havaitsevinani omassa sisimmässäni. Esiäitien nälkävuosista on aikaa, mutta halutessani tietoisesti vähentää ruokailuani niin jokin minussa kauhistuu. Mieluummin ylitäytän itseni kuin että olen vähänkään nälkäinen.

Voi olla, että nälän pelkoani vähentää säännöllinen syöminen. Ainakaan minä en suoraan pysty vähentämään syömistäni, mutta jo muutaman päivän säännöllisen ja terveellisen syömisen jälkeen alkaa tarvitsemani ruokamäärä vähetä. Olen myös huomannut, että minulle ei todellakaan sovi mikään ”pikastartti”, eli muutama päivä todella vähäisellä ruoalla, sillä se saa minut vain ajattelemaan jatkuvasti ruokaa.

Samaan nippuun laitan suoritteen, lohdukkeen ja stressiahmimisen. Suorite on sitä, että jos tehtävä ei tunnu luonnistuvan, niin syömällä jäätelöpurkin tyhjäksi olen saanut tunteen onnistumisesta. Lapsuudessa minua ehkä kiitettiin vain lautasen syömisestä tyhjäksi. Typerää, myönnän, ja olisihan tässä ollut vuosikymmeniä aikaa kasvaa tuosta ajattelutavasta irti.

Lohdukkeen pitäisi lohduttaa, ja kyllähän senkin juurten arvelen olevan lapsuudessa. Tosin tajusin hiljattain, että aikanaan lohduke taisi olla vain pari palaa suklaata.

Pahin on stressiahmiminen, jota pahimmassa muodossa en onneksi enää ole vuosiin harrastanut. Aikoinaan ahdingossa kyllä koin tarvitsevani puoli muovikassillista rasvaa ja sokeria pursuavia tuotteita. Ahmittuani ja ”sokerihumalasta” toivuttuani esimerkiksi silloinen ikuisuusremontti oli edelleenkin kesken, joten ahmimisesta ei ollut mitään hyötyä.

En ole laittanut kuvaan lääkkeiden vaikutusta, mutta näitäkin tapauksia on. Olen kuullut, miten diabeteslääkkeen vaihtaminen tai miten sopiva kilpirauhaslääkitys sai painon putoamaan. Toisaalta olen nähnyt, miten masennuslääke sai aikoinaan läheiseni lihomaan.

Huomasin myös, että olen jo parisen vuotta sitten pohtinut samoja asioita postauksessa Tekosyitä syömiseen, joka on ollut hieman suppeampi. Enkä myöskään pidä enää tekijöitä tekosyinä, vaan että oikeasti ja osaltaan laukaisevat syömiskäyttäytymistä.

[26.7.2019] Tästä kaaviosta jäi puuttumaan yksi entisten aikojeni syömisen laukaisija, nimittäin jano. Vaikka se kuulostaakin typerältä syödä janoonsa, niin tiedän aikoinaan tehneeni sitä. Nykyään arvelen juovani riittävästi vettä, jotta ainakaan jano ei laukaise syömistä.

Siinä vaiheessa kun teen uuden kuvion, niin jano saa olla jossain ravinnon tarpeen lähellä. Kyllähän ihminen tarvitsee juotavaa, ja saahan sitä monasti ruoasta, mutta parempi olisi juoda riittävästi vettä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.