Hyvän olon tavoittelu

Hiljattain luin artikkelin Keinovalossa nukkuvat lihovat helpommin Ylen sivuilta, mikä voi hyvinkin pitää paikkansa. Voin kuvitella, että pimeässä nukkuessa uni on syvempää.

Ongelmana on, että kesäaikaan pitää olla melkoisen hyvät viritelmät pimennysverhoista, että auringon valo ei pääse valaisemaan. Onhan päivän pituus vielä vajaa 19 tuntia, joten pimeää ei ole riittävästi nukkumiseen. Lisäksi ainakin kaupunkialueella on aina katuvaloja, jonka voi kokea verhojen reunoista tunkeutuvana valosaasteena.

Toinen mielenkiintoinen artikkeli oli Optimoi ulkoilusi, joka myös oli Ylen sivuilla pari päivää sitten. Artikkelin mukaan hyvää oloa saa kahden tunnin viikoittaisesta oleskelusta luonnossa oli se sitten yhtenä päivänä tai jaettu useammalle päivälle.

Kaksi tuntia viikossa ulkoiluun ei kuulosta haasteelliselta, eikä makuuhuoneeni parempi pimentäminenkään välttämättä olisi kovin vaikeaa, ja se saattaisi onnistua pimennysrullaverholla. Molemmat asiat auttavat siihen, että ihmisellä on hyvä olla.

Olen aiemmin ajattelut alla olevan kuvan mukaan, että laihtumiseen tarvitaan pelkästään muutoksia ruokavalioon ja liikuntaan. Pahimmillaan ne muutokset ovat olleet päälle liimattuja, eivät omilta tuntuvia, joten jonkin ajan kuluttua olen luopunut niistä.

Aiemmin ajattelin pelkän ruokavalion ja liikunnan muutosten riittävän

Sanonta ”minkä ilotta oppii sen surutta unohtaa” on pitänyt paikkaansa omallakin kohdallani monasti.

Seuraava kuva tuskin on lopullinen. Yritän esittää, että pitää pyrkiä hyvään oloon, joka sitten säteilee ruokavalioon ja liikuntaan.

Ruokavalion ja liikunnan lisäksi tarvitaan hyvä olo pohjaksi.

Lisäksi kuviossa esitän, että  lihavan  käyttäytymisessä on jo paljon hyvää. Esimerkiksi minä syön varmasti keskimääräistä enemmän vihanneksia ja hedelmiä. Silti kannattaa tarkistaa, mitä pitäisi muuttaa ja opetella tarvittaessa, jotta saa hyvän olon ja sitä kautta todennäköisemmin laihtuu pysyvästi.

Jos esimerkiksi ei ole tottunut syömään riittävästi kasviksia, niin se on opeteltava asia. Tai jos ei ole tottunut syömään aamiaista, niin siihenkin voi oppia. Kuitenkin kummankin asian opettelu vie oman aikansa, enkä edes lähtisi samaan aikaan näitä molempia opettelemaan.

Mitä sitten ”hyvä olo” voi olla? Helposti mainittavia asioita ovat hyvä uni, sopivan haasteellinen työ, arki rullaa mukavasti, ihmissuhteet ovat kunnossa ja riittävä palautuminen sekä töiden ääressä että lomalla.

Omalla kohdallani yksi muutoksen kohde on työnteon taito, ja siinä erityisesti se, että jättää tarpeetonta tekemättä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.