Vyötärölihavuus

Monasti saan vaikutelman, että vyötärölihavuuteni johtuu vain itsekurin puutteesta ja yleisestä synnillisyydestä. Oli kuitenkin hienoa havaita, että Duodecimin sivulla vyötärölihavuudesta  sisätautilääkäri Pentti Mustajoki kertoo ”Pääasiassa perimä säätelee sen, kertyykö lihoessa liikarasvaa runsaasti vatsaontelon sisään tai muualle.”

Lisäksi tuon artikkelin mukaan vyötärönympärystä kasvattaa tupakointi, runsas alkoholin käyttö ja vähäinen liikunta. Tupakointi ei ainakaan minun kohdallani enää voi vaikuttaa, sillä lopetin jo viime vuosituhannella. Alkoholia myönnän käyttäväni, mutta määrä on hyvin kohtuullinen. Mikään himoliikkuja en koskaan ole ollut, mutta tälläkin hetkellä jumppaan kotona neljä kertaa viikossa ja kävelen sen reilut kymmenen kilometriä viikossa.

Perimä kyllä vaikuttaa, ja suvussani on lievää vyötärölihavuutta, mutta normaalipainoisista sukulaisista se ei samalla tavalla erotu kuin minusta. Koen saaneeni tästä Mustajoen artikkelista eräänlaisen synninpäästön.

Parikymmentä vuotta sitten kokeilin kuntosalilla käymistä, mutta se tyssäsi nopeasti saamaani ohjelmaan. Muistan miten ohjaaja katsoi nenänvarttaan pitkin vatsaani, ja sain ohjelman, jossa oli runsaasti vatsaliikkeitä ja vain muutama käsiliike. Ne käsiliikkeet tein hetkessä, mutta en millään suoriutunut vatsaliikkeistä, joten lopetin äkkiä salilla käymisen.

Nuorempana olin hoikempi, mutta koskaan minulla ei ole ollut tiimalasivartaloa. Vyötäröni mitta oli lantiota pienempi 20 cm ollessani 19-vuotias ja 57-kiloinen, 63-kiloisena eroa oli enää 17 cm ja nyt vain kymmenkunta senttiä. Naisten normaalikoossa vyötärö on 26 cm pienempi kuin lantion ympärys, joten housujen vyötäröt ovat aina kiristäneet.

Vyötärölihavuuteni aiheuttaa haastetta vaatteiden ostamiseen, enkä varmasti ole ainoa. Luisuin kierteeseen, että kun vaateostoksilla ei ollut kivaa, niin sitten en mennyt ostoksille. Vaatteet vain kuluvat lisää, ja oli entistä ikävämpi lähteä ostoksille, vaikka taloudellinen tilanteeni olisi sallinut. Valitettavan monet ihmiset olettavat, että huonosti pukeutuvilla menee huonosti ja hyvin pukeutuvilla paremmin. Sama tuli esiin Helsingin Sanomissa Sirpa Pääkkösen jutusta 24.2.2017 Vaatteet paljastavat usein ihmisen luokka-aseman

Pitkän aikaa tilasin vaatteita saksalaiselta postimyyntiyritykseltä, koska heiltä saa vaatteita myös lyhyille ja vyötärölihaville. Tuttua ompelijaa olen jo kehunutkin, ja olen yhä tyytyväinen. Yllätyksekseni viime syksynä löysin kotimaisen ketjun kaupasta farkut, jonka malli sopi suoraan minun kokoiselleni ilman mitään lyhentämistä. Samaa merkkiä olen kuullut myös pitkän ja hoikan työtoverini käyttävän.

Kun kadulla katsoo ihmisiä, niin kyllähän meitä on niin erilaisia. Mallimittainen on melkein poikkeus, ja vastaan tulee eri tavoin pulskia ihmisiä, enkä todellakaan ole ainoa möhömahainen. Ehkä aikoinaan kuntosaleilla oli vara nyrpistellä asiakkaille, mutta toivottavasti tilanne on sielläkin muuttunut. Onneksi vaikuttaa siltä, että naisten vaatteiden valikoimat ovat laajenemassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.