Laiskottelu ja palautuminen

Hiljattain huomasin olevani ottamassa aurinkoa muurahaisten ”valtatiellä”, ja tarkoitus oli ottaa kuva reippaasti marssivista muurahaisista. Eipä kuva onnistunut, mutta tu0ssa keskellä taitaa olla yksi muurahainen.

Kaukaisessa lapsuudessani kaikenlaista ahertamista pidettiin hyvänä asiana, ja kyllähän vieläkin löytyy  ”Mene, laiskuri, muurahaisen luo, katso sen aherrusta ja ota opiksesi”. Varmaankin tällainen tausta vielä vaikuttaa ajatuksiini.

Sinänsä laiskottelu ja palautuminen voivat ulkoisesti näyttää samoilta, mutta sisäisesti ne koetaan erilaisina. Laiskotteluun saattaa liittyä sävy, että pitäisi olla tekemässä jotain tähdellisempää, mutta palautumisessa ymmärretään, että elimistön pitää toipua rasituksen jälkeen.

Unesta ja palautumisesta on myös artikkeli THL:n sivuilla, minkä ohjeista suurin osa liittyi unen laadun parantamiseen. Omalla kohdallani nukkuminen ei yleensä ole ongelma, joten minua kiinnostavat vain ohjeet 4. ja 6.

”Pidä päivän aikana riittävästi taukoja, joiden aikana voit rentoutua ja pohtia tai ratkoa asioitasi ja huoliasi.”

”Vireyttä voi edistää myös syömällä kevyitä välipaloja, pitämällä taukoja, hakeutumalla muiden seuraan, käymällä kävelyllä ja nauttimalla raittiista ilmasta. Vireyden ylläpitämisessä auttaa myös hyvä valaistus.”

Taas kerran ohjeet ovat aivan terveellä järjellä ymmärrettävissä ja helposti toteutettavissa, mutta monasti nämä kuitenkin jäävät tekemättä.

Monasti työn tekemistä kuvataan alla olevaa vastaavalla kuvalla.

havaitseminen-suunnittelu-toiminta-arviointi

Mutta ehkä pitäisikin ajatella seuraavasti:

havaitseminen-suunnittelu-toiminta-arviointi ja palautuminen

Oma toimintansa vaikutusta kannattanee arvioida paitsi päivittäisellä myös vuosittaisella tasolla, ja uutta jaksaa taas palautumisen jälkeen. Lomaillaan ja palaudutaan!

Oikein mukavaa juhannusta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.