Missä mennään 1

Minulle oli yllätys, että WordPressin eli blogin alustan asentaminen oli tehty helpoksi ainakin Domainkeskuksessa, jossa on verkko-osoitteeni mimir.fi. Hallintaohjelmassa piti huomata kohta Sovellus ja käydä naksauttamassa asennus alkuun, jonka jälkeen kaikki sujui. Vaikeinta oli keksiä salasanoja ja tunnuksia.

Kun lauantaina 7.1.2017 olin saanut julkaistua ensimmäisen pikkiriikkisen postauksen, tuntui se todella suurelta asialta. Tekniikasta innostuneet ovat kuin koiria, jotka häntä heiluen ja innokkaasti nuuskien tutustuvat uusiin asioihin. Minua kuvaa paremminkin se koira, jota viedään eläinlääkärille. Aloitin henkisesti neljän tassun jarrutuksen (”iik, en osaa, en uskalla”), mutta tällä kertaa paine kirjoittamiseen voitti.

Selkeästi on olemassa vielä teknisiä haasteita, sillä muutama ystävättäreni saivat jotain ihan outoa näkyviin tällä verkko-osoitteella.  Omalla kohdallani Safarin välimuistin tuhoaminen auttoi, mutta toimenpide tuntui kyllä aika rankalta vain saadakseen pienoisen postauksen näkyviin. Varmasti on olemassa jokin fiksumpi tapa, jota taaskaan en vain vielä tiedä.

Tavoitteeni on saada tämä sivusto näyttävämmäksi viimeistään naistenpäivään 8.3. mennessä, sillä nyt alusta on vain oletusasetuksilla. Lisäksi olen jo muutaman viikon katsellut tuota Just another WordPress Site -tekstiä, ja muistelen joskus muuttaneeni vastaavan tekstin hetkessä. Juu, kohta, ehkä hiihtolomalla.

Laskeskelin että minulla on jo nyt kolmisenkymmentä aihetta kirjoitettavaksi, ja ajattelin pari kertaa viikossa kirjoittaa, joten ainakin neljäksi kuukaudeksi riittää aiheita. Näissä ”Missä mennään” postauksissa ei ole laihtumiseen liittyvää asiaa, vaan kertoilen mitä muuta blogin pitämiseen liittyy.

  • Korjasin 6.2.2017 kirjoitusvirheem 1.7.2107 -> 7.1.2017.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.