Öisiä pohdintoja

Yleensä nukun kohtuullisen hyvin, mutta viime yönä heräsin keskellä yötä.   Lisäksi minulla on yöpöydän laatikossa muistilappuja ja kynä. Ehkä ajatuksiini vaikutti edellisenä iltana hetken aikaa katsomani Hengenvaarallisesti lihava-ohjelma, jossa Holly pohti lohtusyömisen merkitystä.

Tietenkään ei pitäisi lukea Helsingin Sanomia keskellä yötä, ja todellakaan omaan lähipiiriin ei kuulu uhmaikäisiä lapsia. Silti artikkeli Kun lapsi raivoaa.. herätti uteliasuuteni jostain syystä.

Erittäin kiintoisa lause oli ”Kiukkukohtaus on hyvä tilaisuus opettaa, että kaikenlaiset tunteet ovat sallittuja ja että niiden kanssa pärjää. Jos lapsi on pettynyt, vanhemman tehtävä ei ole saada pettymystä kaikkoamaan mahdollisimman nopeasti vaan opettaa lasta selviämään tunteen kanssa.”

Saatan tulkita ja muistaa väärin, mutta lapsuudessani koin, että minun odotettiin olevan hiljainen ja näkymätön, mihin varmasti vaikutti vanhempien stressi. Minun olisi pitänyt tukahduttaa tunteeni ja tunneilmaisuni sekä muuttua äkkiä äänettömäksi.

Yllä olevassa lapussa pohdin, että ”onko ahmiminen tunteiden tukahduttamiset siksi, että ei uskalla, ei salli itsensä tuntea”.

Lohtusyömistä saatetaan ajatella jonkinlaisena oman itsensä hemmotteluna, mutta alan aistia lohtusyömisessä paljon tummempia sävyjä. Pulla suussa on hiljaa. Ahmimalla voi tukahduttaa tunteensa, mikä saa ahmimisen tuntumaan suorastaan kuvottavalta.

Tässä klo 3:52 kirjoittamassa lapussa on jo lause ”Lohtusyöminen on tunteiden tukahduttamista” sekä vielä pohdintaa ”Sallinko itselleni tuntem..? Sallinko itseni syödä vähemmän”.

Tuo jälkimmäinen lause, että sallinko itseni syödä vähemmän, voi kuulostaa oudolta. Silti koen, että yksi lihomiseni syistä on, että olen tottunut syömään paljon, ja se, että syö vähemmän, on ainakin ollut jotenkin ”väärin”. Myönnän että nämä ovat outoja ajatuksia.

Tunteiden salliminen ei tarkoita sitä, että aikuisena antaisi itkupotkuraivarin vain tulla ympäristöstä piittaamatta. Kaikkea ei tarvitse julkistaa, sillä asioita voi pohtia pienemmässä ryhmässä ystävättärien kanssa, ja aina voi kirjoittaa ajatuksiaan vaikka pöytälaatikkoon. Lisäksi tunteiden kohtaamista voi lykätä muutaman tunnin tai vaikka muutaman päivänkin, mutta lopulta ne on kohdattava.

Minulle tunteiden kohtaamiseen sopii kirjoittaminen ja keskustelu, mutta tunteita voi kohdata maalaamalla, leipomalla tai vaikka tanssimalla. Olen kirjoittaessani huomannut, että tärkeää on vain saada ajatus esiin ja tarkasteltavaksi, vaikka kuinka karheana ja vääntyneenä. Jatkotarkastelussa saatan hylätä monta ajatusta, mutta monasti ajatus vähitellen muotoutuu muidenkin ymmärtämään muotoon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.